Hauturin matkakertomuksia
Eipäs tullutkaan vielä Karibian raporttia, vaan tämä väliin:
GCH:n 300+11 freezeout
Tämä matka alkoit tavallaan jo jouluaattona kun joulupukki (lue: Hauturska) lahjoitti tiketin ko. turnaukseen. Niinpä siis matkustin jälleen kansalliseen metropoliimme Helsinkiin ja pelasin turnauksen, joka jälleen kerran oli rolliini nähden aivan liian iso.
Paikalla oli paljon hyviä pelaajia (tai sellaiseksi olettamiani), ulkonäöltä tosin tunnistin vain JP Juholan ja Pasi Heinäsen (turnaukseen osallistujista siis; Helppi, Ilari ja Pyysing saapuivat kyllä pelaamaan jotain pientä käteisomppua, ja ainakin Minna (Ritakorpi) näytti pyörähtävän paikalla). Omassa pöydässäni pelaajat vaihtoivat mielipiteitä siitä mihin EPT-osakilpailuun kannattaisi mennä seuraavaksi, miten aikaisemmissa on mennyt ja mikä oli menestys Helsingin turnausviikolla, joten jos tarkoitus oli saadat noviisit kunniottamaan pelaajia ennen kuin pelit edes alkavat, niin se onnistui.
Heti alussa pöydässä oli mielenkiintoinen jako, johon en tosin itse osallistunut. Lopussa board oli KK6xx, ja kolme pelaajaa oli mukana isossa potissa. Näyttöön tuli KJ, KQ ja 66. Minullekin tuli alkuvaiheessa ihan kivasti kortteja, eka potti taisi olla kun reissasin kurkoilla ennen floppia ja sain muutaman maksajan. Flop oli Qxx kaikki ristiä, toinen kurkoistani oli risti. Löin vajaan potin ja kaikki kippasivat. Heti tämän jälkeen minut siirrettiin toiseen pöytään, jossa tuurit jatkuivat. Pöytä vaikutti passiiviselta, joten kokeilin napilta ryöstöä parin limpperin jälkeen 74 suittarilla. Ryöstö ei kuitenkaan onnistunut, vaan sain pari maksajaa. Flop oli kuitenkin Q77, johon löin muiden sökötettyä, mutta nyt limppereiden into oli kaikonnut ja sain potin.
Hiukan myöhemmin sain BB:ssä K6o (pata-K) ja näin parin limpattua ja SB:n täydennettyä ilmaisen flopin. Flop oli 345, joista kaksi pataa. Löin vähän alle ja yksi maksoi. Turn oli pata-2. Löin lisää ja vihu maksoi edelleen. Turn oli joku merkityksetön ja löin pienen valuebetin (pienemmän kuin olin ajatellut, koska juuri tässä kädessä en muistanut Savumuikun neuvoa sanoa aina ensin betin koko, ja käteen sattunut merkkipino oli hieman pienempi kuin olisin halunnut). Vihu maksoi, ja näytettyäni suorani näytti pataässän. Jos turn olisi ollut pata, olisi jako voinut tulla kalliiksi.
Ensimmäisen chipracen kohdalla jäljellä oli 36 pelaajaa, joten keskistack oli 2000 ja minulla oli 2825. Tämän jälkeen pakka kylmeni totaalisesti. Välillä meni varmaan pari-kolmekymmentä jakoa etten nähnyt ässää, parista puhumattakaan. Koitin joitakin ryöstöjä hyvästä positiosta, mutta aina tuli rereissua niskaan ja jouduin kippaamaan. Kun pelaajia oli vähän toistakymmentä jäljellä ja stackini oli jo tosi pieni, reissasi Pasi Heinänen oikealta puoleltani, kurkistus paljasti rouvat. Rereissasin all-in ja pasi maksoi A7:lla. Rouvat pitivät ja tuplaus. Sitten taas lisää kuihtumista, ja Pasi reissasi minut all-in (taso taisi olla 150-300 ja minulla n. 2400). Maksoin KQ:lla ja Pasi näytti AT:n. Onni oli puolellani ja floppiin tuli rouva, eikä Pasi enää parantanut. Sitten taas lisää huonoja kortteja, kunnes sain lopulta naulat, ja pikkustacki edeltä meni all-in (vajaa tuhat). Tarkoituksella vain maksoin, toivoin että jompikumpi blind tulisi vielä mukaan, muttei tullut. Pikkustackillä oli J8o, ja yllättäen ässät kestivät. Näin sain sinniteltyä itseni finaalipöytään.
Finaalipöydässä olin selvästi pienimmällä stackillä, minulla oli 2800 kun blindit olivat 200-400, ja keskistack oli 8000. Onneksi peli oli sen verran reipasta, että isommat stackit pudottivat toisaan, ja sain jopa sinniteltyä rahoille. Joululahja kasvatti hieman itseään, ja ennen kaikkea oli hauska pelata vähän isompaa liveturnausta. Taso oli kyllä pelaamistani turnauksista selvästi paras, vaikka kyllä tuollakin oli ainakin alkuvaiheessa mukana muutama selvästi jopa minuakin huonompi pelaaja.

'Poikani muuten sanoi "prym prym" koska Hauturilla on niin massiivinen auto.' -PikkuPro
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 11252
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
Antiguan pokeritarjonnasta
Antigua (valtion nimi on Antigua ja Barbuda, koska se koostuu näistä kahdesta pääsaaresta) tunnetaan ennen kaikkea lukuisista nettipelisaiteistaan, ja niiden ympäriltä useita vuosia käydystä WTO-kiistasta Yhdysvaltoja vastaan. Kävin siis katsomassa mikä on saaren livepokeritilanne. Se on lyhyesti sanottuna huono.
Saarella on kolme kasinoa, joiden valikoimiin pokeri periaatteessa kuuluu. Näistä suurin on pääkaupungissa St Johnissa sijaitseva Kings Casino, josta lähteiden mukaan löytyy neljä pokeripöytää. Kuitenkin, kun tiedustelin pokeritilannetta suoraan kasinolta, sain vastaukseksi, että pokerille ei ole ollut kysyntää.
Toiseksi suurin kasino on Jolly Harbourissa sijaitseva Grand Princess Casino. Täällä kuulemma pokeria "yleensä" on, mutta soittaessani sanottiin että nyt ei ole ollut pelejä puoleentoista viikkoon, koska joku "avainhenkilö" on poissa saarelta. Kuka ja kuinka pitkään ei selvinnyt. Peli - silloin kun sitä on - on Texas NL US$ 2/5 blindein. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 20:30 on rebuy-turnauksia, joiden sisäänosto on EC$ 100 (kasinon kotisivuilla tosin sanotaan ihan jotain muuta, mutta näin väitettiin puhelimessa).
Edellä mainittujen lisäksi Runaway Bay:ssä sijaitsevassa Casino Rivierassa saattaisi olla pari pokeripöytää, mutta sinne en ollut yhteydessä, joten se jäi tarkistamatta.
30.1.2008 avattiin Dickenson Bayssä kokonaan uusi kasino, Grand Bay Casino. Minullekin tupsahti kutsu avajaisiin, joten kävin katsomassa paikan. Kasino oli pienehkö mutta komea, ja eräästä takahuoneesta löytyi pari pokeripöytääkin - valitettavasti vain ne seisoivat seinän vieressä eikä niitä ollut vielä sijoiteltu pelitilaan. Kysyin tilanteesta, ja minulle sanottiin, että katsotaan saataisiinko ne käyttöön - sen parin illan aikana jotka vielä olin paikalla ei saatu. Mutta, ehkä tulevaisuudessa. (Antigualla asiat tapahtuvat yleensäkin hyvin verkkaiseen tahtiin ilman täsmällisiä aikatauluja)
Muuten saari on hyvä kohde aurinkoa etsivälle. Ilmasto on tasaisen lämmin ja Karibian aurinkoisin. Syksyllä voi olla hieman sateisempaa ja pieni hurrikaaniriskikin on olemassa. Auringonoton ja purjehduksen ohessa voi käydä vaikka seuraamassa krikettiotteluja - paikallisten eläytyminen peliin on sanoinkuvaamatonta.

Liiviläisten ja lättiläisten mailla
Tein taas kesällä pari reissua eteläisiin naapurimaihin, ensin Riikaan ja sitten Tallinnaan. Riikassa pelasin 100 latin terminator-turnauksen, jossa jokaisesta tiputuksesta sai 20 latia ja loput menivät palkintopottiin. Turnaukseen tuli kolmisenkymmentä pelaajaa, tasot 25/50, 50/100, 75/15, 100/200 jne, alkustack 5000. Kaksi ensimmäistä tasoa kestoltaan 45 min/taso, sen jälkeen 30 min/taso. Rahaa luvattiin kuudelle parhaalle.
Tällä kertaa turnauspelini oli tavallistakin kehnompaa, ja sain poistua sushiravintolaan yöpalalle jo neljännellä tasolla. Tässä muutamia "kohokohtia":
25/50 tasolla sain AJo (ei patoja) buttoniin ja reissasin 200. BB maksoi ja floppiin AQJ kaksi pataa. Vihu sökötti, löin 300 ja vihu maksoi. Turn oli erittäin ikävän näköinen pata-K, johon vihu sökötti taas ja minä perässä. Riverin ristikymppiin vihu löi potillisen ja jäin miettimään onko kyseessä puhdas bluffi vai saiko vihu värinsä turnilla. Koska jaossa on kuitenkin vain puoli pottia tulin siihen tulokseen, että tn vihun bluffille ei ole tarpeeksi iso ja kippasin. Vihu ei näyttänyt.
Seuraava pelikäsi oli seuraavalla tasolla AKo BB:ssä. EP reissasi 225 ja rereissasin 650, jonka vihu maksoi. Floppiin Q96r, ja päätin lyödä alle 1000, ja vihu maksoi jälleen. Turn oli J joka sökötettiin läpi ja riverin kakkoseen päätin jostain syystä yrittää arvolyönnin näköistä bluffia ja löin 1500, jonka vihu koppasi kasiparillaan. Oma pino valui jo aika olemattomiin.
Samalla tasolla sain kouraani kurkoparin pikkublindiin, stackiä enää 1450. Yksi limppaa ja reissaan 350, BB kippaa ja limpperi maksaa. Flop osuu hienosti: KQr ja jään miettimään miten pitäisi pelata. Pinoa on enää 1100 ja potissa 800. En keksi mitään oikein hyvää linjaa ja lopulta päätän kokeilla josko vihu lukisi reippaan lyönnin väärin bluffiksi: all-in siis. Vihu ei mene halpaan vaan kippaa.
Edelleen 50/100 tasolla sain K8s (herttaa) pieneen blindiin, ja täydensin kolmen limpperin perässä. Flop oli kohtuullinen KJ5r, yksi hertta. En viitsinyt ruveta riehumaan kärkiparilla ja huonolla kikkerillä OOP neljää vihua vastaan, ja floppi sökötettiin läpi. Turn toi herttakympin muodossa värinvedon, ja nyt löin 350 alle. Yksi vihu maksoi, ja riverillä sain värini herttaseiskalla. Nyt päätin olla taas oikein ovela ja sökötin, mutta vihu ei taaskaan mennyt halpaan JT rattaillaan, vaan sökötti perässä.
Kolmannella tasolla ei tapahtunut mitään merkittävää, ja kun blindit olivat 100/200 oli minulla enää 1600 merkkiä. Kunnon käsiä ei ollut näkynyt aikoihin ja lopulta sain BB:ssä kasiparin. UTG limppasi ja MP reissasi 1000. Kippi on tietysti ainoa järkevä ratkaisu, mutta jotenkin kyllästyneenä puskin. Sekä UTG että MP maksoivat ja nyt tiesin noutajan tulevan. Floppiin T63 tms UTG sökötti ja kippasi vihun kolmen tonnin lyöntiin. Vihulla 99, eikä pöytään tullut sen enempää kasia kuin takaoven suoraakaan, joten gg.
Turnaus oli jälleen ihan mukava, mutta tietysti omat hölmöilyt harmittavat. Lisäksi olin myös aika korttikuollut, mutta olisi silti pitänyt pelata paremmin.
Toinen reissu oli Tallinnaan, jossa ensimmäisenä iltana menin lähinnä suomalaisten kansoittamaan käteispöytään. Pöydässä yksi vanhempi herrasmies oli niin humalassa, ettei tajunnut pöydän tapahtumista yhtään mitään (tai näytteli erittäin lahjakkaasti). Kyseinen veikko teki koko ajan erilaisia virheitä (stringbettejä, sanoi yhden summan mutta laittoi pöytään vähemmän jne), joita jakaja oikoi, ja kertaakaan veijari ei ymmärtänyt mikä meni pieleen. Kaveri reissaili ja bluffaili aika reilusti, ja näytti kaikesta huolimatta pärjäävän ihan kohtuullisesti. Itseäni rupesivat pöydän tapahtumat hieman nyppimään, ja kun sain kouraani ysiparin ja kaveri reissasi 25/50 EEK blindeilla kuuteensataan (jälleen kerran niin, että sanoi "sikssshhandred" ja laittoi pöytään kolmesataa), niin rereissasin puolet stakistäni 1500. Vihu toljotteli minua aikansa epäuskoisena ja reissasi minut all-in. Laitoin vihun rangeksi käytännössä any-two, ja maksoin. Rouvathan siellä oli, ja lähdin lievästi v---uuntuneena takaisin huoneeseen kuoppaamaan lisää nettipokeriin.
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli 440EEK rebuy-turnaus, jossa sai 200EEK:illä rebuyn ja rebuy-ajan jälkeen tupla-addonin. Rebuyn sai tehdä heti kun stack oli alkustack tai alle, joten jos menetti koko pinonsa oli mahdollista tehdä joko yksi tai kaksi rebuyta. Alkustack oli 1000 ja eka taso 10/20. Blindit nousivat kuitenkin aika maltillisesti, varsinkin rebuyiden myötä kasvaviin stackeihin nähden.
Pöydässäni meno oli aika vauhdikasta, yksi kaveri meni joka kädessä all-in joko suoraan tai reissu-rereissun jälkeen korttejaan katsomatta. Lähes joka kerta kädessä oli kuraa, paitsi kerran taisi löytyä kurkopari, josta luonnollisesti vedettiin ohi. Kerran hän taisi voittaa potin. Lisäostoja kertyi kai n. 25. Muutenkin poteissa oli usein kolme tai neljä kaveria all-in ennen floppia. Alkuun en saanut mitään pelattavaa, mutta jonkun verran ennen rebuy-ajan loppua rupesin saamaan kunnon kortteja. Ensin tuplasin A9:llä em. kaveria vastaan, sitten sain AA, jolla limppasin, em. kaveri meni all-in, minä myös ja perästä vielä yksi maksoi. Ässät pitivät. Myöhemmin sain vielä ainakin yhden ison potin rouvaparilla, ja rebuy-ajan loppuessa minulla olikin yllättäen n. 10000, johon vielä lisäostolla 2000 lisää. Tauolla katselin, että pinoni oli neljänneksi suurin.
Tauon jälkeen sain aika pian siirron toiseen pöytään eikä pitkään aikaan tapahtunut mitään ihmeellistä, stack seilasi välillä 10K-18K. Jossain vaiheessa tuli monta hyvää kättä peräkkäin, mutten saanut niillä juuri muuta kuin blindit. Sitten sain vitosparin, ja tasolla 500/1000 pikkustacki meni all-in n. 5000. Maksoin, ja heitin kolikkoa AJ.tä vastaan. Floppiin heti J, ja tipuin taas noin kymppitonniin. Finaalipöytään pääsin toiseksi pienimmällä stackillä, ja tasolla 800/1600 sain AKs kouraan. Edestä reissattiin 3500, yksi maksu ja puskin n. 10000. Reissaaja maksoi, ja keskimies kippasi näyttäen AKo! Sinne meni kaksi arvokasta outtia, ja vihun 99 piti.
Reissut menivät siis tällä kertaa tappiolla, mutta matkailu avartaa aina. Seuraavaksi varmaankin Prahaan.

Tämä nyt ei ole matkakertomus, mutta kun aihe on sellainen, että jos kirjoitan tämän johonkin vakavampaan threadiin tai luon tätä varten oman threadin, niin joku hämmästelee sitä kuitenkin, niin on parempi postata tänne:
Aloitin pelit Mermaid Pokerissa. Heti ensimmäisen päivän muutaman sadan jaon aikana tuli kaksi kättä, jossa kippasin roskaa (85s ja T5o) pf, flopissa olisin saanut nutsit (flopit 679s ja TTT), ja vielä melko varmasti tuplannut koska flopilta isompi stack puski. Ei sinänsä mitään kummallista, mutta hupaisa yhteensattuma (nelosia olen flopannut muutaman kerran ja värisuoraa en koskaan).
Aloitin pelit Mermaid Pokerissa. Heti ensimmäisen päivän muutaman sadan jaon aikana tuli kaksi kättä, jossa kippasin roskaa (85s ja T5o) pf, flopissa olisin saanut nutsit (flopit 679s ja TTT), ja vielä melko varmasti tuplannut koska flopilta isompi stack puski. Ei sinänsä mitään kummallista, mutta hupaisa yhteensattuma (nelosia olen flopannut muutaman kerran ja värisuoraa en koskaan).
'Poikani muuten sanoi "prym prym" koska Hauturilla on niin massiivinen auto.' -PikkuPro
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 11252
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
Hauturin hotellisuosituksia, osa 1
Ajattelin ilahduttaa harvoja lukijoitani pienellä välipalalla, eli muutamalla hotellisuosituksella. Hotellikokemuksia on kertynyt jonkin verran vuosien varrella, ja osa näistä liittyy jotenkin pokerinpeluuseenkin, ja osa ei mitenkään. Hotellit on listattu maittain satunnaisesssa järjestyksessä. Nämä hotellit eivät ole halvimmasta päästä.
Saksa
Schlosshotel Bühlerhöhe, Baden-Baden. Erinomainen hotelli hienolla paikalla. Kaksi hyvää ravintolaa, joista varsinkin gourmetravintola on aivan erinomainen. Juniorsviitti näkymillä reininlaaksoon on luultavasti paras huone, jossa olen yöpynyt. http://www.buehlerhoehe.de/index.php?country=en
Schlosshotel Huegenpoet, Essen. Kauniissa ympäristössä oleva pieni linnahotelli, jonka gourmetillallinen terassilla kauniina kesäiltana hakee vertaistaan. Hyvä, tilava huone. http://www.hugenpoet.de/eng/hotel/willkommen.php
Schloss Bensberg, Bergisch Gladbach, Köln. Majesteettinen linna, jonka muinainen prinssi rakennutti itselleen metsästysmajaksi. Michelin-tähditettyyn ravintolaan kannattaa varata pöytä ajoissa, mutta "karvalakkipuolikin" on oikein hyvä. Hieman koppava henkilökunta. http://www.schlossbensberg.com/
Hollanti
Lansgoed Lauswolt. Erittäin rentouttava hotelli, jossa loistava ravintola ja hyvät huoneet. Golfkenttä vieressä. Kaikin puolin suositeltava kohde, jos haluaa irrottautua hetkeksi maailman kiireistä. http://www.bilderberg.nl/uk/hotels/lauswolt/
Itävalta
Salzburger Hof, Zell Am See. Viihtyisä hotelli Zell Am Seen keskustassa. Ravintola on "vain" ok, mutta kokonaisuus on kohdallaan. http://www.salzburgerhof.at/english/5_s ... elcome.htm
Antigua
Sandals Antigua. Romanttinen rantalomakohde (vain pariskunnille). Ravintolat pieni pettymys, mutta muuten erinomainen lomanviettoparatiisi. Kaikki oleellinen sisältyy hintaan, myös huoneen täysin varusteltu baari (huom. jätin tarkoituksella mini-etuliitteen pois). http://www.sandals.com/main/antigua/an-home.cfm
Madeira
Cliff Bay. Erinomainen palvelu, hienot maisemat, mukava ympäristö ja erinomaisia ravintoloita kävelymatkan päässä. http://www.portobay.com/Hotel.aspx?areaId=49
Englanti
Hotel Rembrandt, Lontoo. Erinomainen huone, loistava sijainti kävelymatkan päässä Harrodsista. http://www.sarova.com/rembrandt/
Mauritius
The Heritage. Lähes täydellinen rantalomakohde Mauritiuksen etelärannalla. Suosittelen Premium All Inclusive -pakettia. http://www.heritage-resort.com/heritage ... s_home.htm
Wales
Old Rectory, Conwy. 1700-luvun vanhaan pappilaan tehty uskomaton hotelli. Illallinen nautitaan yhdessä, ja sitä ennen kokoonnutaan seurustelemaan oleskelutiloihin. Ruokalista tuodaan päivällä huoneeseen, jotta viini voidaan valita ajoissa ja temperoida ennen ateriaa. Käsittämätön kokemus. http://www.oldrectorycountryhouse.co.uk/
Marriott Chepstow. Vanhaan linnaan rakennettu tyylikäs hotelli, jolla pari golfkenttää. Lähistöllä käsittämättöman hyvä gourmet-ravintola keskellä ei mitään: The Crown at Whitebrook (http://www.crownatwhitebrook.co.uk/home.html). Ravintolan viinilista on paras mitä olen nähnyt, ja omistaja kertoo mielellään viineistä lisää. Hotellin sivut: http://www.marriott.co.uk/hotels/travel ... ntry-club/
Porth Tocyn Hotel. Toinen sanoinkuvaamaton hotellikokemus Walesistä. Erinomainen ravintola. http://www.porth-tocyn-hotel.co.uk/
Unkari
Inter-Contintental, Budapest. Tyylikäs moderni hotelli Tonavan rannalla Ketjusillan kupeessa. Lyhyt kävelymatka kasinoille. Ravintolaa ei voi suositella (aamiainen on kyllä erinomainen). http://www.ichotelsgroup.com/interconti ... view/budhb
USA
Hotel Nikko, San Francisco. Tyylikäs hyvätasoinen hotelli keskeisellä paikalla. http://www.hotelnikkosf.com/
Renaissance Parc 55, San Francisco. Toinen hyvä San Franciscon keskustan hotelli. http://www.parc55hotel.com/
Ranska
Evian Royal Resort, Evian. Erinomainen hotelli Evianin lähdevesistään tutussa kaupungissa. Loisteliaita ravintoloita ja golfkenttä. Kasinolla ei valitettavasti pelata pokeria. http://www.royalparcevian.com/
Edit: osassa olen vieraillut jo aikoja sitten, osa kokemuksista on tuoreempia. Niinpä kaikki tiedot eivät välttämättä pidä enää paikkaansa; esim. Old Rectory on näköjään sulkenut ravintolansa ja tarjoaa nykyään enää majoitusta (mikä on suuri sääli)

Maltalla ja Prahassa
Viime päivtyksen jälkeen on tullut tehtyä useampiakin reissuja tiuhahkoon tahtiin, ja parissa paikassa pelattuakin. Maltalla ollessani pelasin pari pientä turnausta, joissa kummassakaan en kuitenkaan saavuttanut mainittavampaa menestystä. Ensimmäinen oli 26 hengen 20 euron rebuy-turnaus, jossa sinnittelin ihan ok-vastustajia vastaan ihan ok-pelillä kahdeksanneksi ilman mitään mainittavia tapahtumia. Toinen oli mielenkiintoisempi kahdeksan hengen 50 euron freezeoutti, jossa oli lisäkseni toinen suomalainen ja kuusi paikallista (tosin kahta eivät pitäneet ihan paikallisina, kun olivat muuttaneet niinkin hiljattain kuin 25 vuotta sitten Sisiliasta) "pappaa". Nämä kuusi pappaa olivat keskimäärin ottaen varmaan huonoimmat turnauspelaajat joita olen nähnyt - ja silti onnistuin putoamaan ensimmäisenä!
Turnauksen struktuuri oli mielenkiintoinen, alussa pelattiin hyvinkin diippinä, mutta tasot nousivat nopeasti ja jyrkästi. Alussa kaikki papat limppasivat ja makselivat isojakin reissuja PF, ja ajattelin, että kunhan tasot nousevat, niin limppaaminen ja kylmänä makselu vähenee, mutta väärässä olin. Olin koko turnauksen melko korttikuollut, joten käytännössä pelasin kolme jakoa:
Ensin 10/20 tasolla kuin kaikilla on n. 4000 stackki reissaan buttonista AK:lla viiden limppaajan perässä 185. Molemmat blindit ja kaikki limppaajat maksavat. Missaan flopin totaalisesti ja kippaan jonkun isohkoon lyöntiin.
Sitten 100/200 tasolla buttonissa 76s (pataa), reissaan parin limpperin jälkeen 700 (taakse jää n. 1500). BB ja yksi limpperi maksavat. Flop on 632, jossa kaksi ristiä ja pata. BB, jolla on isompi stack menee all-in ja välimies kippaa. Olisi pitänyt maksaa, mutta nyt kippasin.
Tästä seuraava käsi, jäljellä siis 1500 ja tasona 100/200. Minulla on cutoffissa QQ ja tungen yhden limpperin jälkeen merkit keskelle. Muut kippaavat, limpperi maksaa ja kääntää ässät, gg ja hotellille.
Prahassa taasen pelailin pientä käteispeliä, eli 25/50 (n. 1/2 euroa). Ensimmäisenä iltana sattui tämä:
Reissaan buttonilta kutosparilla 200, kaksi maksaa. Flop on 962 värin vedolla, SB lyö 400, välimies kippaa ja reissaan 1200. Vihu lyö minut all-in (n. 1800 jäljellä), jonka maksan. Vihulla KTs värinveto, joka täyttyy. Tämän jälkeen ostin lisää ja pelailin suunnilleen omillani loppuillan.
Toisena päivänä voitin heti alkuun kolme pottia, ja kasvatin stackiäni mukavasti. Sitten olinkin melko lailla korttikuollut, mikä harmitti suunnattomasti kun pöytään sattuneet pari maniaccia jakoivat rahaa oikealle ja vasemmalle, kaikille muille paitsi minulle (paras oli jenkkituristin 3-way all-in kun pöydässä oli neljä herttaa, jenkillä HA, toisella vihulla HK, yksi maniac kippasi ja näytti H5, mutta yksi maniac halusi välttämättä laittaa kaikki keskelle H3:lla. Jenkki pyöritteli päätään ja kaapi n. 380BB potin itselleen). Kaikkiaan sain kolmessa tunnissa kolme paria (QQ, 77, 33) ja kerran AQ, kerran AT ja kerran KJ. Tästä huolimatta jäin lopulta 1000CZK plussalle. KJ:llä sain sentään suoran ja pöytään tuli kolme pataa, vihu reissasi all-in. Vastentahtoinen maksu, joka kannatti kun vihulla oli AT rattaat. Yhden potin sain vahingossa, kun minulla oli BB:ssä Qx ja neljään pekkaan chekattiin kaikki streetit läpi AJTxx boardilla. Yksi kaveri heitti muckkiin, ja myöhemmin paljastui, että siellä olisi ollut kymppi. Sen jälkeen Q olikin voittopeli.
Viimeisenä iltana sain taas semihyviä kortteja, lähinnä läjän pieniä pareja (33-77), joilla en kuitenkaan saanut ihmeempiä aikaan. Olin melko tarkkaan omillani ja jo suunnittelemassa lähtöä, kun sattui kahden jaon mittainen musta hetki:
Ensin BB:ssä ATo (efektiiviset vähän päälle 6000), LAG button reissaa 200, rereissaan 600. Flop QTxr, lyön 700, vihu maksaa. Turn J, joka avaa värinvedon, checkaan, vihu lyö 800, mietin pitkään ja maksan. River on blanko, checkaan jälleen ja vihu lyö 1050. Päätän olevani lyöty ja kippaan, vihu näyttää A9.
Heti seuraavassa jaossa SB:ssä A5o (ei herttoja), stackiä jäljellä n. 4000. MP limppaa, muut kippaavat ja reissaan 225. BB ja limpperi maksavat (BB on norjalainen turisti, löysähkö, MP taas solidin oloinen vakkari, jota paikalliset kutsuvat professoriksi). Flop osuu, 955 kahdella hertalla. Lyön 500, norski kippaa ja professori maksaa. Turn on hertta, lyön 1300, ja vihu menee AI (minulle jää maksettavaa n. 2000). Lasken kymmenen outtia täpöön/nelosiin + pienen mahdollisuuden, että vihulla ei ole väriä ja maksan. Vihulla on väri (ja yksi outeistani) eikä käteni parane riverillä.
Näillä suorituksilla reissut jäivät rahallisesti tappiollisiksi, mutta kokemusta kertyi ja hauskaa oli. Seuraavaksi taas etelänaapuriin.

Millä kasinolla pelailit Prahassa hauturi?
Ite kävin vuos takaperin mut en löytäny nl/pl pelejä ku hiltonista ja ne oli jotai 10/20€ eli liika isoa. Mieli tekis lähteä uusiks, on kyl hieno paikka koko kaupunki.

- suntzu
- Viestit: 13
- Liittynyt: 29.10.2007 17:36:48
- Lempipeli: PL Omaha medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Short & Heads-up
suntzu kirjoitti:Millä kasinolla pelailit Prahassa hauturi?
Ite kävin vuos takaperin mut en löytäny nl/pl pelejä ku hiltonista ja ne oli jotai 10/20€ eli liika isoa. Mieli tekis lähteä uusiks, on kyl hieno paikka koko kaupunki.
Banco Casino ja Always Nuts. Piakkoin ilmestyy myös Pokeritiedon pieni Praha-opas, jossa tarkemmin kasinoista ja pelitarjonnasta.
'Poikani muuten sanoi "prym prym" koska Hauturilla on niin massiivinen auto.' -PikkuPro
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 11252
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
hauturi kirjoitti:
Sitten 100/200 tasolla buttonissa 76s (pataa), reissaan parin limpperin jälkeen 700 (taakse jää n. 1500). BB ja yksi limpperi maksavat. Flop on 632, jossa kaksi ristiä ja pata. BB, jolla on isompi stack menee all-in ja välimies kippaa. Olisi pitänyt maksaa, mutta nyt kippasin.
olisi kannattanut preflopissa maksaa ja katsoa positiosta tollasella herkulla floppi, tai mennä suoraan allin. sulla kuitenkin enää 11BB:tä jäljellä ja potissa ainakin se 700.
praha itselläkin pian edessä joten kiintoisaa luettavaa kaupungin peleistä
-

kpax - Viestit: 3842
- Liittynyt: 21.7.2005 13:12:47
- Paikkakunta: behind you
kpax kirjoitti:hauturi kirjoitti:
Sitten 100/200 tasolla buttonissa 76s (pataa), reissaan parin limpperin jälkeen 700 (taakse jää n. 1500). BB ja yksi limpperi maksavat. Flop on 632, jossa kaksi ristiä ja pata. BB, jolla on isompi stack menee all-in ja välimies kippaa. Olisi pitänyt maksaa, mutta nyt kippasin.
olisi kannattanut preflopissa maksaa ja katsoa positiosta tollasella herkulla floppi, tai mennä suoraan allin. sulla kuitenkin enää 11BB:tä jäljellä ja potissa ainakin se 700.
praha itselläkin pian edessä joten kiintoisaa luettavaa kaupungin peleistä
Täältä myös kättä puskulle pf tai maksulle (JOS passiiviset blindit). Näin pelattuna ehdottomasti maksu flopilla, BB:lla voi olla ihan mitä vain. Mut joo, varmaan itekin tiedostat ettei menny optimaalisesti.
“Power is, after all, gained at the locus of uncertainty” -Henry Mintzberg
- nitric
- Viestit: 1857
- Liittynyt: 8.12.2006 12:40:57
- Paikkakunta: Pilvilinna
hauturi kirjoitti:suntzu kirjoitti:Millä kasinolla pelailit Prahassa hauturi?
Ite kävin vuos takaperin mut en löytäny nl/pl pelejä ku hiltonista ja ne oli jotai 10/20€ eli liika isoa. Mieli tekis lähteä uusiks, on kyl hieno paikka koko kaupunki.
Banco Casino ja Always Nuts. Piakkoin ilmestyy myös Pokeritiedon pieni Praha-opas, jossa tarkemmin kasinoista ja pelitarjonnasta.
Ok, kiitos. Pelasin just tuolla bancolla, sillon ei ollu ku limittiä ja turtsia tarjolla.
- suntzu
- Viestit: 13
- Liittynyt: 29.10.2007 17:36:48
- Lempipeli: PL Omaha medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Short & Heads-up
Etelässä jälleen
Käväisin jälleen piipahtamassa etelänaapurissamme, ja tällä kertaa laajensin reviiriä ajellen aina Tarttoon asti. Ja ajelu kannatti, sillä Tartosta löytyi uskomattomin livepöytä, mitä olen koskaan nähnyt. Peli oli myöskin pienintä, mihin olen kasinolla törmännyt - blindit olivat 5/10 EEK, eli n. 0,33/0,67 EUR. Kun tähän lisätään se, että peli oli hitainta koskaan näkemääni, rake on vain 2% ja sitä peritään vasta 500 EEK ylittävistä poteista, ei järkeni riitä käsittämään miten pelin pyörittäminen voi olla kasinolle kannattavaa.
Mutta, itse asiaan, eli peliin. Kun tulin paikalla, yhdeksän hengen pöydässä oli sopivasti yksi paikka vapaana ja istuin siihen. Myöhemmin huomasin seinällä myös jonotuslistan jossa oli joku nimikin, mutta siihen ei kukaan kiinnittänyt tässä vaiheessa mitään huomiota. Muut pelurit vaikuttivat kaikki paikallisilta nuorehkoilta miehiltä. Peli oli NL Texas / PL Omaha dealers choice.
Hyvin pian selvisi, että vajaa puolet muista palaajista ei osaa oikeastaan sääntöjäkään, tai jos osaa, niin ei ainakaan pelata. Lisäksi osa oli sen verran humalassa, että heille selitettiin kerta toisensa jälkeen kärsivällisesti mikä stringbet on ja miksi se ei ole sallittu, mutta mikään osa selityksestä ei tuntunut tarttuvan. Useammalla pelaajalla oli jatkuvia vaikeuksia hahmottaa koska on heidän vuoronsa postata blindi ja paljonko se milloinkin on. Yksi kaveri halusi jatkuvasti blindissa ollessaan toimia ennen floppia ensimmäisenä, ja kippasikin useita kertoja sujuvasti isossa blindissa, ennen kuin kukaan muu ehti tehdä mitään. Toinen pöydän joten kuten osaavista pelaajista harrasti live straddleä, joka aiheutti valtavaa hämmennystä humaltuneemman kansanosan keskuudessa: eräässäkin straddlatyssä (onko se sana?) jaossa MP:ssä ollut sankari maksoi ensin kympin, ja kun jakaja huomautti että se on kaksi kymppiä, hän lievästi hämmästyneenä heitti toisen kympin pöydälle. Straddlen asettaja korotti vuorollaan sataseen, ja MP osoitti poikkeuksellista, joskin virheellistä, selväjärkisyyttä ruvetessaan mesoamaan siitä, että korotuskierros on jo päättynyt (olisin odottanut, ettei hän missään olosuhteissa huomaa korotuskierroksen päättymistä ennen kuin jakaja jakaa lisää kortteja). Eräs sankari kippasi ensin korttinsa ja 5 sekuntiä myöhemmin ilmoitti pontevasti maksavansa ja heitti pari chippiä perään, jne.
Peli oli siis dealers choicea, ja huolimatta siitä, että Texaskin vaikutti ylivoimaisen monimutkaiselta peliltä useimmille, Omaha oli lähes kaikkien valinta. Omahassa nähtiinkin hienoja pelisuorituksia, mm. preflop-korotuksen maksaminen QQQ8:lla jne (luonnollisesti jäljellä oleva rouva tuli floppiin ja kaveri voitti potin). Jännitys olikin käsin kosketeltavaa, kun lähes joka showdownissa kolme-neljä pelaajaa levitti kätensä ja jäi odottamaan kenet jakaja valitsee voittajaksi ja millä perusteella. Valitettavasti minulle jaetut Omaha-kädet olivat säälittävän ja liikuttavan välimaastosta, enkä tainnut voittaa koko iltana kuin yhden omaha-jaon.
Texasissa meni hieman paremmin, kun mm. KQ:lla buttonista korotettuani ja K87 flopattua kaveri halusi maksaa pari isoa lyöntiä 45:llä kutosta odotellessaan. Kaikesta huolimatta onnistuin jäämään hieman tappiolle, vaikka yhdessä jaossa rahaa suorastaan tyrkytettiin (tässä vaiheessa pari pelaajaa oli vaihtunut, ja osa pelaajista oli aika uusia tuttavuuksia): etupositiosta kohtuullisen selväjärkiseltä, ehkä hieman löysältä vaikuttanut kaveri reissasi parin limppaajan jälkeen 60, minulla oli buttonissa JJ ja rereissasin 200. BB (myös melko järkevän oloinen) rerereissasi 900 ja hyvin löysältä vaikuttanut UTG:stä limpannut meni all-in n.1500 (enemmän kuin minulla). Ensimmäinen reissaaja kippasi ja jäin miettimään mitä ihmettä on tekeillä. Lopuksi päätin, että jommalla kummalla reissuttelijalla on isompi pari ja kippasin. Tämä oli tietysti paha virhe, koska BB maksoi ja näytti AQ:n, ja limp-reissaaja seiskaparin.
Tartossa myöskään jakajien ammattitaito ei päätä huimaa, ja varsinkin pottiompussa maksimilyönnin laskeminen tuntui välillä kestävän melko kauan. Myöskään monen hengen all-inien sivupottien laskeminen ei tuntunut sujuvan ihan toivotussa vauhdissa.
Vaikka Tarton reissu ei rahallisesti ollutkaan tällä kertaa kannattava, voi paikkaa suositella paitsi viihdearvon myös valuen vuoksi. Pidemmän istumisen tuossa seurassa on lähes pakko olla kannattavaa, vaikka peli onkin pientä. Takaisin tullessa pysähdyin Tallinnassa pelaamassa Anniversary Tourin sivuturnauksen, mutta uskomattomasta lähtökorttituuristani (kolmessa tunnissa 3xAA, 3xAK, 2xAQ, AT, QQ jne) huolimatta onnistuin tippumaan melko aikaisessa vaiheessa, joten ei siitä sen enempää.

Hauturin hotellisuosituksia, osa 2
Jamaikalta voin suositella Royal Plantationia, ja varsinkin Royal Plan -paketin kanssa. Pakettiin sisältyvät kaikki ateriat, talon viinit ja väkevämmät alkoholijuomat hotellin kolmessa ravintolassa ja parissa baarissa, huonepalvelu (tilauksesta veloitetaan 10 USD maksu), huoneen varsin laadukaasti varusteltu (mini)baari, kaikki vesiurheiluaktiviteetit, golf (pl. caddie ja auto), lentokenttäkuljetukset, kuljetukset golfkentälle ja takaisin, tunti golfopetusta päivässä, kaikki palvelurahat jne. Huone on toiseksi paras näkemäni (se tarkoittaa jo melko hyvää). Hotelli on pienehkö, ja henkilökuntaa on vähintään riittävästi majoittujien määrään nähden palvelun tason varmistamiseksi.
http://www.royalplantation.com/ochorios.cfm
PS Valitettavasti Jamaikalla ei ilmeisesti ole tarjolla lainkaan livepokeria.

Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa
Uutuudet