Teemu Alanen

Sittarit 2013 – Grinderin apuohjelmat

Olen alusta asti ollut tilastollisen analyysin puolestapuhuja – nettipeleistä kun on kyse. Ensimmäiset apuohjelmat jotka aikoinaan hankin taisivat olla PokerTracker 3 ja SNGWizard. Näillä kahdella pärjättiin aika kauan. Ennen pitkää löysin itseni skriptaamasta omia PT3-statseja jotta kaikki olisi juuri niinkuin haluan. Nälkä kasvoi syödessä ja olen sittemmin hassannut varmaan lähemmäs $1000 erilaisiin apuohjelmiin.  Esittelen tässä parhaat.

Sittarit 2013 Osa 6 – SNG Mythbusters

Pokeri on hauska peli siitä, että etenkin no-limit-formaateissa erilaisia siirtoja on lähes rajaton määrä. Shakki on äärettömän yksinkertainen peli verrattuna esimerkiksi 6max SNG-peliin. Siirtoja on ennalta rajoitettu määrä ja pystyt nykyaikaisen taskulaskimen laskentateholla mallintamaan shakkipelin siirrot erittäin pitkälle.

Uutisen avainsanat:

Sittarit 2013 osa 5 – Heads Up

Titaanien taisto alkaa. Sittaripöydän muut ritarit ovat kaatuneet taistelussa ja jäljellä on enää kaksi viimeistäsoturia. Aika päättää kumpi vie kotiin prinsessan ja puoli valtakuntaa.

Tarkistetaanpa alkuun miten olet pärjännyt HU:ssa tähän asti.

Sittarit 2013 – Osa V - Bubble

Tervehdys! 9man turbo SNG on edennyt pisteeseen, jossa ratkotaan kuka putoaa viimeisenä ennen rahasijoja. Neljä pelaajaa jäljellä. Satunnainen paisti pienellä stäkillä havaitsee hikikarpalot otsallaan. Ison stäkin luckboxannut passiivinen pappa päättää kipata rahoille ”ettei vaan häviä” ja aggressiivinen regu keskikokoisella stäkillä tiedostaa tilanteen ja päättää voittaa pelin bubblessa.

Sittarit 2013 – Osa IV – Early & Mid game

Sittarit voidaan karkeasti jakaa neljään eri osaan. Early game, midgame, bubble ja late game. Pelin eri vaiheissa voittava strategia vaihtelee varsin radikaalisti. Useimmat vannovat tiukan early gamen nimeen mutta myöntävät silti, että bubblessa täytyy isolla merkkipinolla osata riehua aggressiivisesti. Tänään pureudutaan early gamen ja midgamen hienouksiin.

Early game

Sittarit 2013 – Parhaat SNG-formaatit Osa II

Tervetuloa toiseen osaan SNG formaattien esittelyä. Formaateista tänään ovat vuorossa 6-max Turbo, 6-max Hyper Turbo sekä MTT SNG:t.

Huom! Viittaan tässä artikkelissa usein termiin ICM (Independent Chip Model) Jos termi kuulostaa oudolta, http://www.chillin411.com/node/7 on oiva sivu tutustua perusteoriaan.

6-max Turbo

Sittarit 2013 – Parhaat SNG-formaatit Osa I

PokeritietoPokerstarsin SNG-listaa tutkiessa olo on kuin pikkupojalla karkkikaupassa. Kaikkea olisi tarjolla mutta ihan kaikkea ei jaksa mässyttää. Kaksiosainen artikkeli SNG-formaateista keskittyy PokerStarsin tarjontaan eikä sen ole tarkoituskaan olla kaikenkattava.

Huom! Viittaan jo tässä artikkelissa usein termiin ICM (Independent Chip Model) Jos termi kuulostaa oudolta, http://www.chillin411.com/node/7 on oiva sivu tutustua perusteoriaan.

Sittarit vuonna 2013 - Esittely

Teemu AlanenHei ja tervetuloa Pokeritiedon SNG-kolumnipalstalle. Nimeni on Teemu Alanen – joskin pokerimaailmassa minut tunnetaan paremmin nimellä ”MachtiSonni”. Olen 29-vuotias päätoiminen sittari-grinderi Naantalista. Tartuin korttipakkaan 2009 valmistuttuani Suomen Ilmailuopistosta tyhjille työmarkkinoille keskelle taantumaa. Painelen pääpelinäni $60-$100 9man ja 18man sittareita PokerStarsilla. Olen myös kesästä 2011 tehnyt strategiavideoita CardRunnersille.