• PikkuPro Landella vol. II – Going Under?

    Home Forums Muu keskustelu Pokeripäiväkirjat PikkuPro Landella vol. II – Going Under?

    Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 637 total)
    • Author
      Posts
    • #34619
      PikkuPro
      Participant

      Blogi jatkuu täällä syystä että…alunperin piti vain käväistä Landella, mutta käväisy on nyt jatkunut 1,5v eikä loppua näy. Ei tätä enää voi matkaksi sanoa eikä siksi ole perusteltua pitää matkablogia. Imo ei ole muutenkaan reilua miun blogitustiiveydellä olla koko ajan heilumassa etusivulla varsinkaan nyt, kun pelimenestys ei sitä mitenkään puolusta. Mulla on jotenkin fiilis, että blogikama voi osin mennä entistäkin diipimmäksi joten imo kivempi vapauttaa etusivua päivänpolttaville pokeriteemoille ja jatkaa pokeridinosauruksena toisenkin klikkauksen päässä.

      Tilanne on nyt haastava. Tunteet laimenee ajankin myötä joten vaikea sanoa, onko tämä haastavin kohta pokkauralla (tuskin) mutta ainakaan kesän 2009 jälkeen ei ole ollut missään määrin näin tiukkaa paikkaa. Pörssi on mennyt alamäkeä puoli vuotta, vedot elokuun alusta lähtien päin helvettiä (eikä loppua näy) ja nyt on näköjään kääntynyt pokkakin syöksyyn. Tuntuu, että kaikkialla palaa rahaa, joka päivä. Esim. tänään vedot ketuilleen (todennäköisyys, että molemmat kosahtaa on noin 35%), pokassa pataan kolmella setupilla ja Rupuruukkikin löysi uuden syöksyn. Pian alkava reissu polttaa aika paljon. Ulkona on synkkä, pimeä ja märkä yö.

      Pahinta ehkä se, että välillä alkaa rahan palaminen ressata muun elämän puolellakin, rahan ei pitäisi vaikuttaa elämisfiiliksiin mutta nyt se välillä on saanut nuivailemaan. Näin ei voi jatkua loputtomasti, kriisitietous on päällä vaikka rollit ei vielä ihan sileinä olisikaan.

      Positiivisena puolena se, että luotan henkisiin voimavaroihini. Kyllä tämä tavalla tai toisella aukeaa mutta jos ei kohtaa asioita rehellisesti silmästä silmään, ei voi niitä rehellisesti voittaakaan. Positiivisena puolena myös perhe, ihanat ystävät ja sukulaisetkin, klisee mutta totta.

      (allaoleva on ihmissuhdehuttulaulu mutta imo sopii silti tähän tilanteeseen, varsinkin osa kertsistä)

      http://www.youtube.com/watch?v=RYVm0qbWIZU

      #808434
      Mikael Boldt
      Participant

      Kenenkään ei pidä toivoa pahaa toiselle. Joten älä ymmärrä väärin, mutta nyt, paineessa, sinun kirjoituksista on tullut loistavia herättäjiä.

      Kun raha-asiat kääntyvät koilliseen, sinun pitää muistaa näitä ankeita aikoja. Luin aikanaan blogiasi satunnaisesti, nyt joka päivä. Hyvää.

      #808438
      Anonymous
      Inactive

      Sitä kuuluisaa kohinaa, jota on pörssivaihteluista ehkä 95 %. Sitten kun kutsun kohinan tuijottajia noise tradereiksi, niin saan kuulla olevani ylimielinen besserwisseri.

      Kohinasta tulee merkityksellistä vain, jos sen antaa vaikuttaa päätöksiin.

      Oma mutuni on, että kohinasta on tullut aivan valtavaa. Jos osakkeen nykyarvon ajattelee olevan sen tulevien osinkojen nykyarvo, niin talous on kehittynyt näin:

      800px-Contributions_to_Percent_Change_in_Real_GDP_%28the_US_1991-%29.png

      Eli talouskasvu varsin tasaista ja hyvää.

      Korot liikkuneet näin vähän

      mutta osakkeet sitten näin paljon:

      Eli volaa on: 10 vuoteen kaksi kertaa puolet osakkeiden arvosta nopeasti pois ja sitten sama pudotus takaisin.

      Talous ei muutu nopeasti, sijoittajien käsitykset taloudesta muuttuvat nopeasti. Se on sitä kuuluisaa noisea ja siihen reagoimista. Performanssi on sitten se, mikä taloudessa tai osakkeiden pitkäntähtäimen keskimääräisissä arvostuksissa muuttuu.

      Pokerissa noise on varmaankin 25k käden otoksilla vieläkin hurjempi. Vedoista sitten joku laski, että vaatisi 300ke kassan vetää jotain esimerkkivetoja(si), joten ehkä se kertoo vetojen noisesta olennaisen.

      Itse yritän olla noisen ulkopuolella kokonaan. Perfomanssi on sitä, mitä mikäkin asia kulloinkin oikeasti maksaa. Siis reaalihinta. Siksi sijoitan siihen, mitä tulevaisuudessa kulutan: asumiseen, kuluttajatuotteisiin, energiaan, jne. Tällöin reaalikustannukseni kehittyvät suht tasaisesti niin, että säilytän ostovoimani kaikissa tilanteissa. Koska kaikki eivät toimi samalla tavoin, voi jopa olla, että suotuisissa oloissa voin myydä ylijäämääni muille, jolloin ostovoimani jopa nousee. Huonossa tapauksessa taas jokin kulutuskomponenteistani on ollut aliedustettuna portfoliossani ja joudun ostamaan sitä nousseeseen suhteelliseen hintaan muilta. Tarpeet ovat kuitenkin onneksi varsin vakaat: tulevaisuudessakin Helsingissä asutaan, syödään, juodaan, valaistaan ja liikutaan.

      Esimerkiksi Stockamannin voi olettaa saavan jatkossa siivun monen toimialueensa paikkakuntien vähittäiskaupasta. Stocka on maksanut viiden vuoden aikana kahdesti 30 e osake ja kahdesti reilun kympin osakkeelta. Onko Stockan tulevaisuuden osuus todellakin heilunut näin paljon? En tiedä, enkä yritä, mutta siihen uskon, että omistamalla Stockaa saan osuuteni jatkossa ja tämä osuus on suht sama kuin nykyäänkin. Eli vakautan elintasoani. Jos sijoittaisin rahat muualle, ottaisin riskin suhteellisten hintojen muutoksesta: voisin hävitä tai voittaa, mutta ottamani riski ei omasta mielestäni ole sen arvoinen, koska kuka minulle kompensoi riskiä, joka on riski vain minulle? Eihän pääomamarkkinoilla huomioida yksilön preferenssejä, vaan keskimääräisiä? Jos Stockalla ja Vietnam Airlinesilla on sama riskipreemio hinnoissa, Stocka on minulle riskittömämpi, koska tulevaisuudessa käytän Stockan palveluja enemmän kuin Vietnam Airlinesin.

      Tämän viestin pointti oli perustella edes jotenkin miksi valitsen toisin kuin sinä rahallisissa kysymyksissä ja kertoa vähän mikä tuo toinen vaihtoehto on.

      #808442
      PikkuPro
      Participant

      @Dharma wrote:

      Tämän viestin pointti oli perustella edes jotenkin miksi valitsen toisin kuin sinä rahallisissa kysymyksissä ja kertoa vähän mikä tuo toinen vaihtoehto on.

      Mm, meissä on imo aika paljon samaakin. Tuskin muuten oltais jaksettu niin verissäpäin tapella, aikanaan.

      Mie koen tän mahdollisuutena kasvuun, kunhan uskaltaa katsoa asioita suoraan silmiin. Ja on totta mitä Dharmis sanoit, ei tää ole mikään maata mullistava huonon onnen runi ollut mutta selkeä haaste on se, että kaikilla sektoreilla syöksyy samaan aikaan. Rautaruukki muuten valahti just tappiolle, ei hirvee ylläri mutta sanotaanko näin, että vahvisti epäilykseni. Vaimoltahan myin jo kuukausia sitten kaikki pois, itsellä ei kauaa oo mitään myytävää. 😈

      Mitä aiemmin Dharmis kirjoitit ihmisten tekemistä valinnoista ja kuolinvuoteella katumisen hupsuudesta on toki sovellettavissa tilanteeseeni eli valintojaan on yleensä tyhmä jälkiviisaudella kritisoida – niille on ollut (ainakin psykologiset kiksi) syynsä. En juurikaan pysty sanomaan asioita, jotka tekisin toisin ja yksi asia, mitä jatkuvasti tarkkailee on “kivuusaste”. Eli välillä voi olla tosi raskastakin mutta average tässä elämäntavassa pitää olla kivempaa kuin vaihtoehdoissa (mitä ne nyt sitten onkin) koska ei sentään masokisti ole. Toistaiseksi ollaan vakaasti tällä polulla, jos kriisi tulee kerran kolmessa vuodessa pokerinpelaajalle, niin imo se on oikeestaan liian vähän (miun luonteellani eli tunteiden määrällä se tarkoittaa, että varmaankin pelataan liian pientä).

      Kaksi resultwise muutosta tekisin eli 1) velkavipu kämppää vastaan eikä osakkeita pantiksi ja 2) tietyt muutokset vedonlyöntiin (vaikka jälkimmäiset selittävät runista vain pienen osan).

      #808444
      Anonymous
      Inactive

      @PikkuPro wrote:

      Mitä aiemmin Dharmis kirjoitit ihmisten tekemistä valinnoista ja kuolinvuoteella katumisen hupsuudesta on toki sovellettavissa tilanteeseeni eli valintojaan on yleensä tyhmä jälkiviisaudella kritisoida – niille on ollut (ainakin psykologiset kiksi) syynsä. En juurikaan pysty sanomaan asioita, jotka tekisin toisin ja yksi asia, mitä jatkuvasti tarkkailee on “kivuusaste”. Eli välillä voi olla tosi raskastakin mutta average tässä elämäntavassa pitää olla kivempaa kuin vaihtoehdoissa (mitä ne nyt sitten onkin) koska ei sentään masokisti ole. Toistaiseksi ollaan vakaasti tällä polulla, jos kriisi tulee kerran kolmessa vuodessa pokerinpelaajalle, niin imo se on oikeestaan liian vähän (miun luonteellani eli tunteiden määrällä se tarkoittaa, että varmaankin pelataan liian pientä).

      Kaksi resultwise muutosta tekisin eli 1) velkavipu kämppää vastaan eikä osakkeita pantiksi ja 2) tietyt muutokset vedonlyöntiin (vaikka jälkimmäiset selittävät runista vain pienen osan).

      En olettanutkaan, että katuisit tai olisi siihen mitään syytä. Olethan result wise voitolla ja ilman tuota result wise -ajatteluakin pelannut valitsemasi strategian mukaisesti johdonmukaisesti, joten miksi katuakaan?

      Olikos se nyt eilen, kun uutisissa oli joku selvitys, missä sanottiin, että 42 % suomalaisista omaa alle 2ke kassan. Tällaiset ihmiset ovat alttiita kohinalle ja sitten ne, joilla on varaa painaa, kun muilla ei ole, kasvattavat ajan oloon osuuttaan kakusta. Esimerkkeinä Suomen nälkävuodet 1860-luvulla, jolloin ne, joilla oli varaa, ostivat pilkkahintaan maata. Käänteisesti sitten ne, joilla oli vähänkin liian iso velkapossa, menettivät 1990-luvun alun bad beatissa jopa kaiken yrityksestä asuntoon.

      Ehkä sinun kannattaisi alkaa opiskella noita johdannaisia ja niiden käyttöä. Saisit tuota riskiä säädeltyä paremmin ja otettua enemmän. Perinteinen pankkilaina+suora osakeosto on kovin vanhanaikaista. Tuossa olisi sekin etu, että jos runnaat hyvin, riippumatta syistä, pääset ehkä painamaan muidenkin kuin omia possiasi haisemaan.

      #808580
      ylad
      Member

      Takaisin etusivulle imo, ei näit muista kurkkailla käytännössä ikinä. 🙁

      #808614
      Pingviini
      Participant

      aktiiviset-aiheet.html

      Moni ei taida tietää ko. sivun olemassaolosta lainkaan. Miulla on ollut toi kotisivuna jo vuosia.

      #808664
      mongeron
      Participant

      Tai vielä parempi: lukemattomat.html , mikä näyttää lukemattomat ketjut.

      – mongeron

      #808665
      JR
      Participant

      @mongeron wrote:

      Tai vielä parempi: lukemattomat.html , mikä näyttää lukemattomat ketjut.

      – mongeron

      Pitääpä ottaa tavotteeks pitää toi sivu tyhjänä.

      #808670
      perunapete
      Participant

      @mongeron wrote:

      Tai vielä parempi: lukemattomat.html , mikä näyttää lukemattomat ketjut.

      – mongeron

      very nice! käyttöön!

      #808671
      PikkuPro
      Participant

      @ylad wrote:

      Takaisin etusivulle imo, ei näit muista kurkkailla käytännössä ikinä. 🙁

      Oikein…jos Äitikään ei löytäis.

      Projekti Pallo Haltuun: day kolme tai enembi. Eilen en hävinny kaikessa kolmessa kun vedoista marginaaliplussa. Tänään pokassa 7 häviösession putken jälkeen kaks marginaaliplussa-sessiota. Pörde toki miikalla joka päivä ja se on mikä merkkaa, kymppikilo taas menny parissa päivässä enkä näe, että RR kääntyisi. Muuhun salkkuun tyytyväisempi. RR myyn varmaan joulukuussa, ennen reissua ei ehi säätää.

      Usein jos jengi menee huonoihin tai isoon kuoppaan, niin sieltä pitää päästä nobee pois. Not me, tärkeintä on saada Pallo Haltuun eli mentaalipuoli takas niin, että nauttii elämästä eikä oo paskana, rahan takia. Tosiasiallisesti oon vaurastunu reippaasti pokerin yms. ansiosta, nyt vaan sitä ei sisäistä vaikka järki tajuaisikin, fiilis on vaan se, että rahaa palaa, kaikkialla ja loputtomasti. Joka päivä kun menee paskoissa fiiliksissä on —-EV elämässä, siksi Pallon kanssa kiireempi kuin rahojen kanssa. Toki yritän tehä järkeviä liikkuja sikäli kun liikahtelen….nyt vois liikahdella vaihtamaan Danin you tube video: “bubuga” sanoo hän joka tarkoittaa “poika poika” joka tarkoittaa Ben and Holly:in Bennyä. Paras on Danin mielestä nyt “Bubuka – Brymmä” eli Ben and Holly’s jossa kuningas ajelee autolla.

      Jos osaa 20kk tulkita, ei voi olla osaamatta lukea vihuja pöydässä?

      #808736
      PikkuPro
      Participant

      Kriisi, day 4

      Oikeastaan toi kriisi on alkanut jo kuukausia sitten, pikkuhiljaa. Ensin pörssi, sitten vedot, sitten pokka. Lopulta kaikki max vauhtia ja lopulta tuntui, että tämä homma ei ole enää hallussa, pää ei kestä. Ahistui ja vähän masentui. Tuosta on nyt neljä päivää, sumua.

      Kun tajuat, että nyt ei homma ole enää ok (ei ole ok olla ahistunut ja maansa myynyt päiväkausia perheen edessä) niin wat to do? Hmm, ei mulla kyllä tohon ratkaisua, mie varmaan yritin ottaa rauhallisesti. Kun ollaan kriisissä niin ollaan kriisissä, se täytyy elää läpi ja koittaa kasvaa ihmisenä, ensimmäinen asia on varmaan tunnustaa, että nyt on kriisi päällä, näin ei voi loputtomasti jatkua.

      Miksi sitten otan tän näin raskaasti? Enhän oo ees katki, lähelläkään, ja “kaikkihan” katkeilee, silloin tällöin. No biggy?

      – Mie oon 37v ja oon pelannu vuodesta 2005 ammatiksi. Liikaa historiaa nyt katketa, tuntuisi liian isolta epäonnistumiselta…eri asia katketa 21v ja 1,5v pelaamisen jälkeen, imo.
      – en oo ollu koskaan katki, se ei ole mulle normaalitila. Joillekin on.
      – perhevastuut
      – Ja sitten se ehkä isoin. Mä pelaan ammatiksi pokerin vapauden takia. Toki raha on tärkeä mutta jos EV rahan perässä juoksisin niin menisin varmaan alani pukuhommiin TAI pelaisin paljon enemmän tunteja/käsiä. Raha on mulle loppujen lopuksi ensisijassa väline (vaikka sillä onkin kiva leikkiä!) – väline poikkeuksellisen suureen vapauteen vs. normiduunit. Nyt kun meni noin päin helvettiä raha-asiat niin konkreettisesti tuntui, että mua raahataan vankilaan: “noh, ei muuta PP kuin puku päälle ja Länsiväylälle ma aamuna 8am, räntäsateeseen”. Mä en ole työnvieroksuja mutta pokan tuomaa vapautta rakastan liikaa, jotta normityö kiinnostaisi.

      Yllä on imo riittävästi syitä laittaa kampoihin. Tänään on paras päivä neljästä. Toki pörssin syöksy jatkuu ja varmaan jatkuu huomennakin kun lakot alkaa. Pokkasessiot kumminkin tänään 3/3 plussaa (7 session tappioputken jälkeen) ja niitä oleellisempana pää alkaa olemaan vähän paremmassa kuosissa. Ei vielä balanssissa olla mutta tässä kuosissa elämä ei ole enää paskaa, vähän harmaata vain.

      Plan on edelleen keskittyä pään kuntoon saamiseen. Täytyy kuulostella itseään, antaa aikaa. Lopulta pörde/vedot/pokka yhtä-aikainen syöksy sai aikaan tilan, että ei enää kyennyt pää ottamaan biittejä vastaan. Siksipä ensin täytyy rauhassa vahvistaa päätä – ennen isompia graindeja/liikkuja – koska biittejä tässä duunissa tulee! Positiivista oli se, että aika hyvin otti pää vastaan tiedon tuosta metallin lakosta vaikka se tarkoittaa Rupuruukin lisärommausta huomenna.

      Rupuruukista tuli mieleen jälkiviisaus. Yhden asian muuttaisin ja yksi asia yllätti eli sitä en osannut arvata. Muuttaisin sen, että tila menisi velan pantiksi, ei osakkeet. Ali-arvioin tarpeen nopeille liikuille ja aliarvioin riskin, että suhdenne kääntyy näin nopeaan. Tuohon muutoskohtaan liittyy se yllätyskin: en olisi sitä scenaariota osannut arvata, että kun on yksi salkunhoitaja ja aika samalla linellä hoitaa kahden ihmisen salkkuja niin toinen menee helvetin hyvin ja toinen ottaa isot syöksyt. Vaimon salkulla oli tilaa tehdä liikkuja, Rupuruukit esim. lähti tappiolla mutta semiajoissa kaikki pois (ja itse asiassa myin vaimon salkun TYHJÄKSI niin, että pahimpina syöksypäivinä hän teki 0e tappiota). Meidän salkuissa on vain yksi firma eroa (neljästä) ja Vaimon salkku tältä vuodelta 5% miikalla, miun miikka on noin 40%. Tätä en osannut arvata koskaan käyväksi, toivottavasti ei saada rahariitoja aikaiseksi sitten kun oon tehnyt vaimosta miljonäärin ja itestä persaukisen. 😈

      #808738
      Anonymous
      Inactive

      Teoriassahan sinulla on optimaalinen tilanne, kun kolme peliäsi (pörssi, pokeri ja vedot) ovat toisistaan riippumattomat ja oletettavasti +EV. Saat siis saman EV:n pienemmällä varianssilla tai isomman EV:n samalla varianssilla. Mutta sitten keskellä olet sinä eli jos annat toisen alan vaikuttaa toiseen, niin syntyykin korrelaatio eli esim. pelaat pokeria huonommin, koska pörssi laskee jne.

      Luin juuri pitkästä aikaa Economistia ja siellä oli noita eurooppalaisten pankkien lukuja. Pankkiosakkeet ovat melkein yhtä halpoja kuin 2008, pankkien keskinäisten luottojen korot yhtä korkealla kuin 2008 ja defaulttivakuutusten hinnat yleisesti ATH. Eli aika pahalta sillä sektorilla kyllä näyttää ja siitähän tässä laman pelossa onkin kyse Rautaruukkien ja muiden osalta: pankkikriisistä, josta tulee yleismaailmallinen lama ja sitten ei enää myydä terästä tai Iittalan haarukkaa.

      2008 jälkeen näit tilanteen mahdollisuutena ja olit oikeassa. Onko nyt sama tilanne vai eri? En tiedä.

      Itse mietin tuossa hetken aikaa sitten, ostaisinko 1000 Nokian osaketta ja katsoisin saisiko niillä Triumphin varusteineen (~15ke +myyntivoittoverot) parissa vuodessa. Asiaa miettiessäni Nokia on noussut sellaiset 80 senttiä osakkeelta.

      Lähes vähän luontoon kävelylle luontoon ja unohda hetkeksi nämä kysymykset, jotka ei kuitenkaan päivässä ratkea! :hertta:

      #808739
      potipot
      Participant

      Tiukka meininki. Ymmärtääkseni kammoat menetyksen mukanaan tuomaa epäluuloa tulevasta. Toimeentulon ollessa kiinni käytännön vain omasta tekemisestä, on muuttuvavaihtelevaisuudet pystyttävä käsittelemään joko itsekseen tai ns perheen piirissä.


      Hitsin opettava päivyri. Et liene vinkuvan joutavia syistä a tai b, ja ulospurku on aina kannattava vaihtoehto.

      #808748
      Anonymous
      Inactive

      Täytyy vielä lisätä, että 2008 pankit olivat pulassa ja valtiot pelasti. Nyt sekä valtiot että pankit ovat pulassa, niin niitä ei pelasta kuin painokone.

      Jos susta tuntuu, että haluaisit myydä jotain, mikä on vakuutena, niin myyntiwarrantit ovat helppo keino siihen: http://newsroom.nordea.com/fi/2011/06/29/nordea-bank-ab-publ-laskee-liikkeeseen-10-uutta-warranttisarjaa-30-6-2011/

    Viewing 15 posts - 1 through 15 (of 637 total)
    • The topic ‘PikkuPro Landella vol. II – Going Under?’ is closed to new replies.