FTOPS-turnaussarja tekee paluun joulukuussa

Suurta suosiota aiemmin nauttinut FTOPS-turnaussarja tekee paluun uudelleen avaavan Full Tilt Pokerin myötä. Asiasta tiedotti 2+2 keskustelufoorumilla FTP:n pokerihuoneen manageri Shyam Markus, joka kertoo FTOPS XXI:n pelattavan joulukuun kahden ensimmäisen viikon aikana. FTOPS XXI polkaistaan käyntiin 2. joulukuuta ja viimeinen turnaus on vuorossa 16. joulukuuta. Tarkempia tietoja ei ole vielä julkaistu.

Ennen Full Tiltin kaatumista FTOPS oli yksi suosituimmista turnaussarjoista internetissä. Yksi sesonki sisälsi yleensä noin 40 turnausta, joiden sisäänostot vaihtelivat $100:n ja $10 000:n välillä. Viimeinen ennen mustaa perjantaita pelattu Main Event lihotti voittajan pussia yli miljoonalla dollarilla. Yhdysvaltalaisten pelaajien saatua kenkää Full Tiltiltä, pelattiin vielä yksi FTOPS ennen sivuston sulkemista. Jenkkien puuttuminen tiputti prizepoolit noin kolmannekseen aiemmasta.

Full Tilt Pokerin verkkosivuille on lisätty kello, joka laskee päiviä sivuston avaamiseen. Näillä näkymin ovet aukeavat jälleen marraskuun kuudentena päivänä. Viime viikolla FTP palkkasi Gus Hansenin promootiotehtäviin, mutta värväykset tuskin jäävät tähän.

-Tulemme ilmoittamaan muutamasta lisäyksestä ammattilaistalliimme ennen pokerihuoneen avaamista, Markus ilmoitti FTOPS-uutisten yhteydessä.

Markus vastailee kysymyksiin 2+2 keskustelufoorumilla.

Lähde: Pokerfuse