Aki Pyysing

Pekka Salmi sanoi vuosituhanteen vaihteen tienoilla televisiossa, että hän on aina tarjonnut kaikille suomalaisille mahdollisuutta laittaa pokeripöytään satatuhatta markkaa. Hän taas panostaa vastaavasti kaksisataatuhatta. Voittaja saa pitää kaikki. Kukaan ei kuulemma ollut koskaan ottanut kiinni.

Suomipokerin oikea musta perjantai saattoi olla toissapäivänä, kun hallitusohjelmasta löytyi ”Nykyistä rahapelien yksinoikeusjärjestelmää kehitetään rajoittamalla ulkomaille tapahtuvaa pelaamista.” Asiaan liittyvää lainvalmistelua tulee ohjaamaan kristillisdemokraattinen sisäministeri Päivi Räsänen.

Ei ole mitenkään buumivuosien juttu, että minulle selitetään, että pelaan liian tiukkaa. Samaten olen varmasti kuullut ensimmäisen kerran vuonna 1995 miten en osaa pelata turnauspokeria.

Uutinen Taikurin kiinnijäämisestä ässien vääntelystä Grand Casinolla iski minuun kuin Korkeajännitys. Kuullessani huhuja asiasta ensi kerran totesin yksituumaan, että paskapuhetta. Minun hyvä ystäväni ei sellaista typeryyttä tekisi. Niin monta punaviinipulloa olemme yhdessä juoneet, ja niin monta kymmentätuhatta jakoa yhdessä pelanneet, että toki minä miehen tunnen. Seuraavana päivänä selvisi, että olin ollut täydellisesti väärässä.

Omaholisti minusta tuli viimeistään 1998 alkuvuonna. Voitin tammikuussa 150.000 markkaa, ja ajattelin, että tällainen hohotus ei voi kestää kauan. Voitin helmi- ja maaliskuussa saman verran.

Pelit eivät olleet mitenkään mielisairaan hyvät. Jo melko alkuvaiheissa kippailtiin keskisetteja ja muita vahvoja, mutta ei salettikäsiä. Huonot pelaajat menivät vauhdikkaasti poikki, joten iloa heistä ei ollut pitkään.

Vuoden 1997 alussa olin asevelvollisuuteni suorittanut. Lisäksi olin menettänyt aikuisiän rakkauteni amerikkalaisen jalkapallon. Espoo Colts ei enää selvinnyt seuraavalle kaudelle. Kuulin tämän Töölö Gymillä tammikuussa entiseltä seurakaveriltani, pakkasin kassini ja lähdin kaljalle. Aloitin säännöllisen punttisaliharjoittelun uudelleen 14 vuotta myöhemmin.

Kävin armeijan viimeisellä hetkellä, eli täytin 29 vuotta harmaassa asussa vuonna 1996. Suuressa nerokkuudessaan puolustusvoimat halusi sijoittaa perheellisen Helsingissä asuvan kauppatieteiden maisterin Korialle. Kapiainen, jolle soitin ja valitin asiasta ilmoitti, että muita vaihtoehtoja ei ole.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea

Luetutan kolumnini aina välillä jollakulla sopivalla uhrilla ennen julkaisua. Omalle tekstilleen ovat kaikki sokeita, plus on hyvä tietää, jos tulee tölväistyä jotain vahingossa. Tahalliset tiedän muiden oikolukematta.

Viimekertaiset kommentit olivat, että ”Pitääkö aina vittuilla kaikille?”(totta kai pitää) ja ”Turhaan mä sulle mitään sanon” (oikein).

Kolme vuotta sitten sain pyyhkeitä Mika Purolta. Kolumnini olivat kuulemma hyviä, mutta keskustelupalstapostauksessani olin käyttänyt liikaa v-sanaa. Minä olin yrittänyt lähinnä huvittaa kansaa mielestäni hauskalla avautumisella vitutusketjuun.

 Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea