ISPT suunnittelee toista stadionturnausta

Viime vuonna julkistettu ja jättipotillaan kummastusta aiheuttanut International Stadiums Poker Tour lyö lisää löylyä. Wembleyn lisäksi kymmenien miljoonien stadionturnaus on tarkoitus pelata Pariisissa tai Monacossa.

ISPT herätti paljon huomiota vauhdikkaalla mainosvideollaan ja puheillaan 30.000 pelaajan turnauksesta, jossa palkintopotti olisi ällistyttävät 30 miljoonaa euroa.

Turnauksen puuhamies on Full Tilt Pokeria parasta aikaa ostava Laurent Tapie, onka kumppanit hankkeessa ovat hänen isänsä Bernard Tapie ja Prosper Masquelier, joka on Tapien tuttu Partouche Interactivesta.

ISPT:n verkkosivun mukaan takuupotista on leikattu kymmenen miljoonaa, mutta yhdistetty online/live -turnaus on edelleen tarkoitus pelata syyskuussa Wembley-stadionilla Lontoossa.

“Wembley on buukattu, ja nyt tarvitsemme vain (Full Tilt) lisenssin, jotta tarkka päivä saadaan kalenteriin. Vaihtoehtoisesti ensimmäinen turnaus voidaan pelata huhtikuussa 2013. Teemme päätöksen tämän kuun aikana", Tapie sanoo nyt eGaming Review'lle (maksullista sisältöä).

Wembley lisäksi Tapie suunnittelee jo toista stadionturnausta, joka pelattaisiin ensi vuonna Pariisissa tai Monacossa.

Stadion on tarkoitus täyttää Full Tilt Pokerin (tai jonkun muun saitin) nettikarsinnoilla. Stadionilla 30.000 pelaajaa pelaa ensin elektronisilla laitteilla katsomossa istuen. Toisena pelipäivänä 3.000 parasta siirtyy kentälle perinteisiin pokeripöytiin ratkomaan voittajaa.