full tilt poker
Jenkit joutuvat odottamaan FTP-rahojaan vielä pitkään
Julkaistu: 24 toukokuu, 2013 - 16:29
Yhdysvaltalaiset asiakkaat joutuvat odottamaan Full Tilt Pokerille jääneitä rahojaan vielä 1-2 vuotta.
Erick Lindgren puhuu veloistaan pitkässä haastattelussa
Julkaistu: 7 tammikuu, 2013 - 06:06
Rahasotkuillaan runsaasti parranpärinää aiheuttanut Erick Lindgren kertoo BluffMagazinelle antamassaan pitkässä haastattelussa velkojensa taustoja. Lindgen selvittää myös syitä velkakierteeseen ajautumisesta, joka oli pahimmillaan noin kymmenen miljoonan dollarin suuruinen.
Howard Lederer ja DOJ pääsivät sopimukseen siviilikanteesta
Julkaistu: 20 joulukuu, 2012 - 07:25
Howard Lederer on päässyt sopimukseen siviilikanteestaan Yhdysvaltojen oikeusministeriön kanssa. Oikeusministeriö vaati syyskuussa Ledereriä ja kolmea muuta Full Tilt Pokerin johtohenkilöä palauttamaan yhteensä 137 miljoonaa dollaria mustan perjantain jälkimainingeissa. Ledererin osuudeksi määriteltiin tuolloin 42,5 miljoonaa dollaria.
Rafael ”Rafe” Furst selvisi Mustan perjantain rikoksista ilman vankeutta
Julkaistu: 30 marraskuu, 2012 - 09:51
Vanhan Full Tilt Pokerin hallitukseen kuulunut Rafael ”Rafe” Furst on välttänyt vankilan Mustaan perjantaihin liittyneistä rikoksista. Korvauksista sopimukseen päässyt Furst ei sanojensa mukaan ollut tietoinen toimiensa laittomuudesta, mutta on tästä huolimatta valmis maksamaan saamansa hyödyt takaisin.
Full Tilt Poker uusii palkkiojärjestelmäänsä – suurin etu viikottaiset käteismaksut
Julkaistu: 13 lokakuu, 2012 - 10:11
Full Tilt Pokerin pokerimanageri Shyam Markus on paljastanut jonkin verran saitin uudesta palkkiojärjestelmästä.
FTOPS-turnaussarja tekee paluun joulukuussa
Julkaistu: 9 lokakuu, 2012 - 14:01
Suurta suosiota aiemmin nauttinut FTOPS-turnaussarja tekee paluun uudelleen avaavan Full Tilt Pokerin myötä. Asiasta tiedotti 2+2 keskustelufoorumilla FTP:n pokerihuoneen manageri Shyam Markus, joka kertoo FTOPS XXI:n pelattavan joulukuun kahden ensimmäisen viikon aikana.
Gus Hansenista Full Tilt Pokerin keulakuva
Julkaistu: 3 lokakuu, 2012 - 04:26
Syyskuussa lähes miljoona dollaria PokerStarsin käteispeleissä hävinnyt Gus Hansen on kiinnitetty marraskuussa ovensa avaavan Full Tilt Pokerin mannekiiniksi.
The Howard Lederer Files: Full Tilt Pokerin nousu ja tuho (Osat 5-7)
Julkaistu: 28 syyskuu, 2012 - 08:54
Howard Lederer kertoo syitä radiohiljaisuudelleen Mustan perjantain jälkeen. Full Tiltin solmittua sopimuksen PokerStarsin kanssa Lederer katsoi turvalliseksi astua esiin keskustelemaan Pokernewsin kanssa Full Tiltin tapahtumista vaarantamatta kauppoja.
The Howard Lederer Files: Full Tilt Pokerin nousu ja tuho (Osat 1-4)
Julkaistu: 28 syyskuu, 2012 - 08:54
Howard Lederer kertoo syitä radiohiljaisuudelleen Mustan perjantain jälkeen. Full Tiltin solmittua sopimuksen PokerStarsin kanssa Lederer katsoi turvalliseksi astua esiin keskustelemaan Pokernewsin kanssa Full Tiltin tapahtumista vaarantamatta kauppoja.
Full Tilt Poker avaa ovensa marraskuun ensimmäisellä viikolla
Julkaistu: 25 syyskuu, 2012 - 04:15
PokerStars on ilmoittanut pelaajien pääsevän välittömästi käsiksi Full Tilt Pokerilla oleviin rahoihinsa Full Tiltin avatessa ovensa jälleen marraskuun alussa.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- seuraava ›
- viimeinen »