Pelikassan hallinta

Aloittelevat pokerin pelaajat kysyvät usein, minkä kokoisen pelikassan pelaaja tarvitsee pelatakseen esimerkiksi $1-2 peliä. Kysymys on väärin asetettu. Oikea kysymys kuuluu: kuinka paljon voin riskeerata pelissä ottaen huomioon minun riskinsietokykyni ja nykyinen taloudellinen tilanteeni?

Pelikassa on pieni, jos siinä vähemmän kuin kuukauden ansiot. Keskikokoisessa rollissa on puolen vuoden palkka ja isossa noin vuoden. Pienen pelikassan menettäminen on hieman harmittavaa, keskikokoisen hermoille käyvää ja ison katastrofaalista. Rahan lisäksi on mietittävä riskinottohaluja, jotka ovat eri ihmisillä hyvin erilaiset. Osa erosta on luontaista, osa elämäntilanteesta riippuvaa. Keskivertopelaaja on valmis ottamaan kohtuullisen riskin voittaakseen. Jotkut karttavat riskiä tavallista enemmän ja jotkut taas rakastavat äärimmäisiä riskejä. Monet alkavat ottaa enemmän riskiä, kun peli ei kulje. Voitolla heistä tulee varovaisempia.

Riskinsietokyvyn ja pelikassan koon yhdistävässä taulukossa on kerrottu, kuinka paljon pelaaja voi riskeerata yhdessä pokerisessiossa. Taulukon on ennen meitä esittänyt Steve Zolotov:

  Suhde riskiin
Pelikassa Riskinottaja Tavallinen Riskin karttaja
Pieni 30 % 15 % 10 %
Keskisuuri 20 % 10 % 5 %
Suuri 10 % 5 % 3 %

Kun olet hävinnyt yhdessä sessiossa taulukon ilmoittaman prosenttiosuuden pelikassastasi, lopeta pelit siltä päivältä tai laske ainakin prosenttiosuus uudelleen pienentyneestä pelikassastasi. Kun saavut tuolle rajalle, lopeta tai laske taas uusi stop-loss –raja. Näin et voi koskaan mennä poikki. Voit riskeerata suurempia rahasummia (et prosenttiosuuksia!), kun voitat ja pelikassasi tukevoituu. Toisaalta tappioputkessa sinun on pelattava pienempää peliä. Luontainen taipumus on tehdä päinvastoin, pelata isompaa voittaakseen takaisin jo menettämänsä rahat. Niin vain nopeutat pelikassasi kuivumista. Pienemmällä kassalla voit ottaa suhteellisesti isompia riskejä, koska pieni pelikassa on helpompi saada takaisin kuin iso.

Tappioputkessa pelaajan poikkimenemisriski lisääntyy nopeasti. Gambler’s Ruin, pelurin täystuho, tunnettu laskentakaava kertoo, että puolet pelikassastaan menettävän pelaajan riski menettää kaikki rahansa 35-kertaistuu. Pelikassan nopea hupeneminen on aina hälyttävää ja perusteellisen itsetutkiskelun paikka. Vaara menettää loputkin on suuri.

Pelikassaan ja taitoihin nähden liian ison pelin pelaaminen on eräs yleisimmistä virheistä pokerissa. Pokerissa häviäminen on yleensä merkki siitä, että tekee jotain väärin, ovat virheet sitten strategisia (liian kova seura) tai taktisia (pelivirheet). Hävitessään pelaaja kadottaa helposti malttinsa ja arvostelukykynsä ja pelaa entistä huonommin, liian varovasti tai liian aggressiivisesti. Tappiolla on helppo tehdä virheellisiä päätelmiä sekä omista kyvyistä että meneillään olevasta pelistä.