Pottia potin päälle
Re: Pottia potin päälle
Tikanheittoslangia lainatakseni käyttäisin termiä; nyt ollaan Maalissa.
Kyllä sitä on kolmessa kaljassa paisti. Paljonko taas vaati kun lensin ekaa kertaa koskaan pihalle Revalista lauantaina. Sitten kun marssittiin Mikkeliläisen ns koripalloilijan kanssa kirkolle, niin eikun yhden oluen perästä omonin gorillat shanghaijasi heti perään sporttibaarista pihalle kun kompastuin vihujen pöytään.
Botfi taisi kestää tunnin verran, ja käkyt rajoittui lauantai-aamun muutamaan tuntiin.
Sunnuntaina käytin kaiken keskittymiseni että olisin päässyt jyvälle RussianPokerin detaljeista, mutta luovutin aika ripeään ja siirryin UltimateTexuun. Kertaa ei tapahtunut ensimmäistä, että olisin siihen jotain hävinnyt.
Varttia vaille kolme tuli mieleen että olisi hyvä olla klo 15 laivassa tai edes satamassa, ja kaikkien RitariÄssien äiti laitto nakit palamaan kun kurvattiin turboboostilla LindaLinelle. Olin viimeinen joka paattiin meni ja tuli toisessa päässä ulos. Copterline tai kumivene olisi ollut seuraavat vaihtoehdot, koko loppupäivän paatit kun oli loppuunmyyty.
Huojuin sitten kuusi tuntia Kaartinkaupungin ja Kampin välissä, enkä onnistunut pyörtymään edes linja-autoon. Annoin venäjää murtavalle kuskille PTieto-lippalakkini Padasjoella. Hämärästi bussi kiersi jotain HelsinkiVantaata ja Hollolaa myöten kaikki maitolaiturit läpi.
----
Oi oi, sillähän mä tonne vihreälle veralle läksinkin, kun timantinbriljantit monivetokimppani taipui one time first time plussan puolelle viime tiistaina bänneissäni. 12 kertaa kiekosta sivuosumat kertoimeen 4000, ja Kuuba alkoi tuoksumaan mahdolliselle.
Natalie Imbruglia - Torn (Live 2007)

http://www.youtube.com/watch?v=qU9SeOen ... re=related

-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle
potipot kirjoitti: päässyt jyvälle RussianPokerin detaljeista
Hauska tiivistelmä etelän keikasta.
Tuosta Russianista (jota joillain kasinoilla myös Royal Pokeriksi kutsutaan) muutama seikka.
Olympic/Park salivalvojat ovat antaneet ymmärtää, että se kasinolle tuottavin pöytäpeli.
Siinä on hieman suurempi talon etu kun Ossissa tai Ultimatessa (blakkäristä puhumattakaan) mutta vielä enemmän talo nettoaa, kun pelurit "vetävät väärin"...
- kenties
- Viestit: 950
- Liittynyt: 3.6.2005 20:55:26
- Paikkakunta: Tallinna
Re: Pottia potin päälle
kenties kirjoitti:potipot kirjoitti: päässyt jyvälle RussianPokerin detaljeista
Hauska tiivistelmä etelän keikasta.
Tuosta Russianista (jota joillain kasinoilla myös Royal Pokeriksi kutsutaan) muutama seikka.
Olympic/Park salivalvojat ovat antaneet ymmärtää, että se kasinolle tuottavin pöytäpeli.
Siinä on hieman suurempi talon etu kun Ossissa tai Ultimatessa (blakkäristä puhumattakaan) mutta vielä enemmän talo nettoaa, kun pelurit "vetävät väärin"...
En päässy mihinkään prosentteihin yhtään kartalle. Vihut opastaa aina enemmän jakajaa, ja brassit kantaa manuaaleja pöytään.
Kahden prossan reikillä saisi olla pelihuone täynnä kolikonheiton tarjontaa jag thinka.
Sen sijaan UltimateTexasHold'em on mielestäni pöytäpelien aatelillisuus.
Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle

Liekö tämä tässä. Itellä sen verran kassia, että jopa nine-eleven meni läpi, mutta oiskohan se rahan muna jo nähty. Itseäni ei viitsi paljo katella kortinpeluulla miehiksi luuleleteltavia ämmiä. Tuli ja meni
Kyllä teille miehet nauraa jos tietäis.
--
Äij't tek irahaa puhelinpornolla ja meni puihin.
**
Tarkkaan tiedä Suomen solidaarisuutta, mutta onhan se jee kun saa kaulus korvilla pitää voitot ja solmio suussa osoittaa joptakuta.
Nauru. Pellet
Kasvakaa ja menkaa sinne thaimaan pituisisenne naisiin koko onetrnet
e klo 2247: pikku muox. Kymppi plus, Tosi huono toi fulltilt
Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle
Doh,
Alkuilta päättyi ennen Lightningia. Kortinpeluut haaveunissa koluan oh jääkaappia.
Susikaan rupea odottelemaan kun ei solmiot saa stn official-korttia 2012 keskellä kaupunkia. Homojen hommia. Sydämestäni toivon että BBrotherit sun muut ei mene siihen että saavat sylivauvoja nicagaruasta adoptoitavakseen. Täysi laki ja järjestys.
potipot

Jypillä ottanut rahoja pois.Pojat on poikia.
- gane
- Viestit: 458
- Liittynyt: 4.6.2010 17:11:11
- Paikkakunta: helsinki
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short & Heads-up
Re: Pottia potin päälle
Iron Maiden - Fear of the Dark
http://www.youtube.com/watch?v=Nba3Tr_G ... re=related

Oh doh. JR lienee jotain moskovalaisen sotilaspolkan fanaattisia kannattajia.. Se, tuo. oh oi köh
Mutta, tuossa vaahtosammuttimet selättäneenä heiteltiin dartsia kun vihun mude piti majaa kiskan yläkerrassa. Kohtuu mama-sampi, oli vuorannut luokkakaverini huoneen tikkaseinän sametilla, kun oltiin 11v. Vaatekaapin ylähylly oli pyhitys. Vihu keräili sukkia alakaapista. Eli heitettiin tikkaa vaatekaappiin toim huom
Nelkyt'grammaa painavat messingit, hyvä kun sai kaikkia samaan sektoriin.
Ei kehitytty kumpikaan.
--
http://www.youtube.com/watch?v=Nba3Tr_G ... re=related

Oh doh. JR lienee jotain moskovalaisen sotilaspolkan fanaattisia kannattajia.. Se, tuo. oh oi köh
Mutta, tuossa vaahtosammuttimet selättäneenä heiteltiin dartsia kun vihun mude piti majaa kiskan yläkerrassa. Kohtuu mama-sampi, oli vuorannut luokkakaverini huoneen tikkaseinän sametilla, kun oltiin 11v. Vaatekaapin ylähylly oli pyhitys. Vihu keräili sukkia alakaapista. Eli heitettiin tikkaa vaatekaappiin toim huom
Nelkyt'grammaa painavat messingit, hyvä kun sai kaikkia samaan sektoriin.
Ei kehitytty kumpikaan.
--
Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle
salettiin maksa penniäkään. forcemajeure ja tsunami sekä naapurin pariskunnalla kuunkierto
Pikkasen angrybirdsit nauraa palavissa öljylautoissa kanadalaisten homojen kanssa intiassa tai missä vitun aigeian merellä. olettehan "te ihan paisteja kun ei pysy mikään pankki" pystyssä. Tarviiko tavata ett'ä mistä se raha tai edes uros tulee.
----
******************************************************************************************************************poisto
huva kun ww2 meni miten meni. savannilla on yleisradio ja yks nuhapumppu bigbrothereiden seurana nojaamassa arkadianmäellä. ty rap-musicculture
e:lol
e2:p: payu
e3: homma calling or bunkyard. tai mikä se kaatopaikka on englanniksi. Englanniksi, on oikea tavutus.
Pikkasen angrybirdsit nauraa palavissa öljylautoissa kanadalaisten homojen kanssa intiassa tai missä vitun aigeian merellä. olettehan "te ihan paisteja kun ei pysy mikään pankki" pystyssä. Tarviiko tavata ett'ä mistä se raha tai edes uros tulee.
----
******************************************************************************************************************poisto
huva kun ww2 meni miten meni. savannilla on yleisradio ja yks nuhapumppu bigbrothereiden seurana nojaamassa arkadianmäellä. ty rap-musicculture
e:lol
e2:p: payu
e3: homma calling or bunkyard. tai mikä se kaatopaikka on englanniksi. Englanniksi, on oikea tavutus.
Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle
Konkreettinen peli pyörii ennen Venäläisten kylpylöitä poromiesten vaivaisilla vastoilla, mutta

Saharausku
Ns normiruoska.
Melko varmasti optimistisin kuviokelluja mitä olen nähnyt. gimmi'a faiv
---------------------
Palo kiinni eilen päivällä ruletissa.
Rupesin jyystämään ekaa kertaa saletttia timanttia normi-vektoreilla, varmaan kuuteen vuoteen ravintolasäännöillä.
Petyin jakajaan toisella kieräytyksellä.
Kolme crupieriä mitä lie oli, eikä kukaan osannut kertoa paljo täysosumalla saa, single-sellaisella, puoleen minuuttiin. 30 vai 35. Kehottivat katsomaan selän taakse, ja otin sitten kesken toisen pyöräytyksen mattoni pois kun tuumasin että vois sitä olla jossain muuallakin, ja menin sitten seinän taakse portterille.
Eipä tarvii ekaa kertaa pelleillä noissa asioissa.
Eikä mitn kännejä. Vartavasten laitoin kulmaa housuun ja kaulusta niskaan saletit mielessä rahapellit illalle mielessä, niin kosh. Kinkut kikatti ja kihersi lukiessaan tenttikirjoja tai jotain keskellä päivää kun terassilta kusireissulla aattelin reilu-tuplata yhden viis'kypäsen.
Kokemusta. Enkä oo ketään niistä ikinä ennen nähnytkään, ja. Ja ja, näillä puheilla. Melko salettiin siellä kyllä on turvakamerakuvia. Varmaan. 20v oon pelannut lähinnä 90luvulla eritt isosti kansanterveydelle. Jos Libya leviää niin vaadin sotaveteraaneilta yli-neljästätoista menneet bläkkäri paukut pois. Tokko
Vähä bore,
siellä niitä istuu aamuvuoroa neljä likkaa ja kukaan pelaa muuta kuin slotteja ainakaan keskellä viikkoa mitään, mitä oon käyny kurkkimassa.
*************
Normi-kinkit runkkaa slotteja, ja, ja ja. Hyvä meidän rahapeli. Kaikki yhteistä ja kaislaveneet Tammisaareen sano jo Jaakko ihamuotilakin
Maitobussi ja pois.

Ei voi enempää taas kojongiaadikseen rahapelit yhdessä päivässä mennä mittakaavoissa. Kutoskanavalta katsoin Haka-HJK:a, ja mitä helvettiä siellä tekee koko läänin neljä ainoaa apea vielä jmlt vaijerit korvassa mitkä on niitä mitkä ei pysty näkemään tai tekemään yhtään mitään.
Ei tommosta voi tapahtua etteivät saa puhallettua peliä poikki kenenkään toimesta. Aivan yksi lysti. Monaritkin kusi kun ei Lahdessa ollu maaliton.
Melko tarkkaan pystyn arvioimaan todennäköisyyslaskelmien gaussin käyrät maya-kalentereineen, mutta ei oo totta kun se ykskin monari meni reisille vaikka ensin oli seinä kun Allsvenskanissa 99min victorygoal ja sitten otsa kopisee kaikissa spekseissä pöytään.
-----
Oi oi. Huomenna täsmäisku Rinkelinmäelle HPK-JYP. Ollaan tuntia ennen perillä ja käyn laskemassa loppujen sukulaisten lapsia ennen matsia, mitkä pitävät majaa Tupi/TuuskiTuulolain-homearean vieressä Rinkulassa kiinni.
Kerhon meininki ei oo mikään nakkimakkara. Kapteeninsa synnyinkoti on kolmenkymmenen metrin päässä hallista. Kakarana pelas oransseissa sata matsia kauteen vuotta nuoremmissa ja vanhemmissa.
***************
Disturbed - Stricken
http://www.youtube.com/watch?v=3moLkjvh ... re=mh_lolz

Ei tommosta voi tapahtua etteivät saa puhallettua peliä poikki kenenkään toimesta. Aivan yksi lysti. Monaritkin kusi kun ei Lahdessa ollu maaliton.
Melko tarkkaan pystyn arvioimaan todennäköisyyslaskelmien gaussin käyrät maya-kalentereineen, mutta ei oo totta kun se ykskin monari meni reisille vaikka ensin oli seinä kun Allsvenskanissa 99min victorygoal ja sitten otsa kopisee kaikissa spekseissä pöytään.
-----
Oi oi. Huomenna täsmäisku Rinkelinmäelle HPK-JYP. Ollaan tuntia ennen perillä ja käyn laskemassa loppujen sukulaisten lapsia ennen matsia, mitkä pitävät majaa Tupi/TuuskiTuulolain-homearean vieressä Rinkulassa kiinni.
Kerhon meininki ei oo mikään nakkimakkara. Kapteeninsa synnyinkoti on kolmenkymmenen metrin päässä hallista. Kakarana pelas oransseissa sata matsia kauteen vuotta nuoremmissa ja vanhemmissa.
***************
Disturbed - Stricken
http://www.youtube.com/watch?v=3moLkjvh ... re=mh_lolz

Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle
Paradise Lost - Missing http://www.youtube.com/watch?v=O2Czi9zr ... re=related

Verraten hämärä pumppu. Jotain jamie Oliverin kavereita kun kävivät jmlt BB-season yks'kaudella omg Suomen BB-talossa moikkaamassa poreammeessa kylpijöitä. no can do
world tour of biibii. hope not
----------
Soviteltu tunti aikaa pohtia että mitä sitä tekee. Juuri nappaa Hml. where is penttilinkola
Porto-PSG on tänään 6-0.

Verraten hämärä pumppu. Jotain jamie Oliverin kavereita kun kävivät jmlt BB-season yks'kaudella omg Suomen BB-talossa moikkaamassa poreammeessa kylpijöitä. no can do
world tour of biibii. hope not
----------
Soviteltu tunti aikaa pohtia että mitä sitä tekee. Juuri nappaa Hml. where is penttilinkola
Porto-PSG on tänään 6-0.
Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle
Tässä minnekään Hämeenlinnoihin ehtinyt. Netistä ja telkkarista kun näkee niin mitä sitä eviään liikuttamaan muuta kuin soppajonossa.
Kun olis hiukankin selvinpäin niin voisi nostaa tänä-lauantaipäiväisen Lukko-Jypin fanibussin kauppalistalle.
*********
Terästukkulan rostereilla ei niin kiire ollukkaan, pitää pajautella tuossa muutamana yönä loput pakettiin. Odotusarvon alapuolella tehdä seitsemänkymmenen tunnin viikkoja, tai aivan joka kuu olla koko tontilla.
En oo vasta kuin seitsemäntuhannen eurojen remontteja saanu aikaan sivukuormaussupertrukeilla kurvailtuani. Puoliväliin auki jätetystä hallin ovesta voi aina paukuttaa pakoputki suorana läpi, mutta rekan parirenkaiden puhkominen alas jääneillä piikeillä oli viime viikolla jo melko heikko esitys. Humaus ja suhaus kuulu vaan kun puol'toista tonnia tyhjeni silmieni edessä. Paripyörästö siis riekaleina.
Vakuutuksiin kaikki, siinäpähän on kankikaikkosten sihteereillä kelomökeissä laskemista. Pitäis olla nettinörttinä jos ei mokomat junanpuolikkaat pysy lapasessa. Kertaalleen paukutin toisena päivänäni yhden hyllystönkin alas. Vehkeet kiihtyy kuin rallicross-auto ja on hallittavissa kuten peltorenkailla varustettu traktori maantienopeuksissa.
----
Se jmlt Haka-hoojiikoon päätuomari on nähnyt sen toisen pallon kentällä, mutta tuumannu siinähän potkitte mikä liikkuu.
Aivan lol jutella että sivurajakin annettiin oikeasta paikasta. Pallopojalla on kusisin paikka. Klubilainen juoksi kohti ja vinkkasi palloa, jonka pisti instana saaden kehiin josta maali kun puoli Tehtaankenttää pelaa toista palloa joka on annettu oikeasta kohdasta. Eihän siinä, jää kyllä Lehtolalta uefan päivärahat uiguuria-tsetseenia:sta tarkkailijana pois.
Nightwish - Ever Dream http://www.youtube.com/watch?v=4Z3GvFPpbfA

Onhan toi semisti pornoa makoilla kesät jossain copacabanan kattohuoneistossa, ja sitten tulla höyläämään loppuvuoden massit joulukuussa jmlt kirkkokiertueilla joululauluissa.
//////////////////////////////////////
Junttasin useamman tunnin hiloja paffin kaks'kymppisellä minkä olin hoitanut jostain arvonnasta. Turneelippujakin tuhisi rakena useampi, mutta ei naps.

Tuplat tankkasin valokoneeseen, ja ekalle tupakkatauolle touhut jäi. Käskytin portieeria viimassa imien, ettei mene hakemaan mitään kuponkeja laitteesta, mutta niin vain slippi kourassa minut työnnettiin koleaan syyskuuhun keskemmälle Kauppakatua.
Iloisesti korskuvat paistit jäi hirnuskelemaan rangeja hippiluolaan, kun hero läksi karaokeravintolan kulmaan. Romanialaiskerjäläiset pois, ja pari rokkiluolaa lisää missä lepuuttaa pakaroita.
Täyttä kommunismia koko paska kun ei parissa kaljassa saa rauhassa huojua ulkona ilman että suikka kyylää ikkunalasista. maksa penniäkään
Sentenced - Cross My Heart
http://www.youtube.com/watch?v=jjc2za-ty34
Iloisesti korskuvat paistit jäi hirnuskelemaan rangeja hippiluolaan, kun hero läksi karaokeravintolan kulmaan. Romanialaiskerjäläiset pois, ja pari rokkiluolaa lisää missä lepuuttaa pakaroita.
Täyttä kommunismia koko paska kun ei parissa kaljassa saa rauhassa huojua ulkona ilman että suikka kyylää ikkunalasista. maksa penniäkään
Sentenced - Cross My Heart
http://www.youtube.com/watch?v=jjc2za-ty34
Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Re: Pottia potin päälle
"Tuplat tankkasin valokoneeseen" , "Käskytin portieeria viimassa imien, ettei mene hakemaan mitään kuponkeja laitteesta" , "slippi kourassa" , "Iloisesti korskuvat paistit jäi hirnuskelemaan rangeja hippiluolaan" , mitä nää tarkoittaa, t: JKL 
- MikeRuud
- Viestit: 93
- Liittynyt: 24.11.2005 10:45:29
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Pottia potin päälle
MikeRuud kirjoitti:"Tuplat tankkasin valokoneeseen" , "Käskytin portieeria viimassa imien, ettei mene hakemaan mitään kuponkeja laitteesta" , "slippi kourassa" , "Iloisesti korskuvat paistit jäi hirnuskelemaan rangeja hippiluolaan" , mitä nää tarkoittaa, t: JKL
full off. FIN-GRG tokalla jaksolla istuin seitsemänkätiseen ClubBricksissä, josta tupakalla poiketessani poke ei tykänny liikuttaa sisään.
Tilanteen saatana sateessa savuke suupielessä tai missä roikkuen totesin olevani jurrissa kysymykseen ei enää hiihtopuvulta ovi auennut. Kynttilä laitto oven lukkoon kun vasikoin pöytä-nickini. vihmaisessa viimassa seisoin hoo-moilasena, johon koijari koolasi tunnuslukujani myöten slipin käteen ja ohjeisti toiselle puolen katua.
sinne meni
noilla on salettiin jotain turvakameranimilistoja
röyh
Pottia potin päälle
-

potipot - Viestit: 8729
- Liittynyt: 4.4.2006 13:50:17
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Lempipeli: Sökö
- Lempipelin koko: Full & Short
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: brankkari76, urpoin ja 8 vierailijaa
Uutuudet