Kotimainen peli hyvä – ulkomainen pokeri huonoa?

Borgåbladetin kolumnisti Sune Portin kommentoi lehden nettiversiossa Suomen rahapelimonopolin nykytilannetta ja tulevaisuutta 17.1.2008 ilmestyneessä kolumnissaan.

Onko rahapeli ylipäänsä hyvä tapa käyttää osa bruttokansantuotteesta eri tarkoituksiin?

Kysymys siitä, ovatko ulkomaalaiset peliyhtiöt oikeutettuja järjestämään rahapelejä, joko pelihallien tai netin kautta, on muuttunut ikuisuuskysymykseksi. Kansainväliset peliyhtiöt kolkuttelevat maamme ovea ja vetoavat yleisiin EU-periaatteisiin vapaasta kilpailuttamisesta ja monopolikiellosta, vaatien päästä sisään. Meidän omat valtiolliset pelijärjestäjämme, Veikkaus, Fintoto ja RAY pitävät kiinni siitä, että heidän toimintansa on yleishyödyllistä koska he antavat tuoton hyväntekeväisyyteen. Jopa Ahvenanmaan PAF:ia kohdellaan vaarallisena ulkomaalaisena toimijana (vaikka senkin tuotot menevät hyväntekeväisyyteen) siitä syystä että se tarjoaa palvelujaan ruotsin, englannin ja espanjan kielen lisäksi myös suomen kielellä.

Välillä on vaikea nähdä, johtuuko huolestuminen ulkomaalaisia peliyhtiöitä vastaan siitä että pelkäämme kansallisen monopolimme kärsivän, vai siitä että ongelmapelaaminen kaikkine epämiellyttävine vaikutuksineen yleistyisi. Meidän on vaikea käsittää, että pelihimon ongelmat ovat pienemmät riippuen siitä pelaavatko peliongelmalliset kotimaisia vai ulkomaisia pelejä. Vähän sama jos sanoisi että Koskenkorva on vähemmän haitallista alkoholisteille kuin viski. Monella eri tavalla on yritetty saada ulkomaalaiset peliyhtiöt Suomen pelimarkkinoilta. Viimeisin idea on professori Kalle Määtän käsialaa. Hän kirjoitti että suomalainen pelaaja, joka häviää rahansa laittoman pelinjärjestäjän saitilla, voisi vaatia saada hävityt rahansa takaisin. Professori toki jätti kertomatta miten käytännössä pitää vaatia rahaa takaisin yhtiöltä joka on kirjoilla vaikkapa Hongkongissa tai Kurredutt-saarella.

Nykyisen oikeuskäytännön mukaan ei voi laillisin keinoin vaatia peleissä häviämiään rahoja takaisin vaikkapa ulosoton kautta, jos velka on syntynyt esimerkiksi yksityisen pokeri-illan aikana jonkun kotona. Ei myöskään ole mahdollista vaatia pelissä hävittyjä rahoja takaisin oikeuslaitoksen kautta. Nettipokeriyhtiö Unibet vastasivat Määtälle nopeasti: Pelaaminen kasvaa jos on mahdollisuus vaatia häviöitä takaisin, koska silloin pelaaminen on riskitöntä. Unibet mainitsi myös että 80 % kaikista peliongelmista on perujaan kioskien, kauppojen ja ravintoloiden peli-automaateista.

On myös vaikea kuvitella että EU hyväksyy säännön joka sanoo, että ulkomaisten pelinjärjestäjien tulee maksaa häviöt takaisin pelaajalle, kun taas kotimainen monopolin ei tarvitsisi näin toimia. Suomen ainoa mahdollisuus säilyttää pelimonopolinsa on laatia sääntöjä joiden tarkoitus on vähentää peliriippuvaisuutta. Ei varmaan riitä, että tuotto käytetään yleishyödyllisiin kohteisiin. Lisäksi valtion tulee pysytä todistamaan, että nämä säännöt toimivat paremmin jos Veikkaus, Fintoto ja RAY noudattavat niitä yksikseen kuin jos niitä noudattavat myös ulkomaiset yhtiöt.

Kotimaiset pelit ovat oikeastaan tapa ajaa ”köyhänmiehen veroa”. Pelaaja on usein vähemmän vauras henkilö joka pelaa voittaakseen ”sen ison potin”. Tuotto, joka saadaan näiden ihmisten hiluista, käytetään sitten urheilun, kulttuurin, tieteen ja kansanterveyden tukemiseen. Hyvin perusteluin voidaan kysyä, että eikö ole oikeastaan valtion ja kuntien tehtävä vaalia näitä alueita. Onko uhkapeli järkevä tapa ohjata osa bruttokansantuotteesta eri päämääriin?

Totaalikielto toimii harvoin hyvin. Tässä tapauksessa on tasan yhtä hankalaa kieltää nettipelaaminen kuin kieltää ihmisiä matkaamasta Monte Carloon tai Vegasiin. Viranomaisillamme on todellinen ongelma kun he pyrkivät säilyttämään pelimonopolin. He ovat erittäin tietoisia ulkomaisista peliyhtiöistä jotka vuorostaan odottavat kieli pitkänä että EU potkaisee Suomen pelimarkkinoiden oven auki.

Lähde: Borgåbladet