Viktor "Isildur1" Blom ja EireAbu hurjassa maratonottelussa
Uutisoimme äskettäin Viktor "Isildur1" Blomin ja PokerStarsin yhteistyön päättyneen. Blom halusi sanojensa mukaan keskittyä nyt vain pelaamiseen. Vain muutama tunti tiedotteen jälkeen ruotsalainen hurjapää olikin jo löytänyt tiensä kuuteen Pot Limit Omaha $50/$100 Heads Up pöytään. Sessio venähtikin lopulta ylitöiksi, sillä Isildur poistui pöydistä vasta 11 tuntia myöhemmin.
Toiselle puolen pöytää istui henkilöllisyyttään varjeleva "EireAbu". Isildurin pelit eivät tunnetusti ole sieltä rauhallisimmasta päästä, eikä suurilta heilahteluilta vältytty tälläkää kertaa. Isildurilla oli usempaan otteeseen yli $300 000 johto, mutta EireAbun onnistui aina nostamaan itsensä nollille vauhdikkaassa ottelussa. Ottelun loppupuolella Isildur kuitenkin onnistui riuhtomaan ottelun edukseen $200 000 erolla vastustajaansa.
Kaksikon taistelu kesti kaikkiaan 11 tuntia ja yli 8000 kättä.
Isildur tuli aikoinaan tunnetuksi hurjista Heads Up -maratoneista suurimmilla mahdollisilla panoksilla. Full Tilt Pokerin massiivisissa peleissä miljoonat vaihtoivat omistajaa maailman parhaiden pelaajien kesken. Viihdearvoltaan mittaamattomien kamppailujen seuraaminen viihdytti koko pokeriyhteisöä. 2+2 keskustelufoorumeille kirjoittava "DiegoMaradona" onkin hieman verestänyt vanhoja kokoamalla tuon ajan tapahtumista kattavan ketjun.
Isildurin ja EireAbun välisessä kamppailussa nähtiin luonnollisesti myös varsin suuria potteja:
http://www.highstakesdb.com/view-hand-history.aspx?GameID=1140452$
$106K keskelle ennen floppia
http://www.highstakesdb.com/view-hand-history.aspx?GameID=1140327
5-bet potissa loput merkit keskelle flopilta. Potti $80K