Hyvästä strategiasta voisi pitää kiinnikin

Aki Pyysing

Kännissä on vaikea pelata hyvää pokeria kolmentoista tunnin ajan. Viina maksaa Tallinnan kohonneillakin hinnoilla murto-osan siitä mitä Oslossa. Coolbet Openiin tuli 200 norjalaista peluria ylittäen kaikkien analyytikkojen konsensusennusteen reilusti. Niinpä hyvin harvassa turnauksessa on yhtä helppo päästä rahoille kuin viime viikonlopun Coolbet Openin pääturnauksessa oli.

Turnauksen struktuuri oli hyvin kyyläystävällinen ja turskat alkoivat tempoa kaljaa vasta herättyään ja sukupuolesta riippumatta.

Mie taas lähdin kakkospäivään hyvällä stäkillä ja Raittiuden Ystävät ry:n sääntöjä kunnioittaen. Jouduinkin kieltäytymään perjantain mittaan kaksinumeroisesta määrästä drinkinottoehdotuksia. Yleensä lahjahevosen suuhun ei saisi kusta, mutta ajattelin, että jos nyt matkustan 500 euron turnaukseen, pelaan sen sitten niin hyvin kuin suinkin pystyn.

Päivän ensimmäinen biitti tuli, kun turnausjohtaja-Teresa koputti olkapäähän ja ilmoitti ison blindin siirtyvän alakertaan tv-pöytään. Olen muuten aivan varma, että tässä ei siirretty random-pelaajaa, vaan kaveri, joka oli edellisenä päivänä antanut haastattelun miten kivaa onkaan pelata kännisten norjalaisten kanssa. Sellainenhan on sitten hauska istuttaa muitten pelaajien pällisteltäväksi. Mitään näyttöä ei ole, mutta en juuri usko tämän kaltaisiin sattumiin. Jotkut uskovat selityksenä ylimääräisestä rahasta kuolleisiin virolaisiin liikemiehiin, jotka antoivat käteistä rahaa onnekkaasti niin kauan sitten, että veropetossyytteet ehtivät vanhentua. Mie olen paljon epäluuloisempi.

Vaikka tv-pokeri on nettipokerin jälkeen parasta mitä pelille on keksitty, en koskaan halua tv-pöytään. En erityisesti halua levitellä epäilemättä varsin helposti rikki revittävää pelikirjaani. Rangeja balansoidessa en nimittäin ihan tarkkaan ottaen ole viime vuosina paljon aikaa käyttänyt. Lisäksi ottaa päähän, kun osa hommaa kaverit analysoimaan striimiä ja osa (kuten mie) ei jaksa tätä organisoida.

Australiassa oli loistava systeemi, jossa striimi näytettiin myös kuvattaville. Tätä suosittelen lämpimästi Tallinaankin. En edes tiennyt saiko puolen tunnin takaista peliä seurata pöydässä puhelimesta, mutta sen tiedän, että yksi kaveri kyllä napit korvilla teki juuri tätä. Miulla ei akku olisi mitenkään riittänyt, eikä ole edes puhelimeen kuulokkeita.

Pöytäseuran totesin kuitenkin mukavaksi. Erityistä huomiota kiinnitin melko selvään norjalaiseen, joka oli kaksi paikkaa oikealla puolellani. Tämä turska ei tuntunut pääsevän irti mistään käsistä, joten suunnittelin turnaustulevaisuuteni pitkälti hänen pinonsa varaan.

Käsiä ei oikein tullut, ja valuin pikku hiljaa alamäkeä. Sitten kaikki kippasivat pieneen blindiini, josta ilahduttavasti löytyi Amsterdam Ajax. Koska isossa sokeassa oli nuorehko suomalaispeluri, päätin yrittää limpreraisea. Tämä epäonnistui, koska kaveri painoi suoraan all-in jotkut 27 isoa blindiani ja mie maksoin. AJ voitti tällä kertaa A2:n ja olin taas hyvässä stäkissä. Naapuri oli kuulemma katsonut stäkkikokoni väärin eli pienemmäksi. Tämän tarinan mie uskoin kyllä.

Pöytäsuunnitelmani toteutui jossain määrin myöhemmin, kun kohteeni maksoi pikkupareilla kaksikin katua juuri miettimättä. Pääsimme pois kameroidenkin alta, mutta pöytä ja positiot säilyivät ennallaan.

Bubblen lähestyessä tapahtui sama ilmiö, kuin kaikkialla muuallakin: Peli alkoi tiukentua ja erityisesti pienet stäkit kipata kaiken. Mie yleensä tykkään tässä vaiheessa painaa vähän kaasua, jos stäkki suinkin antaa myöten. En siis mitenkään humputtele latinolla tavalla, mutta joku pieni ylimääräinen reissu sinne ja toinen tänne piristää sekä mieltä että yleensä stäkkiäkin.

Kuplan puhjettua taas alkaa tavanomaisesti orgiat, joissa roiskitaan ketä tahansa ja millä hyvänsä. Tällöin mie taas yritän mennä siilipuolustukseen ja toivoa kuvapareja. Tallinnan tapahtumat etenivät aivan normaalilla kaavalla.

Pöytäämme tuotiin monsterinippu, jonka takana oli tarjoiluvaikeuksien vuoksi laskuhumalassa oleva nuori mies. Hän reissasi rahoille jo päästyämme noin joka kolmannen käden. Mie löysin lopulta ässäkallen ja 3-bettasin asiaa sen kummemmin pohtimatta. Blindeista heräsi kaveri, jonka kanssa olin pelannut jo seitsemän tuntia ja meni all-in 450 tuhannen stäkillään. Mie olin korottanut 60 tuhanteen ja hivakkaa oli yhteensä 380 tuhatta.

Tämän ainoan kerran jouduin turnauksessa vetämään mietintämyssyn päähän. Striimillä olin 3-betannut ainoastaan yhdet kallet ja tämä jamppa oli juuri se, joka sitä lähetystä vahtasi. Lisäksi olin tarkkaillut kaveria paljon, ja se tykkäsi rereissailla pienesti kaikenlaisilla ässillä ja isosti lähinnä isoilla pareilla.

Toki normijampalla on tässä tosi usein splittikäsi, mutta en ollut mitenkään varma, että löytyikö kaverin rangesta näillä spekseillä muuta kuin mammat ja niitä isommat parit. Suomalaista lippispäätä vastaan merkit olisivat toki menneet sisään miettimättä.

Löysin kipin, saa teloittaa aamunkoitteessa. Tiedän, että useimmat eivät tässä mietikään kippiä eikä yleensä pitäisikään. Mutta tässä oli livepelin erikoistilanne kyseessä ja miulle jäi kipin jälkeen vielä reilusti yli keskiarvostäkki.

Kaksi kättä myöhemmin ahkera avaaja avasi taas, ja mie löysin AQs:n. Rereissasin taas. Tällä kertaa muut kippasivat ja alkuperäinen avaaja tuli miljoonallaan yli. Tässä en voi mitenkään jäädä pöydän heikoksi siskoksi, vaikka käsi onkin pykälän huonompi kuin edellinen, ja maksoin instana. Vastassa olivat valitettavasti karvaturvat, joista en tällä kertaa päässyt ohitse.

Jäin miettimään jakoja mukin ääreen alakerran käteispöytään. Monet muuten valittivat pitkistä jonoista, mie pääsin pöytään kaksi kertaa noin minuutin odotuksella. Suurimmat valittajat tosin eivät tainneet olla edes Tallinnassa. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Raittisusseuran jäsenkortin olin repinyt jo ennen turnauksen viimeistä kaksituntista. Muistelin strategiaani ”Varovasti kuplan puhjettua”. Vaikka rereissuni olivat lähtökohtaisesti standardeja, olisi vaihtoehtona ollut pelata hyvä käsi positiosta syvillä stäkeillä. Viimeistään viidennen vodkan kohdalla tein lopullisen tuomioni, ja päädyin toistaiseksi lopulliseen johtopäätökseeni, että molemmissa käsissä pelkkä maksu olisi ollut ylivoimainen peli.

Ensimmäisessä stäkkisyvyys olisi ollut hyvä esimerkiksi 4-betata all-in, mutta 3-betata ajatuksella ”Jos joku tulee yli, tarkkaillaan tilannetta” ei ollut hirveän nerokas. En mie sitä toki näin miettinyt, lähtökohtaisesti olin maksamassa ylitulon aina, mutta toteutin kyllä.

Toisessa taas mentiin hyvä stäkki sisään reippaasti perässä, joten ei sekään ihan nappiin voinut mennä, vaikka siinä en oikein kippiä näe pystyväni mitenkään tekemään. Tykkään edelleen kontrastrategiastani, mutta en kyllä tavasta, jolla sitä toteutin.

Mitä muuten luulette, miten kävi kaverille, jonka stäkistä miun oli tarkoitus napsia pieniä paloja pitkin turnausta, ja tässä osin onnistuikin?

Norjan Mats Albertsen ensimmäisellä pokerimatkallaan koskaan mihinkään luonnollisesti sitten voitti Coolbet Openin pääturnauksen.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.