Jälleen uusi huijaustapaus nettipeleissä?
Internetissä pyörivät huhut ravistelevat parhaillaan Matt Marafiotin ja Samer Rahmanin mainetta pokeriyhteisössä. Molempia pelaajia syytetään niin kutsutusta superuser -huijauksesta.
Kohu sai alkunsa nimettömänä pysyttelevän lähteen julkaistua Marafiotin ja Rahmanin välisiä Skype-keskusteluja, joissa pelaajat suunnittelevat kanadalaisen Will "molswi47" Molsonin huijaamista. Keskustelun mukaan Marafioti olisi päässyt tunkeutumaan Molsonin tietokoneelle ja saastuttamaan tämän ohjelmistolla, jonka avulla hän pystyi näkemään Molsonin taskukortit.
Marafioti ja Rahman ovat molemmat tahoillaan olleet eri mieltä ystävyyssuhteestaan. Marafiotin mukaan he kyllä tuntevat toisensa, mutta pelaajat ikävään valoon asettavia keskusteluita on käpälöity. Rahman puolestaan on kiistänyt heidän ylipäätään olevan ystäviä. 2+2 käyttäjien foorumille lähettämät kuvat kuitenkin todisvat pelaajien olleen kytköksissä toisiinsa.
Rahmanilla on epäilty olevan yhteyksiä myös maanmieheensä Mohamed Kowssarieen (kuvassa), jonka puhutaan huijanneen miljoonia dollareita Patrik Antoniukselta ja John Loddenilta vuonna 2007.