ABC-pokeria, toivepokeria vai tahtopokeria?

 Kun noin kuukausi sitten hyppäsin koneeseen määränpäänä Las Vegas, olin jo etukäteen päättänyt pyhittää koko lennon turnauspokerin syvälliselle pohdinnalle. Hävettää tunnustaa, mutta se oli oikeastaan ensimmäinen kerta. Toki aiemminkin luettuani esim. artikkeleita ja analyysejä olin pohtinut ja yrittänyt parhaani mukaan sisäistää lukemaani tekstiä. Mutta ajatukset olivat aina lähteneet liikkeelle siitä, miten joku toinen oli käsitellyt asiaa. Olin saattanut olla sekä puolesta että vastaan ja jakanut myös ajatuksia paljonkin muiden pelaajien kanssa. Nyt kuitenkin päätin lähteä liikkeelle ajatuksissani siitä hetkestä kun istun turnauspöytään ja unohtaa kaiken, mitä siihen asti olin ajatellut, kuullut tai lukenut turnauspokerista. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta lentomatkastani tuli suuri käännekohta urallani.

Olen alusta asti kuunnellut mielelläni itseäni parempia pelaajia ja purematta niellyt minulle syötetyt turnausstrategiat. Ja eipä ihme, sillä nehän ovat tietenkin kuulostaneet hyviltä – on täysin loogista, että kymppiparilla korotetaan tai että 83 kipataan.  Hyvin on käynyt järkeen myös position merkitys; mitä aikaisempi positio, sen paremmat on korotuskorttien syytä olla kun taas buttonista voi korottaa huonoillakin jos muut ovat foldanneet. ABC- pokeria siis. Minulle oli kuitenkin kevään aikana tullut muutamissa isommissa turnauksissa, lähinnä netissä, hulluja ajatuksia. Ne saivat vielä lisävahvistusta, kun eräs ystäväni totesi minun olevan liian sinisilmäinen (= naiivi) joidenkin asioiden tai ihmisten suhteen. Kiltin tytön syndroomasta jollain lailla aina kärsineenä koin tietenkin kaikista kyseenalaistavista ajatuksista suorastaan huonoa omaatuntoa,  mutta silti pakotin itseni jatkamaan asioiden perusteellista käsittelyä.

Kun ensimmäinen ateria tarjoiltiin lennolla, olin mielikuvaharjoituksissani turnauksessa siinä tilanteessa, että tein mojovan reraisen BB:sta  buttonin korotukseen kädessäni vaivainen 63o. Ruokahaluni katosi siinä samalla kun tunsin, että nyt olin pääsemässä pokerissa uudelle tasolle, en vain vielä ollut lainkaan varma, olisiko suunta ylös- vai alaspäin. Koin suurta tarvetta harjoitella lyömään kunnolla vastapalloon myös roskakorteilla, mikäli koin blindiäni ryöstettävän. Tätä harjoitusta toistelin mielessäni kymmeniä kertoja erilaisilla käsillä. 70% jaoista button kippasi ja 20% jaoista maksoi, milloin vein potin flopilla. Strategia rupesi tuntumaan tunnin harjoittelun jälkeen hyvältä ja kasvatti itseluottamusta stackin lisäksi turnauksen edetessä.

Koska olin siis itse osannut päätellä, että useimmiten myöhäisestä positiosta tulleessa korotuksessa on kyseessä asiallinen blindien ryöstö, tuli tietenkin seuraavaksi mieleeni, että varmasti aika moni muukin ajattelee niin. Tässä kohtaa jo säikähdin omia ajatuksiani, kun rupesin pohtimaan, että miksi ihmeessä korottaisin huonoilla korteilla loppupositiosta ja hyvillä varhaisesta ? Senhän pitäisi olla toisin päin, ainakin välillä. Toinen nurinkurinen ajatus syntyi tilanteesta, jossa olen aiemmin korottanut esim. AK:lla, saanut maksun ja floppi on mennyt ohi. Olen kuitenkin lähes aina lyönyt jatkolyönnin ja vastustajan tultua kylkeen, joutunut kippaamaan. Jos lyöntiini on kipattu, olen netonnut ainoastaan preflopkorotuksen verran. Miksi en siis käyttäisi tässä tilanteessa kelpo check-raisea aseena ? Kun floppi siis tulee QT2 sökötän ja vastustaja haistaa heikkouden – ”arvasinpas, että sillä on AK ja floppi meni ohi”. Koska harvoinhan vihulla on se Q kiinni, eikä taatusti yliparia floppiin, mukava check-raise saa vastustajan luopumaan pienestä paristaan, AJ:stä ja myös AT:stä.

Paljon lisää vielä hullummalta tuntuvia ajatuksia suorastaan tulvi päähäni, mutta eipä hätää, siinähän minä vain istuin oikeasti lentokoneessa ja kuvittelin pelaavani isoa turnausta. Lennot Las Vegasiin asti menivät nopeammin kuin ikinä ennen ja olo oli virkeä ja rauhallinen huolimatta pitkästä matkasta ja seuraavana aamuna alkavasta WSOP:n pääturnauksesta – isoimmasta koitoksestani pokeriurallani toistaiseksi. Kun seuraavana aamuna turnaus sitten oikeasti alkoi, ryhdyin kuitenkin jostain syystä pelaamaan entiseen tyyliini. Päivän loppupuolella olin melko lähellä alkustackiäni, vaikka noin puolet sinä päivänä alottaneista pelaajista oli jo pudonnut. Viimeisellä tauolla masentuneena totesin Akille olleeni pahasti korttikuollut ja silloin kolahti ja kovaa. Aki katsoi minuun hyvin tuimasti ja totesi tiukalla äänensävyllä, että ”Nyt Minna, on aika lopettaa toivepokerin pelaaminen”. Mitä ?!? Toivepokerin pelaaminenhan on niin helppoa ja mukavaa, varsinkin näin kärsivälliselle ihmiselle. Odottaa vain, että tulee ne hyvät kortit ja niillä on sitten niin mukava lyödä. Koska kuitenkin kunnioitan ja arvostan Akia suuresti ja edelleen kärsin liiallisestakin kuuliaisuudesta, päätin uskoa Akia ja yrittää pelata ensimmäistä kertaa elämässäni taitopokeria. Olinhan koko matkan jo psyykannut itseäni siihen suuntaan – pelaamaan tilanteita ja vastustajia, korteista välittämättä.

Päivän viimeisellä kahden tunnin tasolla tuli heti eteen tilanne, missä ollessani isossa blindissa, CO korottaa 4,5xBB muiden kipattua. Minulta löytyy JTs, millä olisin aiemmassa elämässäni saattanut maksaa ja toivoa hyvää floppia. Mutta en enää. Korotin yhteensä 11BB ja button foldasi instana. Näinhän sen kuuluikin mennä! Seuraavan kerran ollessani isossa blindissa, minua ennen tulee raise ja reraise, joten kakkospari on helppo heittää pois. Sitä seuraavalla kerralla aiempi tilanne toistuu – button korottaa 4xBB ja minulla sillä kerralla oli muistaakseni T2. Oksettaa ajatuskin korottaa lisää sillä kädellä, mutta mietin Akia nahkatakissaan tuimannäköisenä ja lyön lisää. Button manailee hetken, minkä jälkeen luopuu kädestään, eikä tilanne toistu enää kertaakaan sen jälkeen. Valtava hyvän olon tunne valtaa minut – taidan nyt pelata sitä tahto- tai taitopokeria.  

Kun turnaus etenee seuraavana päivänä, rupean varovasti soveltamaan käytäntöön uusia ajatuksiani pokerista. Ehkä minulla on tuuriakin mukana, mutta tunnun tekevän yksi toisensa jälkeen oikeita päätöksiä. Mukana on myös äärimmäisen tiukkoja, mutta oikeita kippejä ja etenen kolmanteen ja neljänteenkin päivään. Koska oikeasti olen edelleen äärimmäisen korttikuollut, keskityn peliin paremmin kuin koskaan aiemmin. Sitten tulee tilanne, missä minulla on K2 keskipositiossa ja sillä päätän korottaa. Muut kippaavat, mutta BB lyö kylkeen. Vaihtoehtoja on tasan kaksi: fold tai reraise. Koska olin ollut hissukseen hyvän aikaa, päätän valita jälkimmäisen ja BB hetken jälkeen näyttää rouvaparin ja kippaa! Näyttelen hieman harmistunutta, mutta kehun lopulta tätä miestä hyvästä kipistä – halusin ehdottomasti säilyttää tiukan imagoni. Kun heitän korttini pois, ne osuvat vahingossa jakajan käteen ja kääntyvät ympäri. Kiltti tyttö sisälläni on kuolla häpeään, mutta uusi Minna myhäilee – eipä tässä mitään, nyt tämä paljastus täytyy vain osata hyödyntää. Tilaisuus tarjoutuu heti seuraavassa kädessä, kun käteeni tulee KQs ja äskeinen herra on hyvin lämmitettynä SB:ssa odottamassa saavansa antaa minulle kunnon selkäsaunan. Korotan ja saan ainoana mukaan juuri saman lämpimän herran, kuten halusinkin. Floppi tulee Q korkea, hän sököttää ja minä lyön. Saan odotusteni mukaisesti maksun ja olen melko varma johdostani. Turn avaa minulle lisäksi värinvedon ja herran jälleen checkattua checkkaan perässä. River pata, mikä tekee minulle K korkean värin ja äijä vieläkin checkkaa. Teen ihan järjettömän kokoisen all-in lyönnin, minkä ukkeli maksaa hetkeäkään epäröimättä. No, olihan silläkin ollut Q kiinni, mutta onnettomalla kickerillä. Ikinä aiemmin en olisi uskaltanut lähteä pelaamaan KQ:lla välittömästi aiemman K2 –tilanteen jälkeen. Nyt en kuitenkaan nähnyt muuta kuin kuumana höyryävän vihun, jolta pienellä (tai no myönnetään, hieman paremmalla) tuurilla saisi merkit pois.

Joku totesi minulle pudottuani lopulta viidennen päivän jälkeen turnauksesta, että olisi ehkä aika oppia olemaan pelaamatta paskoilla ja vielä alkupositiosta! . Mutta nythän minä sen vasta olen oppinut, enkä varmasti lopeta. Tosiasiassa pelasin kuitenkin viimeisenkin jaon hyvin, mutta lopulta kävi vaan huono tuuri. Pokeri on tätä nykyä paljon mielenkiintoisempaa ja antoisampaa kaikin tavoin, mutta aivan äärimmäisen rankkaa. Hereillä pitää olla joka hetki, eikä enää voi käydä tekemässä lapsille iltapalaa samalla kun pelaa. Nyt vasta ymmärrän pelaajia, jotka pitävät puhelimen suljettuna ja oven teljettynä kun pelaavat turnausta.

Jätin tästä paljon asioita ja yksityiskohtia pois, enkä kanna vastuuta, jos joku menee poikki ajatuksiani noudattaen – kehotan noudattamaan varovaisuutta ! Toivon kuitenkin, että tämä kolumni   rohkaisisi kyseenalaistamaan asioita ja miettimään syvästi ratkaisuja, mitä tekee. Tapoja pelata pokeria on paljon, mutta vain Sinä tunnet itsesi ja tiedät mikä Sinulla toimii – kunhan tutkit itseäsi ja peliäsi tarkasti.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.