Fisun päiväkirja
Fisun päiväkirja
Aloitin eilen pokerin pelaamisen netissä ja osallistuin koemielessä aluksi yhteen $5 rebuy turnaukseen, josta tipuin yhden rebuyn jälkeen ensimmäisten viidenkymmenen joukossa. Puolitin pottini saadessani kurkot käteen ja löin ALL-IN seuraavassa jaossa kun sain ässät käteen. Ei välttämättä huonoa peliä, mutta turnauksen alussa tuuri ei vain ollut mun puolellani.
Sain kuitenkin pelistä sen verran varmuutta ja lähinnä näin miten homma oikeasti toimii (olen pelannut harjoituspelejä leikkirahalla), että päätin osallistua seuraavaksi alkavaan $50 Hold'em No Limit turnaukseen, jossa ei ollut rebuy optiota. Peli kulki yllättävän hyvin ja olin tauon tullessa sijalla 26. pelimerkkejä n. 5000 (alussa 1500). Tauon jälkeen nousu jatkui ja olin parhaimmillani sijalla 16. pelimerkeissä, mutta sitten tuli pieni tappio putki ja päädyin nelimerkeissä 4500. Pöydän chip leaderilla oli 5900 merkkiä ja hän lähtimukaan kierrokseen, josta tuli mun viimeinen. Mukana oli myös 900 pelimerkissä sinnittelevä, joka joutui vielä maksamaan big blindin mikä tässä vaiheessa oli 200. Mulla oli kädessä risti 3 ja ristikurko. Maksoin blindin. Chip leader oli small blind paikalla, mutta hänkin vain maksoi. Tyypillisesti ja epätoivoisesti tuo nyt 700 pelimerkin mies laittoi ALL-IN ja lähdin mukaan uhkapelaamaan.
Tässä vaiheessa tuo chip leader teki yllättävän vedon 2000 pelimerkkiä! Selvä huijausyritys ennen foldia saada mua luopumaan ja häviämään tuo laittamani 900 merkkiä. Maksoin surutta huijauksen. Pöytään tuli kolmonen, risti kutonen ja ysi, mulle siis kolmos pari ja epätoivoinen väriveto. Check multa, samoin chip leaderilta. Seuraavaksi jätkä pöytään. Taas checkkasin, mutta chip leader laittoin ALL-IN. Tässä vaiheessa olin enemmän kuin vakuuttunut että hän yrittää ostaa mut ulos, koska mulla oli jäljellä vain n. 1700 merkkiä. Olin kirjoittanut hänestä lapulle, että pelaa vain yli akan käsiä ja suuria pareja, eikä pöydässä ollut yhtään ylikorttia, joten olin 100% varma, että hällä on Ässä-kurko, kurko-akka ja yrittää vain saada yliparia ja samassa mulla tilttasi ja löin kolmosparilla loput rahat sisälle. Viimeinen kortista ei ollut apuja ja kun hän käänsi kutosparin kädestä ja se yhdistettynä kutoseen pöydällä, niin ymmärsin ettei hän huijannut. Tipuin sijalla 100+ / 350
Tuhosin oman pelini yhdessä kädessä lyömällä kaikki sisään kolmosparilla, joten vielä on paljon kehitettävää itsehillinnässä, mutta jatkamme harjoittelua.

- stars10
- Viestit: 1167
- Liittynyt: 20.11.2006 15:49:31
- Paikkakunta: Tampere
Pelitaitoja kommentoimatta sanoisin, että eilen nettipelaamisen aloittaneelle $50 saattaa olla hieman turhan suuri turnaus. (Tietysti jos takana on jo vuosia pokeria muuten ja riittävän iso rolli, niin mikä ettei)
'Poikani muuten sanoi "prym prym" koska Hauturilla on niin massiivinen auto.' -PikkuPro
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 11252
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
Totta. Halusin vain pelata ja seuraava halvempi turnaus olisi alkanut liian myöhään, joten päätin ottaa riskin. En tule pelaamaan tuon luokan turnauksia päivittäin. Jos kuitenkin ajatellaan että olisin päättänyt lähteä himmailemaan max merkkimäärästä, joka oli itselläni n. 7000 yhdessä vaiheessa, niin olisin mitä todennäköisemmin päässyt palkintosijoille, joita sai neljäkymmentä parasta. Pakko sanoa että alkoi jo väsyttämään ja teki mieli nukkumaan, joten tein liian uhkarohkeita ja nopeita päätöksiä yrittäessän tiputtaa ihmisiä. Nettipokerista itselläni ei ole kokemusta, mutta olen muuten pelannut sököä ja viiden kortin pokeria teini-iästä lähtien. Suurin muutos mielestäni Texas Hold'em nettipokerissa on se, että huijaaminen on paljon vaikeampaa kuin livepelissä. Katsotaan miten jatkossa minun käy, tulen raportoimaan tappiot ketjuun...
Vielä noista turnauskooista: epäilen että tietyllä tavalla mitä suurempi sisäänosto summa turnauksessa on, niin sitä rauhallisemmin ihmiset niissä pelaavat ja sitä vähemmän tulee turnauksen alussa tilanteita, joissa joudut luottamaan pelkkään tuuriin. Halvemmissa turnauksissa on lukematon määrä ihmisiä, jotka lyövät lähes millä kädellä tahansa ALL-IN toivoen ihmettä, koska hävittävä summa on niin pieni. Jos joutuu lähtemään hyvälläkin kädellä varhaisessa vaiheessa tähän peliin, niin se on kuitenkin riskialtista. Ainakin ero pelin "tasossa" oli selvä noiden $5 ja $50 turnausten välillä...
Vielä noista turnauskooista: epäilen että tietyllä tavalla mitä suurempi sisäänosto summa turnauksessa on, niin sitä rauhallisemmin ihmiset niissä pelaavat ja sitä vähemmän tulee turnauksen alussa tilanteita, joissa joudut luottamaan pelkkään tuuriin. Halvemmissa turnauksissa on lukematon määrä ihmisiä, jotka lyövät lähes millä kädellä tahansa ALL-IN toivoen ihmettä, koska hävittävä summa on niin pieni. Jos joutuu lähtemään hyvälläkin kädellä varhaisessa vaiheessa tähän peliin, niin se on kuitenkin riskialtista. Ainakin ero pelin "tasossa" oli selvä noiden $5 ja $50 turnausten välillä...
- stars10
- Viestit: 1167
- Liittynyt: 20.11.2006 15:49:31
- Paikkakunta: Tampere
No niin nyt on turnaus nro2 ohi: no-limit texas $30. Päädyin sijalle 21. Parhaimmillaan olin nro2. merkeissä, mutta ei se tietenkään mitään tarkoita. Nyt en tehnyt kuin yhden suuren virheen ja putosin pääasiassa huonojen käsien ansiosta kriittisillä hetkillä. Olin ALL-IN tilanteessa johdossa kahdella parilla ennen riveriä, mutta vastustaja sai kolmoset ja tipuin 7000->800 merkkiin. Vielä tuosta nousin 4500, mutta se hupeni nopeasti kun blindit nousivat. Jotenkin en ole tyytyväinen, koska en päässyt missään vaiheessa painostamaan merkeillä, vaan jouduin taistelemaan jokaisesta pelaamastani kädestä ja olin altavastaaja.
Osaan selvästi perusasiat ja tiedän milloin ja kuinka paljon panostaa suurinpiirtein, mutta toimin vieläkin liian nopeasti ja lähden turhaan maksamaan huonosta asemasta ja huonoilla korteilla ennen floppia. Jos joku panostaa kunnolla, niin joudun riskeeraamaan tai lyömään kortin pois. Kärsivällisyyttä voisi saada pelaamalla enemmän ja halvempia turnauksia jolloin panosta ei olisi. Toisaalta en kyllä jaksa kiivetä ihan pohjalta ylös, enemmin otan riskiä - kuten yleensä.
Kahdessa päivässä laskua: $80
Osaan selvästi perusasiat ja tiedän milloin ja kuinka paljon panostaa suurinpiirtein, mutta toimin vieläkin liian nopeasti ja lähden turhaan maksamaan huonosta asemasta ja huonoilla korteilla ennen floppia. Jos joku panostaa kunnolla, niin joudun riskeeraamaan tai lyömään kortin pois. Kärsivällisyyttä voisi saada pelaamalla enemmän ja halvempia turnauksia jolloin panosta ei olisi. Toisaalta en kyllä jaksa kiivetä ihan pohjalta ylös, enemmin otan riskiä - kuten yleensä.
Kahdessa päivässä laskua: $80
- stars10
- Viestit: 1167
- Liittynyt: 20.11.2006 15:49:31
- Paikkakunta: Tampere
Tänään on tullut maksettua oppirahoja perusteellisesti. Olen pelannut 6-7 tuntia turnauksia ja pieniä pöytiä ja hävinnyt 150euroa päivän aikana. Olen hävinnyt riverissä 5-6 kertaa hyvillä korteilla (98%-2% oddsit pari kertaa) ja joka kerta ollut ALL-IN. Syö miestä melko paljon. Jotenkin alkaa jo ajattelemaan, että casinot ohjelmoi tuollaisia viimeiselle kortille, että saadaan hyviä pelejä. Tätä tappiotahtia ei talous kestä, joten nyt on pienen breakin paikka. Pelasin kolmet turnaukset ja pääsin jokaisessa 1/3 joukkoon, mutta en palkinnoille. Tuo tuurivoitot riverillä kyllä riepoo nyt mieltä. Kun pelasin rauhassa pienissä pöydissä niin tulos oli 50-50, mutta heti kun aloin uhkapelaamaan, niin takkiin tuli...
- stars10
- Viestit: 1167
- Liittynyt: 20.11.2006 15:49:31
- Paikkakunta: Tampere
Eilen tuli taas pelattua ja otettua takkiin $30. Eli, viikossa olen nyt hävinnyt n. $300. Pelaan selvästi tyhmästi ja luovutan rahani tekemällä liian uhkarohkeita panostuksia tai keskittyminen herpaantuu (vastaan puhelimeen ja jatkan pelaamista ALL-IN). Alan pikkuhiljaa ymmärtää pelitavan jolla voi voittaa ja jolla voittavat pelaajat pelaavat pikkupyödissä, mutta epäilen sitä, että on tuollainen varovainen pelityyli kuitenkaan paras ratkaisu jos on tarkoitus edetä rahakkaampiin pöytiin ja missä vaiheessa nämä herrat mahtava opetella sen bluffaamisen jalon taidon heittäessään kaikki alta kuvakortit pois systemaattisesti? No, niin kauan kun pelitili säilyy negatiivisena olen väärässä. Selväksi on kuitenkin tullut se, että bluffaaminen $0.25 pöydässä harvemmin onnistuu.
- stars10
- Viestit: 1167
- Liittynyt: 20.11.2006 15:49:31
- Paikkakunta: Tampere
Tottakai bluffatakin pitää tilanteen mukaan, mutta ei se tietenkään mikään itsetarkoitus ole. Jos arvaan oikein, hävitä potteja paitsi epäonnistuneilla bluffeilla, myös katsomalla vihujen bluffeiksi luulemiasi panostuksia hyvillä käsillä.
Suosittelen, että
- luet vaikka jonkun perusteoksen, jotta saat teoriapohjan kohdalleen
- analysoit omaa peliäsi, ja vaikka postaat mietityttäviä jakoja tänne kommentoitavaksi
- opettelet ensin tiukemman pelitavan, vähennät bluffaamista ja vihujen oletettujen bluffien kiinniottamista, ja sitten kun saat juonesta kunnolla kiinni voit ruveta varioimaan peliäsi
- hommaat pokertrackerin tai vastaavan, jotta pystyt seuraamaan omassa pelissäsi tapahtuvia muutoksia ja niiden vaikutuksia. Monesti pelaaja saattaa esim. kuvitella pelaavansa tiukemmin, mutta tilastot osoittavat ihan muuta.
Suosittelen, että
- luet vaikka jonkun perusteoksen, jotta saat teoriapohjan kohdalleen
- analysoit omaa peliäsi, ja vaikka postaat mietityttäviä jakoja tänne kommentoitavaksi
- opettelet ensin tiukemman pelitavan, vähennät bluffaamista ja vihujen oletettujen bluffien kiinniottamista, ja sitten kun saat juonesta kunnolla kiinni voit ruveta varioimaan peliäsi
- hommaat pokertrackerin tai vastaavan, jotta pystyt seuraamaan omassa pelissäsi tapahtuvia muutoksia ja niiden vaikutuksia. Monesti pelaaja saattaa esim. kuvitella pelaavansa tiukemmin, mutta tilastot osoittavat ihan muuta.
'Poikani muuten sanoi "prym prym" koska Hauturilla on niin massiivinen auto.' -PikkuPro
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 11252
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
Jälleen tuli pelailtua ja viikonlopun aikana hävisin n. $100, eli nyt tappiolla vähän yli $400. Otin jopa parit voitot sittareista + 2. ja 3. sijat, mutta tuhosin rahapöydissä kaiken, eli ei mene hyvin
Nyt pitää muuttaa pelitapaa ja taktiikkaa perusteellisesti, ainakin rajoittaa hävityn rahan määrää viikkoa kohti. Lasken suurimman osan näistä tappioista aloittelijan yli-innokkuudeksi, josta kyllä olen jo pikkuhiljaa päässyt eroon. Sittarien pelityyli sopii minulle, mutta rahapöytien ei. En osaa pelata tiukkaa peliä, vaan bluffaukset, riskinotto ja räiskiminen tuo parhaimman tuloksen. Rahapöytien hidas tempo on itselleni tappavaa pitäisi ilm. koittaa pelata useampaa pöytää samanaikaisesti, jottei tarvitsisi lähteä katsomaan floppia huonolla kädellä tylsyyttä vastaan. Pakko nostaa hattua niille pelureille, jotka pystyy pelaamaan voitollista peliä päivä toisensa jälkeen! Yritän ottaa ylläolevista neuvoistaa vaarin...
- stars10
- Viestit: 1167
- Liittynyt: 20.11.2006 15:49:31
- Paikkakunta: Tampere
Kirjasta itsekkin viisastuneena: Vähennä Bluffeja ja semibluffeja entisestään! auttaa selvästi pärjäämään turnauksissa varsinkin.
Ja kannattaa päättää miten isolla Rollilla jatkat tästä lähin ja meet sen kokosiin pöytiin pelailee. rahapöytiin vähintään 20 buy iniä ja isompiin turnauksiin 100.
Ja sit vielä bluffaamisesta. PROt ei edes bluffaa kovin paljoo, pokeri perustuu siihen että paremmat kortit voittaa huonommat... joten tärkeempi opetella pelaan hyvät kortit kun bluffaamaan.

- kyklooppi
- PT 2007 Hold'em Heads-up mestari
- Viestit: 136
- Liittynyt: 27.8.2006 1:42:02
- Paikkakunta: Turku
Voitin eilen putkeen parit short sittarit ja toisessa kävi ratkaisukädessä loistava tuuri. Tälläinen voittokäsi laittaa hymyilemään. Mietin vain, että miten saisin parhaiten rahastettua kädellä ja se onnistui hyvin
Table 'Jackson': 200-200 No Limit HE (TournamentChips)
Seat 6: stars10 (4 855 in chips) (on the button)
Seat 9: wone1 (2 645 in chips)
*** Blind Bet Round *** :
stars10: Post Blind (100)
wone1 : Post Blind (200)
Dealt to stars10: 10c
Dealt to stars10: 10s
*** Pre-Flop *** :
stars10: Bet (300)
wone1 : Call (200)
*** Flop *** : 10d 10h 5d
wone1 : Check
stars10: Bet (200)
wone1 : Call (200)
*** Turn *** : [ 10d 10h 5d ] 9d
wone1 : Check
stars10: Bet (400)
wone1 : Call (400)
*** River *** : [ 10d 10h 5d 9d ] 4s
wone1 : Check
stars10: Bet (3 855)
stars10: All In (3 855)
wone1 : Call (1 645)
wone1 : All In (1 645)
*** SUMMARY ***
Pot: 7 500 | Rake: 0
Board: [ 10d 10h 5d 9d 4s ]
stars10 bet 4 855, collected 7 500, net 2 645 Shows [ 10c 10s ] (four tens)
wone1 lost 2 645 Shows [ Kc 9s ] (two pairs, tens and nines)

Hanmies kirjoitti:Mulla oli ennen kaks syndroomaa: 1. Liika bluffaaminen 2. Luulin vihun isoja river-korotuksia aina bluffiks.
Mulla alkaa oleen sellanen syndrooma että luulen - oikeesti luulen - vihujen lähes jokaista isompaa bettiä ja sitäki useammin mitä tahansa raisea bluffiksi.
BMD
- Bring_Me_Down
- Viestit: 2388
- Liittynyt: 21.11.2006 18:01:10
Tuo syndrooma tulee usein liiasta pelaamisesta ja liian heikoilla käsillä pelaamisesta. Ihan perusfiilis liian pelaamisen jäljkeen. Pidä parin päivän breikki niin johon lähtee kuvitelmat:D
- kafe
- Viestit: 282
- Liittynyt: 24.1.2006 13:53:50
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
-
- Samanlaisia aiheita
- Vastaukset
- Luettu
- Uusin viesti
-
- Humpin päiväkirja
1 ... 164, 165, 166Kirjoittaja pokerihumppi » 24.4.2007 17:43:30 - 2488 Vastaukset
- 95584 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja Tehanu

7.5.2012 11:15:31
- Humpin päiväkirja
-
- Lehtipihvin päiväkirja
1 ... 20, 21, 22Kirjoittaja lehtipihvi » 23.3.2010 21:52:50 - 328 Vastaukset
- 7728 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja lehtipihvi

7.4.2012 16:59:30
- Lehtipihvin päiväkirja
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: MSN [Bot], Temppu1 ja 17 vierailijaa
Uutuudet