Anna pahan kiertää

Aki Pyysing

Olen ollut kohta kaksi kuukautta keuhkoputkentulehduksessa. Olisi kovasti tarvetta esimerkiksi tintata jotakuta nyrkillä naamaan. Kohteeksi sopisivat hyvin esimerkiksi lenkkeilyllään ja salikäynneillään kehuskelevat radiojuontajat. Koska lähtökohtaisesti pidän väkivaltaa yksikertaisten ongelmanratkaisuna, puran ahdistustani panettelemalla terveitä ihmisiä.

Viime loppuviikon olin Tallinnassa pokerireissussa. Sembalot olivat muuten kivat, mutta yksi nuori pokeriammattilainen saattoi onnistua ampumaan itseä ja kollegoitaan jalkaan varsin pahasti.

En nähnyt tapahtumaa, mutta kuulin sivukorvalla ensin tarinan yhden version. Paikallinen sankaripeluri olisi kuulemma halunnut pelata kertojan eli suomalaisen ammattilaisen kanssa, kun tämä suostuu laittamaan livejä siinä missä muut eivät. Tästä syystä Eestin mestari oli vaihtanut samaan pöytään kertojan kanssa. Tässä mielestäni tarinoitsija suhtautui todellisiin tapahtumiin kuin Jaajo aamushowssaan. Ensinnäkään jutussa ei ollut oikein logiikkaa ja toiseksi selittäjä näytti Heikki Hiilamolta kertomassa veronkorotusten vaikutuksista talouteen. Heikkikin nimittäin tuntee Lafferin käyrän, mutta ei halua siitä potentiaalisellle äänestäjäkunnalleen erityisesti avautua.

Niinpä selvittelin asiaa. Ilmeni, että muut pöydässä olleet olivat hyvinkin halukkaita sekä kertomaan tapahtumasta että lynkkaamaan kollegansa. Kolme eri peluria kertoi, että tarinan sankari oli saapastellut saluunaan, ja todennut, että ei pääse mitenkään haluamaansa pöytään. Niinpä hän oli ensin neuvotellut star attractionin ja sitten brushin kanssa käytännön vastaavan, mutta privaattipöydän auki, johon muilla suomalaisilla ei ollut enää asiaa.

Saahan sitä tietysti askarrella, vaikka itse pidän yksittäisten pelaajien pöydästä poimimista hyvin lyhytnäköisenä ja muutenkin arveluttavana puuhana. Sillä saadaan sellaiset pelaajat harkitsemaan lopullista ratkaisua pokerin suhteen, joiden kanssa useimmat ammattilaiset juuri haluaisivat pelata.

Sivuutetaan enimmäkseen sekin, että pokeriammattilaiset ovat hyvämuistista ja siten pitkävihaista porukkaa. Tallinnassa kaltoin kohdeltu trio yrittää kyllä jatkossa tuikata juonittelijalle keklua keuhkoihin, jos se vain suinkin on mahdollista. Pokeripöydässä tapahtuu paljon kaikenlaisia tahallisia ja tahattomia kämmejä. Näissä tilanteissa ei ole mitenkään haitaksi, jos muut pelurit eivät vihaa sinua yhtä paljon kuin halla-aholaiset nykyisin Timo Soinia.

Mutta sitä ei sivuuteta, että miten jatkossa pelit Tallinnassa menevät. Virolaiset ovat nimittäin ennenkin olleet näppäriä eristämään omat tähtipelaajansa. Kun nyt privapöytiä alettiin kasinolle aukoa, vastaavissa tilanteissa niitä voi olettaa hyvin tulevan jatkossakin. Ja on ihan turha kuvitella, että virolaisista koostuviin hyvin privapöytiin on kenelläkään ammattiporolla mitään asiaa.

Mutta oli nuorella miehellä varmaan kiva yksi sessio. En laita sankarin nimeä kolumniin, koska en itse nähnyt tapahtumia, enkä halua heikentää nuoren miehen pokerin ulkopuolisia työllistymismahdollisuuksia.

Tallinn Summer Showdownissa turnaukset pyörivät muuten hyvin, paitsi että en jaksanut juuri yli seitsemän tunnin pelipäiviä. High Rollerissa hävisin Samuli Sipilälle headsupin ja toivun siitä viimeistään hiekkahoidossa. Paremmassa fyysisessä kunnossa olisin uskoakseni pelannut paremmin.

Käteispeliin antaisin lahden molemmin puolin kehitysehdotuksen. Brusheille voisi kouluttaa vähän pelisilmää pöytien avaamiseen. Ymmärrän kyllä, että kaikkiin känniläisten pokeripitissä esittämiin huoliin, murheisiin ja turhiin toiveisiin ei kannata kovin paljon reagoida. Mutta silti voisi vesiselvien asiakkaiden asiallisiin ehdotuksiin suhtautua vakavasti tai edes puoliystävällisesti.

Mie paljastan ammattisalaisuuden, joka jostain syystä ei ole kaikilla brusheilla tiedossa: Useimmilla pelureilla ei ole mitään ehdotonta suosikkipeliä tyyliin 2/2 PLO, vaan he ovat jonottamassa uusiin pöytiin enimmäkseen siltä varalta, että uusi pöytä olisi parempi. Jos ei brush oikeasti ymmärrä, mikä peli mahdollisesti vetää, voi esimerkiksi kysyä asiakkailta. Kantapelurit ovat yleensä hyvin kartalla siitä, mikä pöytä oikeasti avautuu ja pysyy vielä hengissäkin.

Tallinnan kilpailuetu Helsinkiin on siinä, että uusia pöytiä kuitenkin avataan melko nöyrästi, vaikka lajit valitaan välillä vähän hassusti kankeasta jonotussysteemistä johtuen. Jos Helsingissä ilmoittaa, että ei tulekaan jonottamaansa avattuun pöytään, ollaan siitä yleensä hyvin vihaisia ja varoitellaan ryhtymästä taparikolliseksi. Vastaavassa tilanteessa etelämmässä kohautellaan lähinnä olkia.

Käväisin pelaamassa yhden turnauksen maanantaina alkaneessa Fennia Grand Slamissakin. Tein lopussa juuri sellaisia virheitä, mitä tavallisesti annan muiden pelureiden omahaturnauksissa tehdä, ja jäin kolmanneksi. Tämänkin laitan osin sairastelun piikkiin, sillä olin puoliltaöin jo aika sipissä, enkä oikein jaksanut kunnolla keskittyä.

Valitettavasti jouduin tuomitsemaan itseni pelikieltoon loppuslämiksi. Tai ainakin käyn ensin huomenna neljännen kerran konsultoimassa valkotakkisia, mistä niitä pakkopaitoja oikein saa, etten tee itselleni tai muille mitään peruuttamatonta.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.

EDIT: Yleisöpalautteesta johtuen olen vähän täsmentänyt Tallinnan tapahtumia paremmin muotoilluiksi.