Tapasimme Wille Rydmanin kanssa Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajan Velipekka Nummikosken ja varatoimitusjohtajan Janne Peräkylän RAY:n tiloissa Leppävaarassa. Kun aikoinaan haastattelin tuoretta rahapelitoimen johtajaa Janne Peräkylää, kiukuttelin varhaisesta tapaamisajasta kello yhdestätoista. Nyt joutui venymään vielä epäinhimillisempään suoritukseen, koska piti olla melkein Kehä I:n ulkopuolella jo aamuhämärissä eli kello kymmeneltä.
Foorumin aktiivikäyttäjä JR avaa puoliavokinkin saloja kirjoittamassaan artikkelissa.
Koska eräs A. Pyysing nauttii pitkien tekstien editoimisesta ilman palkkaa ja koska eräs J. Juvonen on saanut avokinkistä aivan liian helppoa rahaa aivan liian pitkään, päätin tehdä lajista urheilullisemman ja yritän opettaa parhaan taitoni mukaan pelin perusajattelun kaikille halukkaille.
Pokeritiedon käyttäjä PikkuPro asuu Yhdysvalloissa ja pelaa siellä livepokeria. PikkuPro kertoo miten tyypilliset vastustajat voitetaan jenkkien livepeleissä.
Uusi-Seelanti on niin kaukana Suomesta kuin on edes periaatteessa mahdollista päästä, jos ei oteta lukuun joitakin Etelämantereen osia. Jos kuitenkin tuonne asti tulee lähdettyä, kannattaa muiden aktiviteettien ohessa harkita myös pokerin peluuta kasinolla, siihen tarjoutuu nimittäin mahdollisuus useammassakin Uuden-Seelannin kaupungissa.
Kirjoitin joskus, että omaha on yksinkertaisten pelaajien yksinkertainen peli. Kun annetaan yksi kortti lisää, niin peli muuttuu vielä yksinkertaisemmaksi. Viidenkortin pottiomaha(PLO5) on kaikkien kyylien unelmapeli. Pikkuparien pelaajat ja pikkuvärien vetelijät menevät iloisesti poikki tässä pelissä elämäänsä, mutta ei kyyläämiseen kyllästyneiden nittien käsissä. Tekstissä oletetaan, että Pokerioppaan omahaosio on hallussa joko lukemalla tai tiedot muuten hankittuna.
Rolf Slotboom on saanut kirjailijaseurakseen todellisen ison nimen. Rob Hollink on erittäin arvostettu peluri, josta en ole kuullut kenenkään koskaan sanovan pahaa sanaa. En edes itseni. Hänellä on WSOP-ranneke ja lukuisia muita turnausvoittoja. Reipas kolme miljoonaa rahaa turnauksista voisi kertoa turnausekspertistä, mutta Rob on myös kivenkova käteispelaaja. PLO 200/400:ssa hengissä selviäminen vaatii monipuolisia pokeritaitoja. Lisäksi Robin löytää säännöllisesti suurimmista livekäteispeleistä ison nipun kanssa.
Daniel Negreanun uusin pokerikirja "Power Hold'em Strategy" on
ilmestynyt suomeksi nimellä "Suuri Hold'em Pokerikirja". Tai on ehkä
hieman väärin puhua Negreanun kirjasta, sillä kirjassa on Super
System:ien tapaan muidenkin kuin nimensä kirjalle antaneen kirjoittajan
kirjoittamia osuuksia.
Collin Moshman on kirjoittanut toisen pokerikirjansa, tällä kertaa heads-Up -peleistä (ensimmäinen käsitteli sittareita, ks. arvostelu). Kirja käsittelee sekä käteis- että turnauspelejä, mutta sekä tekstin, että esimerkkien painopiste on turnauspelissä.