monopoli

Svenska Spelin tuotot jatkavat laskuaan

Ruotsin kansallisen pelimonopolin, Svenska Speli, tuotot ovat jatkaneet laskuaan. Yhtiön mukaan tuottojen laskuun on vaikuttanut koventunut kilpailu lisensoimattomien pelisivustojen kanssa ja heidän kampanjointissa vastuullisen pelaamisen puolesta.

HS: Kilpailu vedonlyöjien sieluista kovenee

Tero Hakola kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan ulkomaisten rahapeliyhtiöiden toiminnasta Suomessa.

Jukka Kopra kannattaa monopolien purkamista

Jukka Kopra kertoo Nykypäivä -lehdessä olevansa Suomen rahapelimonopolien purkamisen kannalla. Kokoomuslainen kansanedustaja sanoo, että kieltojen, rajoitusten ja veronkorotusten haitallisuutta suomalaiselle elinkeinoelämälle ja työllisyydelle ei ymmärretä.

EU-tuomioistuin mursi Kreikan rahapelimonopolin

Euroopan unionin tuomioistuin (ECJ) on murtanut Kreikan valtion kansallisen peliyhtiön Greek Organisation of Football Prognostics S.A:n (OPAP) rahapelimonopolin. Annetun tuomion myötä EU-lisenssin omistavat pelintarjoajat voivat alkaa tarjoamaan rahapelejä maassa välittömästi.

Yle: EU kyselee taas rahapelimonopolien perään

Euroopan unioni on muutaman vuoden tauon jälkeen ryhtynyt kyselemään jäsenvaltioilta niiden rahapelimonopoleista. Komissiolle rahapelit ovat hankalaakin hankalampi asia. Kansalliset käytännöt ovat monenkirjavia ja monopoleista on vireillä kymmeniä kanteluita sekä komissiossa että unionin tuomioistuimessa.

Aki Pyysing: "Peliosaaminen voisi olla vientituote"

Pokeritiedon kolumnisti ja suomalainen pokerivaikuttaja Aki Pyysing kertoo MTV3:lle antamassaan haastattelussa Suomen menettävän pelimonopolillaan merkittäviä tuloja sekä osaamista ulkomaille. 

Aki Pyysing vastaa monopolin puolustajille

Uuden Suomen verkkosivuilla julkaistiin tänään Puheenvuoro-palstalla Matti Saarisen (sd) teksti, jossa istuva kansanedustaja puolustaa vahvasti rahapelimonopolia. Uusi Suomi haastatteli myöhemmin päivällä Aki Pyysingiä, joka argumentoi Saarisen kommentteja ja väitteitä vastaan.