Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
TwoDolphins kirjoitti: Sinänsähän tässä sopassa on hauskaa, että Akin virheen vuoksi nyt kokouksessa ei edellistä hallitusta erotettu / se ei eronnut vaan valittu hallitus valittiin aloittamaan toimintansa vuoden 2012 alusta kuitenkin siten, että vanha hallitus käytännössä siunaa sen tekemiset jo sitä ennen. Kuitenkin marraskuussa on sääntömääräisesti edelleen valittava uusi hallitus vuodelle 2012 eli mikäli silloin nyt valittua hallitusta ei valita uudestaan, ei nyt valittu hallitus ehdi toimia päivääkään toimivaltaisena.
Siis Rydman ei todellisuudessa ole edes puheenjohtaja.
-

lanakai - Viestit: 348
- Liittynyt: 10.12.2010 14:29:51
- Paikkakunta: United States of America
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Tiedä nyt sitten minne tämä pitäisi laittaa mutta Paf on alkanut yhteistyöhön Jethro Rostedin kanssa. Käsittääkseni herra on kohtuu suosittu, vaikuttaa ihan järkevältä ja saa paljon julkisuutta. Ei hänestä ehkä puheenjohtajaksi ole (varsinkin kun äänestin että Rydman oli hyvä valinta), mutta olisi sopiva moottoriturpa julkisuuteen ja osaa luultavasti sanoa asiat järkevällä tavalla.
Tuolta löytyy blogi: http://blog.paf.com/jethro/
Tuolta löytyy blogi: http://blog.paf.com/jethro/
- jepujee
- Viestit: 99
- Liittynyt: 1.3.2011 23:16:38
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Huipppunimi olisi Teresa!
He's out there operating without any decent restraint.
Totally beyond the pale of any acceptable human conduct.
Totally beyond the pale of any acceptable human conduct.
-

Dharma - Viestit: 11544
- Liittynyt: 12.4.2005 9:27:45
- Paikkakunta: Etsi kuvasta: http://youtu.be/ArYr3ItLpso
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Ohhoh! Kyllä Wille osaa ainakin vaalikampanjoinnin.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=31
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=31
Half of life is fucking up - the other half is dealing with it.
-

Jpe - Viestit: 728
- Liittynyt: 17.8.2010 2:12:24
- Lempipeli: PL Omaha8 small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Jpe kirjoitti:Ohhoh! Kyllä Wille osaa ainakin vaalikampanjoinnin.![]()
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=31
Nukkuukohan Dharma, kun ei ole vielä laittanut seitsemää Willen parjauspostia?
Ride On!
- Aki
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2418
- Liittynyt: 25.11.2004 0:55:25
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Aki kirjoitti:Jpe kirjoitti:Ohhoh! Kyllä Wille osaa ainakin vaalikampanjoinnin.![]()
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=31
Nukkuukohan Dharma, kun ei ole vielä laittanut seitsemää Willen parjauspostia?
Sillä on kiireitä ilmastonmuutosketjussa.
- JTX
- Viestit: 1387
- Liittynyt: 29.1.2006 14:48:51
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Saisko kysyä,että mitä helvettiä tuo "salkkaritähti" tekee tuolla?????
Saddam lives!
- burrell73
- Viestit: 26
- Liittynyt: 27.7.2005 16:27:32
- Paikkakunta: Kellokoski
- Lempipeli: NL Texas high (=> 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
burrell73 kirjoitti:Saisko kysyä,että mitä helvettiä tuo "salkkaritähti" tekee tuolla?????
Jasper Pääkkönen on näyttelemisen ohella aktiivinen pokerinpelaaja. Hän oli MTV3:lla esitetyn Pokerimestari 2006 -televisio-ohjelman tuottaja. Pääkkösen paras turnaussaavutus on PAF Poker Championshipin 15 000 euron arvoinen ykköstila Maarianhaminasta kesäkuussa 2006.
Jasper Pääkkönen oli mukana perustamassa Pokerisivut.com-lehteä yhdessä Markus Selinin kanssa. Pokerisivut.com-lehden julkaiseminen lopetettiin vuonna 2010 lopulla voimaantulevan arpajaislain myötä, ja lehden viimeinen numero ilmestyi elokuussa 2010.
Lähde: wikipedia
Että onhan sillä varmaan jotain näkemystä tuohon hommaan.
KarhuPingu: Diudiudiudiudiiiiiiiii sanoo pää nyt. Sillain kivasti. Tykkään mun päästä.
Pienimuotoinen kilpailu menossa: pokeripaivakirjat/kallion-juopon-paivakirja-vol-kesapossu-t37996.html#p849589
Pienimuotoinen kilpailu menossa: pokeripaivakirjat/kallion-juopon-paivakirja-vol-kesapossu-t37996.html#p849589
-

MikkoMan - Viestit: 3065
- Liittynyt: 2.11.2006 16:40:57
- Paikkakunta: Kallio
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
burrell73 kirjoitti:Saisko kysyä,että mitä helvettiä tuo "salkkaritähti" tekee tuolla?????
Huhut myös kertovat hänen olevan yksi pokerisivut.com omistajista/perustajista, enkä puhu lehdestä nyt, tiedä sitten onko totta vai ei.
- Lavis Danzos
- Viestit: 67
- Liittynyt: 19.7.2011 1:19:28
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
burrell73 kirjoitti:... "salkkaritähti"...
Varmaan helvetin ylpeä, että tämä vieläkin muistetaan..
- Superprain
- Viestit: 541
- Liittynyt: 17.5.2007 13:46:51
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Aki kirjoitti:Jpe kirjoitti:Ohhoh! Kyllä Wille osaa ainakin vaalikampanjoinnin.![]()
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=31
Nukkuukohan Dharma, kun ei ole vielä laittanut seitsemää Willen parjauspostia?
Ei minulla ole ollut mitään motivaatiota parjata WR:ää. Alunperin yllätyin, kun hän tuli valituksi ja sitten vasta aloin postata häneen liittyviä IMO ongelmia. Näistä sitten tuli parjausvaikutelma. Toki näin, mutta jos olisin viikon kerännyt dataa ja sitten postannut, niin olisin muotoillut postini neutraaliksi toteamukseksi, miksi WR on paska edustamaan yhtään ketään missään ja siis faktapohjalta.
En esim. ole lukenut tätä ketjua, joten jäi välistä. Laitoit sitten, Aki, tuon saman toiseen ketjuun ja mainitsit "Dharman", niin jäi haaviin ja sitten taas parjasin eli vastasin siihen, mitä olit minulle osoittanut.
He's out there operating without any decent restraint.
Totally beyond the pale of any acceptable human conduct.
Totally beyond the pale of any acceptable human conduct.
-

Dharma - Viestit: 11544
- Liittynyt: 12.4.2005 9:27:45
- Paikkakunta: Etsi kuvasta: http://youtu.be/ArYr3ItLpso
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
Superprain kirjoitti:burrell73 kirjoitti:... "salkkaritähti"...
Varmaan helvetin ylpeä, että tämä vieläkin muistetaan..
Varmasti on. Salatut elämät on hänen menestyksekkään näyttelijäuran pohja ja perusta. Olisi ylimielistä ja typerää olla olematta ylpeä siitä.
Kuitenkin näytteleminen, niin fyysinen kuin ääninäytteleminen, on kuitenkin edelleen Jasperin työ. Jatkuvasti radiossa ym. kuulee häntä.
- sixx
- Viestit: 167
- Liittynyt: 13.1.2009 11:32:19
Re: Oliko Wille Rydman hyvä valinta puheenjohtajaksi?
sixx kirjoitti:Superprain kirjoitti:burrell73 kirjoitti:... "salkkaritähti"...
Varmaan helvetin ylpeä, että tämä vieläkin muistetaan..
Varmasti on. Salatut elämät on hänen menestyksekkään näyttelijäuran pohja ja perusta. Olisi ylimielistä ja typerää olla olematta ylpeä siitä.
Kuitenkin näytteleminen, niin fyysinen kuin ääninäytteleminen, on kuitenkin edelleen Jasperin työ. Jatkuvasti radiossa ym. kuulee häntä.
Huonosti sanoin. Tarkoitin lähinnä, että tämä tuodaan ensimmäisenä esille, vaikka kaverilla on tosiaan aika paljon tullu muutakin sen jälkeen...
- Superprain
- Viestit: 541
- Liittynyt: 17.5.2007 13:46:51
- Paikkakunta: Jyväskylä
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa
Uutuudet