Nordic Aces-tiimiturnaus

Nordic Aces tiimiturnauksen voitto Ruotsin Faxepokerille

Tallinnan turnausviikonloppu huipentui mielenkiintoisen tiimiturnauksen finaaliin. Kahdeksan joukkuetta selvitti perjantaina paikkansa sunnuntai-iltapäivän finaaliin. Finaalissa pelattiin neljä sittaria, joissa siis jokaisessa oli yksi pelaaja kustakin joukkueesta.

Finaalissa pisteitä sai sittarien sijoituksen mukaan, kaavalla 10-8-6-5-4-3-2-1. Rahoille pääsi kolme parasta joukkuetta. Turnauksen formaatti oli onnistunut, jännitettävää riitti viimeiseen jakoon saakka.

Nordic Aces-tiimiturnauksen finalistit selvillä

Tallinnan Nordic Aces-tiimiturnauksen alkuerät pelattiin perjantaina Olympic-kasinolla. Mukaan oli uskaltautunut 22 4-henkistä joukkuetta. Kahdeksalle parhaalle joukkueelle oli tarjolla paikka sunnuntain finaaliin.

Nordic Aces-tiimiturnaus alkoi Tallinnassa

Nordic Aces tiimiturnaus pelataan tänä viikonloppuna Tallinnassa. Turnaukseen tuli varsin mainio osanotto, sillä peräti 22 neljähenkistä joukkuetta lähti tavoittelemaan turnausvoittoa. Turnaukseen on saatu joukkueita Virosta, Suomesta ja Ruotsista.