• Jasper Pääkkönen saa syytteen arpajaisrikoksesta

    Home Forums Pokeritieto Pokeriuutiskeskustelua Jasper Pääkkönen saa syytteen arpajaisrikoksesta

    Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 23 total)
    • Author
      Posts
    • #33778
      PT uutistoimitus
      Participant

      Iltalehti kertoo, että näyttelijä Jasper Pääkkönen on saamassa syytteen arpajaisrikoksesta Pokerisivut.com -lehdessä olleen rahapelimainonnan takia.

      Iltalehden mukaan juttu on vireillä Helsingin käräjäoikeudessa, eikä käsittelypäivää ole vielä määrätty. Pääkkösen lisäksi arpajaisrikoksesta epäillään kahta lehden entistä päätoimittajaa. Pääkkönen kuuli asiasta Iltalehdeltä.
      “Olen käynyt noin vuosi sitten kerran kuultavana asian tiimoilta. Kuulemistilaisuudessa henki oli lähinnä hämmentynyt siitä, miksi tämänkaltaista asiaa tutkitaan. En koe lehden julkaisijana tehneeni mitään väärää, ja asiasta on jo yli kaksi vuotta aikaa”, Pääkkönen sanoo lehdelle.

      Pokerisivut.com lopetti toimintansa viime vuoden elokuussa uuden arpajaislain astuessa voimaan. Lehti ehti ilmestyä 12 numeroa.
      “Kun aikoinaan päätimme toimia lehden julkaisijana, tutkimme tarkasti mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Otimme mainosten julkaisussa mallia valtamedioiden linjauksista sekä lakimiesten lausunnoista”,   Pääkkönen selittää Iltalehdelle.

       Varsin erikoista asiassa onkin se, että rahapelimainoksia on julkaistu monissa paljon isommissa medioissa kuin parin tuhannen levikin saavuttaneessa harrastelehdessä. Maassa on ilmestynyt kolme muutakin pokerilehteä, ja pelimainoksia on ollut niin televisiossa, radiossa ja lehdissä. Muun muassa suositun Big Brother -ohjelman yhteistyökumppanina oli ulkomainen pokerisivusto.
      Mikäli tasavertaisuuden periaate on vielä voimassa tuomioistuimissa, haasteita on tulossa paljon lisää. Suomessa ilmestyy tälläkin hetkellä kaksi suomenkielistä pokerilehteä, Pokeri-lehti ja Poker Magazine, joita tosin nykyisin tekevät ulkomaiset yhtiöt ulkomailla.

       Haastehakemuksen saatuaan Pääkkösellä on 30 päivää aikaa jättää asiasta kirjallinen vastaus oikeudelle.
      Arpajaisrikoksesta voidaan tuomita sakkoihin tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Aiemmin arpajaisrikoksesta on tuomittu kaupunkilehti Metropolin päätoimittaja, joka sai 20 päiväsakkoa peliyhtiöiden mainosten julkaisemisesta.
      Iltalehti kertoi Pääkkösen haasteesta paperiversiossaan, netissä juttua ei ole.
       

      Jasper Pääkkönen saa syytteen arpajaisrikoksesta

      #773197
      julaak
      Participant

      Mistä näitä suurrikollisia täällä Suomessa oikein sikiää? Eikö näitä saada kuriin?

      #773205
      Herrasmies
      Participant

      ilmeisestti syyttäjä on tutustunut termiin “game selection” ja soveltaa saatua oppia valitsemalla helompia vastustajia ennakkopäätöksen saamiseksi.

      syy nr. 49 top 300 listalla “mikä suomessa mättää”

      #773206
      Anonymous
      Inactive

      Jos tautuoisin Pokerihuone.com selkääni ja kävelisin ilman paitaa, niin olisinko rikollinen? (Tarjoukset yyveenä)

      #773208
      Mortti
      Participant

      Onneksi Kelopuro tienasi veroeuroja viikonloppuna niin on valtion kassassa jotain millä maksaa nämä huuhaa tutkimukset… 🙄

      #773209
      Slow
      Member

      Veikkaan, että tuollaiset tutkimukset vituttavat poliiseja aivan yhtälailla.

      #773213
      kellokalle
      Participant

      @Mortti wrote:

      Onneksi Kelopuro tienasi veroeuroja viikonloppuna niin on valtion kassassa jotain millä maksaa nämä huuhaa tutkimukset… 🙄

      Jatketaan nyt sitten tätä offtopicia…. Kuivaojan viikonlopun voitosta ei taida tulla senttiäkään verottajalle.

      #773214
      pahakuutti
      Participant

      @Slow wrote:

      Veikkaan, että tuollaiset tutkimukset vituttavat poliiseja aivan yhtälailla.

      Jep samaa varmaan jutussa tarkoitettiinkin hämmentymisellä. En vaan ymmärrä miten tuo syyte on edes mahdollinen? Eikös nuo lehdet lopetettu juuri sen aikoihin ja takia että tuli uusi mainontakielto voimaan? Mitäs kumman lakia ne sitä enne rikko?

      Hyvä laki muutenkin kun tukee ulkomailla sijaitsevia ja syrvii suomalaisia yrityksiä. Ettei vaan pääsis menestyvää lafkaa tänne syntymään.

      #773215
      RaiseYou
      Participant

      hui, kauhea rikollinen

      #773239

      Rötösherrat kuriin!

      #773245
      Slow
      Member

      Btw. Mites tuo hallussapito? Vienkö yöllä salaa roskalavalle lehdet vai uskallanko pitää hyllyssä. Ja onko kielellä väliä. Löytyisi fin, eng ja swe -lehtiä. Ilmeisesti vain suomenkieliset ovat rikollista materiaalia.

      #773247
      kellokalle
      Participant

      @Slow wrote:

      Btw. Mites tuo hallussapito? Vienkö yöllä salaa roskalavalle lehdet vai uskallanko pitää hyllyssä. Ja onko kielellä väliä. Löytyisi fin, eng ja swe -lehtiä. Ilmeisesti vain suomenkieliset ovat rikollista materiaalia.

      Suomalaiset lehdet ovat laittomia. Ulkolaisten lehtien hallussapito on laillista, mutta välittäminen tuomittavaa. Ilman seuraamuksia voit toimittaa suomenkieliset lehdet lähimmälle poliisiasemalle virka-aikana.

      #773262
      takareissu
      Member

      nahkaa ja ruoskaa! kaverihan on muutenkin niin wannabiii hang around poker player….

      #773319
      Slow
      Member

      Juttuuun tullut Jasperin kommentit.

      Pokerisivut tavoitti Pääkkösen keskiviikkona. “Kyseessä on ymmärtääkseni Pokerisivut.com-lehdessä julkaistut ilmaispokerisivustojen mainokset. Näitä samoja mainoksia on julkaissut suuri osa Suomen kaupallisista valtamedioista. Esimerkiksi Hesarissa, MTV3:lla ja Seiskassa on julkaistu samoja mainoksia, mutta niihin ei ole puututtu mitenkään. Myöskään kolmen muun Suomessa toimineen pokerilehden toimintaan ei ole puututtu. Kyseiset lehdet ilmestyvät edelleenkin Suomessa”, Pääkkönen kommentoi Pokerisivuille.

      “Mielestäni on hämmästyttävää, että sisäministeriö päättää tutkia pientä harrastelehteä ja jättää valtamediat samassa asiassa rauhaan. Lehdellämme oli joitain tuhansia lukijoita, kaikki aktiivisia pokerinpelaajia. Samaan aikaan Big Brother -ohjelman pääyhteistyökumppanina toimi PokerStars, eikä siihen puututtu mitenkään. Olen kuullut PokerStarsin suunnalta huhuja että kyseisen yhteistyön arvo olisi ollut jopa puoli miljoonaa euroa”, Pääkkönen jatkaa.

      #773321
      jarree
      Participant

      Ei vittuilla valtaapitäville. Pääpiru Aki tuomittiin jo aikaa sitten, nyt sitten nämä pikkurikolliset. Ja Helppi nauraa matkalla pankkiin.

    Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 23 total)
    • The forum ‘Pokeriuutiskeskustelua’ is closed to new topics and replies.