• Luuserin päiväkirja

    Etusivu Foorumit Muu keskustelu Pokeripäiväkirjat Luuserin päiväkirja

    Esillä 15 viestiä, 256 - 270 (kaikkiaan 282)
    • Julkaisija
      Artikkelit
    • #890624
      ariko
      Osallistuja

      Eilen meni taas ongamen kassa, mutta ei tiltteihin vaan nl10 Huppiin missä en vaan yksinkertaisesti pärjännyt paremmalle.
      muutama dolsu alaspäin myös starssin limiitistä.

      Onneksi kohta on taas viikonloppu ja pääsee starssilla puuduttamaan perseensä kun pelaa yöllä tunteja MTT turnauksia,
      ellei iske väsymys alkuillasta ja nukahtaa, kun sais edes yhden finaalipöydän tälle vuodelle, mutta taitaa olla turha haave, se yksi luckboxaus silloin neljä vuotta sitten
      taitaa jäädä ainoaksi, mutta ei yrittänyttä laiteta.

      4 tunnin istuminen ruudun ääressä, sen takia että saa muutaman dollarin ei tunnu kovinkaan järkevältä ajan käytöltä, mutta niillä mennään toistaiseksi.
      Rahaa ei ole isompiin buyinneihin, eikä näille menestyskäyrillä sellaisiin ole asiakaakaan.

      käteinen ei vaan yksinkertaisesti onnistu ja MTT:t maistuu niin mikäpä siinä kai.

      viikonloppu yökyöpeleille ei ikävä kyllä ol tarjolla mitään turnaussarjoja niin ei pääse niitäkään koskaan kokeilemaan, ei meinaan muija tykkä jos sen hereillä
      ollessa jumitan tuntitolkulla ruutua tuijottaen, mutta niin makaan kuin petaan.

      BR
      Stars: 137 Euroa
      Microgaming: 20 Euroa

      #890718
      ariko
      Osallistuja

      Taas ongamella kassaa, tuli lahjaksi mukavat 20 euroa bonusrahaa, minkä pikaisesti onnistuin muuntamaan rullassa 24 euroksi oikeaa rahaa.

      BR
      Stars: 137 Euroa
      Microgaming: 20 Euroa
      Ongame: 24 Euroa

      #890940
      ariko
      Osallistuja

      Takana ihan OK viikonloppu ja noin 15 turnausta.
      Pe-La yönä roiskin tukun turnauksia, joista ei oikein mitään irronnut ja 4$ buyinnin 4 kätisessä shortissa roikuin pitkään hyvällä stäckillä, kunnes rupesin pelaamaan todella nuijasti ja tipuin.
      Sitten välähti, että onhan niitä MTT turnauksia sittareinakin ja päätin pelata vielä useamman niitäkin, kaikki 180 pelaajan sittarit meni penkin alle, mutta 45 pelaajan sittarissa melkein päätyyn
      ja 2. sija tuotti 31$ jolla sain kuitattua yön istunnot omilleen.

      La-Su yönä jatkui samalla kaavalla, eli sekä tuhansien pelaajien turnauksia, maustettuna MTT sittareilla.
      180 pelaajan sittarissa melkein finaalipöytään, mutta tipuin sitten kymmenentenä ja sain vain jämärahat 3.89$
      ja 4 kätisessä 4$ shorttiturnauksessa jonka päätin pelata edellisen yön hyvän fiiliksen takia sijoituin 40/686 ja siitä 15$

      Tuntuu pakka aina hyytyvän siinä kohtaa kun alkaa paremmat rahat lähestymään tai sitten vaan rupeen pelaamaan huonommin, mutta jaksan uskoa, että kyllä vielä joskus napsuu.
      Mutta starssin puolella lievästi plussalle

      Sunnuntai iltana vielä ajattelin mennä kokeilemaan microgamingin käteistä, kun sielläkin vielä rahaa oli, mutta väsyin NL käteisen kyyläämiseen ja roiskin kassan siellä melkein pois.

      Ja tänään pari turnausta ongamella joissa satelliitista 11$ dollarin lippu ja toisesta voitto ja 6 dollaria.
      Piti vielä mennä mikroomppua hetki vääntämään, että 5$ bonus kilahti

      BR
      Stars: 144 Euroa
      Microgaming: 5 Euroa
      Ongame: 29 Euroa (11$ lippu)

      #891133
      ariko
      Osallistuja

      Eilen yksi turnaus, kakkossija ja 3.60

      BR
      Stars: 144 Euroa
      Microgaming: 5 Euroa
      Ongame: 31 Euroa (11$ lippu)

      #891764
      ariko
      Osallistuja

      Tuhlasin perjantaina ongamen 11$ lipun ja hukkaan meni.
      Perjantai yönä sitten starssilla 5 turnausta, odotukset ei olleet kauhean korkealla, koska kuukausi oli startannut rahasijoissa kohtalaisen hyvin, mutta kuitenkin
      tuli 2 rahasijaa vaikka ajattelin että pakka jo hyytyisi, lauantaiyönä vielä neljä turnausta joista ei mitään irronnut.

      2.97$ sijoitus 49/708 siitä 6.29$
      4 kätisessä 4$ shorttiturnauksessa 49/715 ja siitä 12$

      Starsilla turnauksia ei tässä kuussa ole vielä edes sen vertaa kuin kahtena edellisenä kuukautena, mutta voitot on tuplattu ja rahasijoja jo samanverran kuin vimekuussa.

      Tankkasin 60 eur starssille

      BR
      Stars: 199 Euroa
      Microgaming: 5 Euroa
      Ongame: 30 Euroa

      #892426
      ariko
      Osallistuja

      Wuhuu!!!

      Uskoni ei ollut turhaa, vaikka voittopytty jäikin vielä saamatta, mutta tuli sentään se kunnon rahastuskin.

      Perjantai yönä ei turnaukset oikein sujuneet, eikä tuntunut pelit maistuvankaan melkein 20 euroa tuli takkiin ja ajattelinkin että lauantaiyönä jäisi ehkä pelit väliin, mutta
      päädyin istunnolle kuitenkin ja osuma tuli sitten 4 kätisessä 4 dollarin rebuyssa.
      nää 4 kätiset on aiemminkin tuntunut yllättävän hyville, mutta vaikka pytty jäi saamatta niin kakkossija lämmittää mieltä.
      Huppiin lähdettiin merkkittilanteessa mulla noin 500 000 ja vihulla 1 000 0000, pientä nousua alkuun ja merkit keskellä kun mulla kädessä JJ vihulta löytyi AK ja flopille tuli sitten K ja se oli siinä.
      reilun 6 tunnin uurastus 2 / 320 ja rahaa 483 $, samalla kuitattiin myös kahden aiemman kuun tappiot ja kuluva kuu selvästi plussalle. Oli kuitenkin elämäni toiseksi suurin online turnausvoitto.

      Katsotaan jos uskalletaan jo nostaa buyinn kokoa karvan verran ylöspäin

      BR: 538 Euroa

      #892863
      ariko
      Osallistuja

      Viikonloppuna vielä 8 turnausta joista yksi rahastus, noin 13$ joka tuli taas 4 kätisestä 4$ shortista.
      Tänä yönä oli vielä toinenkin rahastus lähellä kun olin pitkään kärjessä samanlaisessa turnauksessa, mutta värini täyttyi riverillä.
      Vastassa oli flopatut tripsit johon oli turnilta livahtanut täpön tuova perkele.

      Mutta kuukausi muuten kohtuu mukava.
      Turnauksia vajaa 50 ja rahastuksia 11, ITM 24% 584$

      Kuukausi reilu 300 Euroa plussalle.

      BR: 527 Euroa

      #893453
      ariko
      Osallistuja

      Kuukauden aluksi taas tankattiin 60 euroa lisää starssille.

      Pidennetty viikonloppu, joten yksi lisäyö turnauksia.
      Vähän buyinniä ylöspäin ja mukaan myös 5.5$ turnaukset

      Torstaiyönä 10 turnausta joista yksi rahastus, toinen jäi karvan päähän muttei buble kuitenkaan.
      5.5$ rebuy sijoitus 97 / 853, rahaa 27$ melkein omilleen, lievästi pakkaselle

      Perjantaiyönä 5 turnausta ja ei oikein mikään toiminut, turpaan tuli kaikissa.

      Lauantaiyönä 5 turnausta joista kaksi rahastusta, eikä rahastusten jälkeen enää löytynyt motivaatiota aloittaa enää uusia turnauksia, joten karvan verran plussalle.

      4.4$ sijoitus 270 / 2572, rahaa 8.74$
      5.5$ sijoitus 71 / 2485, rahaa 21$

      Viikonloppu kokonaisuudessa lievästi miinukselle, mutta huonomminkin olisi voinut mennä.

      BR: 574 Euroa

      #894272
      ariko
      Osallistuja

      Jiihaa!!!

      Taas tuli palkintopallisijoitus !!!

      Pe-La yönä 9 turnausta eikä taas oikein mikään lähtenyt rullaamaan ja sama meno tuntui jatkuvan myös La-Su,
      mutta 1.35$ Turbo Shootout turnauksessa alkoi sitten sujumaan, osallistuijia huimat 8015.

      Rahaa sai 1080 ja ekat rahat n, 1.85 joten kun rahasijoilla oltiin nin ei edelleenkää vielä paljon naurattanut kun kasvua tuli noin 4 senttiä lisää per 100 noustua sijaa.
      Mutta kassa kasvoi kivaa tahtia ja top 5 olin pitkään. Finaalipöydän lähestyessä alkoi jo iloa jo pikkuhiljaa löytymään.

      Hurjat on noissa turnauksissa moneyjumpit, kun finaalipöydästä ensin tippuva saa n. 60$ ja voittaja n. 1200$

      Finaalipöydääsä sitten meinasi käydä ohrasesti, kun tuli paha ohiveto tallinan kaverille, mutta onnistuin saamaan nippuni takaisin jo muutaman jaon kuluessa.
      Ja jonkun verran myöhemmin tuli itselle härski ohiveto siitä samasta kaverista joka myös päätyi hänen kohtalokseen.

      3. sija ja ulos lähdin preflop 99 vs AQ kun flopille napsahti QQx, tuli ehkä vähän turhan innokkaasti pelattua toi käsi kun stäckiäkin kuitenkin vielä oli.
      blindit tais olla joku 250 000 ja reissasin 2M kaveri 3bet ja sit menin jo allin. yli 7M stäckit
      Mutta 3. sija ja kivat 641 $

      Olin jo vähän miettinyt että pitää tulla takaspäin buyinneissä jos ei homma taas suju, mutta ei sitten näköjään tarvitsekaan.
      Hassuinta tässä on se että olin aikonut jättää nämä shootout-turnaukset kokonaan väliin kun ei ole niissä koskaan oikein homma sujunut, kun ne on aikamoista räiskimistä.

      Aikomus oli ollut taas tankata 60 euroa lisää, mutta päädyinkin voiton myötä ottamaan sen sijaan vähän takaisin.

      140 euroa ulos ja 60 tankkaus jätettiin väliin. Vähän täytettä kesälomakassaan.

      En todellakaan odottanut että toinen kunnon rahastus olisi näin lähellä, pikemminkin olin valmistautunut pidempään kuivaan kauteen, mutta ehkä se tulee nyt tai sitten ei.

      Vähän alkaa harmittamaan käteispeleihin tuhlatut vuodet kun turnaukset on ollut aina mun parempaa osaamista, mutta jotenkin noin useiden tuntien istunnot pikkurahoille
      eivät ole kuulostaneet kannattavalta ajankäytöltä, mutta asenne on kummasti muuttunut. Tosin voihan tää kai olla vaan hillitöntä upswing tuuria.

      Tässä kuussa tulee pelattua enemmän turnauksia kun aiemmin kun noi joulun pyhät tuo lisää pelipäiviä.

      Viikonloppuna yhteensä 18 turnausta ja vain yksi rahastus (sijoitus 3/8015), mutta sitäkin parempi. 641 $ 😆 😆 😆

      Taitaa tulla ensimmäinen selvästi voitollinen vuosi ja väittävät, että pokeri olisi kuollut 🙄

      BR: 849 Euroa

      #894949
      ariko
      Osallistuja

      Viikonloppuna 12 turnausta, joista vaan 1 rahasija 28$
      Pe-La 6 kpl joista tuli juuri se yksi ja La-Su myös 6 joissa yhdessä olin hyvissä asemissa ja 25$ minimirahastaus olisi ollut lähes varma, ellen olis alkanut perseilemään.

      Tässä kuussa jo nyt enemmän turnausksia kuin koskaan aikaisemmin, mutta rahasijat on ollut kiven alla, mutta onneksi yksi niistä isompi.
      Tällä kertaa turnaukset jatkuu jo tänä yönä kun joulupyhät painaa päälle.

      Alkaa tuntumaan siltä että turnausväsymys uhkaa painaa, mikäli huomaan että näin on harkitsen tauon pitämistä jonka jälkeen turnauksiin vaadittavaa kärsivällisyyttä
      löytyy yleensä taas paremmin, muuten ei ole taas ajatus kunnolla mukana ja tulee pelattua huonosti.

      Rahannosto starssilta ilmeisesti aiheutti sen että joulukuun promoon osallistuminen on blokattu, vaikka nostin vain voittoja ja niistäkin vain pienen osan,
      mutta ilmeisesti automaattisysteemit eivät niitä osaa erottaa norminostoista.

      BR: 820 Eur

      #895149
      ariko
      Osallistuja

      Ilmeisesti upswing hyytynyt, kun ei oikein taas luista.
      Pelejä ei tullutkaan niin paljoa, koska jouluaattoyö ja joulupäiväyö jäi pelit väliin, kun tuli puuhattua perheen kanssa myöhälle yölle asti eikä
      enää klo 2 aikaan viitti enää kammeta itseensä penkille useaksi tunniksi.

      Aatonaattona kuitenkin 12 turnausta joista tuli vain yhdestä jämärahat, tietysti just se josta ne jämät oli kaikista pienimpiä, alle 7$

      Taitaa olla aika tankata lisää pelitilille ja ehkä taas tulla muutama dolsu alaspäin ensivuoden alkuun tai kassa alkaa kuihtumaan pahemman kerran.
      Rahallisesti tähän mennessä paras kuukausi, mutta ITM on pudonnut jo 10% joten ei vahvasti noin muuten mee.

      Vuoden viimeiset väännöt viikonloppuna, mutta vuosi sentään kivasti plussalle, enemmän kun koskaan ennen sekä ilmeisesti ensimmäistä kertaa ja se on paljon kun vuosia takana kuitenkin jo lähes 8
      nollalle on kerran ennenkin päästy, mutta ei plussalle ainakaan selvästi, tosin pelitkin alkoi kunnolla vasta syyskuussa, mutta kuitenkin.

      BR: 792 Eur

      #895364
      ariko
      Osallistuja

      Viikonloppuna 17 turnausta ja vain 2 jämärahastusta piti jo ekan päivän jälkeen pudottaa buyinnit alaspäin, kun toi kassa on alkanut kuihtua hiukan liian kovalla tahdilla.
      Tankkasin starssille 100 Eur lisää. Tänä vuonna vielä yksi pelipäivä ja se ei voi mennä niin huonosti, että pystyttäisi ryssiä tämä vuosi tai edes kuukausi.

      BR: 865 Eur

      #895522
      ariko
      Osallistuja

      Uudenvuodenaattona vielä 7 turnausta joista ei irronnut mitään.
      Nyt on kyllä myötätuuli loppunut, kun flopit ei osu ja flipit ei tuu kotiinpäin ja itseluottamus on vajonnut ja peli hukassa.

      Luulin jo hetken että turnaukset olisi mun juttu, mutta usko alkanut hiipua ja vahva usko että hetkellinen menestys oli vain upswingin aiheuttamaa harhaa.
      Kaksi edellistä kuukautta kuitenkin tulokselliseti hyviä, vaikka viimeisimmän isomman voiton jälkeen tultiin alas syöksylaskua.
      Sen jälkeen 53 turnausta ja vain 4 jämärahasijaa, loppua kohti alennettiin sisäänostoja joka pehmensi pudotusta hieman.

      Joulukuu turnauksia 86 ja rahastuksia 8, ITM 9% 743$

      Kuukausi 300$ plussalle

      Vuosi 2013 turnauksien osalta (joka tosin alkoi vasta syyskuussa)

      217 kpl rahasijoja 32 kpl, ITM 15%, ROI 42, Av Buy-In 2,62, Av field size 3413, prizes won 1417 $, net profit 844$

      Jos sama alavire jatkuu, niin täytyy taas varmaan pitää tauko ja yrittää saada siten peli taas kuntoon, mutta oli varmaan historiani paras pokerivuosi, selvästi voitollinen, mihin en ole tottunut 🙄

      #895891
      ariko
      Osallistuja

      Vuoden 2014 ensimmäiset turnaukset takana ja niitä kertyi 3 päivän aikana 21 joista 5 rahastusta, mutta kaikki säälisijoja josten niistä ei kertynyt kuin yhteensä 24$.
      Rahoille on nyt päässyt taas vähän useammin, mutta ei lähellekkään finaalipöytiä, tippunut monesti ilkeällä ohivedolla juuri silloin kun voitto olisi ollut tärkeää ja ollut ihan hyvällä stäckillä,
      esim. mulle flopattu suora vs flopattu 2 paria jonka jälkeen allin, johon vihulle täpö. flopattu setti vs vihulle värinveto jonka jälkeen allin, johon vihulle väri yms.

      Mutta tuntunut vähän paremmalle taas lisää tankattu starssille rahaa ja näköjään mäkään en enää pysty siirtää nordeasta rahaa worldpay blokin takia, mutta onneksi luottokortti vielä toimii.

      Buyinneissä tultiin alaspäin mikä pienensi sekä voittosummia, mutta myös tappioita.

      BR: 901 Eur

      #896937
      ariko
      Osallistuja

      On ollut vähän enemmän hoppua ihan oikeissa töissä, että jääny nää hupijutut vähän vähemmälle.

      Toissa viikon viikonloppuna 12 turnausta joista vaan yksi minirahastus 2.2$, sijoitus 324 / 3589, rahaa 3.87$
      Saumoja oli useampaankin, mutta tutut takaiskut tuli juuri tärkeillä hetkillä ja alkoi taas vähän kyllästymisen tuskaa turnausten pelaamiseen tulla.
      Tunteja tahkotaan ja mitään ei jää käteen. Myös vähän limittirinkiä lätkitty turhautuneena.

      Viime viikonloppuna vain 9 turnausta ja La-Su yönä kuvittelin jo pääseväni ajoissa nukkumaan, mutta yksi turnaus vain jatkui ja jatkui…
      klo 5 jälkeen aamulla, reilun kuuden tunnin perseenpuuduttamisen jälkeen sain väistettyä juuri ja juuri finaalipöydän sijoittuessani sijalle 10.
      Kun turnauksen osallistujamäärä oli vaivaiset 954 ja buyinn 2.2 Eur, melkein finaalipöytä sijoituksesta ei palkinnoksi tullut kuin 18 euroa ja risat.
      Se sai taas miettimään turnauspelaamisen järkevyyttä. Yli kuusi tuntia istumista ja kärkisijojen lähelle ja hyöty olematon… ei edes tuntiliksoille.

      Edellisen illan turnausten päätteeksi ajattelin kokeilla NL25 josko jotenkin sujuis, mutta paskanmarjat, melkein heti pari biniä turpaan ja kiitos hei!
      Sitten vielä vähän 1/2$ limiittiä useammalla pöydällä ja yhdessä pöydässä melkein välittömästi A värillä turpaan riveröityä täpöä vastaan -30$, kyllä käteinen taas sujuu…
      onneksi samasta pöydästä kuitenkin jonkun ajan kuluttua 50$ nousut ja plussaa muistakin pöydistä joten koko sessio ja viikonloppu aavistuksen plussalle.

      Seuraavana päivänä ja pariin kertaan viikolla käteislimiittiä ylös ja alas, kokonaisuudessa kuitenkin menty alaspäin lähes 100 Eur, eilen sentään 20 euroa ylös.

      Mutta vielä aion ainakin tänä viikonloppuna turnauksia yöllä painaa, ehkä vähän limiittiä sekaan, vaikka tuskaiselta tuntuu.
      Olis ehkä tuolla kassalla varaa vähän 2$ isompaakin turnausta painaa, mutta nyt on tän rollimanagementin kuosissa pitäminen tuntunut tärkeämmälle.

      BR: 846 Eur

    Esillä 15 viestiä, 256 - 270 (kaikkiaan 282)
    • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.