Wincapita katosi netistä rahoineen päivineen...
keely kirjoitti:Ei ihan ripaus jälkiviisautta tässäkin ketjussa. Käsi rehellisesti pystyyn monellako oli palleja kritisoida aihetta sillon kun kyseisestä lafkasta nosteltiin jymyvoittoja?
Varmasti monella, sillä ko. huijaustyyppi perustuu osittain juuri siihen, että ensimmäiset sijoittajat saavat suuria tuottoja pienille summille, jolloin uusia sijoittajia saadaan mukaan kymmeniä kertoja suuremmilla panostuksilla.
Se on toki eri asia, miten asia rikosoikeudellisesti tulkitaan. En usko voittojen nostossa onnistuneiden menettävän rikoksella ansaitsemaansa hyötyä valtiole ainakaan niiltä osin kuin kysymys on ihmisistä, jotka eivät ole itse aktivisesti rekrytoineet ihmisiä mukaan.
- AM
- Viestit: 273
- Liittynyt: 28.4.2006 20:15:46
All-in kirjoitti:Pätkässä oli myös täysin virheellisesti selitetty kohta eikä kukaan siihen tarttunut. Kaveri kertoi kuulleensa, että verottaja käytti hankintameno-olettamana 80% sijoituksille, jotka olivat tehty viimeisen 5 vuoden aikana. Eli jos hankintahintaa ei selvitetä, niin verottaja käyttää hankintahintana 80% "myyntihinnasta" (voitosta), ja veroa menee 20% osalta => veroa menisi 5.8% myyntihinnasta. Tosiasiassa juttuhan on toisin päin. Hankintahintana pidetään 20% myyntihinnasta, jolloin veroa menee 23.2% "myyntihinnasta".
Jaksoin ite kattoa tota pätkää tohon asti ja ihmetytti sama asia. Ketä noi "sijoittajat" tuolla on, jos ei tajua edes tollasta perusasiaa. Ja se vyölaukku/nutturamieskin seittää, että "joku kaveri jostain perähikiältä oli saanut verottajalta tiedon, että ehkä näin vois tehdä."
Mulla oli koko wincapita-hässäkkä mennyt syksyllä kokonaan ohi ja havahduin juttuun vasta nyt, kun uutisoitiin nettisivujen katoamisesta. On kyllä hauska lukea niitä viestejä joiltain foorumeilta, missä ihmiset silmät kiiluen ovat sijoittamassa omat ja varastetut rahat tähän puljuun. Luulisi että puolet olisi jo ton esittelijän habituksen nähdessään tajunnut vetäytyä koko roskasta.
Tyhmiä ihmisiä toki maailmassa riittää. Hauskahan tätä on seurata näin sivusta vaikka joitain ihmisiä saattaa vituttaa kovalla kädellä. Toivottavasti ovat kotiuttaneet kuitenkin osan tuhansista prosenteistaan ennen sivuston kaatumista
- 13019
- Viestit: 833
- Liittynyt: 11.11.2006 2:14:27
- Paikkakunta: Turku
- Lempipeli: NL Texas small (< 200)
- Lempipelin koko: Short
AM kirjoitti:Se on toki eri asia, miten asia rikosoikeudellisesti tulkitaan. En usko voittojen nostossa onnistuneiden menettävän rikoksella ansaitsemaansa hyötyä valtiole ainakaan niiltä osin kuin kysymys on ihmisistä, jotka eivät ole itse aktivisesti rekrytoineet ihmisiä mukaan.
Tässä vaiheessa poliisi epäilee että mitään valuuttakauppaa ei ole käytykään. Käytännössä siis yhtiö olisi jakanut lumevoittoja rakentaakseen sumutuksensa. Käytännössä siis rikolliset ovat antaneet rikoksella hankkimaansa omaisuutta.
Itse en usko että sijoittajat saavat pitää tuottojaan. Kestänee kuitenkin varsin kauan kun moneybookerssin tilisiirrot tapauksen osalta on tutkittu. Vaikeampi on sitten määritellä kuka on sotkeutunut rikokseen ja kuka ei.
- MikBit
- Viestit: 278
- Liittynyt: 25.12.2007 14:01:25
keely kirjoitti:Ei ihan ripaus jälkiviisautta tässäkin ketjussa. Käsi rehellisesti pystyyn monellako oli palleja kritisoida aihetta sillon kun kyseisestä lafkasta nosteltiin jymyvoittoja?
Hep hep. Ja samoin huijausta ovat Global Pension Plan, Smart Profit Club ja muut. Heitä joku verkostomarkkinointipulju ja voin sanoa sen olevan kusetusta ennen ensimmäistäkään esitutkintaa.
- Woland
- Viestit: 137
- Liittynyt: 6.4.2006 12:43:25
- Lempipeli: Turnaus medium (< 100)
- Lempipelin koko: Full
keely kirjoitti:Ei ihan ripaus jälkiviisautta tässäkin ketjussa. Käsi rehellisesti pystyyn monellako oli palleja kritisoida aihetta sillon kun kyseisestä lafkasta nosteltiin jymyvoittoja?
_o/
"on parempi olla viinamäen miehiä ja pätevä kuin olla raitis ja epäpätevä." --Aki Pyysing
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 9412
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
Woland kirjoitti:keely kirjoitti:Ei ihan ripaus jälkiviisautta tässäkin ketjussa. Käsi rehellisesti pystyyn monellako oli palleja kritisoida aihetta sillon kun kyseisestä lafkasta nosteltiin jymyvoittoja?
Hep hep. Ja samoin huijausta ovat Global Pension Plan, Smart Profit Club ja muut. Heitä joku verkostomarkkinointipulju ja voin sanoa sen olevan kusetusta ennen ensimmäistäkään esitutkintaa.
Tupperware.
-

JR - Viestit: 4795
- Liittynyt: 6.12.2004 2:21:51
- Paikkakunta: Helsinki
JR kirjoitti:Woland kirjoitti:keely kirjoitti:Ei ihan ripaus jälkiviisautta tässäkin ketjussa. Käsi rehellisesti pystyyn monellako oli palleja kritisoida aihetta sillon kun kyseisestä lafkasta nosteltiin jymyvoittoja?
Hep hep. Ja samoin huijausta ovat Global Pension Plan, Smart Profit Club ja muut. Heitä joku verkostomarkkinointipulju ja voin sanoa sen olevan kusetusta ennen ensimmäistäkään esitutkintaa.
Tupperware.
Onko se verkostomarkkinointia?
"on parempi olla viinamäen miehiä ja pätevä kuin olla raitis ja epäpätevä." --Aki Pyysing
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 9412
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
hauturi kirjoitti:Onko se verkostomarkkinointia?
Brownie Wise, Tupperware-yrityksen myyntiedustaja, kehitti samoihin aikoihin erikoisen markkinointimenetelmän, Tupperware-kutsut, joissa myyjiksi rekrytoidut Tupperware-astioiden käyttäjät markkinoivat astioita edelleen ystävilleen. Tämä verkostomarkkinointimalli oli järjestetty pyramidiksi siten, että myyjät olivat alhaalla juuressa, myyntijohtajat heidän yläpuolellaan ja jakelijat kaikkein ylimpänä.
Lähde: Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tupperware
-

JR - Viestit: 4795
- Liittynyt: 6.12.2004 2:21:51
- Paikkakunta: Helsinki
keely kirjoitti:Ei ihan ripaus jälkiviisautta tässäkin ketjussa. Käsi rehellisesti pystyyn monellako oli palleja kritisoida aihetta sillon kun kyseisestä lafkasta nosteltiin jymyvoittoja?
Ja kerroinkin mielipiteeni työkaverille joka liittyi viime syksynä setänsä voittojen saattelemana. Keskustelu aiheesta oli kuitenkin yhtä turhaa kuin tosiuskovaisen kanssa keskustelu Jumalan olemassaolosta.
"One day, you will run worse than you ever thought possible."
- pug309
- Viestit: 988
- Liittynyt: 4.8.2005 9:11:56
- Paikkakunta: Espoo
- Lempipeli: NL Texas medium (< 1000)
- Lempipelin koko: Short
JR kirjoitti:hauturi kirjoitti:Onko se verkostomarkkinointia?
Brownie Wise, Tupperware-yrityksen myyntiedustaja, kehitti samoihin aikoihin erikoisen markkinointimenetelmän, Tupperware-kutsut, joissa myyjiksi rekrytoidut Tupperware-astioiden käyttäjät markkinoivat astioita edelleen ystävilleen. Tämä verkostomarkkinointimalli oli järjestetty pyramidiksi siten, että myyjät olivat alhaalla juuressa, myyntijohtajat heidän yläpuolellaan ja jakelijat kaikkein ylimpänä.
Lähde: Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tupperware
Samaisen wikipedian (http://fi.wikipedia.org/wiki/Verkostoma ... telm.C3.A4) mukaan verkostomarkkinoinnin tunnusmerkki on
Palkkiojärjestelmä on monitasoinen, niin että myyjillä on oikeus saada palkkioita alalinjassaan olevien myyjien tekemästä liikevaihdosta useammalta kuin yhdeltä tasolta.
Onko Tupperwarella näin?
"on parempi olla viinamäen miehiä ja pätevä kuin olla raitis ja epäpätevä." --Aki Pyysing
-

hauturi - Moderaattori
- Viestit: 9412
- Liittynyt: 11.10.2005 15:55:26
Ei oo aihe josta jaksaisin alkaa vääntää... Tupperwarea on kuitenkin perinteisesti pidetty hyvänä esimerkkinä laillisesta verkostomarkkinoinnista...
-

JR - Viestit: 4795
- Liittynyt: 6.12.2004 2:21:51
- Paikkakunta: Helsinki
Entäs partylite? Sopii ainakin tuo wikipedian verkostomarkkinointi.
Itse sain pelastettua veljen menemästä tuohon winclubiin/capitaan. Sillä oli just tuttu joka oli laittanut 8k, saanut sen pois ja seuraavaksi piti saada 20k ulos oisko ollut kesällä/syksyllä. Onneks on tullut niin paljon noita vastaavia huijauksia vastaan, että sain jopa perusteltua miks kielsin veljeä menemästä.

- torsti4
- PT 2007 Hold'em 215 mestari
- Viestit: 1136
- Liittynyt: 30.5.2005 13:10:25
- Lempipeli: PL Omaha high (=> 1000)
- Lempipelin koko: Kaikki
JR kirjoitti:Ei oo aihe josta jaksaisin alkaa vääntää... Tupperwarea on kuitenkin perinteisesti pidetty hyvänä esimerkkinä laillisesta verkostomarkkinoinnista...
Eiks sit kaikki francising ketjut ja nekin liikkeet joissa joku myy jotain ja saa siitä provision, ole näitä laillisia pyramidi kusetuksia?? Myyjä saa vähän, pomo vähän enemmän ja ketjun tms omistaja käärii ne isot rahat? Ja yleensä "kauppias" joutuu sitomaan alkupääoman / maksaa siitä että saa kantaa brändiä.
ja ei, en ole Tuperware edustaja.
- DerPuncher
- Viestit: 166
- Liittynyt: 21.11.2006 15:48:35
- Paikkakunta: Espoo
DerPuncher kirjoitti:JR kirjoitti:Ei oo aihe josta jaksaisin alkaa vääntää... Tupperwarea on kuitenkin perinteisesti pidetty hyvänä esimerkkinä laillisesta verkostomarkkinoinnista...
Eiks sit kaikki francising ketjut ja nekin liikkeet joissa joku myy jotain ja saa siitä provision, ole näitä laillisia pyramidi kusetuksia?? Myyjä saa vähän, pomo vähän enemmän ja ketjun tms omistaja käärii ne isot rahat? Ja yleensä "kauppias" joutuu sitomaan alkupääoman / maksaa siitä että saa kantaa brändiä.
ja ei, en ole Tuperware edustaja.
Verkostomarkkinointi!=pyramidikusetus, vaikka usein yhdessä näkyvätkin.
-

JR - Viestit: 4795
- Liittynyt: 6.12.2004 2:21:51
- Paikkakunta: Helsinki
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Aziz ja 3 vierailijaa

Uutuudet