RAY rakentaa kasinon Vaalimaalle
Raha-automaattiyhdistys (RAY) lähtee toteuttamaan kasinoa Itä-Suomeen Virolahden Vaalimaalle. RAY:n hallitus päätti asiasta tänään.
-Kasinon perustamispäätöksessä yksi asia on yleensä muita asioita tärkeämpi ja se on sijainti. Vaalimaan lähivuosien kehityssuunnitelmat huomioiden päädyimme lähtemään mukaan hankkeeseen, joka sijaitsee todellisessa liikenteen solmukohdassa. Tämä tekee mahdolliseksi kasinotoiminnan osalta erityyppisten asiakasryhmien tavoittelemisen, RAY:n varatoimitusjohtaja Janne Peräkylä kertoo.
Vaalimaalle on suunniteltu kauppakeskusta, jonka yhteyteen uutta kasinoa on kaavailtu. KAuppakeskuksen yhteyteen tulee myös hotelli ja kylpylä.
RAY:n tiedotteen mukaan Vaalimaa on yksi merkittävimmistä rajanylityspaikoista EU:n alueella. Viime vuonna Vaalimaan kautta tuli Suomeen yli miljoona venäläistä. Lähivuosina määrän arvioidaan vähintäänkin kaksinkertaistuvan.