Kreikan Grammis vei GSOP Maltan voiton - Joentausta kolmas
GSOP Maltan finaali päättyi hetki sitten Portomason kasinolla kreikkalaisjuhliin, kun Nikos Grammis vei turnauksen voiton värikkäiden vaiheiden jälkeen.
Aku Joentausta aloitti vahvasti, ja ehti koota ensimmäisen parin tason aikana itselleen jo 2500K pinon ja oli sillä selvässä johdossa.
Suomen toinen edustaja Roni Pakkala sai turnaukseen hyvän lähdön voitettuaan ison potin aivan alussa Saksan Rosskampia vastaan. Tämän jälkeen Ronin peli sujui mollivoittoisesti, eikä häneltä onnistunut oikein mikään. Lopulta Ronin oli tyytyminen seitsemänteen sijaan, kun seiskapari ei päässyt ohi Puolan Polchlopekin rouvista.
Kun päästiin viiteen pelaajaan, alkoivat Aku Joentaustan vaikeudet ja hän valui epäonnekkaiden vaiheiden jälkeen jopa pienimmäksi pinoksi. Aku kuitenkin sinnitteli ankarasti ja pääsi kolmanneksi. Viimeiset merkit menivät Akultakin puolalaiselle, kun KQ ei päässyt AQ:n ohi.
Heads upiin Polchlopek pääsi selkeässä johdossa Kreikan Nikos Grammisia vastaan, mutta sen jälkeen onni käänsi selkänsä. Ensin kreikkalainen osui kaksiouttiseen turnissa, ja onnistui sillä kääntämään itselleen johdon.
Lopullinen ratkaisu tuli heti perään, kun merkit menivät vauhdilla keskelle ennen floppia.
Nikos AcTs
Michal As9s
Floppi Ts5d4c
Turn Kh
River Ad ja Nikosin ässäpari kymppihailla vei potin, ja saman tien myös turnauksen.
GSOP Malta, tulokset:
1. Nikos Grammis 69,085€
2. Michal Polchlopek 44,645€
3. Aku Joentausta 31,340€
4. Roman Ovidiu 24,260€
5. Evangelos Armpatsis 18,190€
6. Tomas Steinbecker 14,150€
7. Roni Pakkala 11,120€
8 Pierre Kauert 9,260€
9. Patrik Rosskamp 7,750