Olo rennox ja pelaamaan.
Olo rennox ja pelaamaan.
Tervehdys!
Ajattelin sitten viimeinkin avata oman päiväkirjan.
Aloitin pelaamisen netissä silloin muinoin, kun tuli Subilta noita WPT pelejä oliko se 3 vai 4 vuotta sitten.
Aloitin freerolleista ja usein voitin jotain 2-5$. Parhaimmillaan runnasin 3$ yli 200$iin ja sitten poikki
sain kohtuu usein nostettua pelikassan parista taalasta yli 100$ ja yhtä usein poikki, kun menin loppujenlopuksi aina liian isoon pöytään.
Yleensä melkein heti sen jälkeen kun luin jostain
pokeriharjasta, joka oli noussut ylinopeasti highstakeseihin. Minäkin halusin!!
Myöhemmin piti jo depota jokunen satku.
No onneksi on tasoittunut ja pidän jo pelikassana vähintään 20-30 biniä. Kestää nuo downitki. Voi aina tiputtaa tasoja tarvittaessa.
Muuten menestys pokerissa on ollut melkoista vuoristorataa, eli ylös ja sitten alas ja nyt taas tällä hetkellä vähän ylöspäin.
Pelaan pääasiassa holdemia sekä FL että NL. Johtuen viimeisestä downista pelaan FL tasolla 0,5/1
ja NL10/NL25. Parhaimmillaan olen pelannut NL200 ja FL 10/20. Takana ennätys down. Se alkoi joulukuussa, joka vei pelikassasta noin puolet ja sitten tammi-maalis breakeveniä ja huhtikuussa meni taas iso osa pelikassasta. (Touko/kesäkuussa olen pelaillut vähän muitakin pokeriversioita vaihtelun vuoksi ja en niin vakavasti, jotta saan pelit uomiinsa jälleen. Paitsi omahaa opettelen tosissani.)
Tais pelitki mennä tosiaan sekaisin downista johuen. Tuli scaredpelejä jonninverran. No, mitäpä siitä. Kävinkin itkemässä vitutusketjussa välillä, mikä muuten helpotti oloa
Tykkään kuitenkin pokerista niin paljon, ettei tollaset pikku downit pitemmän päälle vaikuta.
Tästä päiviksestä tulee myös oma vitutusketju/hehkutusketju. Ja voin kirjoitella muutakin diipadaapaa jos on sellanen olo. Tärkeämpää kuitenkin on saada apuja erilaisiin ongelmakäsiin ja otan kommentit mielelläni vastaan. Leakkeja varmasti riittää, muuten olisin jo highstakesissa
Muita pelikokemuksia on lähinnä livepuolelta.
SÖKÖ: 90-luvun alkupuolella pelattiin paljonkin sököä kaverieni kanssa ja tuli sitä taskurahaakin silloin.
Kokeilin muuten sököä Pokerihuoneella vähän aikaa sitten ante 0,05 tasolla ja metsään meni. Tosin varasin
siihen ainoastaan 10 binin pelikassan, kun vaan kokeilin,
oli silti hauskaa välillä pelata sököäkin.
5 CARD DRAW eli perinteinen pokeri: 90- luvulla se oli faijan luona kännipelinä
Voitte arvata millaseksi huutamiseksi se välillä meni. Siinä voitin ja hävisin, en tiedä onko lopputulos + vai-
.
Kokeilin myös tätä vähän aikaa sitten netis ja en tiedä oliko huono pöytä vai mikä, mutta tulos oli tasan +-0
ja pelasin yli tunnin. Voiko tosta pelistä saada jotain voittoa revittyä?? Jäi draw siihen oli tylsää.
TEXAS HOLDEM: kerroinkin jo tuosta. Netin lisäksi olen pelannut NL holdemia jonninverran myös livenä.
Kesätyöpaikalla sain koko kesän, ja pelin ansiosta, ilmaiset ruuat ja kahvit. Pikkusen vitutti kun firma lopetti. Oli varma jokavuotinen kesätyöpaikka, eli noin puolet vuodesta töissä ja toinen puoli kotona grindaamassa
Kävin myös Börsissä Rayn tiloissa pelaamassa parit sittarit joissa sijoitukset 4,4,7,3. Oli melkoista arvontaa nuo sittarit.
OMAHA HI-LO: sillointällöin netissä. PLO10 tasolla korkeintaan.
OMAHA HI: Olen nyt pari viime kuukautta tosissani opetellut tätä. Pelaan vasta PLO10 ja PLO20 ja välillä otan shottia PLO50. Muuten kokemuksia ompusta sillointällöin 3v. aikana, yhteenä ehkä 5kk max, eli varsin kokematon vielä.
Opiskelupelikassana oli alussa vain 10biniä (50$)ja aloitin PLO5, eli pientä nousua jo heti alkuun ja tällä hetkellä kassa n 150$. Oli jo hetken yli 300 $ Kokeilin vähän tota PLO50.
Meinaan kyllä nostaa binitason tässäkin vähintään 30 .
Olen huomannut, että joidenkin vihujen taito on ompussa on hämmentävän heikko ja se aiheuttaa vaikeita tilanteita, kun pitäis yrittää vielä ottaa riidejäki vihuista/niiden käsistä jotenkin. Ei sillä, että itse olisin hyvä ompussa. On todellakin tosi paljon opittavaa.
No, tässä on yksi esimerkki vaikeista tilanteista, erittäin hankala paikka minulle. Pöytä PLO50 5max
http://www.pokerihanska.com/?h=382514570
Vihuista sen verran, että kumpikin "yyberkaloista" maksoi betsit lähes aina ja tykkäsivät betsata ja raisee todella laajalla rangella. Noita vastaan aikaisemmissa jaoissa kannatti vaan checkata/cr, koska jompikumpi/kumpikin betsas yleensä kuitenkin. Betsiin riitti jopa keskipari. Semikala oli sentään vähän, mutta vain vähän tiukempi. Sil ei sitten varmaan ollut pariakaan, kun kippas
. Eli pöytä oli tosiaankin kalalammikko. Minut mukaanlukien.Tosin sentään edes yritän katsoa vähän käsiäkin.
Tässä jaossa päätin jo flopis checkata sekä flopin, että turnin ja antaa noiden betsata, oli kuitenkin hyvä floppi mun kannalta. Tulikin sitten kolmas risti ja meniki hankalaksi. Kaloil hyvinki olis voinu olla jonninmoinen väri. No, nutsisuora ja 2 kärkipari. Teinkö pahan virheen, kun kippasin? Mitä olisi kannattanut tehdä? Kipata jo pf vai rojut keskelle vaan flopil/turnis? Käsi ei kumminkaan niin huono ollut. Ja jos olisinkin betsannut pf, f, t, niin se tuskin olisi pudottanut kumpaakaan.
Tällä toisella all in fisulla oli muuten 2 paria.
Enemmän kuitenkin kiinnostaa, miten ylipäänsä blindeissä tämäntyyppisillä käsillä toimitaan?
Kiitos jos jaksoitte lukea, oli vähän piiitkä teksti
Ajattelin sitten viimeinkin avata oman päiväkirjan.
Aloitin pelaamisen netissä silloin muinoin, kun tuli Subilta noita WPT pelejä oliko se 3 vai 4 vuotta sitten.
Aloitin freerolleista ja usein voitin jotain 2-5$. Parhaimmillaan runnasin 3$ yli 200$iin ja sitten poikki
sain kohtuu usein nostettua pelikassan parista taalasta yli 100$ ja yhtä usein poikki, kun menin loppujenlopuksi aina liian isoon pöytään.
pokeriharjasta, joka oli noussut ylinopeasti highstakeseihin. Minäkin halusin!!
No onneksi on tasoittunut ja pidän jo pelikassana vähintään 20-30 biniä. Kestää nuo downitki. Voi aina tiputtaa tasoja tarvittaessa.
Muuten menestys pokerissa on ollut melkoista vuoristorataa, eli ylös ja sitten alas ja nyt taas tällä hetkellä vähän ylöspäin.
Pelaan pääasiassa holdemia sekä FL että NL. Johtuen viimeisestä downista pelaan FL tasolla 0,5/1
ja NL10/NL25. Parhaimmillaan olen pelannut NL200 ja FL 10/20. Takana ennätys down. Se alkoi joulukuussa, joka vei pelikassasta noin puolet ja sitten tammi-maalis breakeveniä ja huhtikuussa meni taas iso osa pelikassasta. (Touko/kesäkuussa olen pelaillut vähän muitakin pokeriversioita vaihtelun vuoksi ja en niin vakavasti, jotta saan pelit uomiinsa jälleen. Paitsi omahaa opettelen tosissani.)
Tais pelitki mennä tosiaan sekaisin downista johuen. Tuli scaredpelejä jonninverran. No, mitäpä siitä. Kävinkin itkemässä vitutusketjussa välillä, mikä muuten helpotti oloa
Tästä päiviksestä tulee myös oma vitutusketju/hehkutusketju. Ja voin kirjoitella muutakin diipadaapaa jos on sellanen olo. Tärkeämpää kuitenkin on saada apuja erilaisiin ongelmakäsiin ja otan kommentit mielelläni vastaan. Leakkeja varmasti riittää, muuten olisin jo highstakesissa
Muita pelikokemuksia on lähinnä livepuolelta.
SÖKÖ: 90-luvun alkupuolella pelattiin paljonkin sököä kaverieni kanssa ja tuli sitä taskurahaakin silloin.
Kokeilin muuten sököä Pokerihuoneella vähän aikaa sitten ante 0,05 tasolla ja metsään meni. Tosin varasin
siihen ainoastaan 10 binin pelikassan, kun vaan kokeilin,
5 CARD DRAW eli perinteinen pokeri: 90- luvulla se oli faijan luona kännipelinä
Kokeilin myös tätä vähän aikaa sitten netis ja en tiedä oliko huono pöytä vai mikä, mutta tulos oli tasan +-0
ja pelasin yli tunnin. Voiko tosta pelistä saada jotain voittoa revittyä?? Jäi draw siihen oli tylsää.
TEXAS HOLDEM: kerroinkin jo tuosta. Netin lisäksi olen pelannut NL holdemia jonninverran myös livenä.
Kesätyöpaikalla sain koko kesän, ja pelin ansiosta, ilmaiset ruuat ja kahvit. Pikkusen vitutti kun firma lopetti. Oli varma jokavuotinen kesätyöpaikka, eli noin puolet vuodesta töissä ja toinen puoli kotona grindaamassa
Kävin myös Börsissä Rayn tiloissa pelaamassa parit sittarit joissa sijoitukset 4,4,7,3. Oli melkoista arvontaa nuo sittarit.
OMAHA HI-LO: sillointällöin netissä. PLO10 tasolla korkeintaan.
OMAHA HI: Olen nyt pari viime kuukautta tosissani opetellut tätä. Pelaan vasta PLO10 ja PLO20 ja välillä otan shottia PLO50. Muuten kokemuksia ompusta sillointällöin 3v. aikana, yhteenä ehkä 5kk max, eli varsin kokematon vielä.
Olen huomannut, että joidenkin vihujen taito on ompussa on hämmentävän heikko ja se aiheuttaa vaikeita tilanteita, kun pitäis yrittää vielä ottaa riidejäki vihuista/niiden käsistä jotenkin. Ei sillä, että itse olisin hyvä ompussa. On todellakin tosi paljon opittavaa.
No, tässä on yksi esimerkki vaikeista tilanteista, erittäin hankala paikka minulle. Pöytä PLO50 5max
http://www.pokerihanska.com/?h=382514570
Vihuista sen verran, että kumpikin "yyberkaloista" maksoi betsit lähes aina ja tykkäsivät betsata ja raisee todella laajalla rangella. Noita vastaan aikaisemmissa jaoissa kannatti vaan checkata/cr, koska jompikumpi/kumpikin betsas yleensä kuitenkin. Betsiin riitti jopa keskipari. Semikala oli sentään vähän, mutta vain vähän tiukempi. Sil ei sitten varmaan ollut pariakaan, kun kippas
Tässä jaossa päätin jo flopis checkata sekä flopin, että turnin ja antaa noiden betsata, oli kuitenkin hyvä floppi mun kannalta. Tulikin sitten kolmas risti ja meniki hankalaksi. Kaloil hyvinki olis voinu olla jonninmoinen väri. No, nutsisuora ja 2 kärkipari. Teinkö pahan virheen, kun kippasin? Mitä olisi kannattanut tehdä? Kipata jo pf vai rojut keskelle vaan flopil/turnis? Käsi ei kumminkaan niin huono ollut. Ja jos olisinkin betsannut pf, f, t, niin se tuskin olisi pudottanut kumpaakaan.
Tällä toisella all in fisulla oli muuten 2 paria.
Enemmän kuitenkin kiinnostaa, miten ylipäänsä blindeissä tämäntyyppisillä käsillä toimitaan?
Kiitos jos jaksoitte lukea, oli vähän piiitkä teksti
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
No, tässä on yksi esimerkki vaikeista tilanteista, erittäin hankala paikka minulle. Pöytä PLO50 5max
http://www.pokerihanska.com/?h=382514570
Helpottaa hiukan, kun lyöt pf lisää tolla hanskalla.
RUSHPOKER - perkele
- Proffa
- Viestit: 1005
- Liittynyt: 18.7.2007 15:47:47
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Jaahans, päivän pelit pelattu.
Ei mitään erikoista häppeninkiä. Omppusession alkupuolella bini turpiin coinflipissä. Menin all in flopilla ja vihu sai lopulta täkärin täyteen mun valmista suoraa vastaan. No, kävin kuittaamassa binin takaisin double up vaimikäsenytoli omppusittarissa.
Sitten pelailua PLO10 full pöydissä, jotka oli vaihteeksi yllättävän tiukkoja. Vakkarijengi lähinnä kyyläsi monstereita siellä ja kokeeksi avasin varsin laajalla rangella esim. A2xx suittarilla positiosta ja flopilla aina cbetti päälle.
Tehosi aika hyvin, kunnes lähes viimeisessä jaossa yksi kyylistä maksoi ja floppi oli 996 yksi pata ja mulla 910 10
J
. Vihu sökötti BBssä, betsasin potin, vihu maksoi turni oli 5
vihulla jäljellä noin 2$ ja laitoin allinin. Ounastelin kyllä, että todnäk. se ysi varmaan löytyy . No outteja oli kuitenkin ja all in vaan. River oli blanko.
Vihu sen sitten voitti, kun oli A9Kx. Loppuaika pelailin enkä oikein pelattavia kortteja saanut, niin lopettelin
sitten. Lopputulos oli pari dollaria voittoa, eli melko breakeven päivä.
Proffalle sen verran, että kiitos neuvosta, toimii varmasti yleensä.
ja en ole blindeissä aiemmin tehnyt
raisee vastaavalla kädellä. Tänään ei tullut sellaista tilannetta, että olisi päässyt kokeilemaan.
Tuossa esimerkkijaossa ja ylipäänsä siinä pöydässä ei ollut betseillä tai raiseilla paljoa merkitystä.
ja se on ollutkin villein omppupöytä tähän asti missä olen pelannut. Allinit jysähti usein.
Ei mitään erikoista häppeninkiä. Omppusession alkupuolella bini turpiin coinflipissä. Menin all in flopilla ja vihu sai lopulta täkärin täyteen mun valmista suoraa vastaan. No, kävin kuittaamassa binin takaisin double up vaimikäsenytoli omppusittarissa.
Tehosi aika hyvin, kunnes lähes viimeisessä jaossa yksi kyylistä maksoi ja floppi oli 996 yksi pata ja mulla 910 10
J
. Vihu sökötti BBssä, betsasin potin, vihu maksoi turni oli 5
vihulla jäljellä noin 2$ ja laitoin allinin. Ounastelin kyllä, että todnäk. se ysi varmaan löytyy . No outteja oli kuitenkin ja all in vaan. River oli blanko.Vihu sen sitten voitti, kun oli A9Kx. Loppuaika pelailin enkä oikein pelattavia kortteja saanut, niin lopettelin
sitten. Lopputulos oli pari dollaria voittoa, eli melko breakeven päivä.
Proffalle sen verran, että kiitos neuvosta, toimii varmasti yleensä.
raisee vastaavalla kädellä. Tänään ei tullut sellaista tilannetta, että olisi päässyt kokeilemaan.
Tuossa esimerkkijaossa ja ylipäänsä siinä pöydässä ei ollut betseillä tai raiseilla paljoa merkitystä.
ja se on ollutkin villein omppupöytä tähän asti missä olen pelannut. Allinit jysähti usein.
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Tere!
Tänään uppia noin 10$. Oli samantyyppinen pelipäivä ku eilen. Melko tiukka pöytä ja tänäänkin samantyyppinen alku ku eilen. Nutsivärillä flopis allin tyyliin bet raise,allin ja vihu maksoi kahel paril ja sai sen täkärin ja voitti. Kele. Mielestäni oikea tapa on pelata just noin. Korjatkaa jos olen väärässä. Täs vihulla ei kuitenkaan ollut apuvetojakaan.
No sitte pelit hetkeks poikki ja velipojan luo grillaamaan makkaraa vanhan kunnon pallogrillin kans.
Sen jälkeen katoin Asikainlin PLO opetusvideon. Kiitos muuten Asikainlille hyvästä PLO 6max videosta!!
Ainakin mun näemmä pitää vähän tiukentaa käsivalikoimaa, tosin riippuu vähän pöydästäki.
Sitten pelasin vähän lisää PLO10 fullia ja kuittasin aiemman tappion ja upiksi toi 10$. Kiitos kuuluu eräälle paistille, joka oli maksuautomaatti sekä erittäin helppo lukea. Sitteku sillä oli hyvät laput ni se betsas potillisen ja sitteku heikommat ni sitte korkeintaan betsas puolpottia, mutta betsas aina ja maksoi roskallaki.
Laittaisin käsiäkin tänne, mut saako ipokerin verkosta jotenkin käshistoriaa Pokerihanska.comiin???
Tai jotenkin muuten. Tiedän kyllä, et ne tallentuu suoraan koneelle, mut ne on melkoista sössöä.
Jees eiköhän siinä tärkeimmät.
Loppuyö ennen unia meneekin asikainlin Advanced Concepts videon kanssa.

rennox kirjoitti:Laittaisin käsiäkin tänne, mut saako ipokerin verkosta jotenkin käshistoriaa Pokerihanska.comiin???
Tai jotenkin muuten. Tiedän kyllä, et ne tallentuu suoraan koneelle, mut ne on melkoista sössöä.
Taitaa olla niin, että tarvit Holdem Managerin/Poker Trackerin tai vastaavan saadaksesi käsihistoriat Pokerihanskaan. Korjatkaa jos olen väärässä.
- Guerilla -
- Guerilla
- Viestit: 244
- Liittynyt: 21.7.2008 20:31:15
- Paikkakunta: Full Tilt Poker
- Lempipeli: NL Texas micro (< 25)
- Lempipelin koko: Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Eipä tarvi, jos client tallentaa käsihistoriat tekstimuodossa koneelle.
- Feliz
- Viestit: 250
- Liittynyt: 4.1.2009 23:10:02
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Tere!
Kokeilin laittaa yhden käden Pokerihanskaan. Ja tulos on tässä. Ekaks näytän miltä se näyttää käsihistoriakansioon tallennettuna:
cards type="Pocket" player="jackrazz">X X X X</cards>
<action no="4" player="jackrazz" type="0" sum="$0" cards="" />
<cards type="Pocket" player="KKA100">X X X X</cards>
<action no="5" player="KKA100" type="0" sum="$0" cards="" />
<cards type="Pocket" player="marius1993">X X X X</cards>
<action no="6" player="marius1993" type="0" sum="$0" cards="" />
<cards type="Pocket" player="hero">CA C4 S7 D5</cards>
<action no="7" player="hero" type="23" sum="$0.18" cards="" />
<cards type="Pocket" player="serhio4364">X X X X</cards>
<action no="8" player="serhio4364" type="0" sum="$0" cards="" />
<cards type="Pocket" player="KeepOnTrucking">SQ SA C10 H2</cards>
<action no="9" player="KeepOnTrucking" type="3" sum="$0.18" cards="" />
<cards type="Pocket" player="cometsonfire">X X X X</cards>
<action no="10" player="cometsonfire" type="0" sum="$0" cards="" />
<cards type="Pocket" player="7francky">X X X X</cards>
<action no="11" player="7francky" type="0" sum="$0" cards="" />
<cards type="Pocket" player="Noor99">X X X X</cards>
<action no="12" player="Noor99" type="0" sum="$0" cards="" />
<cards type="Pocket" player="Naiden">SJ SK C8 C5</cards>
<action no="3" player="Naiden" type="3" sum="$0.04" cards="" />
<action no="13" player="Naiden" type="3" sum="$0.14" cards="" />
</round>
- <round no="2">
<cards type="Flop" player="">CK S10 S2</cards>
<action no="15" player="hero" type="4" sum="$0" cards="" />
<action no="18" player="hero" type="0" sum="$0" cards="" />
<action no="16" player="KeepOnTrucking" type="5" sum="$0.30" cards="" />
<action no="14" player="Naiden" type="4" sum="$0" cards="" />
<action no="17" player="Naiden" type="3" sum="$0.30" cards="" />
</round>
- <round no="3">
<cards type="Turn" player="">HJ</cards>
<action no="20" player="KeepOnTrucking" type="5" sum="$0.76" cards="" />
<action no="19" player="Naiden" type="4" sum="$0" cards="" />
<action no="21" player="Naiden" type="3" sum="$0.76" cards="" />
</round>
- <round no="4">
<cards type="River" player="">DK</cards>
<action no="23" player="KeepOnTrucking" type="3" sum="$1.02" cards="" />
<action no="22" player="Naiden" type="5" sum="$1.02" cards="" />
</round>
</game>
</session
Ja tässä sitten se Pokerihanskaan kopioitu sama käsi:
http://www.pokerihanska.com/?h=552180459
Ei näytä kummoselta
Voi olla et tarvii hommata apuohjelmia josain vaiheessa. No eipä sillä vielä kiire ole.
Laitan mielenkiintosempia käsiä sitten pikkusen ulkomuistista.
Mut Feliz jos tosiaan onnistuu, ni kerro tarkemmin miten.
Jees. Pari päivää ollut pientä uppia. Treenirolli 189$ ja nyt on tarkoitus aloittaa päivän sessio. Sitteku
rolli on 200 tai yli ni kylmästi vaan PLO20 pöytiin 10 binin kassalla. Ja jos rolli menee alle 200$ ni takasin PLO10 pöytiin ja jos alle 100 ni PLO5 pöytiin. Järkevää kassanhallintaa ??
No varsinaisesta rollista saa sitte lisää käkkyä. Otin kuitenkin samal tavoitteen, että tuolla rollilla pärjätään.
Lopetan hetkeksi NL ja FL holdemin pelaamisen kokonaan ja keskityn nyt tähän omppuun kokonaan.
Kattotaan miten äijän käy.

Pitkästä aikaa tuli mielenkiintoisempi jako. Pelinä PLO20 fullipöytä. Jako oli eka tässä pöydässä.
Ja välillä menen pöytään ½ binillä, kuten täs. Riidejä ei ollut muista, paitsi shortstackista, joka oli BB. Ss on tiukka, mut pelaa joskus harvoin vähän heikompia käsiä, jos saa katsoa flopin halvalla.
Ollrait, ekaks stackikoot ja kädet:
SB x fold
BB (n.4$) J
7
1010
1 UTGx
2 UTG+1 (n.15$) xxxx
3 x fold
4 (27$) 3
4
4
6
5x fold
6x fold
7 minä (10$) J
8
5
5 
8xfold
Preflop: UTG+1 betsas 3xBB, 4 maksoi, mä maksoin (ei nyt mikään laatumaksu) ja BB maksoi.
Floppiin J
5
7
sitte BB allin, UTG+1 makso, 4 allin, mä mietin hetken ja menin allin pohjasetil, UTG+1 kippas.
Setti piti ja voitin potin. Syy miksi mietin maksua oli se, et ensinnäkin tiukka BB meni allin ja UTG+1 maksoi sekä 4 meni allin.
Toiminta näytti siltä, että on tosi kovia pelejä ja todnäk. jollakin nutväriveto.
En kuitenkaan uskonut, että jollain olis jätkäsetti, kun mul oli yks J. Seiskasetti mahdollinen.
Toiseksi. Oli varsin vähän jatko-outteja 9kpl (en tietenkään tienny BB;n J;stä) jos oikein laskin.
Eli jos olis tullut 5, J, sekä 9 JA 10 ei herttaa.
Kysymys kuuluukin oliko maksu oikea vai väärä ja miksi?? Onko toi yleensäkin +EV vai -EV maksu?

10101 UTGx
2 UTG+1 (n.15$) xxxx
3 x fold
4 (27$) 3
4
4
6
5x fold
6x fold
7 minä (10$) J
8
5
5 
8xfold
Preflop: UTG+1 betsas 3xBB, 4 maksoi, mä maksoin (ei nyt mikään laatumaksu) ja BB maksoi.
Floppiin J
5
7
sitte BB allin, UTG+1 makso, 4 allin, mä mietin hetken ja menin allin pohjasetil, UTG+1 kippas.
Setti piti ja voitin potin. Syy miksi mietin maksua oli se, et ensinnäkin tiukka BB meni allin ja UTG+1 maksoi sekä 4 meni allin.
Toiminta näytti siltä, että on tosi kovia pelejä ja todnäk. jollakin nutväriveto.
En kuitenkaan uskonut, että jollain olis jätkäsetti, kun mul oli yks J. Seiskasetti mahdollinen.
Toiseksi. Oli varsin vähän jatko-outteja 9kpl (en tietenkään tienny BB;n J;stä) jos oikein laskin.
Eli jos olis tullut 5, J, sekä 9 JA 10 ei herttaa.
Kysymys kuuluukin oliko maksu oikea vai väärä ja miksi?? Onko toi yleensäkin +EV vai -EV maksu?
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Dodii. Heinäkuu meni sitten siinä. Olen pelaillut tota omppua lähes joka päivä ja ollut nousu- sekä laskupäiviä. Onneks nousupäiviä enempi
ja rolli on täl hetkel karvanpäälle 200$. Holdemia en ole nyt pelannut.
Tänään oli aika huono päivä. Ainakin aluksi ja olin pakkasella jotain 40-50$. Kait vähän enempiki. Vihuilla vaan osu paremmin.
Pelasin noin 5h. ja alaspäin vaan näytti menevän. Vedot ei osunu eikä sitte vastaavasti flopin tai turnin
johtokädet pitänyt. Oli vaan sellanen päivä PLO20 pöydis. No tulin vähän ylöspäin loppupuolella sessiota.
Päätin kuitenkin heivata nuo pelit tältä päivältä. Tai ainakin piti, mut pelasin sitteki vielä vähän. Pidin vaan pienen ruokatauon.
Nähkääs oon pähkäilly et millasia pelejä tuolla ylemmillä tasoilla mahtaa olla ja kävin sitte ottamassa shottia PLO100 pöytiin. Menin pöytään 50$ kans ja suurinpiirtein tuplasin sen about tunnin pelaamisella.
En pelannut sen enempää kunnei jaksanu enää keskittyä ja tuli myös pari virhettä ku yhes jaos katoin, et olis ollu suora, mut vituuu mul mitää suoraa ollu. Ja vähä myöh. sama homma
Oli paree lopettaa.
Muuten näyttäis siltä et taso PLO100 ei oo sen kummempi ko PLO20 pöydis. En sitte tiiä onko yhden shotin oton jälkeen varaa sanoo noin
sanonpa kummiski hehe.
Tänään oli aika huono päivä. Ainakin aluksi ja olin pakkasella jotain 40-50$. Kait vähän enempiki. Vihuilla vaan osu paremmin.
Pelasin noin 5h. ja alaspäin vaan näytti menevän. Vedot ei osunu eikä sitte vastaavasti flopin tai turnin
johtokädet pitänyt. Oli vaan sellanen päivä PLO20 pöydis. No tulin vähän ylöspäin loppupuolella sessiota.
Päätin kuitenkin heivata nuo pelit tältä päivältä. Tai ainakin piti, mut pelasin sitteki vielä vähän. Pidin vaan pienen ruokatauon.
Nähkääs oon pähkäilly et millasia pelejä tuolla ylemmillä tasoilla mahtaa olla ja kävin sitte ottamassa shottia PLO100 pöytiin. Menin pöytään 50$ kans ja suurinpiirtein tuplasin sen about tunnin pelaamisella.
En pelannut sen enempää kunnei jaksanu enää keskittyä ja tuli myös pari virhettä ku yhes jaos katoin, et olis ollu suora, mut vituuu mul mitää suoraa ollu. Ja vähä myöh. sama homma
Muuten näyttäis siltä et taso PLO100 ei oo sen kummempi ko PLO20 pöydis. En sitte tiiä onko yhden shotin oton jälkeen varaa sanoo noin
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Haistakaa vittu kaikki 1-3 outtisten vetäjät
Saatana 3 sessiota samaa skeidaa. Niin vaan vihuil napsuu noi vittu!! Kait noilt sit saa rahat myöhemmin takasin korkojen kera. Jollei joku harjaa ne ekaks puhtaaks.
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Jahansn nyt ku kuu vaihtuu, ni vois pitkästä aikaa päivittää päivistä.
Omppua pelailen ahkerasti ja tilanne on nyt semmonen, et rolli huitelee siinä 800$ paremmalla puolella.
Kävin reilussa kilossa, mut viimeinen viikko on ollu enempi DS osastoa ni nyt vain toi reipas 800$.
Lueskelin tota Rolfin omppukirjaa ja päätin elokuun puolestavälistä alkaen kokeilla tota shortstakkistrategiaa.
Olen tehny nyt niin, että pelaan PLO20 normisti fullstakilla.
Sitten samalla pelaan PLO50 sekä PLO100 ss meiningillä. Eli ybertiukkaa pf ja sit allin jos mahollista.
Täytyy sanoa, että olisi kuivaa pelata pelkkää ss ja kyylätä. Onneks voi pelata samalla sillä fullstakillaki
On tosa isommil tasoilla shortstakilla pelaamises ainakin se hyöty, et voi samalla seurata ja tutkailla miten siellä vihut pelaa ja tehä tarvittavat notet, mistä sitten on hyötyä, kun alan pelaamaan isommilla tasoilla fullstakilla.
Pidän nykyään sääntönä, et pitää olla väh. 30 täysbiniä seur tasoon ennenkuin siirryn ylöspäin!! Aloitinhan PLO pelit 10 binillä.
Toi ybertiukka pelityyli ei tosin ole aina pitänyt
ja olen mennyt jonkun kertaa allin semikäsil, ( esim 6
8
9
10
tyylisil käsil ) jos potissa on ollu pf väh. stakin triplausmahdollisuus.
Tähän mennessä olen tullut yhtä voittoa lukuunottamatta, kaikissa noissa jaoissa "toiseks". Jonkun sortin badbeatti toiki
Enkä myöskään ole poistunut heti pöydästä, jos olen tuplannu tai voittanu enempi. Siitä on ollut hyötyä, sillä paras tulos on ollu 9x ss buy in. toisaalta sitte on menny parikertaa ss tuplabini vihuille, mutta olen voitolla ss peleissä.
Se ero on myös, että en etsi sen kummemmin paikka Rolfin neuvojen mukaan, vaan istun pöytään, kun paikka vapautuu.
Että semmosta, kohtuu hyvin menee tätä viimeistä viikkoa lukuunottamatta ja tavoite on saavuttaa PLO200 taso vuoden loppuun mennessä. Saa nähä onko liian optimistinen tavoite, mut tavoitteitahan pitää olla!! Vai mitä!!:D
Omppua pelailen ahkerasti ja tilanne on nyt semmonen, et rolli huitelee siinä 800$ paremmalla puolella.
Kävin reilussa kilossa, mut viimeinen viikko on ollu enempi DS osastoa ni nyt vain toi reipas 800$.
Lueskelin tota Rolfin omppukirjaa ja päätin elokuun puolestavälistä alkaen kokeilla tota shortstakkistrategiaa.
Olen tehny nyt niin, että pelaan PLO20 normisti fullstakilla.
Sitten samalla pelaan PLO50 sekä PLO100 ss meiningillä. Eli ybertiukkaa pf ja sit allin jos mahollista.
Täytyy sanoa, että olisi kuivaa pelata pelkkää ss ja kyylätä. Onneks voi pelata samalla sillä fullstakillaki
On tosa isommil tasoilla shortstakilla pelaamises ainakin se hyöty, et voi samalla seurata ja tutkailla miten siellä vihut pelaa ja tehä tarvittavat notet, mistä sitten on hyötyä, kun alan pelaamaan isommilla tasoilla fullstakilla.
Pidän nykyään sääntönä, et pitää olla väh. 30 täysbiniä seur tasoon ennenkuin siirryn ylöspäin!! Aloitinhan PLO pelit 10 binillä.
Toi ybertiukka pelityyli ei tosin ole aina pitänyt
8
9
10
tyylisil käsil ) jos potissa on ollu pf väh. stakin triplausmahdollisuus.Tähän mennessä olen tullut yhtä voittoa lukuunottamatta, kaikissa noissa jaoissa "toiseks". Jonkun sortin badbeatti toiki
Enkä myöskään ole poistunut heti pöydästä, jos olen tuplannu tai voittanu enempi. Siitä on ollut hyötyä, sillä paras tulos on ollu 9x ss buy in. toisaalta sitte on menny parikertaa ss tuplabini vihuille, mutta olen voitolla ss peleissä.
Se ero on myös, että en etsi sen kummemmin paikka Rolfin neuvojen mukaan, vaan istun pöytään, kun paikka vapautuu.
Että semmosta, kohtuu hyvin menee tätä viimeistä viikkoa lukuunottamatta ja tavoite on saavuttaa PLO200 taso vuoden loppuun mennessä. Saa nähä onko liian optimistinen tavoite, mut tavoitteitahan pitää olla!! Vai mitä!!:D
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Tiedättekö mikä on ompussa naulojen pahin vihollinen???
AAxx vs. J10xx!!!!
kahen päivän aikana 3 kertaa toi peli vastakkain ja kahesti pf allin ja kerran flopilla allin.
Joka kerta flopilla ollut se kolmas A. kaks kertaa floppi oli AKQ ja kerta AQ6 ja joka kerta
J10xx saanu siis sen suoran. Vittu!!!!
AAxx vs. J10xx!!!!
kahen päivän aikana 3 kertaa toi peli vastakkain ja kahesti pf allin ja kerran flopilla allin.
Joka kerta flopilla ollut se kolmas A. kaks kertaa floppi oli AKQ ja kerta AQ6 ja joka kerta
J10xx saanu siis sen suoran. Vittu!!!!
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Pikkusen taas vituttaa
Viimeisen 3 pvn aikana ompus ollu sellanen meininki et oksat pois VITTU!!
Täs vähän tilastoa:
30 pöydän allinit: 25 häviötä ja jopa 5 voittoa siis ne session viimiset hetket ku oon lopettelemas ja ne saatanan viimiset pelattavat kädet ja erinomainen floppi. Tottakai yleensä aina vastas joku bigstack callingstation joka maksaa vaik kakkosparil ja joka o voittanut flipit yleensä siinä pöydäs. NII VAAN VIE SAATANA
Ei tarvis edes mainita miten session kestäes on käyny, mut käännän veistä omas haavas ja kerron.
Toissapvnä 20 floppisetin jälkeen lopetin jo laskemisen, mut noista 18 tappiota. No joo yleensä floppi oli nois vetoisa, mut kuka kippaa setin. Kun noista olin 5 viimeistä perättäistä settiä hävinny ni vitutuksissa tein sitte nii ko tuli muutama setti floppiin ja jos jaos oli floppibetsin jälkeen enempi ko 1 vihu ni kippasin instana, oli ihan sama oliko kärkisetti tai ei. Jonkun sortin onnea tai ei mutta olisin hävinnyt myös jokaisen noistaki seteistä.
Kiristin sitten käsivalikoimaa ja pelasin AAxx ja riippuen apukorteista ja positiosta joko sekkasin tai betsasin/raisetin , KK sama homma, hyvät tuplasuittarit. Ei paljoo auttanu, coinflipit meni isol prosentil vihuille ja oli ihan sama kuinka paljon olin edellä ennen riverii.
No se hyvää on sentään et vaiks turpiin on tullu urakal ni niis muutamas pöydäs mis kortti edes vähän kävi,
ni olen sentään saanu pidettyä rollin yli kilossa. Se kävi 1,2 kilon paremmal puolel.
Mitähän olis nyt JOS olis lappu käyny edes vähän paremmin??

Pelinä PLO20 sekä PLO50 multitablaus vaihtelevasti 2-6 pöytää, riippuen miten fullipöytiä tarjolla ja tänään shortstackpeliä.
Päivän allin settipelit:
Mul KKxx, floppi KQ5 allin ja t A. Potti vihuille 2 vihua sai suorat.
Mul KKxx , floppi K105 t Q allin ja r10. Potti kotiin jihuu
88xx, floppi 872 allin potti vihul riverin A ja vihul 3 A.Onneks vihul pienempi stakki.
KKxx floppi K108 allin ja vihu makso ja se kesti. Potti kotiin.
KKxx flop 233 bet vihu makso, t K bet vihu raises, mä allin ja maksu. täkäril potti kotiin. vihul oli suoranveto??
Täs sessios sentään allinsetit kesti paremmin, 3/5 juhuuu!!
pelasin pari tuntia. Tosin settejä tuli vähempi kuin viime päivinä. Muuten naulat tai sitten jonot ei kauheasti osunu/pitänyt ja miinusta vajaa parikymppiä kaikenkaikkiaan.
Alliniä jo preflopis en saanu kertaakaan. Joko vain maksettiin betsi tai jopa raisen tai sitte kuopattiin.
Nyt tunti pari taukoa ja sitte jatketaan.
Päivän allin settipelit:
Mul KKxx, floppi KQ5 allin ja t A. Potti vihuille 2 vihua sai suorat.
Mul KKxx , floppi K105 t Q allin ja r10. Potti kotiin jihuu
88xx, floppi 872 allin potti vihul riverin A ja vihul 3 A.Onneks vihul pienempi stakki.
KKxx floppi K108 allin ja vihu makso ja se kesti. Potti kotiin.
KKxx flop 233 bet vihu makso, t K bet vihu raises, mä allin ja maksu. täkäril potti kotiin. vihul oli suoranveto??
Täs sessios sentään allinsetit kesti paremmin, 3/5 juhuuu!!
Alliniä jo preflopis en saanu kertaakaan. Joko vain maksettiin betsi tai jopa raisen tai sitte kuopattiin.
Nyt tunti pari taukoa ja sitte jatketaan.
- rennox
- Viestit: 547
- Liittynyt: 14.12.2006 17:01:15
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Olo rennox ja pelaamaan.
Tuli pelattua pitkästä aikaa vähän NL holdemia!!
Sain Partylta 50$ ilmaista pelirahaa ja pitipä heti hiukan pelailla.
Menin NL10 6max pöytään ja tienasin reilu 4$
En jaksanu kauaa pelata, vartti- puoltuntii, ku on ollu muutaman tunnin omppusessio ennen tota. Omppupeleistä tuli break even sessio tänään.
Voiski oikeestaan kattoo kuinka pitkälle tol 50$ pääsee ja päivittää tänne aina rollin kehitys.
Aloitan NL10 pöydistä, ei jaksa pienempää. On siis 5 session rolli.
Pitääpä asettaa itelle säännöt
Noi säännöt pätee siihen asti jos, toivottavasti kun, pääsen 500$ asti.
1. Multitablaus kielletty.
2. Aina maksimi sisäänosto.
3. Jos häviää binin, peli päättyy siihen siltä päivältä.
4. Pelitasoa saa nostaa, jos rollia on seuraavalle tasolle väh. 10 biniä. Ei koske alun NL10 tasoa.
5. Pöytää saa vaihtaa jos haluaa. Kuitenkin siten, että jos on vajaa bini, niin saa ottaa seuraavaan
pöytään juuri sen verran. Sitten tietenkin täysi bini jos pöydästä lähtiessä on yli bini.
Oliskohan tuossa tarpeeksi sääntöjä?? Voin jo nyt sanoa, että kohta 3. tulee olemaan vaikea
Otin näet nuo säännöt PLOssakin kun joku tovi sitten aloitin opiskelemaan ja pelaamaan sitä.
Siinä rikoin aika äkkiä ton 3. säännön ja jossain 200$ kohdalla alkoi multitablaus.
Lupaan ja vannon etten nyt riko!!!
Mutta toisaalta mulla on pitänyt erittäin hyvin kohta 4. tosin miminivaatimus on 30biniä PLOn puolella.
Ollrait siinä se. Saa nähä kuin kauan kestää saavuttaa 500$ vai menenkö poikki jo 10 sessioon mennessä.
En välttämättä pelaa kovin usein NL holdemia, koska PLO on kuitenkin pääpeli tällä hetkellä.
Ilmoittelen NL holdemin rollin kehityksestä aina kun olen pelannut sitä.
NL holdem aloitusrolli 50$ nyt 54,31$

-
- Samanlaisia aiheita
- Vastaukset
- Luettu
- Uusin viesti
-
- X opettelee pelaamaan oikein
1, 2Kirjoittaja Äksä » 11.8.2008 22:27:18 - 20 Vastaukset
- 920 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja Äksä

13.3.2009 15:30:13
- X opettelee pelaamaan oikein
-
- En osaa pelata, en opi pelaamaan
Kirjoittaja Pummi » 10.5.2009 20:32:05 - 10 Vastaukset
- 1068 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja Pummi

20.6.2009 13:32:34
- En osaa pelata, en opi pelaamaan
-
- Nevari opettelee pelaamaan
Kirjoittaja Nevarihero » 2.9.2010 0:23:49 - 3 Vastaukset
- 164 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja Nevarihero

5.9.2010 0:40:43
- Nevari opettelee pelaamaan
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: SmiL ja 8 vierailijaa

Uutuudet