David Baazov

Amaya Gamingin ex-toimitusjohtaja David Baazov eroaa tehtävistään

PokerStarsin emoyhtiö Amaya Gamingin perustajiin lukeutuva ja aiemmin yrityksen toimitusjohtajana toiminut David Baazov on ilmoittanut eroavansa kaikista tehtävistään yrityksessä. Baazov jätti toimitusjohtajan pestin maaliskuussa, kun häntä vastaan oli nostettu syyte mm. sisäpiirikaupoista.

PokerStars aloitti vahvasti New Jerseyssä

PokerStarsin paluu USA:n markkinoille alkoi New Jerseyssä vahvasti, sillä vain viikko laukaisustaan PokerStars on kivunnut pelaajamäärissä mitattuna osavltion suosituimmaksi pokerisivustoksi. Avausviikolla pöydissä istui keskimäärin 170 käteispelaajaa ja parhaimmillaan sivuston käteisissä pelasi 441 pelaajaa. PokerStarsin kilpailijat New Jerseyssä ovat WSOP/888 ja party Borgata, joiden lukemat olivat selkeästi pienempiä.

Amaya Gamingin toimitusjohtajaa syytetään sisäpiirikaupoista

PokerStars ja sen emoyhtiö Amaya Gaming ovat olleet viimeisten viikkojen aikana pokeriotsikoissa lukuisia kertoja, mutta nyt pelialan jättiläistä ravistelee todelinen skandaali, sillä Amaya Gamingin toimitusjohtaja David Baazovia syytetään Kanadan Quebecissä Autorité des Marchés Financiersin toimesta sisäpiirikaupoista.

PokerStars tekee ensi kuussa paluun USA:n markkinoille

Maailman johtava online-pokerin tarjoaja, PokerStars, on pysytellyt poissa USA:n markkinoilta sitten pokerin ”mustan perjantain”, mutta nyt vajaat neljä vuotta myöhemmin asiaan on tulossa jenkkipelaajien hartaasti odottama muutos. PokerStars tekee paluunsa 21. maaliskuuta, kun se avaa ovensa New Jerseyn osavaltiossa.

Amaya Gamingin toimitusjohtaja aikoo tehdä tarjouksen koko PokerStarsin emoyhtiön ostamisesta?

PokerStarsin ja Full Tiltin omistavan Amaya Gamingin toimitusjohtaja David Baazov on aikeissa tehdä 2,8 miljardin dollarin arvoisen käteistarjouksen koko yrityksen ostamisesta, kerrotaan Yhdysvaltain aikaa maanantaina julkaistussa tiedotteessa.