(Netti)pokerin laillisuudesta

Pokeritedon nimimerkki Hauturi pohdiskelee kirjoituksessaan nettipokeri laillisuuskysymyksiä.

Nettipokerin laillisuudesta

Viime aikoina nettipokeri on saanut suuren suosion Suomessakin – eräiden arvioiden mukaan pelaajia on jo noin sata tuhatta. Suurin osa pelaajista käynee vain kokeilemassa peliä, mutta joukossa on paljon niitäkin, jotka pelaavat säännöllisesti, osa hankkiakseen sivutuloja ja osa elättää itsensä pelkästään pelaamisella. Suosituimmilla pokeriaiheisilla keskustelupalstoilla on tuhansia rekisteröityneitä käyttäjiä.

Pokeri on Suomen lainsäädännön mukaan arpajaislain alainen peli. (Myös rikoslaki käsittelee uhkapelejä yleisesti, mutta rikoslaki ottaa ainoastaan kantaa siihen, että pelin panos ei saa olla suhteettoman suuri osallistujan varallisuuteen tai tulotasoon nähden.) Arpajaislaki määrittelee arpajaisiksi kaiken sellaisen toiminnan, johon osallistutaan vastiketta vastaan, josta voi saada rahanarvoisen voiton, ja jossa voittaminen perustuu kokonaan tai osittain sattumaan. Näin ollen esim. ilmaiset pokeriturnaukset jäävät arpajaislain määritelmän ulkopuolelle. Vastikkeellisuuden määrittelystä on käyty keskustelua. Jotkut ovat esittäneet, että vastikkeellisuus tarkoittaisi sitä, että pelin järjestäjä ottaa osuuden osallistumismaksuista tai poteista, ja että pelit joissa osallistumismaksut jaetaan kokonaan palkintoina tai potit lyhentämättöminä pelaajien kesken, olisivat itse asiassa vastikkeettomia. Hallituksen esitys ei kuitenkaan tue tätä näkemystä, vaan vastikkeellisuutena pidetään sitä, että osallistuminen maksaa, toisin sanoen ilman rahaa ei voi pelata.

Suurempi keskustelu on käyty siitä, perustuuko voittaminen kokonaan tai osittain sattumaan. Lienee selvää, että pokerissa voittaminen ei perustu kokonaan sattumaan, mutta perustuuko se sattumaan edes osittain? Pokerin taitopeliluonnetta korostavat sanovat, että jos riittävästi käsiä pelataan, saavat kaikki pelaajat tasaisesti kaikenlaisia käsiä, ja ainoa millä on merkitystä on pelaajan taito. Tämä pitääkin paikkansa, mutta käytännön ongelma on, että ennen kuin yksittäisen käden tuurielementti tasoittuu, pitää käsiä pelata suunnaton määrä. Taitoaspektia on puolustettu vertaamalla myös muihin korttipeleihin, esimerkiksi bridgeen, joka yleisesti tunnustetaan puhtaaksi taitopeliksi. Erona on kuitenkin se, että bridgeä turnauspelinä pelattaessa pelaajat joiden tulosta verrataan keskenään pelaavat samoilla - hyvillä tai huonoilla - korteilla. Helsingin käräjäoikeus on Suomen Pokerinpelaajat ry:n hallitusta vastaan käydyssä jutussa todennut pokerin olevan ainakin osittain sattumaan perustuva peli ja siten rahasta pelattuna arpajaislain alainen.

Arpajaislaki määrittelee erilaisia arpajaisten toimeenpanomuotoja. Näistä pokeri kuuluu kasinopeleihin, joiksi määritellään ruletti-, kortti- ja noppa- sekä muut niihin rinnastettavat pelit, joita pelaamalla voi voittaa rahaa. Arpajaislaki säätää edelleen, että kasinopelit kuuluvat peleihin, joiden järjestämiseksi annetaan ns. rahapelilupa. Rahapelilupa voidaan antaa eri pelimuotoihin vain yhdelle toimijalle kerrallaan. Tällä hetkellä rahapeliluvat on jaettu Veikkaus Oy:lle (raha-arpajaiset sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelit), Finntotolle (totopelit) ja Raha-automaattiyhdistykselle (raha-automaatit, kasinopelit ja pelikasinotoiminta). Muita arpajaisten muotoja saavat järjestää yhdistykset, säätiöt ja yleishyödylliset yhteisöt luvan haettuaan. Pienimuotoisia arpajaisia voidaan järjestää ilman lupaa.

Pokeripelejä saa siis Suomessa toimeenpanna vain RAY. Nettipokerin osalta ongelmallinen kysymys on kuitenkin se, missä toimeenpano tapahtuu. Sisäasiainministeriön ase- ja arpajaisyksikköä johtava hallitusneuvos Jouni Laiho on toistuvasti julkisuudessa todennut, että kun suomalaiset pelaavat pelejä, tapahtuu toimeenpano Suomessa. Samaa katsantokantaa edustavat muutkin valtiollisia rahapelimonopoleja lähellä olevat tahot, esim. edellisen eduskunnan asettaman rahapelifoorumin puheenjohtaja, Veikkauksen entinen toimitusjohtaja Matti Ahde. Asia ei kuitenkaan mielestäni ole niin selkeä, kuin näissä lausunnoissa annetaan ymmärtää. Internet, jonka välityksellä pelaaminen tapahtuu, on vain tekninen apuväline peliin osallistumiseksi. Mielestäni se voidaan tässä mielessä rinnastaa vaikkapa postiin, puhelimeen tms. Entäpä jos ostan Espanjasta lottokupongin, ja se postitetaan minulle, tai soitan puhelimella englantilaiselle vedonvälittäjälle ja lyön vetoa laukkakilpailun lopputuloksesta? Pannaanko siinäkin tapauksessa nämä arpajaiset toimeen Suomessa – mielestäni ei. Hallituksen esityksessä käytettävät sanamuodot tukevat tätä näkemystä. HE 197/1999 analysoi internetissä toimeenpantavia arpajaisia ja erottelee selkeästi tilanteet, joissa palvelin sijaitsee Suomessa vs. muualla. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että hallituksen esityskin lähtee siitä, että palvelimen sijaintipaikka on arpajaisten toimeenpanopaikka kun pelaaminen tapahtuu internetin välityksellä.

Arpajaislaki koskee kuitenkin myös Ahvenanmaalla ja ulkomailla toimeenpantavia arpajaisia, sikäli kuin arpoja myydään tai välitetään Suomessa. Tämänkin määrittely on yhtä lailla mieleenkiintoinen kuin toimeenpanopaikankin. Myydäänkö arpoja Suomessa, jos suomalainen pelaaja voi internetin välityksellä ostaa arvan ulkomailta? Hallituksen esityksen perusteluissa tunnutaan lähtevän siitä, että myydään. Perustelujen mukaan pykälällä pyritään estämään internetin yli tapahtuva pelaaminen, vaikka tunnustetaankin, että kielto lienee tehoton. Sisäasiainministeriön tulkinta lienee se, että ulkomaisen yhtiön pitäisi Suomen lain tuntien kieltäytyä ottamasta suomalaisia pelaajia asiakkaakseen, ja jos se ei näin tee, se rikkoo Suomen lakia. (USA:lla on hieman enemmän painoarvoa kuin Suomella, koska monet peliyhtiöt eivät enää ota USAlaisia pelaajia asiakkaakseen.) Ongelmallista on kuitenkin aukoton varmistuminen pelaajan kotimaasta.

Korkein oikeus on päätöksessään 2005:27 tuominnut ahvenanmaalaisen Penningautomatföreningenin johtoa arpajaislain rikkomisesta. Tuomion perusteluissa katsotaan, että koska manner-suomessa asuvilla on ollut mahdollisuus osallistua internetin välityksellä rahapeleihin, niin arpajaiset katsotaan toimeenpannun myös mannermaalla, ja siten toiminta on arpajaislain vastaista.

Arpajaisten toimeenpanopaikka on paitsi arpajaislain myös tuloverolain kannalta oleellinen asia, ja kiinnostaa siksi erityisesti niitä nettipokerin pelaajia, jotka peleistään jotain voittavat. Tuloverolain mukaan nimittäin arpajaisvoitto, joka on joko arpajaisverolain alainen tai EU:n alueella jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti järjestetyistä arpajaisista saatu, on verovapaata tuloa. Arpajaisverolaki taas koskee arpajaislain mukaisesti tai muuten julkisesti järjestettyä arvontaa, jonka voittoa ei voida pitää vastikkeena jostain työsuorituksesta. Mielenkiintoinen kysymys on, miten kohdellaan arpajaisvoittoa, jos arpajaiset tulkitaan toimeenpannuiksi Suomessa, mutta vastoin Suomen lainsäädäntöä?

Muissa maissa suhtautuminen internetissä tapahtuvaan pelaamiseen vaihtelee. Yhdysvalloissa asia nousi erityiseen julkisuuteen viime syksynä, kun osana ns. Safe Port Actia, jonka pääpaino on terrorismin torjunnassa, säädettiin myös Unlawful Internet Gambling Enforcement Act (UIGEA). Tämän lain lähtökohtana on vuoden 1961 Wire Act, joka kieltää puhelimitse tapahtuvan vedonvälityksen. Wire Actin on yleisesti katsottu kieltävän myös nettipokerin, mutta ainakin yhdessä oikeustapauksessa on otettu myös toisenlainen näkemys. UIGEA taas nimensä mukaisesti säätää toimia, joihin on ryhdyttävä, jotta Wire Actin mukaisesti laittomana pidetty pelaaminen ei olisi mahdollista. Nämä toimet koskevat erityisesti pankkeja ja rahoituslaitoksia, joiden ei sallita välittävän maksuja internetissä toimiville peliyhtiöille. Pian lain säätämisen jälkeen monet peliyhtiöt ilmoittivat, että he eivät enää ota USAlaisia asiakkaita, ja olemassaolevat USAlaiset asiakkaat eivät voi enää pelata. Myös osa verkkolompakkoyhtiöistä on joutunut muuttamaan asiakaspolitiikkaansa. Suositun Neteller-verkkolompakkoyhtiön perustaja ja entinen toimitusjohtaja pidätettiin USAssa syytettynä UIGEAn vastaisesta toiminnasta. Samalla yhtiön USAlaisten asiakkaiden varat Neteller-tileillä jäädytettiin. Nyttemmin varat on vapautettu ja saatu palautettua asiakkaille, mutta johtajat odottavat oikeudenkäyntiä ja Neteller ei enää palvele USAlaisia asiakkaita.

UIGEAa on monissa yhteyksissä kritisoitu voimakkaasti, ja yleisesti ollaan sitä mieltä, että laki ei olisi koskaan mennyt sellaisenaan läpi, mutta tärkeänä pidettyä Safe Port Actia ei haluttu kaataa näin vähäpätöisen asian takia. Nyttemmin on käynnistetty uusia lakialoitteita sen kumoamiseksi.

Kansainväliset järjestöt, mm. EU ja WTO sekä niiden sopimukset lähtevät yleensä siitä, että jäsenvaltioiden välillä pitäisi sallia vapaa kilpailu ja palvelujen tarjoaminen jäsenvaltiosta toiseen. Rahapelit tekevät kuitenkin usein poikkeuksen. Esim. useimmat jäsenvaltiot ovat jättäneet WTO:n palveluja koskevasta GATS-sopimuksesta rahapelit soveltamisalueen ulkopuolelle. Samoin EU on toistaiseksi sallinut rahapelimonopolit, jos ne perustuvat esim. kansalaisten moraalin ylläpitämiseen tai uhkapelien haittavaikutusten minimointiin. Suomenkin rahapelimonopolit ovat kuitenkin jatkuvasti EU:n tarkkailussa, varsinkin koska Suomesa erityisesti Veikkaus mainostaa pelejään huomattavilla summilla. Suomi on saanut kirjallisen huomautuksen komissiolta, ja sen jälkeen komission perustellun lausunnon, johon Suomi on juuri lähettänyt vastauksensa. Vastauksessaan Suomen valtio pitää edelleen kiinni linjastaan, jonka mukaan monopoli ei ole EY:n 49 artiklan vastainen, että monopoliyhtiön mainostaminen ei ole ristiriidassa EU säännösten kanssa, ja että monopoli on tarpeen uhkapelien haittavaikutusten minimoimiseksi ja rahapesun ja muun rikollisen toiminnan estämiseksi. Nähtäväksi jää, miten asia etenee EU:ssa. Oma arvioni on, että monopoli murtuu n. viiden vuoden kuluessa.

Uutisen avainsanat: