• Struggles of Supers

    Etusivu Foorumit Muu keskustelu Pokeripäiväkirjat Struggles of Supers

    Tämä aihe sisältää 7 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  SUPER_L 6.2.2019 klo 12:00.

    Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
    • Julkaisija
      Viestit
    • #38353

      SUPER_L
      Osallistuja

      Tervehdys Pokeritieto!

      Aika lienee kypsä jonkin sortin blogin aloittamiselle. Lähinnä mulle tuli semmonen fiilis, että olisi kiva kirjoittaa sanoiksi omia tuntemuksia ja ajatuksia pokeriin liittyen – tarkoituksena ei siis ole käsitellä strategiaa, käsihistorioita tms., vaan näpytellä mitä mieleen juolahtaa omaksi ja toivottavasti myös muidenkin iloksi. Blogilla ei ole myöskään minkäänlaista tarkoitusta brägätä millään.

      Katsaus menneisyyteen ja nykyhetkeen:

      Pelit alkoivat aikoinaan 18-vuotiaana NL10 tasolta. Useampi vuosi vierähti satunnaisesti pelaillen, vaikka kiinnostus pokeria kohtaan olikin kova. Kiinnostus ei kuitenkaan realisoitunut rahaksi, johtuen mm. tilttiongelmista sekä heikosta kassanhallinnasta. Olin kuitenkin vakuuttunut siitä, että olin keskivertopelaajaa parempi.

      Pelihimoiselle nuorelle miehelle oli ainoastaan luonnollista siirtyä pelaamaan Omahaa. 3-betteihin ei tarvinnutkaan enää juurikaan kipata (lue: en kipannut), aina pystyi vetämään, pystyi piiputtamaan jne – life was good. Pientä ja vaatimatonta tulosta alkoi näistä peleistä (PLO20-50) syntyä, mutta vieläkin valitettavan usein sessiot päättyivät, kun pelitilillä komeili se surullisenkuuluisa muna.

      Kesällä 2012 pääsin Turun kauppikseen. Samaan aikaan heräsi vahva tunne siitä, että haluaisin yrittää pokeria tosissani. Joten niin myös tein. Olin saanut raavittua kasaan muutaman tuhannen euron rollin, jolla olin nyt kokeileva siipiäni.
      Koko kesä hurahti PLO 50-100 huppia pelatessa, josta menestystä tulikin buy ineissä mitattuna todella hyvin.
      Kesä meni. Koulu alkoi. Pelit jatkuivat. Hiitterille ei näkynyt loppua, nousin tasoja ja nopeasti huomasin pelaavani midstakeseja. Koulun (paitsi opiskelijabileet 8) ) obv laiminlöin täysin. Vuosi vaihtui ja rollia olikin jotenkin ihmeellisesti kertynyt jo 100k.

      Hyvin harva tarina päättyy siten, että hero surffailee tiensä microista nosebleedeihin vuodessa tai parissa. Spoiler alert: Ei pääty tämäkään. Seinä tuli yllättäen ja pyytämättä jossain vaiheessa vastaan ja meikäläinen lähetettiin takas to PLO100 hakemaan vauhtia. Aina sieltä kuitenkin noustiin ja jossain vaiheessa olin enemmän tai vähemmän regu 1k:ssa. Pelasin aktiivisesti myös viiden ja kuuden (rip) kortin Omahaa – muualta en muistaakseni 2013-2015 voittanutkaan.

      Se, etten ollut ikinä opiskellut peliä, analysoinyt yhtäkään sessiota tai käyttänyt sekuntiakaan hudia, alkoi näkyä. Touhu alkoi lipsumaan kohti breakeveniä tai jopa tappiollista pelaamista, joten jotakin oli tehtävä. Muutaman kohtalon oikun ja sattuman kautta löysin itselleni valmentajan 2015 lopulla. Kyseinen keissi oli monellakin tapaa todella hieno juttu mulle, sillä koutsi oli yksi pokkaskenen tunnetuimmista kasvoista – muistan, kuinka joskus 18-vuotiaana reilasin sen pelejä silmät vähintäänkin lautasen kokoisina. Pääsin sekä tapaamaan, työskentelemään että tutustumaan pitkäaikaisen jonkin sortin idolin kanssa. Mageeta.

      Opin paljon uusia asioita pokeriin liittyen; Teoriaa, GTO:ta, HEM:in käyttöä jne. Näillä uusilla avuilla sekä motivaatioburstilla pelit lähtivät uudestaan nousuun. Vaikka vuosi olikin monella tapaa ylä- ja alamäkineen aika uuvuttava ja raskas, tuli siitä vajaa 600k tuloksella mun tähänastisista paras.

      Herran vuonna 2017 tällä tiellä ollaan edelleen. Näihin neljään “ammattilais”vuoteen on mahtunut monet ilot ja surut, naurut ja myös muutamat itkut (hajotetuista huonekaluista ja elektroniikasta puhumattakaan, mutta ei mennä nyt niihin). Koulusta jättäydyin (potkittiin) viime vuonna pois, koska se ei edennyt neljään vuoteen käytännön mihinkään. Tuntuu oudolta olla pokeria pelaava 26-vuotias college dropout, mutta jos rehellisiä ollaan, kauppis ja sen elämäntyyli ihmisineen ei kiinnostanut mua pätkääkään.

      Vuosi on alkanut kivasti, vaikka nyt ollaankin tultu alas:

      [attachment=0:dqx9rhde]2017.png[/attachment:dqx9rhde]

      Lisäks viidestä kortista on tullu 30k+, eli ei kai voi valittaa.

      MUTTA: Yks suurimmista syistä miksi halusin aloittaa tän blogin ja kirjottaa asioista, on yleinen tyytymättömyys tänhetkiseen tilanteeseen. Kun voittaa, se ei tunnu juuri miltään. Kun häviää, tulee väistämättä semmonen fiilis, että on tuomittu grindaamaan tätä perkeleen peliä ikuisesti. Mun jonkin sortin life goal olisi voittaa pokasta sen verran, että vois huoletta siirtyä muihin juttuihin. Varmaan se olisi jo nyt ainakin jonkinasteisesti mahdollista – ehkä sitä vaan keksii itselleen tekosyitä jatkaa pokeria, koska se on se ns. helppo valinta. Uskoisin, että aika moni painii tän saman ongelman kanssa; Periaatteessa pokeri ei kiinnosta yhtään ja haluisi kovasti tehdä jotain muita juttuja, mutta samaa aikaa se irtaantuminen osoittautuu todella vaikeaksi. Irtaantumisen hankaluuteen toki vaikuttaa moni asia, eikä jonkinasteinen peliriippuvuus liene niistä se merkityksettömin.

      Pokeri on kuitenkin niin aikaavievää ja kokonaisvaltaista touhua, että vaikka löytäisikin uutta sisältöä elämään, se harvoin on niin dominoivaa kun pokeri. Aina kun ei pelaa pokkaa, tuntuu, että aikaa on ihan loputtomasti. Mitä sillä kaikella olis tarkotus tehdä?! Help!

      Mun tarkoituksena ei ole siis valittaa, eikä siihen edes olisi aihetta. Ihminen vaan lienee sellainen olento, että jos kokee tekevänsä enemmän tai vähemmän merkityksettömiä asioita (pokeri) päivästä toiseen, jossaain vaiheessa alkaa väistämättä harmittamaan. Nyt tää venähti niin pitkäks, että aika laittaa säppiin ja siirtyä peleille!

      Ens kertaan,

      Supers

      #939189

      Aki
      Osallistuja

      Jos jaettaisiin juoksevan vuoden avauspostipalkintoja, se menisi tälle.

      Oikean ammattilaisen avaama blogi, jossa ei vinguta sitä, miten ennen oli pelit rautaa ja miehet puuta.

      #939191

      Jarkko Pokeritieto
      Osallistuja

      @aki wrote:

      Jos jaettaisiin juoksevan vuoden avauspostipalkintoja, se menisi tälle.

      Oikean ammattilaisen avaama blogi, jossa ei vinguta sitä, miten ennen oli pelit rautaa ja miehet puuta.

      +1

      Tervetuloa, menee niin seurantaan kuin vain mennä voi!

      #939855

      takumi
      Jäsen

      Larzerr is that you?

      #940315

      SUPER_L
      Osallistuja

      Pokeri on hyvin harvalle helppo tapa elättää tai muuten vaan toteuttaa itseään. Tähän on luonnollisesti monia moniulotteisia syitä, jotka vaihtelevat tapauskohtaisesti. Lienee kuitenkin selvää, että valtaosa ammattilaisista kokee vahvimmat negatiiviset tunteensa pokeria kohtaan pitkittyneiden tappioputkien aikana. Mitä pidempään pokeria pelaan, sitä vahvemmin koen, että voittaminen on, jos ei nyt neutraalia niin ainakin hyvin lähellä sitä – toisin kuin häviäminen, joka on käytännössä aina negatiivinen kokemus. Mielestäni suhtaudun ainakin tänä päivänä varsin terveesti tappioihin. En missään nimessä väitä, etteikö häviäminen vaikuttaisi mielialaani millään tavalla; kuluneet muutamat kuukaudet ovat olleet pelillisesti, tuloksellisesti ja henkisesti varsin mollivoittoisia. Viimeisimmän paskahurrikaanin vierailun jälkeen pysähdyin miettimään,
      mitä häviäminen minulle oikeastaan merkitsee ja miksi siitä kumpuaa varsin epämiellyttäviä tunnetiloja.

      1) Raha. Minulle pokerissa on alusta lähtien ollut kyse 99%:sesti rahasta. Joitakin hyvin heikkoja hetkiä lukuunottamatta olen aina kokenut varsin vähäisenä minkäänlaisen tarpeen bätlätä muita reguja ego- tai mistään muistakaan syistä. Taaskaan en väitä, ettenkö välittäisi ollenkaan siitä, mitä muut regut tai ihmiset musta ajattelevat, mutta tällä tarkoitan sitä, että kilpailuvietti, näytön tarve tms. ei ole ollut ikinä kovinkaan merkittävä motivaattori pokeriin. Rahan ollessa niin vahvasti keskiössä pokeriharrastuksessani on sen häviäminen aina ollut ja tulee luultavasti myös aina olemaan enemmän tai vähemmän epänautinnollista. Tärkeintä kuitenkin on, että häviämisestä voi ja pitää ottaa opikseen.

      Tähän väliin todettakoon, että varsinkin nykyään pidän rahaa (samoin kuin kaikkia muitakin isossa kuvassa merkityksettömiä asioita) jonkinlaisena ihmismielen syöpänä. Käsittämättömän suuri osa ihmisen elämästä kuluu konkreettisesti rahan haalimiseen tai sen ajattelemiseen. Toki omaisuuden koko usein korreloi jonkinlaisen älykkyyden kanssa ja on varsin helppo ja joskus myös ainoa mittari eri yksilöiden menestymiselle, eli uskoisin ymmärtäväni varsin hyvin mistä arvostus rahaa kohtaan lähtökohtaisesti kumpuaa. Tässäkin tapauksessa jokaisella on omat syynsä arvostaa tai olla arvostamatta rahaa ja näkisin rahan edustavan eri ihmisille varsin eri asioita. Mulle raha on lähtökohtaisesti väline ja vapauden mahdollistaja – en koe rakastavani rahaa itsessään, mutta toisaalta jos sen häviäminen tuntuu kiistatta pahalta, totuus löytynee jostain sieltä keskimaastosta. Raha on siltäkin kantilta huono mielenkiinnon kohde, että se ei pohjimmiltaan tee ketään onnelliseksi, eikä semmoista summaa voi saavuttaa, että kokisi olevansa “valmis” – jos siis ylipäätään hakee merkitystä elämälleen rollinsa koosta. Raha ja sen merkitys ei kuitenkaan ole millään tavalla yksinkertainen konsepti kun sitä erehtyy pohtimaan, mutta koitan vielä avata ajatuksiani seuraavissa kohdissa.

      2) Prosessin toimimattomuus. Vaikka rahan häviäminen tuntuukin pahalta, sen kurjan olon aiheuttaa välillisesti moni muu asia.
      Itse olen (pokerin saralla) onnellisimmillani, kun koen tekeväni oikeita asioita, kehittyväni ja eteneväni kohti jotakin konkreettista maalia. Ihmismieli vaikuttaisi ennustavan tulevaa jokseenkin orjallisesti lähimenneisyyden perusteella; tästä johtuukin, että hyvien jaksojen ja runien aikana on helppo nähdä tulevaisuus valoisana ja visioida itsensä saavuttamassa asetetut tavoitteet. Tämä luonnollisesti toimii myös toiseen suuntaan, eli doom switchin ollessa kytkettynä ON-asentoon, sille äsken niin kirkkaalle taivaalle kerääntyy varsin nopeasti myrskypilvi jos toinenkin. Tämä efekti on ollut minulle koko pokkamatkan vaikeimpia asioita – tappioiden kerääntyessä ja ev:n sukeltaessa epäilys itsestään herää ja erityisesti kalvaa tunne siitä, että joka spotissa ajetaan kuin sitä pientä varsaa. Pokerissa voi runata niin pitkään niin huonosti ja vieläpä niin monella eri tavalla, että tästä tunteesta on yllättävän vaikea päästä eroon. Kaiken kukkuraksi epäluottamuslauseen antaminen itselleen käy jo lyhyellä aikavälillä hyvinkin kalliiksi pelisuoritusten kärsiessä ja käsimäärien huvetessa. Jonkinlainen vanha pokkaviisaus lieneekin, että voittaminen on helppoa, mutta true grittiä kysytään vaikeimpina aikoina. Näin siis mulla, moni huippupro varmasti suhtautuu huonoihin jaksoihin rationaalisemmin ja ammattimaisemmin, mutta väittäisin, että kaikilla on vastaanvanlaisia tuntemuksia, oli miten hyvä tahansa.

      3) Tekemisen mielekkyys. Vaikka avauspostissa jo sivuutinkin aihetta, pokeri kokonaisuutena on ollut jo pidemmän aikaa varsin epämotivoivaa ja epämielekästä. Luonnollisesti turskien tunkiessa sisään ovista ja ikkunoista tämä tunne voimistuu entisestään ja ei voi olla kysymättä itseltään: “Miksi mä oikein teen tätä?” Ylipäätään mua on viime aikoina kalvanut jonkinlainen syyllisyys siitä, että en tee elämässä asioita, joista ainakin nähdäkseni nauttisin paljon enemmän kuin pokerista. Ihminen vain on jotenkin niin hyvä huijaamaan itseään siitä, että olisi ikuisesti onnellinen jos vain jokin asia olisi toisin. Kuitenkaan oikeastaan mikään materia tai saavutettu asia ei pidä ihmistä muutamaa viikkoa pidempään onnellisena, jos ei koe elämää itsessään merkitykselliseksi. Tästä päästäänkin johtopäätökseen, että jos (tässä tapauksessa mulle) ylipäätään olisi mahdollista saavuttaa onnellisuus, saavuttaisi sen tässä ja nyt. Ehkä se itsessään on hieman häiritsevä ajatus.

      Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä haluaisin mainita sen katkeran tunteen, kun häviää ja/tai menee alle expekted väljyyn. Jokainen pokkapelaaja tuntuu mieltävän itsensä keskivertoa epäonnekkaammaksi ja joskus onkin vaikea tarkastella asiaa objektiivisesti. Nyt kun on itse jälleen onnistunut runaamaan ihan kunnolla päin honkia, uhrasin tällekin aiheelle muutaman ajatuksen; se tuntuu väistämättä pahalta ja epäoikeudenmukaiselta runata vuosi toisensa jälkeen ihan konkreettisia summia ali odotusarvon. Tunne sinänsä onkin ihan oikeutettu, mutta oon viime aikona alkanut ajattelemaan asiaan siltä kantilta, että jos on siinä asemassa in the first place, että voi ylipäätään runata minkään rahasumman yli tahi alle, on jaettu jo aikamoiset nyytit pre flopista. Tämän ymmärtäminen on ollut mulle oikeastaan aika vapauttava kokemus, koska musta tuntuu, että vaikka mulla kävisi kylmät tästä päivästä hautaan saakka, olisin siti elämässä plussalla ja vieläpä erittäin big tyme. Asiat on hyvä laittaa oikeisiin mittasuhteisiin ja jokaiselta varmasti löytyy jokin asia, josta voi olla kiitollinen. Huhhuijakkaa nyt meni jo sen verran deepiks, että parempi laittaa pillit pussukaan ja siirtyä pikku hiljaa – mihinkäs muuallekaan – kuin peleille.

      Kaikesta tästä jonkinasteisesta valittamisesta huolimatta vuosi on kuitenkin vielä varsin hyvissä, varsinkin kun träkkäämättömät pelit ovat sujuneet varsin näppärästi.

      [attachment=0:xkpdy16n]2017_2.png[/attachment:xkpdy16n]

      @aki wrote:

      Jos jaettaisiin juoksevan vuoden avauspostipalkintoja, se menisi tälle.

      Oikean ammattilaisen avaama blogi, jossa ei vinguta sitä, miten ennen oli pelit rautaa ja miehet puuta.

      Spänks!

      @jarkko Pokeritieto wrote:

      +1

      Tervetuloa, menee niin seurantaan kuin vain mennä voi!

      Kiva kuulla!

      @takumi wrote:

      Larzerr is that you?

      Yup. Kukas sä oot?

      Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Stay strong & and happy thoughts!

      Supers

      #940323

      NoBrainer
      Osallistuja

      Hyviä ajatuksia. Pari kommenttia: Sanot että raha on ykkösmotivaattori, samalla kuitenkin tunnustaen sen jahtaamisen merkityksettömyyden. Lieneekö siis rahan ulottuvuus “score cardina” isommassa roolissa kuin se mitä sillä saa vaihdon välineenä?

      Jatkuva itsensä haastaminen ja kehittyminen (epämukavuusalueella) lienevät aika universaaleja, joskin epämiellyttäviä, “totuuksia” onnellisuuden löytämisestä. Ja säilyttämisestä. Kuten toteat niin mikään tietty rahasumma tms materia ei liene tyydyttävä tai lopullista onnellisuutta tuottava; fiilis ja nautinto elämässä tullee oikeanlaisen prosessin jauhamisesta ja siitä että nimenomaan ymmärtää tavoittelemansa onnellisuuden syntyvän tästä prosessista, matkasta, ei päämäärästä. Vapaus saada toteuttaa tätä kultaista prosessia on THE THING! Zen melkein saavutettu.

      seuraavaa postausta odotellessa, jotain ajantasaisia käyriä olisi myös mukava saada katsella (kommentteineen)

      #945977

      SUPER_L
      Osallistuja

      Monta kertaa tehnyt mieli paivitella tanne jotain, mutta aina se on syysta tai toisesta jaanyt. Nyt oli jotenkin sopivan uneton yo ja kevatta rinnoissa sen verran, etta jotain voisi kerrankin naputella sanoiksi asti. Pahoittelut muuten, mulla on jenkkilappari eli ”a””a”kk”o”si”a” ei ole luvassa.

      Viime vuosi oli pelien ja elaman suhteen jotenkin todella kaksijakoinen. Alkusyksysta oli tiedossa muutto Lontooseen tyttoystavan opiskeluiden perassa – en tieda johtuiko alkuvuoden kankeahko suorittaminen osittain siita, etta tiesi jonkinlaisen suurehkon elamanmuutoksen olevan kulman takana, mutta about nollaa vuosi kuitenkin naytti maisemien vaihtuessa. Lontoolla ja erityisesti paikallisella kasinolla eli Vic:illa on jotenkin erityinen paikka mun sydamessa: mun serkku opiskeli aikoinaan taalla, ja 19-vuotiaana, juuri pokerin loytaneena ja intista paasseena elamaniloisena untuvikkona kavin taalla monta kertaa. Looking back, ylivoimasesti parhaat pokerimuistot yla- ja alamakineen liittyvat juuri noihin reissuihin. Tulee vielakin sick vibat kun muistelen yhta vajaa parin tonnin pottia 1/2 NL:ssa, jossa floppasin setin ja tarisevin kasin _min_ check reissasin turnin – irlantilainen merimies vajoaa syvatankkiin… ja lopulta suu vaahdossa maksaa 0 equitylla. Se oli se ylamaki-osio. Alamaki-osiossa rapsahdettiin serkkupojan kanssa kumpikin totaalisen poikki rulettiin ja kaveltiin Lontoon tihkusateisessa yossa takaisin meidan ho(s?)tellille, jonka >70-vuotias pitaja tirkisteli meidan huoneeseen seinassa olevassa reiasta. Noh, ainakin oli halpaa.

      Talla kertaa ensimmaisena paivana Lontoossa hipsin Starbucksiin lappari kainalossa ja rukoilin kaikkia mahdollisia ja mahdottomia jumalia saastamaan mut jattimontulta Britannian valloituksen ensimetreilla. Kuten olettaa saattaa, rangaistus oli hirvittava ja luonnollisesti katkaisin tilillani lepailleet n. $50k historian ylivoimasesti tilttaavimpaan peliin eli 888:n push or foldiin. Anyhow, taalta oli todella vaikeaa loytaa mitaan fiksua asuntoa ja ekat viikot kuluivatkin ei-niin-rattoisasti muutamassa eri hotellissa. Hotelleissa asuessa ja kamppaa etsiessa lapioinkin urani tahanastisen suurimman kuopan. Tuskin pelasin mitenkaan erityisen huonosti, mutta oon ehdottomasti sita mielta, etta elaman epastabiileissa ja ahdistavissa tilanteissa kannattaa vaan kiltisti olla pelaamatta. Varmaan sita pyrkii rauhottamaan mieltaan voittamalla, mutta hyvin usein tasta johtuen paadytaan haviamaan ja hankaloittamaan asioita entisestaan.

      Lopulta kamppa kuitenkin loytyi ja upswingi alkoi. Loppuvuodesta ei montaa pottia tarvinnut havita ja vuosi paattyikin $800-1000k tulokseen, mika tietysti oli kaikin puolin fantastinen lopputulema. Pokerin saralta vuoden huippuhetki oli Cannesissa jarkatyt isot privapelit. On siina vaan jotain sielun syvimpia sopukoita hivelevaa pelata hippusen liian isoa livea. Good times. Jotenkin Cannesin peleista mulla alko kuitenkin pokerin suhteen tosi paha henkinen lama, enka oikein vielakaan oo siita palautunut. Ei vaan jotenkin jaksa tai kiinnosta pelata entiseen malliin, vaikka ihan mukavasti tamakin vuosi on toistaiseksi mennyt. Koska ainakin fyysinen hyvinvointi on jokseenkin kaantaen verrannollinen pelituntien maaraan, uskon ja toivon etta pelaan yha vahemman tulevaisuudessa. Aika nayttanee.

      Sen verran tyhjaa alkaa lyomaan, etta parempi siirtya levon puolelle. Laitetaan nyt loppukaneetiksi muutama huomio Lontoosta:

      -metro on mieleton
      -uberlux on viela mielettomampi
      -musikaalit ovat loistavia <- paljon sanottu kaltaiseltani kuivalta korpulta
      -pubit ovat AINA taynna ja kaikkialla on poikkeuksetta sietamaton mekkala
      -Suomeen verrattuna saa on suorastaan loistava
      -hotellien hinta-laatusuhde huonoudessaan maailman ehdotonta eliittia

      Koska oletan etta moni taalla on yhta laiska kun mina, viimeisimpana ja hyvinkin mahdollisesti vahaisimpana haluaisin suositella pokerikommuunille appia nimelta Blinkist – lukeminen tekee hyvaa ja sita on tullut tehtya hapeallisen vahan viime vuosina. Blinkist tarjoaa tiivistelmia monen eri alan kirjallisuudesta, kannattaa ehdottomasti kayda kurkkaamassa.

      Voikaa hyvin,

      S

      #1019897

      SUPER_L
      Osallistuja

      Vuodesta 2018 ei jäänyt ainakaan pokerin saralta sen kummempaa tarinoitavaa jälki- tai muillekaan polville. Ensimmäinen puolikas oli muistaakseni hyvinkin monttuvoittoinen, mutta loppukuukaudet kiskottiin kalkkuja (ja kaljaa) kaksin käsin. Varmaan johonkin $500-700k haarukkaan vuosi lopulta asettui. Huvittavaa: nyt kun koitan miettiä mitä viime vuonna korttipöydän äärellä oikein tapahtui, ei valehtelematta tule yhtään kättä, sessiota tai mitään muutakaan mainitsemisen arvoista mieleen. Kuvaa varmaan ihan hyvin mun asennetta koko touhua kohtaan – välinpitämätöntä ja hengetöntä.

      Em. tulokseen täytyy kyllä olla meikäläisen tänhetkisillä taidolla vs. fieldi enemmän kuin tyytyväinen. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että laboratoorion ovea ei oo raotettu nyt n. puoleentoista vuoteen ja säpissä tuo luukku näillä näkymin myös pysyy. Välillä oon vilkassu omia ja muiden statseja verraten niitä monkerin tarjoamiin, mut siinäpä se. Vaikka labran suhteen oonkin patalaiska, pelillinen työmoraali ja maailmanluokan häpeilemätön bumhunttaus ovat ne tekijät, mitkä tätä huvipurtta on ainakin vielä toistaiseksi kannatelleet pinnan paremmalla puolella. Pokerin äärellä vietettyjä tunteja kertyy vielä oikein kiitettävästi ja näkisinkin, että laatu ja määrä ovat ainakin edellisvuosiin verrattuna kohtalaisessa tasapainossa. Toki kaikesta löytyy aina petrattavaa, esim. nykyään en jaksa juurikaan pelata alle 10/20, vaikka sieltä varmuudella tekis ihan kouriintuntuvia summia vuositasolla ja vieläpä täysin stressivapaasti. Onpa muuten typerää, varmaan pakko ottaa itseään Niskasta kiinni tässä asiassa.

      2019 on lähtenyt mollivoittoisesti käyntiin. Pelasin ekaa kertaa netissä 100/200 ja luonnollisesti hävisin yli 200k parissa lyhyessä sessiossa mennen about saman verran alle ev:n. Harmikseni tavoitin itseni toistamassa vanhaa kunnon ”miten täs voi vittu aina käydä näin”-mantraa, kunnes tajusin hävinneeni 10 biniä – jos on valinnut pokerin ammatikseen, tästä ei ole oikeutta valittaa ja pilata omaa saati kenenkään muunkaan päivää. Kyllä se montun pohja toivon mukaan joskus tulee vastaan.

      Viime vuonna elämässä tapahtui enemmän kuin pokerissa. Oleskelu Lontoossa päättyi ja kesä meni lomaillessa Suomessa. Alkusyksystä käytiin porukalla vaeltamassa Everestin base campiin. Maisemat oli ihan älyttömät ja teki yllättävän hyvää olla kaukana sivistyksestä ja kaupunkien melskeestä. En nyt kuitenkaan ihan varauksetta suosittelis tota settiä, 15 päivää tauotonta kävelyä ja huono ravinto erittäinkin alkeellisilla nukkumajärjestelyillä höystettynä on yllättävän tilttaava kombinaatio. Mutta erittäin vaikuttava kokemus kaiken kaikkiaan.

      Nepalista matka jatkui paremman puoliskon töiden perässä Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin. Hyvinä puolina mainittakoon ihmisten iloisuus ja hintataso, mutta siihen ikävä kyllä plussat päättyvätkin. Saasteet ja jokseenkin kokonaisvaltainen kaaos tekevät Hanoista länsimaalaiselle aika hankalan paikan asua. Varmasti myös paljon omasta asenteesta kiinni, mutta mua ei toistaseks oo inspiroinut tää meininki juurikaan. Oltiin Koh Samuilla ja Phu Quocilla just pari viikkoa ja lähinnä kyllä tulee surulliseks noissa paikoissa – todella roskaisia ja turismin melkeinpä pilaama saaria, jossa myydään enimmäkseen Changia ja happy endingejä. Ei edes jaksettu mennä sukeltamaan Quocilla kun ilmeisesti kaikki isommat merenelävät kalastettu ja korallit kuolleet pois. Sad. Kaikesta huolimatta muutaman viikon päästä lähdetään määrittelemättömän pituiselle kiertueelle akselilla Aasia-Aussit-Oseania, jos on jotain hyviä vinkkejä ja suosituksia ne otetaan avosylin vastaan.

      Kaikkea hyvää ja onnellista juuri alkanutta Sian vuotta!

    Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)

    Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.