Espanja ja Italia harkitsevat pelaajakantojen yhdistämistä

Espanja ja Italia saattavat yhdistää pelaajakantansa syksyllä 2013. Asiasta saatiin vihiä jo äskettäin järjestetyssä neljän maan välisessä kokouksessa, jossa vihjailtiin kahden maan harkitsevan tiivistä yhteistyötä. 

Espanjan rahapelikomission johtaja Enrique Alejo on avannut huhua hieman tarkemmin. Uusi neljän maan välinen kokous järjestetään vasta joulukuussa, mutta Espanja ja Italia aikovat istahtaa saman pöydän ääreen jo tätä aiemmin. 

"Kesän jälkeen, mahdollisesti syys- tai lokakuussa tapaamme italialaiset, minkä jälkeen olemme taas hieman viisaampia asian suhteen. En osaa vielä sanoa tarkemmasta aikataulusta, mutta yhdistyminen on mahdollista vuoden 2013 aikana."

Myös Ranska on osoittanut kiinnostusta yhteistä pelaajakantaa kohtaan, mutta Alejon mukaan he haluavat ensin rauhassa tarkkailla yhteistyön toimivuutta. 

Lähde: Pokerfuse