Serenin päiväkirja.
Serenin päiväkirja.
Aluksi tämä ei ole tarkoitus olla päiväkirjan muotoinen kirjoitelma vaan enemmän tietoa miten aloittelija selviää nettipokerin maailmassa. Pääasiassa kerään tietoja itselleni mutta ajattelin että myös niitä ketkä miettivät pokerin peluun aloittamista voi kiinnosta miten minulle käy.
Ennen projektin alkua takana on noin 10 tuntia nettissä peluuta, 6 freeroll turnausta. Mitään kirjoja en ole vielä lukenut mutta Howard Ledererin kaksi dvd on tullut katsottua sekä jonkin verran netistä löytyviä artikkeleita.
Testausalustaksi tuli valittua partypoker ilmaisen 50$ takia ja maksimi määrä mitä rahaa itse aion tallettaa kuukaudessa on 100 euroa. Tavoitteena on kuukaudessa pelata ainakin 40 tuntia. Muitakin tavoitteita on mutta koska ne luultavasti joudutaan muuttamaan hyvinkin pian projektin alkamisesta en niitä nyt kirjoita. Vaan lisää ne kun selviää ovatko ne edes mahdollisia.
Projektin kestoksi on suunniteltu tämä vuosi ja silloin täytyy kattoa taaksepäin ja miettiä mitä tuli matkan varrella opittu. Tarkoituksena on pelaamisen lisäksi opiskella pokeri kirjojen sekä netin avustuksen ja miettiä uusien tietojen vaikutusta peliin. Mutta nyt alkuvaiheessa keskityn perusteiden hallitsemiseen.
Luultavammin postaan aina viikon välein miten aloittelijalle on käynyt.
"I thank God I am as honest as any man living that is an old man and no honester than I."

- seren
- Viestit: 90
- Liittynyt: 10.4.2006 0:33:36
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Full
Ensimmäinen viikko takana 29.4-5.5
Tarkoituksena oli pelata suhteellisen tiukkaa peliä. preflopilla pienet korotukset ja flopin jälkeen betti 70%-100% potista.
0.1/0.25$ NL pelauksen kohteena ja yhdellä pöydällä.
29.4 3 tuntia +43.5$ Olin kuullut huhuja että lauantai aamuna peli on aika villiä ja todellakin ihmiset tulivat mukaan meilkein millä tahansa. tästä johtuen tuli muutamia isoja tappioita todella oudoille käsille, mutta rauhallisesti pelaamalla sai rahat nopeasti takaisin. Tämä istunto antoi kyllä aivan liian helpon kuva, mutta onneksi seuraava kerta korjasi asian nopeaan.
1.5 3.5 tuntia -35$ Ongelmia luopua hyvistä käsistä vaikka olin aika varma että vastustajalla oli parempi käsi ja pari huonosta tuurista johtuvia tappioita.Tällainen oli preflopissa vastusta allin. Itselläni on ässäpari joten call. Vastustajalla 10 pari ja sattuu osumaan se kolmas 10 hänelle. Tappiollinen mutta opettava istunto pakotti miettimään tarkemmin vastustajan kättä.
2.5 1 tunti +11$ töiden jälkeen oli aikaa vain tunnin pelaamiseen ja koko pöytä pelasi rauhallisesti. Ei oikeastaan mitään ihmeellistä/opettavaa tapahtunut.
5.5 2,5 tuntia +14.5 mukava pöytä jossa aika huoletonta peliä edelleen ongelma luopua hyvistä käsistä vaikka on varma että olen tappiolla. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen olin mutta -15$ tappiolla, mutta onnistuin jatkaamaan rauhallista peliä ja pikkuhiljaa sain stackiä kasvatettua.
Eli yhteissaldo 10 tuntia +34$
Peruspeli vieläkin hukassa ja huonoja päätöksiä tulee paljon joten ensiviikko jatketaan ihan peruspelin harjoittelua.

Toinen viikko takana 6.5-12.5
Tarkoituksena oli pelata suhteellisen samalla tavalla tiukkaa peliä kuin viime viikolla. preflopilla pienet korotukset ja flopin jälkeen betti 70%-100% potista.
0.1/0.25$ NL pelauksen kohteena ja yhdellä pöydällä.
7.5 1.5 tuntia +11$
8.5 3 tuntia +32.5$
11.5 3 tuntia +25$
Eli yhteissaldo 7.5 tuntia +68.5$
Viikko oli erittäin kiireinen kuten seuraavakin viikko näyttää olevan ja kymmenen tunnin peli tavoitteesta jäätiin.
Erona viime viikkoon tällä viikolla tunnuin osuvan kokoajan pöytiin jossa peli oli samantyylistä kuin minulle oli tullut vastaan freeroll turnauksissa. En oikein tunne oloani vielä mukavaksi noissa pöydissä joissa eräskin pelaaja meni flopin jälkeen allin kun hänellä oli pöydästä top pair 10 ja 8 kickeri. Hän toimi ensimmäinä flopin jälkeen sai kyllä korotuksellaan potin jonka jälkeen näytti korttinsa.
Ongelmat jotka nyt tällä viikolla tulivat mieleen pelistä oli etten huomioi omaa paikkaani pöydässä preflopissa ja toinen kun pääsen BB checkaamalla katsomaan flopin ja kädessä on surkeat kortit. Kun flopissa osuu jotakin esimerkiksi keskipari on tullut tuloksena ikävä tappioita. Tuppaan häviämään noilla käsillä liikaa , yleensä ongelmana on ollut huono kickeri tai että jollain on ollut pocket pair.

Kolmas viikko takana 13.5-19.5
Peli tyyli yritettiin pitää samana, mutta pariin otteeseen all-in tilanteen häviäminen sai otteen lipsumaan.
0.1/0.25$ NL pelauksen kohteena ja yhdellä pöydällä.
13.5 0.5 tuntia +3$
14.5 0.5 tuntia +15.5$
15.5 3.5 tuntia -25$
18.5 0.5 tuntia +11$
19.5 4.5 tuntia +11$
Eli yhteissaldo 9.5 tuntia +15.5$
Viikolla tuli monta tilannetta jossa menin all-in kun kädessä oli paras mahdollinen käsi ja turpiin tuli turnilla tai riverillä. Monet näistä ei varmastikaan olleet mitään bad beattejä kun osassa tapauksissa oli aika montakin outtia vastustajalla. Kun niitä jälkikäteen katselin niin kyllä suosikkina lähdettiin kaikkiin mutta tällä kertaa onni suosi vastustajia. Huolestuttavaa oli että pariin otteeseen peli tyyli hajosi pahasti tuollaisten käsien takia ja lisää tappioita tuli nopeaan tahtiin. Pahiten kävi kun flopista tuli ässä väri ja vastustaja meni all-in jonka katsoin. Värihän sielläkin oli mutta riverillä vastustaja onnistui saamaan värisuoran. Tuossa olisi pitänyt nousta pöydästä ja pitää tauko. Kun en tajunnut kuinka paljon oikeasti tuo käsi häiritsi keskittymistä seuraavan vartin aikana tuli vielä 20$ lisää tappiota ennenkuin tajusin lähteä kahvia keittämään.
Tulevaisuudessa pitää kiinnittää enemmän huomiota omaan mielentilaan ja kuinka paljon se vaikuttaa peliin. Tämä on varmasti ollut tärkein oppi tällä viikolla. Nyt vielä kun saadaan se huomioitua käytännössä.

neljäs viikko takana 20.5-26.5
Yritin pelata hieman pitempiä sessioita. Tappioiden tullessa yritin keskittyä vain seuraavaan käteen ja estää riverillä tulleen tappioiden haittaamasta seuraavia käsiä.
0.1/0.25$ NL pelauksen kohteena ja yhdellä pöydällä.
20.5 1.5 tuntia +6$
22.5 3.5 tuntia -11$
25.5 3.5 tuntia +25$ (tähän sessioon lukeutui kaksi sitNgo turnausta 6$ joista molemmista tipuin 5.)
Eli yhteissaldo 8.5 tuntia +20$
Viikko meni pitkälti vain keskittymisen ja mielialan harjoittelemiseen ja oikeastaan olen aika tyytyväinen edistykseen. Nyt samantapaiset tappiot mitkä viimeviikolla saivat pelin hajoamaan 10-20min pystyin unohtamaan nopeammin jo viimeisessä sessiossa.

viides viikko 27.5-2.6
Kirjaston kautta onnistuin saamaan sklanskyn:hold pokerin ja pyysingin: pokerin käsikirjan. Alotin lukemisurakan ja peli aika jäi hieman vähemmälle. Mikä saattoi olla hyväkin koska pelasin aivan surkeasti viikon. Syy voi olla että olin liian väsynyt ja siksi kärsimätön. Tuli ylipanostettua kohtalaisilla käsillä enkä uskonut kun oli selvää että vastustajalla oli parempi käsi.
31.5 2.0 tuntia -10$
1.6 2.0 tuntia 0$
2.6 4.0 tuntia -41$
Eli yhteissaldona 8.0 tuntia -51$
Huono oli viikko ja kun nyt olen miettinyt pelejä niin vain itseäni saan syyttää että tappiot olivat noin suuret. Aloin pelaamaan aivan liian huolimatonta peliä ja rahat sitten hupenivat nopeaan.

Ootko seren hommannu PokerTrackerin ? Auttais asiaa kummasti, ainakin issellä tuli paljon apua, NL25 tahkonnut itsekin (semmosen 20k kättä).
"I wish I could be a nit. It would save me a lot of money" -Sam Farha
-

kojak77 - Viestit: 2915
- Liittynyt: 15.12.2005 21:16:54
- Paikkakunta: Helsinki
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Tuota pokerofficea olen katsellut jos sellaisen saisin itselleni pelattua noblepokerin kautta, mutta pokertrackeriä en ole aikaisemin miettinyt.
Tarvisi varmaankin tutustua millainen ohjelma tuo pokertracker olisi.
Tarvisi varmaankin tutustua millainen ohjelma tuo pokertracker olisi.
- seren
- Viestit: 90
- Liittynyt: 10.4.2006 0:33:36
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Full
kuudes viikko 3.6-9.6
En oikein osaa sanoa mikä asia selventyi kun kirjoja olen nyt lukenut, mutta jotenkin tuntuu että hahmottaa hieman selkeämmin pelitilanteen. Ainoa asia joka nyt selkeästi muutin oli varhaisesta positionista pelatavien käsien määrää. Viikko sujui täysin eri tunnelmissa kuin viime viikko ja pelituntejakin tuli tämän ansiosta enemmän.
3.6 4.0 tuntia +19$
4.6 2.0 tuntia +5$
5.6 1.0 tuntia +5$
6.6 1.5 tuntia +12$
7.6 2.0 tuntia +10.5$
8.6 4.0 tuntia +21$
9.6 2.0 tuntia +12.5$
Eli yhteissaldona 16.5 tuntia +86$
Nyt kun tätä kirjoitan aloin vielä miettiä mikä olisi voinut pelissä muuttua niin ehkä sain hieman enemmän luottamusta panostaa flopista keskipareille ja hyvillä vedoilla. Näillä panostuksilla olen aika usein voittanut potin jo flopissa.

seitsemäs viikko ja muutama ylimääräinen päivä 10.6-18.6
Täyden pöydän pelit eivät oikein sujuneet ja aloin sitten kokeilemaan 6 hengen pöytiä. Heittelyt tuloksissa ovat paljon suurempia mutta pelaaminen tuntuu hauskenmalta ja vastustajien pelityylin (jos tällä tasolla siitä voi puhua
) on helpompin hahmoteltavissa.
Tämän päivän jälkeen tulee tauko pelaamisessa juhannuksen yli niin laitoin tälle viikolle pari ylimääräistä päivää.
10.6 5.5 tuntia +8.5$
11.6 1.5 tuntia +5$
14.6 1.0 tuntia +3$
15.6 2.0 tuntia -6$
16.6 2.0 tuntia +3$
17.6 2.0 tuntia -15$
18.6 3.0 tuntia +19$
Eli yhteissaldona 17.0 tuntia +17.5$
Paljon peli tunteja tuli mutta loppu tulos oli aika lähellä nollaa. Kaksi ikävää tappiota täyskäsillä toivat tulosta alaspäin mutta ei pelit muutenkaan sujuneet. Samat ongelmat vaivaavat kuin aikaisemminkin kohtalaisen hyviä käsiä ei vain osaa heittää pois vaikka on aika varma että vastustajalla on parempi. Samoin kun hetkeen ei tule hyviä käsiä niin alan pelaamaan liian marginaalikäsiä. Eli itsekontrollia pitäisi vielä paljon kehittää.
Kun juhannuksen jälkeen taas aloitan pelaamisen lähden yrittämään pokerofficen hankkimista. Vaihtoehtoina olisi titan poker ja noble poker. Jos joku osaa kertoa siteistä tai softasta jotakin olisin ihan kiitollinen tiedoista. Tällä hetkellä tuo Titan poker vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta paremman sign up bonuksen takia.

Juhannus viimeinkin ohi ja palataan pokerin pariin.
Tänään avasin Titan pokerin accountin ja talletin sinne 120$. Tarkoituksena hankkia Pokeroffice keräämäällä 500 titan pistettä.
Ensinmäisen koe pelikerran tein myös tänään. Istuin alas 0.05/0.10 NL 10 hengen pöydtään. Kahden tunnin pelaamisen jälkeen pelikassa oli karttunut 21$ ja 41 Titan pisteellä eli hyvä alku uudessa paikassa.
Nyt keskityn pelaamaan Titan pokerilla kunnes office on saatu sen jälkeen mietin missä pelejä jatketaan.

Viikonloppu meni sitten ilman pokeria. Kiitos ihanan Aurian ja heidän mukavan asiakaspalvelun joka viikonloppuisin palvelee vain yritysasiakkaita.
No nyt viikolla sitten yritetään taas jatkaa pelaamista Titanilla, jos nettiyhteys sen vain sallii.
No nyt viikolla sitten yritetään taas jatkaa pelaamista Titanilla, jos nettiyhteys sen vain sallii.
- seren
- Viestit: 90
- Liittynyt: 10.4.2006 0:33:36
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Full
Nyt on takana Titanilla 11 tuntia sekä pelattu 580 kättä. Voittoa on tullut 45$ ja Titan pointseja kerääntynyt 222.5.
Viimeiset 70 kättä pelasin 0.1/0.2 tasolla ja peli tuntui samantasoiselta kuin 0.05/0.1. Seuraavan viikon ajattelin kokeilla 0.1/0.2 pöydissä. Alku on tuntunut hyvältä Titanin parissa saa nähdä miten jatkossa käy.
Verrattuna partypokeriin pelit ovat aika paljon löysempiä ja softakin tuntuu hieman mukavammalta käyttää kuin partyn. Ainoa ongelmana on ollut että yhteys on katkennut kahdesti lyhyeksi aikaa.
Edit:
Päätin sittenkin laittaa yksityiskohtaiset tiedot peli sessioista.
28.6 2 tuntia +21$ 41TP
29.6 1.5 tuntia +14$ 21TP
3.7 2.0 tuntia +3$ 18.5TP
4.7 1.5 tuntia -4$ 40TP
6.7 2.0 tuntia -21$ 61TP
8.7 2.0 tuntia +32$ 34TP
Viimeiset 70 kättä pelasin 0.1/0.2 tasolla ja peli tuntui samantasoiselta kuin 0.05/0.1. Seuraavan viikon ajattelin kokeilla 0.1/0.2 pöydissä. Alku on tuntunut hyvältä Titanin parissa saa nähdä miten jatkossa käy.
Verrattuna partypokeriin pelit ovat aika paljon löysempiä ja softakin tuntuu hieman mukavammalta käyttää kuin partyn. Ainoa ongelmana on ollut että yhteys on katkennut kahdesti lyhyeksi aikaa.
Edit:
Päätin sittenkin laittaa yksityiskohtaiset tiedot peli sessioista.
28.6 2 tuntia +21$ 41TP
29.6 1.5 tuntia +14$ 21TP
3.7 2.0 tuntia +3$ 18.5TP
4.7 1.5 tuntia -4$ 40TP
6.7 2.0 tuntia -21$ 61TP
8.7 2.0 tuntia +32$ 34TP
- seren
- Viestit: 90
- Liittynyt: 10.4.2006 0:33:36
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Full
Eli nyt pelit olivat 0.1/0.2 NL
Tuntui että kaikki vastustajat osuivat aina väri ja suoravetoihinsa riverillä. Pelaajat tuntuivat olevan paljon löysempiä kuin tasoa alempana. Tämä on tuonut esiin saman ongelman mikä oli ensimmäisillä viikoilla Kun kolme kertaa hävisin samaa vastustajaa vastaan, kun riverillä täydentyi väri tai suora. Peli tuli aivan liian aggressiiviseksi ja tappiota alkoi kerääntyä nopeasti lisää.
Positiivisenä puolena pokerofficeen tarvittavat pisteet tuli nyt kerätty ja toivottavasti saan aktivointikoodin maanantaina. Samalla voin lopettaa noiden titan pisteiden seuraamisen niillä saa vielä clearattua signin bonusta mutta tarvittava pistemäärä on aika suuri. Laitan jonkinlaista tilastoa tänne kunhan opettelen käyttämään tuota pokerofficea.
9.7 1.0 tuntia +2$ 27TP
11.7 4.5 tuntia +18$ 89TP
12.7 2.0 tuntia -32$ 38TP
13.7 2.5 tuntia +20$ 69TP
14.7 3.5 tuntia +8$ 49TP
15.7 6.5tuntia -22$ 142TP
Yhteensä 20 tuntia -6$ 414 TP
Ensi viikon ainakin jatkan vielä titanilla pelaamista Kun 0.1/0.2 full pöytiä on vain 2-4 käynnissä ja jo näin lyhyen pelailun jälkeen alan tuntea kolmanneksen pelaajista joita pöydissä on. Shortti pöytiä on käynnissä kohtalaisen paljon ehkä pitäisi niitäkin vilkaista ennenkuin harkitsen paikan vaihtoa taas.

Tiistaina alkoi työt uudessa työ paikassa ja päivät ovat hieman pitemmän puoleisia ainakin näin aluksi. Tuosta johtuen luultavasti jä viikolla pelitunnit vähäisiksi
.
Pokerofficen sain nyt hankittua mutta sen kanssa nyt on heti ongelmia. Pahin on että en saa pöytään näkymään vastustajien stateja. Nyt olen pitänyt erillistä ikkunaa auki pöydän vieressä mistä kyllä näkee tiedot mutta hidastaa aika paljon peliä. Toisena ongelmana on ettei pokeroffice tue vielä Titan käsihistori eli tietoja saa tallennettua vain livetrackerin avulla.
Pelit menivät hyvin tällä viikolla pelasin 0.1/0.2 NL full pöytiä kahta yhtäaikaa ja nyt pystyy jo kohtalaisesti seuraamaan tapahtumia molemmissa pöydissä. Pahimpana ongelmana on taas ollut vanha tuttu vaiva eli kohtuu hyvistä käsistä en pääse irti vaikka tajuankin että suurella todennäköisyydellä vastustajalla on parempi käsi.
16.7 7.5 tuntia +43$
17.7 6.0 tuntia +75$
18.7 2.0 tuntia +10$
22.7 3.0 tuntia -14$
23.7 1.0 tuntia +3$
16 ja 17 päivä pelasin myös 2 MTT molempina päivinä 10$ ja 5$ freeze turnauksia. Taso näissä mielestäni oli uskomattoman huono. Ensimmäisessä turnauksessa oli n.300 osallistujaa yli 200 oli tippunut ensimmäisen tunnin jälkeen. Oma menestykseni ei nyt ollut mitenkään erityisen hyvää 3 turnauksessa olin rahoilla mutta paraskin sijoitus jäi 14. Näistä turnauksista taisin jäädä n.10$ voitolle

Life is a bitch, then you die.
Hell is a bitch, then you reincarnate.
Hell is a bitch, then you reincarnate.
- seren
- Viestit: 90
- Liittynyt: 10.4.2006 0:33:36
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Full
-
- Samanlaisia aiheita
- Vastaukset
- Luettu
- Uusin viesti
-
- Humpin päiväkirja
1 ... 164, 165, 166Kirjoittaja pokerihumppi » 24.4.2007 17:43:30 - 2488 Vastaukset
- 95584 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja Tehanu

7.5.2012 11:15:31
- Humpin päiväkirja
-
- Lehtipihvin päiväkirja
1 ... 20, 21, 22Kirjoittaja lehtipihvi » 23.3.2010 21:52:50 - 328 Vastaukset
- 7728 Luettu
- Uusin viesti Kirjoittaja lehtipihvi

7.4.2012 16:59:30
- Lehtipihvin päiväkirja
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: dreamfan ja 12 vierailijaa
Uutuudet