Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Juhlistettiin eilen kaverin synttäreitä mm. Guitar Hero-juomapelille ja muulla mukavalla sivuohjelmalla. Katsottiin mm. lähes tunti vanhoja piirrettyjä kun sattui tulemaan youtubessa vastaan. Siitä sitten ensin yhteen baariin ja siitä sitten yökerhoon/teinihelvettiin. Eipä mitään sen kummoisempaa jäänyt illasta käteen, ihan sopiva humala.
Kehittelin tässä päässäni ensi pääsiäisen taikureiden sm-kisoihin lähi- ja lavaohjelmaa ja sain ihan hauskan idean lähiohjelmaa varten. Ideani on muunnos erään tunnetun taikurin ideasta jossa hän tekee katsojasta taikurin, itselläni on vain joitakin muutoksia siihen että se vaikuttaisi olevan entistä klassisempi eikä täysin samankaltainen kuin tämä alkuperäinen. Lisäksi otan mukaan korttitempun jonka jälleen katsoja tekee minulle. Ja siis katsojaksi/avustajaksi pyritään ottamaan sellainen jolla ei ole taikuudesta kokemusta, näitäkin kun taikurikongresseissa liikkuu (puolisoja jne). Voisi tulla ihan varteenotettava kisaohjelma tosta kunhan pääsen testailemaan. Pitää vaan ostella vähän tavaraa tohon lisää ja etsiä pariin juttuun ratkaisua.
Lavalle oon suunnitellut manipulaatio-ohjelmaa korteilla ja savukkeilla, teemana se että röökit loppuu ja pitää ostaa lisää. Röökiautomaatista ei vaan tulekaan tupakkaa vaan röökiaskissa on pelikortteja joita sitten kadotellaan, ilmestytellään ja taiotaan lisää. Toivottavasti tuo saadaan kisoihin mennessä valmiiksi, joku harjoitustila pitäisi jostain keksiä. Musiikitkin on vielä vähän vaiheessa.
Eipä nyt tämän kummempaa, lähden kauppaan ostamaan vessapaperia. Son moro!

-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart

-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Tuli just käytyä sairaalassa antamassa vähän verta ja puhallustestit, perjantaina taas perinteinen astmalääkäri. Aina yhtä inha käydä noissa, varsinkin puhallutukset saa päätä särkemään ja muutenkin heikottamaan, piikeistäkään en niin paljon tykkäile. Mutta oli muuten sööttejä sairaanhoitajia! Siis ihan mielellään vietti heidän kanssaan pari hetkeä.
Frisbeegolf sujui eilen aika hyvin, tein oman rataennätykseni ja olisi ollut mahdollisuus parempaankin mutta viimeiset 4 väylää meni penkin alle. Hauskaa oli silti ja tänään tekisi mieli lähteä uudelleen heittelemään mutta nyt nuo pilvet lupailevat sadetta niin katsooko pääseekö sitä lähtemään...
Kumma juttu muuten, kävin eilen ns. virallisilla treffeillä. Eräs emäntä oli stalkannut mua FB:ssä jo jonkin aikaa ja kun mulla sattui harvoin olemaan FB:n chatti päällä niin päätti sit heittää juttua. Eihän siinä, pari tuntia chattailtiin, sovittiin kahvittelut ja eilen istuttiin pari tuntia kahvitellessa. Sovittiin jo uusiksi sama. En kyllä tiedä mitä tästä jutusta ajatella, tyttö vaikuttaa ihan mukavalta, ulkonäkö on vaan aika hurja (tykkään enempi vähän "normaalimman" näköisistä tytöistä). Lisäksi se on meitsiä 3v vanhempi ja sillä on tarhaikäinen muksu. En nyt lähde rushimaan tätä hommaa, ihan ajan kanssa katselen mitä tästä tulee.
Mutta joo, keikkaa on taas vähän varailtu loppuvuotta kahtoen ja se on aina mukavata. Tässä kuussa vaan ei ole edelleenkään mitään joten aika tiukkaa tekee finanssipuolella. Ensi kuusta onneksi paranee.
Eipä tässä nyt ihmeempiä keksiskele, jatketaan.
Frisbeegolf sujui eilen aika hyvin, tein oman rataennätykseni ja olisi ollut mahdollisuus parempaankin mutta viimeiset 4 väylää meni penkin alle. Hauskaa oli silti ja tänään tekisi mieli lähteä uudelleen heittelemään mutta nyt nuo pilvet lupailevat sadetta niin katsooko pääseekö sitä lähtemään...
Kumma juttu muuten, kävin eilen ns. virallisilla treffeillä. Eräs emäntä oli stalkannut mua FB:ssä jo jonkin aikaa ja kun mulla sattui harvoin olemaan FB:n chatti päällä niin päätti sit heittää juttua. Eihän siinä, pari tuntia chattailtiin, sovittiin kahvittelut ja eilen istuttiin pari tuntia kahvitellessa. Sovittiin jo uusiksi sama. En kyllä tiedä mitä tästä jutusta ajatella, tyttö vaikuttaa ihan mukavalta, ulkonäkö on vaan aika hurja (tykkään enempi vähän "normaalimman" näköisistä tytöistä). Lisäksi se on meitsiä 3v vanhempi ja sillä on tarhaikäinen muksu. En nyt lähde rushimaan tätä hommaa, ihan ajan kanssa katselen mitä tästä tulee.
Mutta joo, keikkaa on taas vähän varailtu loppuvuotta kahtoen ja se on aina mukavata. Tässä kuussa vaan ei ole edelleenkään mitään joten aika tiukkaa tekee finanssipuolella. Ensi kuusta onneksi paranee.
Eipä tässä nyt ihmeempiä keksiskele, jatketaan.
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Pieni mainos tähän väliin, olen Hämeenlinnassa luennoimassa Hämeen Taikaviikoilla 12-13.10 jos jengiä kiinnostaa. Aikatauluista johtuen olemme pusertaneet kaksi luentoa yhdeksi, toinen on pokeriristeilyltä aikoinaan tuttu Luento Korttihuijauksista (ei kumminkaan täysin sama luento, muutoksia kun on vuosien mittaan tullut) ja heti perään luennoin helpoista kortti- ja muista tempuista. Yleensä luennot siis pidetään erikseen mutta nyt ovat yhdessä ja ne pääsee näkemään kymmenellä (10) eurolla per pää. Noina päivinä on muuallakin Hämeenlinnassa taikuriohjelmaa jota suosittelen käydä tsekkaamassa jos vähäänkään kiinnostaa. Lisätietoja löytyy http://www.hameentaikaviikko.fi/
Itse olen tuolla siis perjantaista sunnuntaihin, luennot saan päivällä jo alta pois ja illat jää vapaaksi käydä katsomassa taikuriesityksiä. Itse en näillä näkymin esiinny muuten paitsi luennoimalla (Luento Korttihuijauksista on oikeastaan ihan show eikä mikään kalvosulkeinen, aikoinaan tämän esityksen nähneet tietävät että mukana on niin huijausdemoja kuin myös huijauksia huijauksien sisällä
).
Mutta joo, sellaista. Toivottavasti löytyy täältäkin kiinnostuneita paikalle
Itse olen tuolla siis perjantaista sunnuntaihin, luennot saan päivällä jo alta pois ja illat jää vapaaksi käydä katsomassa taikuriesityksiä. Itse en näillä näkymin esiinny muuten paitsi luennoimalla (Luento Korttihuijauksista on oikeastaan ihan show eikä mikään kalvosulkeinen, aikoinaan tämän esityksen nähneet tietävät että mukana on niin huijausdemoja kuin myös huijauksia huijauksien sisällä
Mutta joo, sellaista. Toivottavasti löytyy täältäkin kiinnostuneita paikalle
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
On tullut oltua pari päivää kipeänä tässä eikä ole saanut oikein mitään aikaan. Ruoka ei ole maistunut ja olo on ollut kurja. Silti piti tänään käydä heittämässä yksi kierros frisbeegolfia kun oli niin hyvä ilma. Paskastihan se menikin, hävitin yhden kiekon ja tuloksesta ei viitsi edes puhua...
Lauantaina olin kavereiden nimenantojuhlassa ja tuli vähän otettua holia. Olivat tehneet vieraille hyvän määrän boolia ja lakushottia mutta niitä ei juonut kukaan muu kuin minä ja toinen pokerinpelaaja! Vedettiin siis sellainen 4-5 litraa boolia kahdestaan ja siihen vielä puolisen litraa lakushottia päälle. Oli ihan jännää.
Muuta kirjoiteltavaa sitten ei oikein olekaan, mitään ei ole tapahtunut ja ainut mitä olen tehnyt niin treenannut taikatemppuja. Kolikkojutut alkoivat kiinnostaa enempi ja enempi ja niitä on tullut väännettyä.
Mutta eikai tässä nyt muuta.
Lauantaina olin kavereiden nimenantojuhlassa ja tuli vähän otettua holia. Olivat tehneet vieraille hyvän määrän boolia ja lakushottia mutta niitä ei juonut kukaan muu kuin minä ja toinen pokerinpelaaja! Vedettiin siis sellainen 4-5 litraa boolia kahdestaan ja siihen vielä puolisen litraa lakushottia päälle. Oli ihan jännää.
Muuta kirjoiteltavaa sitten ei oikein olekaan, mitään ei ole tapahtunut ja ainut mitä olen tehnyt niin treenannut taikatemppuja. Kolikkojutut alkoivat kiinnostaa enempi ja enempi ja niitä on tullut väännettyä.
Mutta eikai tässä nyt muuta.
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
http://www.youtube.com/watch?v=5apnvHeL ... re=related
Osuuksia voi myydä myös tällä tavalla... Tai ainakin yrittää.
Osuuksia voi myydä myös tällä tavalla... Tai ainakin yrittää.
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Eipä ole tullut raapusteltua kun ei ole oikein ollut mitään raapusteltavaakaan. Frisbeegolfia käynyt viskomassa vaihtelevin tuloksin (oma ennätykseni Mikkelin radalla tällä hetkellä +11) ja muuten ollut aika pitkälti kotosalla. Syyskuu on tiukka kuukausi finanssipuolella niin ei paljon juhlita. Paitsi toissapäivänä kun kaveri ilmoitti että hänellä on viunaa, saa tulla juomaan pois. Tarjosi vielä koko illan baarissakin. Hieno mies. Mutta mähän olenkin paras wing man ikinä.
Oon nyt vakavasti harkinnut toiminimen perustamista. Mielessä olis että alkaisin tarjoamaan Mikkelissä baaripokereita vähän isommalla mittakaavalla, vähän baaricup-tyylisesti. Kaksi paikkaa olisi tällä hetkellä varmoja ja enköhän mä saisi mun sulavalla esittelyllä myytyä vielä pari paikkaa. Saman toiminimen alle saisin myös taikurihommat. Pitää tässä tutkiskella ja keskustella oikeiden ihmisten kanssa asiasta. Mitä vaan jottei tarvitse mennä "normaaliin" töihin.
Katellaan miten käy, sitä odotellessa palailemisiin!
Oon nyt vakavasti harkinnut toiminimen perustamista. Mielessä olis että alkaisin tarjoamaan Mikkelissä baaripokereita vähän isommalla mittakaavalla, vähän baaricup-tyylisesti. Kaksi paikkaa olisi tällä hetkellä varmoja ja enköhän mä saisi mun sulavalla esittelyllä myytyä vielä pari paikkaa. Saman toiminimen alle saisin myös taikurihommat. Pitää tässä tutkiskella ja keskustella oikeiden ihmisten kanssa asiasta. Mitä vaan jottei tarvitse mennä "normaaliin" töihin.
Katellaan miten käy, sitä odotellessa palailemisiin!
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Voisi vaikka tässä vaiheessa heittää vähän draamaa mukaan... Nimittäin kesällä kirjoittelin tänne kun olin Mikkelin Turisti-illassa (jonkin verran Suomea kattava teemailta) jossa yksi henkilö pääsee joka ilta Bulgariaan viikon ilmaiselle reissulle. Olin voittanut kyseisen matkan yhteensä kolme kertaa vuosina 2007-2009 ja tänä kesänä tuli pienen tauon jälkeen uudet skabat. Kesällä onnistuin pääsemään finaaliin (finaaliin päästiin arpomalla) ja itse kisassa homma menikin oikein hyvin mutta tulin loppupeleissä toiseksi. Eli matkan voitti eräs naishenkilö.
No, kisojen sääntöihin kuuluu että jos voittaja ei jostain syystä pääse matkalle niin kakkonen pääsee, jos ei kakkonen niin kolmonen jne. Noh, avauduin kisojen jälkeen hieman tuomariston päätöksestä ja taisin kirjoittaa tännekin asiasta. Hitusen ennen matkaa sain kuulla kaveriltani joka oli lähdössä samalle reissulle ettei tämän minun kanssa kilpailleeni naisihmisen nimeä ollutkaan lähtölistassa. Tämä oli noin vuorokausi ennen matkalle lähtöä joten tottakai kysyin tapahtuman järjestäjältä että mikä on homman nimi. Vastausta ei kuulunut viikkoihin ennen kuin varmistin ettei tämä minun viikkonani voittanut naishenkilö ollut lähtenyt reissuun. Hänen veljensä kun tämän kertoi.
Noh, uusi selvitys sitten sai vastauksen, tämä naishenkilö oli peruuttanut matkansa niin lähellä lähtöpäivää että kisojen sponsori (Aurinkomatkat) oli nähtävästi antanut käskyn että matkalle lähtijän olisi pitänyt olla naispuolinen. Näin ollen kisojen alkuperäisten sääntöjen mukaan allekirjoittanut ei saanut matkaa.
Voi uskoa että hitusen ärsyttää tämä meininki. Sääntöjen mukaan minulle olisi siis kuulunut matka mutta sitten ei matkaa saanutkaan. Mitähän tästä nyt ajattelisi... Vituttaa vaan.
Saatana.
No, kisojen sääntöihin kuuluu että jos voittaja ei jostain syystä pääse matkalle niin kakkonen pääsee, jos ei kakkonen niin kolmonen jne. Noh, avauduin kisojen jälkeen hieman tuomariston päätöksestä ja taisin kirjoittaa tännekin asiasta. Hitusen ennen matkaa sain kuulla kaveriltani joka oli lähdössä samalle reissulle ettei tämän minun kanssa kilpailleeni naisihmisen nimeä ollutkaan lähtölistassa. Tämä oli noin vuorokausi ennen matkalle lähtöä joten tottakai kysyin tapahtuman järjestäjältä että mikä on homman nimi. Vastausta ei kuulunut viikkoihin ennen kuin varmistin ettei tämä minun viikkonani voittanut naishenkilö ollut lähtenyt reissuun. Hänen veljensä kun tämän kertoi.
Noh, uusi selvitys sitten sai vastauksen, tämä naishenkilö oli peruuttanut matkansa niin lähellä lähtöpäivää että kisojen sponsori (Aurinkomatkat) oli nähtävästi antanut käskyn että matkalle lähtijän olisi pitänyt olla naispuolinen. Näin ollen kisojen alkuperäisten sääntöjen mukaan allekirjoittanut ei saanut matkaa.
Voi uskoa että hitusen ärsyttää tämä meininki. Sääntöjen mukaan minulle olisi siis kuulunut matka mutta sitten ei matkaa saanutkaan. Mitähän tästä nyt ajattelisi... Vituttaa vaan.
Saatana.
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Kyllä vain, mitään mielenkiintoista ei ole päässyt tapahtumaan. On nämä "lomakuukaudet" vaan tylsiä. Onneksi enää pari viikkoa ennen kuin pääsee taas keikkaputkeen kiinni.
Olen ihmetellyt ettei nyt syyskuussa ole vielä tullut yhtään pikkujoulupyyntöä. Yksi kuppila ilmaisi kiinnostuksensa ja kertoili jo päivämäärääkin johon sitten vastasin että laittakaa emailia tai puhelua niin lyödään ohjelma lukkoon, mitään ei ole kuulunut. Jengi ei taida ihan täysin tajuta että varmistaakseen halutun päivämäärän ja kellonajat on hyvä varata esiintyjä hyvissä ajoin etukäteen. Viimekin vuonna tuli muutama pikkujoulukysely joille joutui sanomaan etten pääse viikon päästä lauantaina tulemaan esiintymään heidän tilaisuuteensa koska olen täsmälleen samaan aikaan muualla keikalla. Sitten tuhahdellaan kun ei sovikaan. Eli tilaisivat aikaisemmin!
Tässä nyt suunnittelin jos pääsisi ensi kuussa käymään myös risteilyllä, Äänekosken Pub Markus järjestää perinteisen pubiristeilyn ja sinne on ollut hinkua lähteä viimeiset pari vuotta. Tuo risteily olisi juuri keikkarupeaman jälkeisenä päivänä joten varaakin olisi. Pitää suunnitella ja toivottavasti pääsisi mukaan. Reissuun kun olisi lähdössä myös puolisen tusinaa taikureita mukaan. Samoja tyyppejä on tulossa myös Hämeenlinnaan Hämeen Taikaviikoille joten pitää siellä jutustella asiasta.
Oon kuullut juttua että maha olisi vähän pienentynyt, vaa'alle en ole uskaltanut mennä. Pari viikkoa sitten lääkärissä paino näytti 108kg. Kai tuo frisbeegolf jotain tekee, viimeisen 20 päivän aikana olen käynyt heittämässä 10 kertaa radalla, reilut parikymmentä tuntia ja yli 50km yhteensä kävellyt. Eihän tuo mitään hurjaa rehkimistä ole mutta hyötyliikuntaa yhtälailla.
Kattelee taas, 50k lukijan rajakin on tällä blogilla menossa kohta rikki.

Pääsin pelaamaan eilen pitkästä aikaa liveturnauksen kun kaveri järjesti. Pelaajia saapui paikalle 9 ja bini oli kaksikymppiä. Viitisen tuntia myöhemmin nousin pöydästä voittajana. Kovasti antoi itseluottamusta omaan peliin taas vaihteeksi. Noista peleistä tulee ymmärtääkseni vähän säännöllisempiä niin pääsee itsekin pelailee tosiaan enempi.
Jotain käsiä,
Taso 25/50, 9 pelaajaa. Avaan UTG J9s ruutua to 150, kolme maksua. Floppi J-korkea kahdella padalla. BB donkkaa alle 800, maksan ja myös yksi maksaa perästä. Turniin pata ja BB taputtaa pöytää. Lyön tähän 1500 ja saan kipit miettimisten jälkeen kummaltakin. BB kuulemma kippasi setin, toisella pelaajalla kuulemma KK.
Taso 50/100, 9 pelaajaa. Tulee avaus napilta to 300, SB maksu ja itse maksan BB:stä AJo. Floppi A-korkea, SB check, minä check, nappi panostaa jotain 550. SB maksaa ja minä maksan. Turniin J. SB check, minä check ja nappi panostaa jotain 1050. SB maksaa ja minä miettimään. Lopulta pusken kaikki keskelle, noin 7 kiloa päälle. Pitkät mietinnät napilta ja lopulta tulee kippi. Myös SB miettii aikansa ennen kippaamista. Tässä olisi ehkä voinut tehdä pienemmän reissun (nappi kertoi kipanneensa pohjarattaat) vaikka to 3k tai jotain mutta nyt tuntui puskeminen paremmalta idealta. Pöydässä oli myös kaksi värinvetoa.
Muisti alkaa tehdä tepposia kun en oikein saa päähäni millä minä stäkkiä kasvattelin tästä eteenpäin chipleadiin asti, ainakin yhden pelaajan tiputin QQ vs 55 ja sain siitää jonkin 7k stäkkiä lisää, muuten vaan grindasin...
Noh, pienen mietinnän jälkeen en oikeasti muista mitään hassuja käsiä. Lexhuikka oli pelaamassa, jos sitä kiinnostaa jotkin kädet niin huikkaa tänne niin kaivelen sen pääkopastani. Muuten oon ihan tööt.
Mutta joo, sellaista.
Jotain käsiä,
Taso 25/50, 9 pelaajaa. Avaan UTG J9s ruutua to 150, kolme maksua. Floppi J-korkea kahdella padalla. BB donkkaa alle 800, maksan ja myös yksi maksaa perästä. Turniin pata ja BB taputtaa pöytää. Lyön tähän 1500 ja saan kipit miettimisten jälkeen kummaltakin. BB kuulemma kippasi setin, toisella pelaajalla kuulemma KK.
Taso 50/100, 9 pelaajaa. Tulee avaus napilta to 300, SB maksu ja itse maksan BB:stä AJo. Floppi A-korkea, SB check, minä check, nappi panostaa jotain 550. SB maksaa ja minä maksan. Turniin J. SB check, minä check ja nappi panostaa jotain 1050. SB maksaa ja minä miettimään. Lopulta pusken kaikki keskelle, noin 7 kiloa päälle. Pitkät mietinnät napilta ja lopulta tulee kippi. Myös SB miettii aikansa ennen kippaamista. Tässä olisi ehkä voinut tehdä pienemmän reissun (nappi kertoi kipanneensa pohjarattaat) vaikka to 3k tai jotain mutta nyt tuntui puskeminen paremmalta idealta. Pöydässä oli myös kaksi värinvetoa.
Muisti alkaa tehdä tepposia kun en oikein saa päähäni millä minä stäkkiä kasvattelin tästä eteenpäin chipleadiin asti, ainakin yhden pelaajan tiputin QQ vs 55 ja sain siitää jonkin 7k stäkkiä lisää, muuten vaan grindasin...
Noh, pienen mietinnän jälkeen en oikeasti muista mitään hassuja käsiä. Lexhuikka oli pelaamassa, jos sitä kiinnostaa jotkin kädet niin huikkaa tänne niin kaivelen sen pääkopastani. Muuten oon ihan tööt.
Mutta joo, sellaista.
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Fox kirjoitti:Taso 25/50, 9 pelaajaa. Avaan UTG J9s ruutua to 150, kolme maksua. Floppi J-korkea kahdella padalla. BB donkkaa alle 800, maksan ja myös yksi maksaa perästä. Turniin pata ja BB taputtaa pöytää. Lyön tähän 1500 ja saan kipit miettimisten jälkeen kummaltakin. BB kuulemma kippasi setin, toisella pelaajalla kuulemma KK.
Ehkä 1% mahdollisuus että edes jommalla kummalla oli se käsi, mitä sanoi että oli.
Yrittäminen on ensiaskel epäonnistumisen tiellä.
-

kalapaistos - Viestit: 220
- Liittynyt: 26.7.2009 14:41:19
- Lempipeli: Triple draw lowball
- Lempipelin koko: Short
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
kalapaistos kirjoitti:Fox kirjoitti:Taso 25/50, 9 pelaajaa. Avaan UTG J9s ruutua to 150, kolme maksua. Floppi J-korkea kahdella padalla. BB donkkaa alle 800, maksan ja myös yksi maksaa perästä. Turniin pata ja BB taputtaa pöytää. Lyön tähän 1500 ja saan kipit miettimisten jälkeen kummaltakin. BB kuulemma kippasi setin, toisella pelaajalla kuulemma KK.
Ehkä 1% mahdollisuus että edes jommalla kummalla oli se käsi, mitä sanoi että oli.
En itsekään välttämättä settiin usko mutta tuo KK-hemmo voi hyvinkin puhua totta, kaveri kun ei ole se kokenein pelaaja.
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Blogi ylitti tässä 50k lukukerran rajan, mukavata 
Tuli hommattua pari frisbeetä lisää ja johan lähti tulokset paranemaan.

Näillä nyt heittelen, Wraithissa oli jonkin verran opettelemista mutta nyt lentää hyvin. Tänään heitettiin pari kierrosta Mikkelin radalla ja tulokseksi +11 ja +12. +11 sivusi ennätystäni, varmasti tämän vuoden puolella päästään alle plus kymppiin. Ennen tätä oli työn takana saada edes alle +20 joten kyllä noilla kiekoilla on jotain tekemistä asian kanssa. Katsoo mitä seuraavaksi päätyy ostolistalle.
Tätä kirjoittaessa Antonio Esfandiari nappasi juuri rannekkeen WSOPE:sta 1100e holdemista ja kolme suomalaista on hyvää vauhtia matkalla finaalipöytään 5300e Omahassa. Reilatessa menee siis varmaan tämä ilta.
Sunnuntaina ekat frisbeegolfkisat, teemana yökisat. Eli käytännön pilkkopimeässä viskotaan ledejä ja muita lamppuja apuna käyttäen, kisat alkaa klo 20.30. Tuolla Mikkelin radalla ei siis ole minkäänlaisia valoja joten hyvin mielenkiintoiset skabat tiedossa. Katsellaan miten käy.

Hurjan pitkä aika päivittämisestä... Kotona ei aina viitsi päivitellä mitään kun kannettava on niin hassussa kulmassa että pidemmät tekstit tuottaa jo tuskaa kirjoitella, nytkin kirjoittelen tätä kantapaikassa. Frisbeegolfia tuli heitettyä 8 päivää putkeen, tänään pidin tauon. Eilen oli jo sen verta luokatonta heittelyä että tauko on varmaan paikallaan. Vaikkei sitä huomaa väsyvänsä niin ei tuo oikea käsi ihan huippuja heitä tuollaisen rupeaman jälkeen.
Sunnuntaina oli ne pimeäkisat, ei päästy tavoitteeseen ja jäätiin viimeiseksi, kisaajia oli 17. Heitin kyllä komeimman mukin mitä oon ikinä saanut missään, toisella kierroksella yhdellä hankalimmalla väylällä minulle onnistuin heittämään par-tulokseen kiitos n. 30m lähestymisheiton joka menikin mukiin. Ja siis vielä pimeässä. Muuten viskelyt menikin vähän niin ja näin vaikka viimeisellä (eli sillä toisella) kierroksella alkoi viimeiset väylät jo sujumaan ihan hyvin. Puttaamiset eivät vaan tykänneet onnistua ollenkaan.
Tällä hetkellä 4 kiekkoa on aktiivisessa käytössä ja vielä pitäisi hommata pari lisää. Tuo Discmanian D-linen putteri ei tunnu oikein hyvältä käteen, pitäisi katsoa joku vähän "tiiviimpi". Tai yleensäkin käteen sopivammaksi. Hankala sanoa. Lisäksi yhden midarin tarvitsisi, nyt kun midrange-heitot tulee viskeltyä tolla fairway driverilla ja se menee liian usein liian pitkäksi. Katsoo kun on rahaa tässä kuun aikana.
Seuraavilla kiekoilla siis heittelen, Discmanian Maniac-putteri, Innovan Champion Leopard, Innovan Champion Beast (ledi pohjassa tällä hetkellä) ja Innovan Pro Wraith. Piti kuva linkittää FB:stä tähän mutta tää kone ei jostian syystä anna tehdä moista. Anyway...
Ensi viikonloppuna olisi taas pokeripeliä mikäli oikein ymmärsin ja mietinnässä on sinne lähteminen. Sitä seuraava viikonloppu meneekin sitten Hämeenlinnassa. Nyt meinasin ottaa pienet humalat. Eli soronoo.
Sunnuntaina oli ne pimeäkisat, ei päästy tavoitteeseen ja jäätiin viimeiseksi, kisaajia oli 17. Heitin kyllä komeimman mukin mitä oon ikinä saanut missään, toisella kierroksella yhdellä hankalimmalla väylällä minulle onnistuin heittämään par-tulokseen kiitos n. 30m lähestymisheiton joka menikin mukiin. Ja siis vielä pimeässä. Muuten viskelyt menikin vähän niin ja näin vaikka viimeisellä (eli sillä toisella) kierroksella alkoi viimeiset väylät jo sujumaan ihan hyvin. Puttaamiset eivät vaan tykänneet onnistua ollenkaan.
Tällä hetkellä 4 kiekkoa on aktiivisessa käytössä ja vielä pitäisi hommata pari lisää. Tuo Discmanian D-linen putteri ei tunnu oikein hyvältä käteen, pitäisi katsoa joku vähän "tiiviimpi". Tai yleensäkin käteen sopivammaksi. Hankala sanoa. Lisäksi yhden midarin tarvitsisi, nyt kun midrange-heitot tulee viskeltyä tolla fairway driverilla ja se menee liian usein liian pitkäksi. Katsoo kun on rahaa tässä kuun aikana.
Seuraavilla kiekoilla siis heittelen, Discmanian Maniac-putteri, Innovan Champion Leopard, Innovan Champion Beast (ledi pohjassa tällä hetkellä) ja Innovan Pro Wraith. Piti kuva linkittää FB:stä tähän mutta tää kone ei jostian syystä anna tehdä moista. Anyway...
Ensi viikonloppuna olisi taas pokeripeliä mikäli oikein ymmärsin ja mietinnässä on sinne lähteminen. Sitä seuraava viikonloppu meneekin sitten Hämeenlinnassa. Nyt meinasin ottaa pienet humalat. Eli soronoo.
-Taikuri Riku Pajari
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
"Kysele täältä nimimerkiltä Fox palveluksia. Rumahan se on ja pahapäinen viinapäissään, mutta korttitemppuiluja voi suositella lämpimästi."-Qwart
-

Fox - Viestit: 1890
- Liittynyt: 11.2.2006 2:33:18
- Paikkakunta: Mikkeli
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Mistäs noita ledejä hommasit ja paljon maksaa?
Teipillä kiinni vai miten?
- H
Teipillä kiinni vai miten?
- H
Finland has no gravity, it sucks
- Peppispappa
- Viestit: 279
- Liittynyt: 18.3.2007 21:25:40
Re: Lähes raittiin taikurin ajatuksia pokerista ja elämästä
Fox kirjoitti:Tällä hetkellä 4 kiekkoa on aktiivisessa käytössä ja vielä pitäisi hommata pari lisää. Tuo Discmanian D-linen putteri ei tunnu oikein hyvältä käteen, pitäisi katsoa joku vähän "tiiviimpi". Tai yleensäkin käteen sopivammaksi. Hankala sanoa. Lisäksi yhden midarin tarvitsisi, nyt kun midrange-heitot tulee viskeltyä tolla fairway driverilla ja se menee liian usein liian pitkäksi. Katsoo kun on rahaa tässä kuun aikana.
Ilman muuta Discraftin Buzzz tuohon kaveriksi midareista. Ihan ehdoton kiekko ja jos pitäisi ainoastaan yhdellä kiekolla heittää kisa, niin tuon valitsisin kerran kerrasta. Voisit kokeilla putteriksi esim. Latituden Purea tai Spikeä. Nuo ovat matalampia kuin Maniac ja voisivat sopia sulle paremmin. Prodiscuksen Jokeri voisi olla kans yksi vaihtoehto, mutta se on melkoisen ylivakaa putteriksi.
- Welle
- Viestit: 231
- Liittynyt: 24.4.2007 10:15:51
- Paikkakunta: Oulu
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
-
- Samanlaisia aiheita
- Vastaukset
- Luettu
- Uusin viesti
-
- pokerista työ?
Kirjoittaja P_P_P » 28.3.2013 6:36:42 - 9 Vastaukset
- 870 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja P_P_P

3.4.2013 6:59:08
- pokerista työ?
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa
Uutuudet