Millmanin Pokerjourney
Millmanin Pokerjourney
Pistetäänpä päiväkirja pystyyn. Pyrin kirjoittelemaan tänne mielenkiintoisista jutuista, joita pokerimaailmassani aina kulloinkin tapahtuu. Ensi kuitenkin vähän taustaa ja tavoitteita:
Background:
Ikää 30+ ja perheessä vaimo sekä lapsi.
Pelit tuli aloitettua keväällä 2006 lähinnä turneiden muodossa. Puolisentoista vuotta lähes yksinomaan pelailin vain MTT-pöydissä kunnes siirryn cashmieheksi. Aluksi 6-max. tasolla NL25, kunnes huomasin fulligeimit paljon fisukkaammiksi mestoiksi ja siirryin niihin. Aloittelen aika paljon uusia pöytiä eli myös huppia ja shorttia tulee sitä kautta pelattua aika paljon. NL50 siirryin aika nopeasti ja sitä harjailin vuoden päivät. Noin puoli vuotta sitten nostin tasoja pari pykälää ja nykyisin pääasiassa NL100-NL200 pöytiä ja välillä shotteja NL400 peleihin. Tähän asti on statistiikka aina näyttänyt lähinnä plussamerkkisiä kuukausia ja se luonnollisesti on tavoitteena tulevaisuudessakin. Käsiä on tullut noin 20k-30k per month.
Olen aina tykännyt pelaamisen lisäksi lähes yhtä paljon pokerin opiskelusta. Kirjoja on aiheesta tullut luettua yli 20 ja neljällä eri opetussivustolla olen ollut jäsenenä (PXF, Lego, CR ja DC). Tällä hetkellä tyytyväinen Deuces Cracked member.
Goals:
1) Kehittyä pelaajana mahdollisimman hyväksi. Tämä tärkeämpää kuin maksimoida voitettu rahamäärä lyhyellä aikavälillä. Tämän vuoksi pelaan maltillista määrää pöytiä, joka tälle hetkellä tarkoittaa noin 4-6 kerrallaan.
2) Nostaa tuntiansiota pokerista mahdollisimman korkeaksi ja sitä kautta saada mukavaa sivutuloa normiduunin lisäksi.
3) Verkostoitua pokerin tiimoilta samanhenkisten pelaajien kanssa ympäri palloa.
Mitä lähiaikoina grindauksen lisäksi tulossa?:
Olen perus opetussivusto-meiningin lisäksi panostanut viime aikoina myös muuten pelin opiskeluun. Ostin Improvan e-kirjan ja ja siihen kuuluvan koutsauspaketin (alla linkki aiheeseen).
http://www.thepokerpuzzle.com/
Kyseinen hankinta on jo nyt osoittautunut erittäin +EV hankinnaksi, vaikka paljon vielä materiaalista perehtymättä ja koutsaus ottamatta. Suosittelen lämpimästi kaikille NL50-NL1000 pelaajille HUpista fulliin. Lisäksi olen palkannut itselleni henkilökohtaisen koutsin, jonka kanssa aloitellaan ensi viikonloppuna ekalla sessiolla. Mielenkiinnolla odotan tätäkin projektia (alla linkki koutsini sivulle)
http://www.deucescracked.com/coaches/threads13
Pyrin pitämään tämän päiväkirjan mielenkiintoisena lukijoille ja toivon myös Sinulta aina kommentointia yms., jos jokin juttu herättää ajatuksia
-Millman

- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa toi Improvan paketti ja hinta on myös ok. Kerrohan kokemuksia noista koutsauksista kun niitä tulee.
Miten sun omat koutsaus projektit muuten? Jossain välissä sun oli tarkoitus alkaa koutsaamaan pikku panosten pelaajia ja itseasiassa koutsasit kokeiluna muutaman session mun frendiä. Olin mestoilla about puolet yhdestä sessiosta ja ihan pätevältä toiminnalta vaikutti silloin.

-

EvilWal - Viestit: 1157
- Liittynyt: 23.8.2005 13:35:06
- Lempipeli: NL Texas high (=> 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Tätä aion seurata - go Milkman!
- Sniper
- Viestit: 142
- Liittynyt: 22.2.2009 21:18:51
- Paikkakunta: Station
Re: Millmanin Pokerjourney
EvilWal kirjoitti:Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa toi Improvan paketti ja hinta on myös ok. Kerrohan kokemuksia noista koutsauksista kun niitä tulee.
Juu laitan kommenttia koutsaussessioiden jälkeen. Tuo pelkkä kirjakin siihen kuuluvine videoineen ja harjoituksineen on kyllä jo yksistäänkin kevyesti 300 euron arvoinen.
EvilWal kirjoitti:Miten sun omat koutsaus projektit muuten? Jossain välissä sun oli tarkoitus alkaa koutsaamaan pikku panosten pelaajia ja itseasiassa koutsasit kokeiluna muutaman session mun frendiä. Olin mestoilla about puolet yhdestä sessiosta ja ihan pätevältä toiminnalta vaikutti silloin.
Juu kokeilin tarjota maksutonta koutsausta lyhyen ajan reilu vuosi sitten ihan kokemuksen vuoksi. Kyseiset projektit loppuivat lapsen syntymään, koska sen jälkeen ei ollut aikaa pokerille muutamaan kuukauteen ollenkaan. Itse tykkäsin tehdä käsianalyysejä ja keskustella konsepteista eli ehkä jossain vaiheessa mahdollisesti voisi micro-smallstakes koutsausta miettiä vakavamminkin, mikäli aikataulut sen sallivat. Tällä hetkellä kuitenkin 100% pokeriaika menee oman pelin kehittämiseen, jossa työsarkaa riittää ihan riittävästi...
-Millman
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Uuden läppärin laitoin äsken tilaukseen. Alla olevan linkin kautta löytyvän 18.4" tuumaisen 3 vuoden lisätakuulla ja F-Securella ryyditettynä 
http://catalog.mikromafia.fi/catalog/pr ... s_id=33226
-Millman
http://catalog.mikromafia.fi/catalog/pr ... s_id=33226
-Millman
Viimeksi muokannut Millman päivämäärä 29.6.2009 18:58:47, muokattu yhteensä 1 kerran
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Hienoa että että pääsee taas laadukkaan päivyrin makuun 
I born to be pro, I grew up newbie 
- BrxA
- Viestit: 1352
- Liittynyt: 23.11.2005 17:12:07
- Paikkakunta: Vantaa
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Millmanin Pokerjourney
Päivän pokeripohdintaa:
Improvan kirjaa lukiessa tänään oli pääpaino handrangeissa. Mielenkiintoinen pointti tuli esiin siitä, millä tasoilla pelaajat alkavat oikeasti pistää vastustajia rangeille? Tämä on luonnollisesti aivan olennainen kysymys eli milloin ei enää ABC-pokeri riitä, vaan pitää alkaa varioimaan peliään harhauttaukseen kompetenttia vihua? Oma kokemukseni fullipeleistä on, että vasta NL200 tasolla parhaat pelaajat tuntuvat pohtivan vastustajien rangeja. Siihen asti pelataan pitkälti vain "omaa kättä" muista välittämättä. Tämänkin asian suhteen pelaajatyyppien tunnistaminen on tärkeä taito winraten kannalta.
Mielelläni kuulisin mielipiteitä asiasta...
-Millman
Improvan kirjaa lukiessa tänään oli pääpaino handrangeissa. Mielenkiintoinen pointti tuli esiin siitä, millä tasoilla pelaajat alkavat oikeasti pistää vastustajia rangeille? Tämä on luonnollisesti aivan olennainen kysymys eli milloin ei enää ABC-pokeri riitä, vaan pitää alkaa varioimaan peliään harhauttaukseen kompetenttia vihua? Oma kokemukseni fullipeleistä on, että vasta NL200 tasolla parhaat pelaajat tuntuvat pohtivan vastustajien rangeja. Siihen asti pelataan pitkälti vain "omaa kättä" muista välittämättä. Tämänkin asian suhteen pelaajatyyppien tunnistaminen on tärkeä taito winraten kannalta.
Mielelläni kuulisin mielipiteitä asiasta...
-Millman
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Tänään olisi tarkoitus keskittyä 3- ja 4-betteihin kirjan ja siihen liittyvän videon avulla. Fullissa varsinkin tämän osa-alueen hallitseminen on yksi helpoimpia tapoja viedä isot määrät kuollutta rahaa, koska keskimäärin regutkin ovat NL100-NL200 tasoilla pahasti hukassa re-reissatuissa poteissa.
-Millman
-Millman
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Alla mielenkiintoinen käsi, jossa riverillä joutui vähän aikaa rekonstruktoimaan kättä ja luottamaan alkuperäisiin riideihin vihun rangesta ennen kuin painoi call-nappia, vaikka oddsit olivat jo luonnollisesti todella hyvät...
MP1 on perus TAG stateilla 14/7/2.
-Millman
$1/$2 No Limit Holdem
10 players
Converted at weaktight.com
Stacks:
UTG Scotty990 ($238.35)
UTG+1 Dean Angel ($78.00)
UTG+2 KingHuse ($261.05)
MP1 cycostrike ($166.95)
MP2 porco18 ($193.00)
MP3 Hero ($243.30)
CO shevagoal777 ($147.00)
BTN MAIOALCOLICO ($171.90)
SB drozd72 ($221.60)
BB OliviaWilde1 ($40.00)
Pre-flop: ($3, 10 players) Hero is MP3 T
T
3 folds, cycostrike raises to $7, porco18 calls $7, Hero calls $7, 4 folds
Flop: T
4
5
($24, 3 players)
cycostrike bets $12, porco18 folds, Hero raises to $30, cycostrike calls $18
Turn: J
($84, 2 players)
cycostrike checks, Hero bets $42, cycostrike calls $42
River: Q
($168, 2 players)
cycostrike bets $87.95, Hero calls $87.95
Final Pot: $343.90
cycostrike shows: A
A
Hero shows: T
T
Hero wins $340.90 ( won +$173.95 )
cycostrike lost -$166.95
porco18 lost -$7
MP1 on perus TAG stateilla 14/7/2.
-Millman
$1/$2 No Limit Holdem
10 players
Converted at weaktight.com
Stacks:
UTG Scotty990 ($238.35)
UTG+1 Dean Angel ($78.00)
UTG+2 KingHuse ($261.05)
MP1 cycostrike ($166.95)
MP2 porco18 ($193.00)
MP3 Hero ($243.30)
CO shevagoal777 ($147.00)
BTN MAIOALCOLICO ($171.90)
SB drozd72 ($221.60)
BB OliviaWilde1 ($40.00)
Pre-flop: ($3, 10 players) Hero is MP3 T
T
3 folds, cycostrike raises to $7, porco18 calls $7, Hero calls $7, 4 folds
Flop: T
4
5
($24, 3 players)cycostrike bets $12, porco18 folds, Hero raises to $30, cycostrike calls $18
Turn: J
($84, 2 players)cycostrike checks, Hero bets $42, cycostrike calls $42
River: Q
($168, 2 players)cycostrike bets $87.95, Hero calls $87.95
Final Pot: $343.90
cycostrike shows: A
A
Hero shows: T
T
Hero wins $340.90 ( won +$173.95 )
cycostrike lost -$166.95
porco18 lost -$7
Viimeksi muokannut Millman päivämäärä 1.7.2009 2:13:11, muokattu yhteensä 2 kertaa
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
.
Viimeksi muokannut Millman päivämäärä 1.7.2009 2:03:47, muokattu yhteensä 1 kerran
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
No niin yksi kuukausi pelejä taas takana ja kesäkuu oli ylivoimaisesti vuoden paras:
26.5k hands
+3000 euroa rakenpalautuksen kanssa laskettuna
25 euroa tunnissa, kun suhteuttaa peliaikaan eli tunteja kertyi 120.
Hyvä tulos oli seurausta mielestäni kahdesta tärkeästä tekijästä. Ensiksikin totuin tasonnoston jälkeen uusiin "rahamääriin" pöydissä ja psykologinen bankrolli ei enää sen jälkeen aiheuttanut ongelmia. Toiseksi pelin opiskelu, varsinkin Improvan kirjan kautta sekä Tommy Angelon videoiden katselu, veivät geimiäni huomattavasti eteenpäin.
Heinäkuussa tarkoituksena olisi edelleen jatkaa pelin kehittämistä ja mahdollisesti lisätä pöytiä per sessio uuden läppärin saavuttua.
-Millman
26.5k hands
+3000 euroa rakenpalautuksen kanssa laskettuna
25 euroa tunnissa, kun suhteuttaa peliaikaan eli tunteja kertyi 120.
Hyvä tulos oli seurausta mielestäni kahdesta tärkeästä tekijästä. Ensiksikin totuin tasonnoston jälkeen uusiin "rahamääriin" pöydissä ja psykologinen bankrolli ei enää sen jälkeen aiheuttanut ongelmia. Toiseksi pelin opiskelu, varsinkin Improvan kirjan kautta sekä Tommy Angelon videoiden katselu, veivät geimiäni huomattavasti eteenpäin.
Heinäkuussa tarkoituksena olisi edelleen jatkaa pelin kehittämistä ja mahdollisesti lisätä pöytiä per sessio uuden läppärin saavuttua.
-Millman
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Aikamoisen coolerin järjestin tutulle kaverille, jonka kanssa on juteltu käsistä viime aikoina. Toivottavasti keskusteluyhteys on edelleen olemassa tämänkin jälkeen... 
-Millman
$1/$2 No Limit Holdem
10 players
Converted at weaktight.com
Stacks:
UTG Gyazy78 ($202.00)
UTG+1 p284aca ($89.05)
UTG+2 lolyourchips ($235.00)
MP1 GGGrrreg ($91.60)
MP2 plzBeMyATM ($215.75)
MP3 jodelapena ($39.70)
CO Tamov ($210.15)
BTN Hero ($200.00)
SB stelken ($171.70)
BB ..Lollipop.. ($132.00)
Pre-flop: ($3, 10 players) Hero is BTN 9
9
2 folds, lolyourchips raises to $7, 4 folds, Hero calls $7, 1 fold, ..Lollipop.. calls $5
Flop: 9
9
3
($22, 3 players)
..Lollipop.. checks, lolyourchips bets $14, Hero calls $14, ..Lollipop.. folds
Turn: T
($50, 2 players)
lolyourchips checks, Hero checks
River: 6
($50, 2 players)
lolyourchips bets $80, Hero raises to $179, lolyourchips calls $99
Final Pot: $408
lolyourchips shows: 3
3
Hero shows: 9
9
Hero wins $405 ( won +$205 )
..Lollipop.. lost -$7
lolyourchips lost -$200
-Millman
$1/$2 No Limit Holdem
10 players
Converted at weaktight.com
Stacks:
UTG Gyazy78 ($202.00)
UTG+1 p284aca ($89.05)
UTG+2 lolyourchips ($235.00)
MP1 GGGrrreg ($91.60)
MP2 plzBeMyATM ($215.75)
MP3 jodelapena ($39.70)
CO Tamov ($210.15)
BTN Hero ($200.00)
SB stelken ($171.70)
BB ..Lollipop.. ($132.00)
Pre-flop: ($3, 10 players) Hero is BTN 9
9
2 folds, lolyourchips raises to $7, 4 folds, Hero calls $7, 1 fold, ..Lollipop.. calls $5
Flop: 9
9
3
($22, 3 players)..Lollipop.. checks, lolyourchips bets $14, Hero calls $14, ..Lollipop.. folds
Turn: T
($50, 2 players)lolyourchips checks, Hero checks
River: 6
($50, 2 players)lolyourchips bets $80, Hero raises to $179, lolyourchips calls $99
Final Pot: $408
lolyourchips shows: 3
3
Hero shows: 9
9
Hero wins $405 ( won +$205 )
..Lollipop.. lost -$7
lolyourchips lost -$200
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
3- ja 4-beteistä muutama pointti jäi eilisestä opiskelusta + pelisessiosta erityisesti mieleen:
1) Pitää miettiä millainen on perus nuts:air ratio 3-betrangessa eli paljonko monstereita suhteessa roskaan / marginaalisiin käsiin. Eli jos monster-range on 3% (AK, JJ+), niin onko esim. 6% heikompia hanskoja mukana, jolloin total % olisi 9%. Jos vihu esim. foldaa 65% 3-betteihin, niin range voi olla suht´ laaja jo pelkästään kun lasketaan paljonko voitetaan vihun kipatessa pre.
2) Oleellista olisi myös tietää vihun 4-bet range 3-bet call rangen lisäksi.
3) Itse kun 4-bettaa bluffina tyyliin 2.2-2.5x vihun 3-betin on onnistumisprosentti oltava yli 50%, jotta kannattaisi. Siis jos foldataan itse vihun 5-bettiin.
4) kokeilin sessiossa eilen varsinkin 3-betata reguja, jotka eristivät limpereitä. Tällöin regun range on usein todella laaja ja tämän vuoksi 3-bettaamisella sai foldin pre todella usein (yli 60%) ja loput foldit tulivat c-bettiin flopilla. Pieni otos, mutta pitää ottaa tämä moovi yhtenä mukaan perusarsenaaliin.
Tänään keskityin aggressioon turnilla
Katsoin erinomaisen videon DC:n Unconventional Wisdom sarjasta aiheesta (linkki alla).
http://www.deucescracked.com/videos/106-Episode-Six
Sessiossa kokeilin normaalia enemmän check-reissuja ja re-reissuja turnilla. Ne ovat usein erittäin tehokkaita, koska esim Ah 7c 8c 2d boardissa reissaaminen laittaa vihun usein todella ikävään tilanteeseen. Reissu voi olla merkki vahvasta kädestä (setti, 2-pair...), vetokädestä tai jopa joskus puhdas bluffi. Lisäksi vihu käytännössä paljastaa monesti oman kätensä luonteen. Jos koolaa, niin todennäköisesti vedolla ja jos puskee niin reaalipeli. Lisäksi itse laittaa riskin alle vain reissunsa verran rahaa (usein noin 2.2-3x re-reissu on ihan riittävä eli alle potin), mutta vihu käytännössä ainakin kokee pelaavansa koko stäkistä, sillä uhkana on vielä todennäköinen iso betti riverillä, johon on ikävä foldata ellei itsellä tietenkin oli ihan ilmaa kuten missattu veto.
Kokemukset turni aggressiosta olivat sen suuntaisia, että usein vihu teki isoja virheitä, koska ei ollut valmistautunut mahdolliseen reissuun tilanteessa. Alla asiasta kuvaava käsi, missä vihu tekee ison virheen turnilla.
$1/$2 No Limit Holdem
10 players
Converted at weaktight.com
Stacks:
UTG reijsen ($189.70)
UTG+1 sherlock110 ($265.65)
UTG+2 Ishimatsu ($394.50)
MP1 Hero ($202.85)
MP2 Pfriem ($246.75)
MP3 LoveDucks ($111.00)
CO Bakkereros ($183.00)
BTN DaDoubleE ($191.85)
SB ZippyX1 ($200.00)
BB Gyazy78 ($272.15)
Pre-flop: ($3, 10 players) Hero is MP1 3
3
3 folds, Hero raises to $6, 3 folds, DaDoubleE calls $6, 2 folds
Flop: 6
3
T
($15, 2 players)
Hero bets $8, DaDoubleE calls $8
Turn: T
($31, 2 players)
Hero checks, DaDoubleE bets $23, Hero raises to $50, DaDoubleE raises to $177.85, Hero calls $127.85
River: Q
($386.70, 2 players)
Final Pot: $386.70
Hero shows: 3
3
DaDoubleE shows: K
A
Hero wins $383.70 ( won +$191.85 )
DaDoubleE lost -$191.85

($15, 2 players)Hero bets $8, DaDoubleE calls $8
Turn: T
($31, 2 players)Hero checks, DaDoubleE bets $23, Hero raises to $50, DaDoubleE raises to $177.85, Hero calls $127.85
River: Q
($386.70, 2 players)Final Pot: $386.70
Hero shows: 3
3
DaDoubleE shows: K
A
Hero wins $383.70 ( won +$191.85 )
DaDoubleE lost -$191.85
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
Äsken oli sellainen "kylmää kyytiä sessio". Muun muassa kaksi kärkisettiä ja flopattu suora eivät riittäneet käden voittoon (yhdessäkään ei kyllä päästy showdowniin, mutta sen verran selkeästi värin täytyttyä / 4 suoran tultua pöytään vihu bettaili, että tuskin edellä oltiin ja tietysti yksi perus QQ < AA preflop all-in löytyi myös sessiosta.
Tyytyväinen kuitenkin siihen, että pystyin pitämään pelin kasassa ja uskoakseni minimoimaan tappiot näissä cooleri-käsissä eli ainoastaan -$200 session lopputulos
-Millman
Tyytyväinen kuitenkin siihen, että pystyin pitämään pelin kasassa ja uskoakseni minimoimaan tappiot näissä cooleri-käsissä eli ainoastaan -$200 session lopputulos
-Millman
- Millman
- Viestit: 563
- Liittynyt: 17.3.2006 13:16:53
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Full
Re: Millmanin Pokerjourney
taustalle soimaan
nänä nänä nänä nänä nänä nänä nänä Mill-maan Mill-maan Millman....
http://www.youtube.com/watch?v=w3eCRovz ... re=related
nänä nänä nänä nänä nänä nänä nänä Mill-maan Mill-maan Millman....
http://www.youtube.com/watch?v=w3eCRovz ... re=related
Anita Hirvonen: "Nettipokeria voin pelata alasti"
- ernestipotsi
- Viestit: 1028
- Liittynyt: 7.3.2007 12:24:32
- Paikkakunta: helvetti
- Lempipeli: FL Omaha8 small (< 5/10)
- Lempipelin koko: Full & Short
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

Uutuudet