Liv Boeree

European Poker Awards -ehdokkaat julkaistu

On jälleen se aika vuodesta kun Global Poker Indexin luotsaama European Poker Awards aloittaa operaationsa viime vuoden parhaiden eurooppalaisten pokerinpelaajien palkitsemiseksi. European Poker Awardsit jaetaan tänä vuonna jo viidettätoista kertaa ja tänä vuonna gaalassa jaetaan palintoja 11 eri kategoriassa.

Liv Boereen ja kumppaneiden hyväntekeväisyysjärjestö keräsi viime vuonna puolen miljoonan lahjoitukset

Liv Boereen, Philipp Gruissemin ja Igor Kurganovin perustama hyväntekeväisyysjärjestö, Raising for Effective Giving (REG), on julkaissut viimeisimmän tilikautensa tuloksen, jonka mukaan järjestö keräsi viime vuoden lokakuun ja joulukuun välisenä aikana 369,053 dollaria hyvään tarkoitukseen. Viimeisimpien lukujen myötä REG keräsi viime heinäkuisesta laukaisustaan lähtien hyväntekeväisyyteen yli puoli miljoonaa dollaria vuonna 2014.

Video: Liv Boereen haastattelu EPT Lontoosta

PokerNews onnistui saamaan videohaastattelun Liv Boereelta, joka parhaillaan pelaa EPT Lontoon pääturnauksessa. Boeree selviytyi turnauksen kolmanteen päivään 230.300 pisteen pinolla, joka oikeuttaa mukaviin asetelmiin yli puolitoistakertaisella average-pinolla.

Rafael Nadal ja Liv Boeree markkinoivat PokerStarsin mobiilisovellusta

PokerStars markkinoi mobiilisovellustaan tennisässä Rafael Nadalin ja pokeritähti Liv Boereen voimin.

Negreanu Bluffin lukijoiden suosikki

Bluff Magazinen lukijoiden äänestivät Daniel Negreanun ja Liv Boereen suosikkipelaajikseen. Negreanu oli myös suosituin pokeritwiittaaja.

Liv Boeree voitti Sunday Warm-upin

EPT-voittaja Liv Boeree otti toisen komean turnausvoiton, tällä kertaa netissä. Boeree voitti 4.710 pelaajaa keränneen PokerStars Sunday Warm-upin ja $147.781.

Liv Boeree on täydellinen sponsoripelaaja, ylistää Negreanu

Daniel Negreanu hehkuttaa blogimerkinnässään PokerStarsin tuoretta Pro-pelaajaa Liv Boereeta. Kanadalaisen mielestä brittikaunotar on ihanteellinen sponsoripelaaja. Perustelut ovat samalla oiva muistilista sponsorisopimuksesta haaveilevalle.