Patrick Partouche: PPT on tullut tiensä päähän
Parhaillaan käynnissä oleva Partouche Poker Tourin finaali tulee olemaan kiertueen lyhyen historian viimeinen. Patrick Partouche piti torstaina paikalla olleiden pelaajien Twitter-päivitysten mukaan vihaisen ja katkeran puheen ennen kolmannen pelipäivän alkua. Partouche ei aio kunnioittaa luvattua takuupottia ja ilmoitti PPT:n lopettamisesta.
Kohu Partouche Poker Tourin viiden miljoonan euron takuupotin ympärillä sai torstaina jälleen uuden käänteen, kun kiertueen isä Patrick Partouche tarttui mikrofoniin kolmannen pelipäivän alussa. Partouche ilmoitti, että turnauskiertue on tullut tiensä päähän ja että hän ei voi hyväksyä, että hänen sukunsa nimi liitetään huijaussyytöksiin.
"Viiden miljoonan euron takuupottia ei missään vaiheessa luvattu PPT:n viestinnässä", Partouche väitti vihaisena puheensa loppuvaiheessa ja sai vastaansa vihellyskonsertin lisäksi myös aplodeja kolmannen pelipäivän pelaajilta.
Partouchen puhe löytyy videon muodossa uutisen alalaidasta ja tämän linkin takaa. Noin kuuden minuutin kohdalla toimittaja tiedustelee Partouchelta englanniksi viiden miljoonan euron takuupotista ja saa vastauksena vihaisen reaktion kiertueen isältä.
Partouchen puhe ei lämmittänyt kaikkia ja useat tunnetut ammattilaiset ovatkin jo ehtineet avata sanaisen arkkunsa Twitterin välityksellä:

Kohu on ajanut Jean-Jackques Ichain eroamaan tehtävistään. Groupe Partouchen markkinointipäällikkönä toiminut Ichain ilmoitti erostaan sen jälkeen, kun internetissä alkoi kiertää video, jossa Ichain puhuu viiden miljoonan euron takuupotista ranskalaisessa televisio-ohjelmassa. Haastattelija selventää katsojille, mitä guarantee -sana tarkoittaa.
”Niille jotka eivät tiedä, guarantee tarkoittaa summaa, jonka järjestäjät takaavat palkintopottiin riippumatta osallistujien määrästä”.
”Me takaamme viisi miljoonaa euroa, ja mikä parasta, takaamme jokaisena vuonna turnauksen voittajalle vähintään miljoona euroa”, Ichain täydentää.
Julkaisemassaan tiedotteessa Ichain kertoo unohtaneensa kyseisen TV-esiintymisen ja pahoittelee herra Partouchelle aiheuttamaansa sekasortoa.
"Olin unohtanut esiintymiseni TV ITW:llä, tai puhuneeni mitään takuupottiin liittyen. Herra Patrick Partouche ei ollut tietoinen videosta puhuessaan tänään medialle ja pelaajille. Pyydän anteeksi häneltä, Partouche Poker Tourin tiimiltä, sekä luonnollisesti myös pelaajilta. Tulen toimittamaan eropyyntöni huomisaamuna."
Lähde: Pokerisivut.com ja Pokernews