Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Olipakerran neiti kukkanen joka halusi vähän viinarahaa mutta lompsa oli tyhjä. Kukkanen keksi hyvän keinon ansaita rahaa sillä hän oli kuullut pokerista. Hän kertoi tästä pokerista kahdelle kaverilleen ja suunnitelmasta kerätä yhteinen kassa pokerissa. Iloinen valjakko haki viinarahansa plo pöydissä ja keino millä he sen saivat oli yksinkertainen. Jokaisella oli suora näkymä kaverien työpöydille. Toisiaan vastaan he pelasivat kuin eivät tietäisikään käsiä koska raha oli yhteistä ja helposti siirrettävissä mutta muita vastaan sai suuren edgen. Päivät muuttui kuukausiksi ja porukka oli grindannut itselleen hienot dollarilukemat. Lopulta meno siirtyi thaimaan lämpöön jossa pystyy elämään säästöillä ja grindaamalla itsenäisesti pieniä tasoja. Vain 10% on voitollisia pelaajia montako prosenttia näistä pelaa kimppapeliä 
- ostajahp
- Viestit: 67
- Liittynyt: 26.10.2009 18:41:13
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Onhan noita kimppapelejä todella paljon, mm:ssa briteissä on arkipäiväistä että yliopistoissa on kehitetty omat databaset jossa näkee mitä kaverille jaettu ja siellä parhaillaan pelaajia jopa 200 yhtäaikaa verkossa, voi siis vaan kuvitella mikä sen etu on käteispöydissä/turnauksissa, pidemmässä juoksussa. Kylmä fakta vaan on että aina kun on rahasta kyse niin ihmiset hakevat etua muihin / koittavat löytää mahdollisimman helpon tien helppoon rahaan.
- hehaha
- Viestit: 346
- Liittynyt: 8.12.2008 10:54:30
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Joo kyllähän näihin itsekin tullut törmättyä useamman kerran, usein ne jotka tuota harrastavat ovat kohtuullisen huonoja siinä ja homma on läpinäkyvää, mutta varmasti on näitäkin miltä homma sujuu. Varmaan juuri senkin takia tuo HU peli on kasvattanut suosiotaan, koska siinä ei niin paljon kavereiden apu auta... paitsi briania tietysti
God make me cool..
- Teflon
- Viestit: 601
- Liittynyt: 16.9.2005 7:19:52
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
olen testannut, omahassa edge on järkyttävä!
I love lotto.
-

hyvaapaivaa - Viestit: 1651
- Liittynyt: 31.12.2008 16:36:36
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
hyvaapaivaa kirjoitti:olen testannut, omahassa edge on järkyttävä!
serial?
Viesti Dharma » 6.1.2012 14:43:58
En halua jakaa sensuurifoorumille mitään.
En halua jakaa sensuurifoorumille mitään.
- slatki
- Viestit: 987
- Liittynyt: 16.3.2006 15:50:42
- Paikkakunta: akselilla kymi-savo
- Lempipeli: Turnaus medium (< 100)
- Lempipelin koko: Short
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Vuosia sitten pelattiin satunnaisesti kaverin kanssa samoja sittareita ja pientä shorttikäteistä kimpassa Ventrilon avustuksella. Kyllä siinä edgeä saatiin ja voitolle jäätiin, mutta ennemminkin se oli viihdyttävää kommentoida jakoja reaaliajassa, kuin rikastuttavaa.
- Rocco
- Viestit: 131
- Liittynyt: 13.5.2008 14:08:20
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Short
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
hehaha kirjoitti:mm:ssa briteissä on arkipäiväistä että yliopistoissa on kehitetty omat databaset jossa näkee mitä kaverille jaettu ja siellä parhaillaan pelaajia jopa 200 yhtäaikaa verkossa
Kuulin myös, että norjalaiset pokerinpelaajat ostivat tälläisen softan briteiltä, ja nyt melkein kaikki norjan grindaajat ovat mukana ringissä. Ootko koskaan nähnyt kahta norskia pelaamassa huppia? Nyt tiedät miksi. Kannattaa varoa.
-

Zyr - Viestit: 951
- Liittynyt: 28.1.2006 4:15:52
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Eiköhän unohdeta kaikki tuollaiset ja keskitytä vaan pokerin aurinkoiseen puoleen, ja kehoitetaan pokerikansaa tekemään lisää depoja 
- Nipsander
- Viestit: 133
- Liittynyt: 4.4.2008 12:28:12
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Zyr kirjoitti:hehaha kirjoitti:mm:ssa briteissä on arkipäiväistä että yliopistoissa on kehitetty omat databaset jossa näkee mitä kaverille jaettu ja siellä parhaillaan pelaajia jopa 200 yhtäaikaa verkossa
Kuulin myös, että norjalaiset pokerinpelaajat ostivat tälläisen softan briteiltä, ja nyt melkein kaikki norjan grindaajat ovat mukana ringissä. Ootko koskaan nähnyt kahta norskia pelaamassa huppia? Nyt tiedät miksi. Kannattaa varoa.
Ei muuta kuin vaan kaikki pokeritietolaiset kerätään rahat tietokantaserveriin ja sinne yhteinen HEM/PT3-tietokanta vaan pyörimään.=)
My grandmother always said: ‘God has a plan for all of us.’ I should have went along with his, not mine, my plan sucked. -Mickey Rourke
- trispect
- Viestit: 689
- Liittynyt: 14.10.2008 14:41:45
- Lempipeli: FL Omaha8 micro (< 0,5/1)
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Tämä ketju on nettipokerille aika -EV. Jos Rauski-ketjukin meni kiinni, niin miksei tämä?
Viesti Dharma » 6.1.2012 14:43:58
En halua jakaa sensuurifoorumille mitään.
En halua jakaa sensuurifoorumille mitään.
- slatki
- Viestit: 987
- Liittynyt: 16.3.2006 15:50:42
- Paikkakunta: akselilla kymi-savo
- Lempipeli: Turnaus medium (< 100)
- Lempipelin koko: Short
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Eiköhän ne pelitalot tee noi softat ja turvallisuusasiat kuntoon, yksityisiä sherlokkeja ei tarvita...
- Nipsander
- Viestit: 133
- Liittynyt: 4.4.2008 12:28:12
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
slatki kirjoitti:Tämä ketju on nettipokerille aika -EV. Jos Rauski-ketjukin meni kiinni, niin miksei tämä?
Koska Suomessa on sananvapaus sekä ketju on oikealla alueella. Tätä keskustelua herättävää ja hyvin tärkeää keskustelua ei löydy ennestään pokeritiedosta.
- ostajahp
- Viestit: 67
- Liittynyt: 26.10.2009 18:41:13
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
ostajahp kirjoitti:slatki kirjoitti:Tämä ketju on nettipokerille aika -EV. Jos Rauski-ketjukin meni kiinni, niin miksei tämä?
Koska Suomessa on sananvapaus sekä ketju on oikealla alueella. Tätä keskustelua herättävää ja hyvin tärkeää keskustelua ei löydy ennestään pokeritiedosta.
Pokeritiedossa ei ole sananvapaus.
- JarnoV
- Viestit: 3149
- Liittynyt: 5.3.2007 16:38:25
- Paikkakunta: Tampere
- Lempipelin koko: Heads-up
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Jos kerran kimppapelaamista on, niin miksei siitä saa puhua? Mitä enemmän tietoa siitä on, sitä helpompi se on huomata pöydissä.
Miten tuo edge omahassa tulee? Pelkästään siitä että tietää mitä kortteja vihulla ei voi olla?
Miten tuo edge omahassa tulee? Pelkästään siitä että tietää mitä kortteja vihulla ei voi olla?
PolkaBot kirjoitti:Mietelause: "On vain kolme tapaa pelata JJ, ja ne kaikki ovat väärin."
-

Kyyberi - Viestit: 3588
- Liittynyt: 23.5.2007 17:05:48
- Paikkakunta: Vihti
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Kimppapelaajat todellisuutta vai legendaa?
Kyyberi kirjoitti:Jos kerran kimppapelaamista on, niin miksei siitä saa puhua? Mitä enemmän tietoa siitä on, sitä helpompi se on huomata pöydissä.
Miten tuo edge omahassa tulee? Pelkästään siitä että tietää mitä kortteja vihulla ei voi olla?
No tuosta ainakin, mutta voisi kuvitella että kun peli on potlimitiä niin suotuisissa mestoissa pystyy ainakin pottia mukavasti kasvattamaan.
My grandmother always said: ‘God has a plan for all of us.’ I should have went along with his, not mine, my plan sucked. -Mickey Rourke
- trispect
- Viestit: 689
- Liittynyt: 14.10.2008 14:41:45
- Lempipeli: FL Omaha8 micro (< 0,5/1)
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: MSN [Bot] ja 1 vierailijaa
Uutuudet