PartyPoker PowerFest

Elämä on epäreilua – ja siihen on sopeuduttava

Aki Pyysing

Olin viime viikolla pari yötä siellä missä Napoleonkin piipahti 1798. Kenraali Bonaparte teki sen mihin Turkin sulttaanit eivät olleet pystyneet, ja pakotti Maltan ritarikunnan suurmestarin antautumaan. Minun retkeni tarkoitus oli tavallaan vähemmän sotaisa. Vietin nimittäin suurimman osan ajasta kalvosulkeisissa. Toki suunnittelimme Relax Gamingin iskujoukolla maailmanvalloitusta, aivan kuten Napoleonkin.

Näissä tilaisuuksissa virallisen ohjelman jälkeen yleensä yhden hengen vähemmistö (=mie) äänestää kasinolle menon puolesta ja sitten päädymme johonkin paikkaan, jossa teinimusiikki on riittävän kovalla, että pääsee harjoittelemaan huutamistaitojaan. Tällä kertaa yksi kavereista entisenä pokeriammattilaisena halusi verestää muistojaan ja päädyimme hajauttamaan yöhön hyökkääjät. Lupasimme liittyä rymyryhmään, jos kasinolla olisi tylsää.

Suuntasimme Casino Portomasolle. En odottanut peleistä paljon, koska olen pelannut siellä aiemminkin. Tavallisesti pöydässä on muutama maltalainen, jotka pelaavat huonosti, mutta tiukasti ja muutama pelityöntekijä, jotka pelaavat löysemmin, mutta vähän paremmin. Lisäksi on hyvät mahdollisuudet siihen, että 2/2 Texas on korttirikkain ja kovapanoksisin peli mitä on tarjolla.

Tällä kertaa löytyi 2/5 Texas, johon oli kaksi vapaata paikkaakin. Meidät istutettiin kahden käkkäräpään oikealle puolelle, jotka istuivat isojen pinojen takana. Toinen heistä puhui hyvää englantia ja toinen peruspakkoruotsin tasoista, eli osasi joitain sanoja ja jopa lauseita sinnepäin. Keskenään he puhuivat kieltä jota en osannut, mutta jota arvelin hepreaksi. EMOP:eja kiersi aikoinaan paljon israelilaisia ja opin tunnistamaan kielen puoliluotettavasti.

Hyvin nopeasti ilmeni, että pojat tykkäävät pelata enemmän käsiä kuin Mikonkadun teksurinki. Lisäksi he tykkäsivät kovasti työntää nippujaan keskelle ja vaatimuksena ei todellakaan ollut kärkipari, hyvä veto tai parempi. Aloin harmitella, kun olin vaihtanut kassalta vain tuhat euroa. Portomasossa ei rahaa vaihdeta pöydässä, vaan kassalla täytyy käydä. Mie olin kuitenkin ajatellut, että en viitsi vaihtaa purppuroitani viisikymppisiksi enempää kuin on tarpeen. Ulkomaalainen voi kyllä vaihtaa viisisatasia pelimerkeiksi, mutta takaisin on ainakin minulle tullut poikkeuksetta pikkuseteleitä. Tästä voi toki kiukutella, tai sitten sen voi ottaa annettuna haittatekijänä.

Muu pöytä koostui käsittääkseni yhdestä tai kahdesta pelialan palkkasoturista ja paikallisista serkuista. He vaikuttivat kaikki pelaavan enemmän tai vähemmän pelokkaalla rahalla tai ainakin vetivät jopa tiukemmin kuin Helsingin kantiksilla on tapana. Lisäksi oli yksi luultavasti saapasmaan turisti, joka istui juutalaisista heti vasemmalla ja pelasi melko luovasti hänkin. Olosuhteet olivat hyvin lähelle niin hyvät kuin ne Texas-pöydässä pöydän koostumuksen puolesta voivat olla.

Melko pian toinen Länsirannan miehittäjistä ja pastapoika laittoivat hivakat keskelle ainakin pääosin ennen floppia. Italia voitti, koska näytti Q8:n, josta oli muodostunut kahdet parit. Toiseksi tullut Israel heitti kortit muckiin. Italia vaati kortteja nähtäväksi. Israel kieltäytyi perustellen yleisillä korttihuoneiden säännöillä (ja ollen oikeassa). Italia pyysi brushin paikalle, joka selitti, että jos sir on jo näyttänyt voittokäden, ei käteispelissä hävinnyttä kättä tarvitse näyttää. Joko vajaa kielitaito tai yleinen ymmärryksen puute esti herra Italiaa hyväksymästä tätä.

Pelit kuitenkin jatkuivat. Melko pian makaroni alkoi taas meuhkaamaan, kun toinen ympärileikattu sanoi toiselle jotain kesken jaon. Maltallakin on tosiaan kiellettyä puhua muuta kieltä kuin englantia jakojen aikana, joskin tätä vahditaan hyvin maltalaisella otteella. Mie olin kyllä huomannut vieressä olevien herrojen puhuvan välillä jakojenkin aikana hepreaksi, mutta olin aikeissa puuttua asiaan, jos esimerkiksi saisin vakavan skitsofrenisen kohtauksen. Jos kimppaa pelataan siten kuin tämä kaksikko pelasivat, saisivat puolestani vaikka kaikki pelata samalla lailla. Lisäksi olin hyvin varma, että ei siinä mitään informaatiota kipatuista korteista todellakaan vaihdettu, vaan muuten vaan chatattiin. Lisäksi pojat pelasivat toisiaankin vastaan ihan tosissaan.

Italialainen päätti kuitenkin kutsua brushin paikalle. Tavallaanhan hän olikin sääntöjen puolesta oikeassa. Jännitin kovasti minkälainen mellakka olisi tulossa. Kumpikaan kansallisuus kun ei ole erityisen tunnettu kimiräikkösmäisestä reagoimisesta vastoinkäymisiin.

Nähdessään brushin luimivan pöytään, italialainen alkoi huutaa suoraa huutoa: ”Nämä kaksi puhuvat jotain arabiaa, kun niillä on kortit!” Silloin ajattelin, että nyt alkoivat rähinät. Italialainen jatkoi huutamistaan, toinen israelilaisista kommentoi yllättävän rauhallisesti ja lopulta brush ensin rauhallisesti ja sitten huutaen ilmoitti, että nyt olisi herran syytä olla hiljaa, tai pelit loppuvat. Hän myönsi kyllä, että ei saa puhua vieraita kieliä, kun on kädessä. Mutta suurempi rötös oli loukata toisia pelaajia. Pohdin hiljaa mielessäni, onko jollakin metodilla oikeasti mahdollista saada tulistunut italialainen vaikenemaan.

Ainakaan tällä kertaa ei ollut. Makaroni ei ymmärtänyt mistä oli kysymys, vaan jatkoi meuhkaamistaan brushin poistuttua. Mitä ilmeisimmin hän ei koskaan tajunnut kutsuneensa israelilaisia näiden verivihollisiksi. Melko pian pöytään tuli kaksi turvamiestä, jotka ilmoittivat, että pelit on sitten italialaisen osalta tältä illalta pelattu. Makaroni protestoi selittäen yhdeksättä kertaa, että sääntöjen mukaan ei saa puhua muuta kuin englantia. Turva vastasi sitten englanniksi, että häntä ei kiinnosta. Heillä on määräys poistaa herra pöydästä ja aikovat myös sen tehdä. Lopulta näkyi joku järjen pilkahdus mesoajassakin, ja hän ymmärsi vaihtoehtoina olevan kävellä omin jaloin kassalle tai vaihtoehtoisesti jalat ilmassa heiluen.

Tässä on muuten globaali vihje kaikille: Älkää alkako painimaan minkään kasinon turvamiesten kanssa, hopeaa on yleensä tulossa. Väliaikavoittoja voi (hyvin epätodennäköisesti) saavuttaa, minkä seurauksena vastapuoli hankkii paikalle lisää väkeä ja apuvälineitä. Toki jos omaa voimakkaan halun päätyä esimerkiksi naamalleen nippusiteisiin, niin sitten suosittelen.

Italialaisen poistuttua lopulta omin jaloin kahden seuralaisen saattamana, jatkoimme peliä. Onnistuin löytämään yhden seiskaparin, jolla vain maksoin parin maksajan takaa. Vierestäni israelilainen reissasi ja kaverinsa ja melkein kaikki muutkin maksoivat. Harkitsin survomista, koska minulla oli hyvin todennäköisesti paras käsi. Tosin potissa oli mukana pari tiukempaa veturiakin ja voihan sitä reippaalle pelurillekin tulla kuvapari. Päädyin sitten vain korvat luimussa maksamaan.

Floppi oli 996 rainbow, jonka sökötin, koska preflopreissaaja indikoi hyvin voimakkaasti aikovansa laittaa merkkejä peliin. Hän löikin tunnustelubetsin eli noin puolitoista pottia, mikä oli enemmän kuin miulla oli. Kaikki muut kippasivat. Yleisen elämänkokemuksen mukaan miulla on tässä aina paras käsi. Ysit ja yliparit lyövät monen pelaajan potissa ”aina” vähemmän. Toki olin pelannut tämän veijarin kanssa vain tunnin, joten mistä näitä tietää. Maksoin ja kaverin 64 ei tällä kertaa edennyt.

Vähän myöhemmin sain kallet etupositioon. Avasin ranskalaisittain suoraan neljäänkymppiin. Tässä pelissä vahvalla kädellä pystyi lyömään isosti ja saamaan silti maksuja. Maksuja tällä kertaa tuli vain neljä, mukaan lukien molemmat israelilaiset. Floppi oli kymppikorkuinen, jonka sökötin, koska vasemmalla puolella ollut kaveri vaikutti taas hyvin lyöntihalukkaalta. Hän löi vajaan potin, mie löin siihen vajaan kolminkertaisen ja hetken mietittyään Israel hyökkäsi kaikilla merkeillä ja mie maksoin. Tällä kertaa Israelilla oli viisi outtia (AT), mutta ne eivät riittäneet Kaakkois-Suomen valloitukseen. Olin neljä tonnia voitolla 2/5 Texasissa.

Hävetäkseni täytyy tunnustaa, että en enää ole kummoinenkaan pokeriammattilainen. Minulla oli aamulento, ja nuorena poikana olisin pelannut ainakin siihen asti, että ehdin nippa nappa lennolle, jos israelilaiskaksikko vain jatkaisi taisteluaan. Vaihtoehtoisesti olisin vaihtanut lentoa. Arvostan nykyään pitkälti enemmän yöunia kuin odotusarvoa, joten keräsin merkit vähän ennen neljää (lento 9.50) ja kävin kassalta hakemassa reippaat viisitonnia – pieninä seteleinä. Onneksi oli satasiakin joukossa.

Päätelin illan aikana, että vieressäni olleille veijareille peli oli varsin pientä. He eivät tuntuneet harmittelevan suuremmin vastoinkäymisiään, vaikka niitä aika paljon riittikin. Lisäksi he eivät olleet kasinolla ensimmäistä kertaa, koska brush tunnisti heidän kansallisuutensa. Daavidin tähteä ei ollut kummallakaan kaulassa ja Mossadin menestys perustuu osin myös siihen, että isrealilaisia ei voi naama-analyysin perusteella erottaa palestiinalaisista.

Todennäköisesti pojat pelaavat kasinolla muutakin kuin pokeria. Joka tapauksessa heidän ansiostaan oli avattu pokeripöytä, joka tuotti yli kaksisataa euroa per tunti tavanomaisen tyyliin satasen sijaan. Jos haluat ryhtyä kinastelemaan pikkuasioista tämän tason asiakkaiden kanssa, kannattaa varautua epäsuotuisiin tuomioihin. Mitä idempänä ja etelämpänä kasino on, sitä varmempaa on, että parempi asiakas saa parempaa kohtelua. Pohjoismaissa pelataan selkeästi tasa-arvoisemmassa hengessä.

Elämä on epäreilua – ja siihen on sopeuduttava. Toki jos ei pysty elämään minkään epäreiluuden kanssa, ei pokeria Välimeren maissa kannata pelata lainkaan. Jos osaa vähän pelata eikä hermostu odotettavissa olevista virhetuomioista, sitten ainakin rahallisesti kannattaa. 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.