Pius Heinz kertoo elämästä maailmanmestaruuden jälkeen

Yhdeksän kuukautta sitten saksalainen Pius Heinz kruunattiin pokerin maailmanmestariksi. Viimeisenä Nobember Nine finaalipöydästä poistunut Heinz kuittasi voitostaan yli kahdeksan miljoonan dollarin palkintorahat.

Pokerstrategylle antamassaan haastattelussa Heinz kertoo elämästä maailmanmestaruuden voittamisen jälkeen. Etenkin kotimaassaan Saksassa suurta huomiota  voitollaan kerännyt Heinz on joutunut valtavan mediarummutuksen kohteeksi, mutta hän kertoo selvinneenä mylläkästä huolellisella aikataulujen organisoinnilla. Heinz kertoo antaneensa yhdeksän kuukauden aikana yli sata haastattelua. 

Pääturnauksen voittaminen muuttaa elämää monin tavoin. Heinz kertoo voittamisen tuntuneen uskomattomalta, mutta tittelin lisäksi voitto on tuonut miehelle runsaasti vastuuta ja velvollisuuksia. Hän muuttui voittonsa myötä pelkästä pokerinpelaajasta koko pokeriyhteisön lähettilääksi. 

Heinzin mukaan kliseinen sanonta äkkirikastumisen ihmistä muuttavasta vaikutuksesta ei pidä paikkansa hänen omalla kohdallaan. Vaikka raha antaakin turvallisuuden tunnetta, ei se ole muuttanut hänen yleistä suhtautumistaan asioihin tai elämään yleisesti. Voittorahoilla Heinz kertoo ostaneensa käytetyn auton ja uuden matkapuhelimen. Pöydässä aggressiiviseksi pelaajaksi tunnustautuva Heinz kertoo olevansa hyvin konservatiivinen raha-asioiden suhteen. 

Heinz saapui Vegasiin puolustamaan mestaruuttaan varsin myöhään verrattuna moniin muihin ammattilaisiin. Heinz kertoo muiden kiireiden pitäneen hänet Euroopassa. Hän pitää myös seitsemän viikon rutistusta Vegasiin turhan pitkänä aikana. Hän on ollut Vegasissa nyt neljä viikkoa, mitä hän pitää hyvänä kompromissina. 

Urallaan lähes yhdeksän miljoonan dollarin voitot käärinyt Heinz on  selviytynyt tämän vuoden turnaussarjassa kahdesti rahoille. Molemmat rahastukset ovat tulleet No Limit Hold' em -turnauksista.

Haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.