Rollinhankinta tiedustelu...?
Rollinhankinta tiedustelu...?
Todennäköisesti tulen saamaan paljon OT:tä, minut ristiinnaulitaan verisesti, ei taida olla edes oikea osasto tälle postille, mutta tämän asian kirjoittaminen ei minulle mitään maksa ja kestän kyllä itseeni kohditustavan kritiikin ja vittuilun... joten esitän asiani:
Olen pelannut pokeripelejä about 7vuotta työn ohessa sen mitä on ehtinyt muilta kiireiltä ja perheen parista irtautua internetpokerin tai liven ihmeelliseen maailmaan. Karkean arvion mukaan olen kuluvaa vuotta lukuunottamatta kotiutellut vuositasolla n. 10k€/v ja ostellut sitten hyödykkeitä perheelle voittorahoilla tai kuluttanut muuten vaan turhakkeisiin ja pitänyt vaimoa ja lapsia hyvällä mielellä.
Olen mielestäni hyvä pelaaja ja olen ollut hyvässä nousussa pääasiassa live peleissä aina kun on ollut mahdollista sellaiseen ryhtyä. Mitään kovin kaksista mainittavaa ei ole kun olen keskittynyt lähinnä pienen ylimääräisen tulon hankintaan ja hauskanpitoon. Grand Casinolla on tullut pieniä rahasijoja ja Paf risteilyllä olen ollut rahoilla. Lisäksi lähes poikkeuksetta paikallisissa pienissä live turnauksissa top 3:ssa.
Viimeiset pari vuotta olen keskittynyt lähinnä PLO peluuseen koska sitä kokeiltuani ei enää paluuta teksuun ollut...
Nyt kuitenkin olen itsestäni riippumattomista syistä ollut työtömänä about 8kk ja pelaaminenkin on siinä ohes jäänyt lähes nolliin.
Kaikki "säästöt" on käytetty asumiseen ja perheen ruoassa pitämiseen, lisäksi kaikki aikaisempina vuosina hankitut "turhakkeet" on enemmän tai vähemmän realisoitu jotta pysyy näillä työttömän tuloilla leivänsyrjässä kiinni.
Tiedän että olen hyvä pelaaja, kykenen mielestäni menestymään ja ansaitsemaan elannon pelaamalla ja nyt kun töitä ei löydy olen todella harkinnut täysipäiväisen "pokeriammattilaisuuden" aloittamista.
Ongelma onkin, että mistä hankin sopivan rollin aloitukseen? Mistä rahat lainaksi? Kuka tai mikä sponsoroisi?
Koska ei ole lyödä pöytään EPT tms titteleitä tai isojen turnausten palkintosijoituksia koska aikoinaan ei ollut tarvetta lähteä pelaamaan kunnon pelejä vaikka halu oli. Nyt olisin valmis todella kokeilemaan siipiäni ja oma uskoni itseeni on niin suuri että tiedän onnistuvani kun saan asiat vain rullaamaan. Muutaman kuukauden olen miettinyt että miten tämän saisin aloitettua, kokeilin niinkin alhaalta lähteä, että pelailin freerolleja ja sitä kautta yritin lähteä nousuun ja sillä tavalla sainkin rahaa hankittua, mutta kun euro sieltä toinen täältä niin prosessi on pitkä, liian pitkä, muutaman satasen hankin ja kotiutin, lapsille kumppareita ja sadetakkeja syksyyn
Miten lähden liikenteeseen, miten hankin stackia ammattilaisuuteni alkuun?
AMPUKAA jos siltä tuntuu, minä olen kuitenkin tosissani!

- kustuhai
- Viestit: 60
- Liittynyt: 20.10.2009 19:26:55
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
50-200e depo jollekin saitilla ja siitä ylöspäin, onnistuu helposti. Tsemppiä.
-

bounty - Viestit: 2064
- Liittynyt: 12.3.2009 7:02:00
- Paikkakunta: Tampere
- Lempipeli: Sit & go medium (< 100)
- Lempipelin koko: Kaikki
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
bounty kirjoitti:50-200e depo jollekin saitilla ja siitä ylöspäin, onnistuu helposti. Tsemppiä.
tämä olisikin ihan ok juttu, mutta pointtini oli lähinnä se, että tällähetkellä en pysty depoamaan mitään. haave olisi saada jostain sponssi tms aloitus stack ja siitä sitten voitoista tietysti siivut aina sponssaajalle. olisin kiinnostunut vaikka pitempään sponssisuhteeseen jolloin sponsorikin pitkässä juoksussa saisi toivonmukaan kivasti profittia.
tämä taitaa vaan olla unelma mikä ei toteudu...
tämä on sinänsä ristiriitainen juttu, koska pokerinpelaaja tuskin saa sponssia ilman meriittiä, mutta meriittiä on vaikea hankkia kun ei ole rahaa sijoittaa tuhansia euroja johonkin turnaukseen, missä todennäköisesti uudet menestyjät aina kiinnitetään jonnekkin.
toisin kun taas join muu laji, esimerkiksi otetaan vaikka mäkihyppy, jos menen puijon torniin ja hyppään 140m niin varmasti minusta kiinnostutaan... otan kyllä kaikki haasteet vastaan miltä tahansa prolta mutta tuskin ketään kiinnostaa
- kustuhai
- Viestit: 60
- Liittynyt: 20.10.2009 19:26:55
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
Noilla spekseillä ammattilaisuus ei vaan ole sun juttusi. Ei voi lähteä katki ja isoilla elinkustannuksilla aloittamaan. Pitäisi olla päinvastoin.
Et jos mä tästä vielä tarkennan, niin olet siis tienannut tähän asti 10.000 euroa vuodessa kun olet saanut pitää kaikki voitot itse, ja pelit ovat ollet helpompia kuin ne ovat nyt. Jos joku steikkaisi sua, niin saisit enää pitää vain puolet voitoista. Kun lisää tuohon tulotasoon perheellisen kulut niin ei se oikein voittajayhtälöltä vaikuta.

½ Robin Hood
-

JD - Viestit: 2088
- Liittynyt: 15.9.2005 0:33:36
- Paikkakunta: Helsinki, Nevada
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
Epärealistiset kuvitelmat omista mahdollisuuksista ja homman toimimisesta käytännössä, mutta jos joka tapauksessa aiot yrittää niin:
Oma henk koht neuvo on, että käytät sen ajan mitä rämpisit mikrotasoilla työllistymisen edistämiseen ja/tai työntekoon.
Oma henk koht neuvo on, että käytät sen ajan mitä rämpisit mikrotasoilla työllistymisen edistämiseen ja/tai työntekoon.
"pahoittelen tätäkun ei space aina välillä toimi, se meni tossa viimisessä sessiossa sököks" - -lari-
-

game_over - Viestit: 663
- Liittynyt: 25.1.2005 3:57:42
- Lempipeli: FL Omaha8 micro (< 0,5/1)
- Lempipelin koko: Heads-up
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
Jos olet aloittanut 7v sitten (olisinpa minäkin) ja voittanut silti vain 10k€/vuosi, niin et ole riittävän lahjakas jotta susta pokeriammattilaista sais. Sori vaan mut näin on. Eli eikun työkkäriin ettimään oikeita töitä ja tsemppiä työnsaantiin.
En voi lukea/lähettää yksityisviestejä, joten mailaa asikainl[ät]gmail.com jos on asiaa myynti/osto-ilmoituksiin liittyen.
asikainl Twitterissä: https://twitter.com/#!/asikainl
asikainl Twitterissä: https://twitter.com/#!/asikainl
-

asikainl - Viestit: 5059
- Liittynyt: 3.10.2005 1:45:28
- Paikkakunta: Uusi vuosi, uusi upswing?
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
JD kirjoitti:Noilla spekseillä ammattilaisuus ei vaan ole sun juttusi. Ei voi lähteä katki ja isoilla elinkustannuksilla aloittamaan. Pitäisi olla päinvastoin.
Et jos mä tästä vielä tarkennan, niin olet siis tienannut tähän asti 10.000 euroa vuodessa kun olet saanut pitää kaikki voitot itse, ja pelit ovat ollet helpompia kuin ne ovat nyt. Jos joku steikkaisi sua, niin saisit enää pitää vain puolet voitoista. Kun lisää tuohon tulotasoon perheellisen kulut niin ei se oikein voittajayhtälöltä vaikuta.
mutta nuo mitä olen nostellut pois, olen pelaillut silloin tällöin pieniä käteispelejä pääasiassa. nyt olis tarkoitus yrittää isompiin peleihin ja sitäkautta isompiin voittoihin jolloin asia on aivan eri. tavoite olisi päästä pelaamaan pelejä joista saa tuhansia per peli eikä satanen silloin tällöin jolloin vuositasolla oltiin tuolla 10K:ssa.
- kustuhai
- Viestit: 60
- Liittynyt: 20.10.2009 19:26:55
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
asikainl kirjoitti:Jos olet aloittanut 7v sitten (olisinpa minäkin) ja voittanut silti vain 10k€/vuosi, niin et ole riittävän lahjakas jotta susta pokeriammattilaista sais. Sori vaan mut näin on. Eli eikun työkkäriin ettimään oikeita töitä ja tsemppiä työnsaantiin.
tätä en kyllä allekirjoita. jos olen ennen pelaillut pieniä mikrokäteisiä tai maks 100e bini turnauksia ja en ole kaivannut rahaa enempää mitä olen ottanut kun ei ollut silloin aikaa pelata... nyt on aikaa vaikka 12h/pvä jolloin entiseen pelimäärään verrattuna yli kymmenkertaistuu nuo voitot jos suhteutetaan pelaamiseen käytettyyn aikaan...
- kustuhai
- Viestit: 60
- Liittynyt: 20.10.2009 19:26:55
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
kustuhai kirjoitti:mutta nuo mitä olen nostellut pois, olen pelaillut silloin tällöin pieniä käteispelejä pääasiassa. nyt olis tarkoitus yrittää isompiin peleihin ja sitäkautta isompiin voittoihin jolloin asia on aivan eri. tavoite olisi päästä pelaamaan pelejä joista saa tuhansia per peli eikä satanen silloin tällöin jolloin vuositasolla oltiin tuolla 10K:ssa.
Pelit oli niin sairaan helppoja vielä 4v:kin sitten kun itse aloitin, että 100€ alkukassan pysty nostamaan muutamassa kuukaudessa 10kiloon 1-tablaamalla täyspainoisen opiskelun ohessa niin että oli lukenut yhden pokerikirjan ja ei varsinaisesti tajunnut pelistä juurikaan mitään (näin minä aloitin).
Jos olet aloittanut jopa selvästi tuota aiemmin ja saanut vain 10k€ vuodessa kasaan noinakin vuosina, niin et ole kovin lahjakas pelaaja, joten et voi voittaa noissa "isommissa peleissä" mistä haaveilet. Se nyt on vaan fakta.
Eli tiivistettynä: Sun EV ei tule pokerissa olemaan sama kuin oikeissa töissä, vaikka saisit kuinka ison alkukassan jostain. Joten kannattaa panostaa siihen oikean työn hakuun. Lisäks pokerissa sen EV:n pitäis itseasiassa olla paljon suurempi varianssin takia, mitä ei oo palkkatöissä. Sulla on monta suuta ruokittavana, joten et voi ottaa kauheasti huonoa runia vastaan tai ajaudut tilanteeseen jossa rolli häviää suuhun (kirjaimellisesti), kun tulee vaikka parin kk break-even. Sulla on todella huono elämäntilanne aloittaa pokeri, koska joutuisit kotiutteleen paljon jo heti alussa. Ne palkkatyöt on oikeesti paljon parempi vaihtoehto sulle.
Kuten JD totes jo tossa ylempänä ansiokkaasti, niin pokerin kannalta ihanteellinen aloitustilanne on, että elämiskulut on (halutessaan) minimaaliset, jolloin rollia pääsee rakentamaan, vaikka alussa alhasilla tasoilla ei voi millään voittakaan älyttömiä määriä vaikka kuinka 12-tablais. Eli esim. sinkkuopiskelijat, jotka syö tonnikalaa ja asuu pienessä yksiössä vuokralla (eli vähän niinku minäkin
edit: typoja
En voi lukea/lähettää yksityisviestejä, joten mailaa asikainl[ät]gmail.com jos on asiaa myynti/osto-ilmoituksiin liittyen.
asikainl Twitterissä: https://twitter.com/#!/asikainl
asikainl Twitterissä: https://twitter.com/#!/asikainl
-

asikainl - Viestit: 5059
- Liittynyt: 3.10.2005 1:45:28
- Paikkakunta: Uusi vuosi, uusi upswing?
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
1. Aika heikkoa tulla kyselemään sponssia 5 viestin historialla ja ei edes löydy mitään käyrää lyödä pöytään.
2. Olet perheellinen Mies niin ehkä kannattaisi etsiä töitä, josta tulee varma tulo ja alkaa sitten mahdollisilla ylimääräisillä rahoilla pelailemaan pokeria. Ei ole kiva kun tulee swingi ja jääkaapissa ei ole ruokaa.
3. Jos et ole 7 vuodessa kehittynyt niin paljoa, että se näkyisi tuloksissa miksi se tapahtuisi nyt yhtäkkiä?
Aika utopistinen ajatus sulla nyt on. 7 vuotta jos tekee jotain asiaa, eikä kehity niin paras etsiä joku uusi juttu. Pelit on nykyään aika tun tiukkoja!
Jos olet noin varma asiasta niin lainaahan saa aina. eli pari kiloa piuhaa ja nehän grindaat äkkiä pankille takas, sitten vaan voittoa tekemään.

- rcrose
- Viestit: 241
- Liittynyt: 20.9.2005 14:03:56
- Paikkakunta: Los Angeles, CA
- Lempipeli: Turnaus high (> 100)
- Lempipelin koko: Short
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
en edelleenkään käsitä tuota jokaisen kritiikkiä siitä että 7v pelannu eikä ole ton parempi pelaajaa, ei mitään mahiksia...
millä perusteella olen paska pelaaja, olen pelannut vuosia, mutta en ole pelannut edes joka viikko, joskus ehkä 5tuntia kuukaudessa. joskus vähän enemmän, saattoi mennä parikin kuukautta ilman pelaamista pisimmillään. joten millä perusteella olen paska pelaaja enkä ole kehittynyt/ voi kehittyä enää. selittäkää tämä asia niin ymmärrän teitä paremmin!
millä perusteella olen paska pelaaja, olen pelannut vuosia, mutta en ole pelannut edes joka viikko, joskus ehkä 5tuntia kuukaudessa. joskus vähän enemmän, saattoi mennä parikin kuukautta ilman pelaamista pisimmillään. joten millä perusteella olen paska pelaaja enkä ole kehittynyt/ voi kehittyä enää. selittäkää tämä asia niin ymmärrän teitä paremmin!
- kustuhai
- Viestit: 60
- Liittynyt: 20.10.2009 19:26:55
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: PL Omaha small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
Älä välitä, täällä ne samat tyypit jauhaa jotka on sitä mieltä että tarvii pelata vähintään NL1k että elää pokerilla.
On se nyt jumankauta parempi yrittää pelata pokeria ja voittaa siitä kuin istua sohvalla.
Kuka on väittänyt että OP ei etsisi töitä?
Ja tuu sinne meseen takas ni katotaan sulle se pieni sponssi jolla voit yrittää nousta.
On se nyt jumankauta parempi yrittää pelata pokeria ja voittaa siitä kuin istua sohvalla.
Kuka on väittänyt että OP ei etsisi töitä?
Ja tuu sinne meseen takas ni katotaan sulle se pieni sponssi jolla voit yrittää nousta.
-

bounty - Viestit: 2064
- Liittynyt: 12.3.2009 7:02:00
- Paikkakunta: Tampere
- Lempipeli: Sit & go medium (< 100)
- Lempipelin koko: Kaikki
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
Joillain saiteilla kai edelleen saa 50 dollaria ilmaiseksi. Sillä vain aloitat. Tai sitten voi tehdä kuten minä. Voitin 40 senttiä freerollista ja siitä olen rollini kasvattanut. Molemmat tavat opettavat myös sitä kärsivällisyyttä mitä tarvitset.
- Aure
- Viestit: 1268
- Liittynyt: 25.2.2007 17:42:15
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
Oikotie onneen:
"Ei ole väliä vaikka tunnet, että vihu on heikko, itse oot vielä heikompi" - Ted
-

Savinaama-Liimatasku - Viestit: 388
- Liittynyt: 24.10.2005 10:37:23
Re: Rollinhankinta tiedustelu...?
Siis et oo varmaan paska pelaaja, mutta sun viestistä paistaa läpi että "kaikkitännehetinytte" asenne eli voihan se toki napsua One Time mutta harvemmin.
Jos sulla ei ole säästöjä niin kiva alkaa pelaa kun joudut heti kotiuttaa voittoja, että saat muutaki ku kielen ruisleivän päälle. Tällä tavalla et nouse ja junnaat niitä mikroja kuukaudesta toiseen, kassa vaan pysyy pienenä koko ajan.
Edelleen, jos usko on kova niin ota pankki steikkaajaks, ei muuta ku lampiset kohti omaa pankkia ja käyttöluotto peliin. Toihan on kaikista helpoin tapa, ei tarvii kysellä ja vakuutella kenellekkään.
Jos sulla ei ole säästöjä niin kiva alkaa pelaa kun joudut heti kotiuttaa voittoja, että saat muutaki ku kielen ruisleivän päälle. Tällä tavalla et nouse ja junnaat niitä mikroja kuukaudesta toiseen, kassa vaan pysyy pienenä koko ajan.
Edelleen, jos usko on kova niin ota pankki steikkaajaks, ei muuta ku lampiset kohti omaa pankkia ja käyttöluotto peliin. Toihan on kaikista helpoin tapa, ei tarvii kysellä ja vakuutella kenellekkään.
- rcrose
- Viestit: 241
- Liittynyt: 20.9.2005 14:03:56
- Paikkakunta: Los Angeles, CA
- Lempipeli: Turnaus high (> 100)
- Lempipelin koko: Short
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa
Uutuudet