UltimateBetistä tekeillä dokumenttielokuva

Pokerimaailmaa 2000-luvun puolenvälin paikkeilla ravistellut UltimateBetin skandaali on päätymässä valkokankaille vielä tämän vuoden puolella. Pokerifoorumeille aktiivisesti kirjoitteleva elokuvantekijä Scott Bell on työskennellyt projektin parissa jo hyvän aikaa. Dokumentti on tarkoitus julkaista DVD:llä joko myöhään syksyllä tai aikaisin talvella. Elokuva tulee Bellin mukaan keskittymään yhtön toimiin jälkiensä peittelemiseksi. 

Helmikuussa 2008 ilmi tulleessa Super User -skandaalissa pelaajilta huijattiin jopa 22 miljoonaa dollaria. Yhtiön tuolloin julkaiseman tiedotteen mukaan eräillä pelaajilla oli mahdollisuus nähdä muiden pelaajien taskukortit. Tämä johtui UltimateBetin mukaan koodista, joka oli piilotettu heidän ohjelmistoonsa. Tiedotteen mukaan huijaus tapahtui maaliskuun 2006 ja joulukuun 2007 välisenä aikana ja siihen osallistui lähes kaksikymmentä eri nimimerkkiä. Internetissä vellovien huhujen mukaan lukuisat tunnetut pelaajat olivat mukana huijauksessa, mutta heidän nimiään ei koskaan paljastettu julkisuuteen. 

Lähde: Pokernewsreport