Kun liipaisinsormi ei puristu

Aki Pyysing

Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, että voitollisen pokeriturnausreissun tavoittelussa ei ole mitään valoa. Kunhan tekee hyviä päätöksiä yksi kerrallaan, niin elämän mittainen pokeriura päätyy plussalle väistämättä. Kirikierrosvoitoista tai –tappioista ei kannata juuri välittää.

Joka tapauksessa olin ennen Aussie Millionsin pääturnauksen 1B-aloituspäivää iloisesti kuopassa. Lisäksi minulla oli vähän kurkku kipeä ja pientä kohää. Nuori Aki Pyysing olisi hylännyt kaikki turnaussuunnitelmat ja täyttänyt kuoppaa kaiken valveillaoloaikansa ja osan nukkuma-ajastaankin paikallisissa varsin messevissä pikkuomahoissa. Suuri Lipunmetsästäjä ei välitä matkamontuista, vaan rymistelee eteenpäin kuoppaisella turnauspelaajan tiellä.

Australiassa mitä ilmeisimmin apteekit saavat myydä aika paljon äreämpää kamaa ilman reseptiä kuin Suomessa. Pokerihoitoni löysi paikalliselta proviisorilta minulle sekä antibioottipitoisia silmätippoja että pseudoefedriiniä sisältäviä flunssalääkkeitä. Vanhaltakin Aki Pyysingiltä olisi jäänyt itse tropit hakematta, koska ilmastointiflunssathan paranevat itsestään. Hyvistä pokerihoidoista onkin pokerituristille paljon iloa.

Niinpä lähdin hyvin doupattuna pelaamaan 10.600 aussidollarin hidasta No Limit Holdem –turnausta. Saavuin pöytääni hyvissä ajoin, ja ilahduin näkemästäni. Pöydässä istui jo tukevasti kolme minuakin enemmän elämää nähnyttä peluria, joista yksi nainen.

Yleisesti ottaen tämän päivän livepöydissä nuori nainen tarkoittaa tiukkaa ja aggressiivista peluria ja keski-iän loppupuolella asteleva tiukahkoa ja passiivista veturia.

Vanha mies taas voi olla mitä vain, mutta jos nimeään ei löydy Hendon Mobista, vaikka herra löytyy istumasta ison turnauksen aloituspöydästä, vuotaa se jollakin tavalla varmasti. Miten pääsee poraamaan lisää reikiä vuotopaikkoihin, kannattaa ryhtyä selvittämään heti pillin vihellettyä.

Kaikkiin tapauksiin löytyy tietysti poikkeuksia, mutta näistä stereotypioista ainakin mie lähden pelaajaprofiileitani askartelemaan. Tällä kertaa perusennakkoluuloni osoittautuivat hyvin paikkansapitäviksi.

Muukaan pöytä ei antanut vaikutelmaa mistään tarkka-ampujan asenteesta. Ihmettelin itsekseni, miksi jotkut tulevat pahasti myöhässä ykköspäivään tai aloittavat suoraan kakkospäivästä, kun pöytä on katettuna herkuilla, jotka syödään pitkälti loppuun ennen kuin päivä puoli vuorokautta myöhemmin on paketissa.

Tein ensimmäisellä puolentoista tunnin tasolla vakaata nousua pikkupoteilla. Tauolla arvelin itselläni olevan päivän päätteeksi kaksin- tai kolminkertaiset lähtöstäkkiin nähden. Pseudoefedriini on hyvää kamaa, kysykää vaikka voimaharjoittelijoilta. Aine parantaa rasituksensietokykyä, estää väsymystä ja lisää saliharjoittelussa räjähtävyyttä ja tehoa. Mitä ilmeisimmin se tuo myös aiheetonta itseluottamusta.

Mie nimittäin hävisin ensimmäisen yhtään isomman pottini toisella tasolla. Otin pienestä blindista kiinni paikalle myöhemmin hiipineen puolalaisen ammattilaisen oloisen hupparikaverin UTG-avauksen AQo:lla. Rouvakorkea floppi meni sökönä, turnista avautui värin veto, löin ja sain maksun. Riveristä väri täyttyi, sökötin ja maksoin, kun oli ristirouva blokkerina kädessä.  Kaveri näytti A6s, jossa oli siis salettiväri. Pappoja en olisi maksanut, mutta hupparikansa on epäluotettavaa. En kuitenkaan hirveästi tykännyt suorituksestani.

Niinpä ajauduin pikku hiljaa kuoreen. Pelailin hyviä käsiä, joita tuli melko harvoin, kuten yleensäkin. Floppiin löin sentään useimmiten konttarin ja jos en saanut pottia, pitkälti luovutin. Aloin pikku hiljaa vajota. Papat ja mamma poikkeilivat muille. Heidän tilalleen tuli lisää hupparikansaa.

Näin useita tilanteita, joissa potti olisi mielestäni kannattanut ostaa. Mutta muistelin T.J. Cloutierin tarinaa kavereistaan, jotka tulivat kertomaan pelanneensa idioottien kanssa ja sitten menneen poikki yrittäessään bluffata näitä. Lisäksi muistelin yhtä vuosien takaista keskustelupalstakommenttia, jossa kerrottiin Akin lyöneen viime aikoina itsensä yleensä poikki turnauksissa yrittäessään pillittää paisteja älyvapaissa paikoissa. Tosin T.J. lienee jo varjoisten kujien miehiä ja kyseinen kommentoija tunnettu ilkeämielisistä heitoistaan.

Joka tapauksessa puristava laukaus ei oikein irronnut, vaikka oli miten hyvä paikka ampua. Yhden kerran yritin turnissa lyödä mielestäni heikkoa ässää pakkaan, mutta kun ei mennyt, luovutin riverin, kun oli oikein taskukympit esittää. Siellä oli heikko ässä, joka muuten olisi varmasti mennyt pakkaan isolla lyönnillä.

Niinpä totesin päivän päätteeksi pelanneeni täyden päivän odottelupokeria ja pussittavani vähän alle lähtöstäkin. Kirjoitin tähän asti ennen kakkospäivää ja ajattelin viimeistellä joutsenlauluni turnauksesta tiputtuani.

Jos olet valmis kuolemaan, voit elää ikuisesti

Toiseen päivään lähdin tosiaan täysin valmiina kuolemaan. Loppu oli lähellä jo hyvin pian. Toisella tasolla survoin nelosparilla ja AQo otti. Flopissa oli heti rouva, mutta turnissa nelonen. Sanoin pöydässä, että se on aina jännempää saada osuma turnissa kuin flopissa. Yksi paikallinen sanoi, että kovasti tuntui jännittävän, kun ei lihaskaan liikahtanut nelosen tullessa.

Tästä tuli niin hyvä mieli, että vanha ruuna haistoi kevään. Pöydän chipleadissä oli reilut kuusi miljoonaa rahastanut Jack Salter, joka avasi vähintään joka kolmannen käden. Yleensä luovutin sovinnolla, mutta 3-bettasin sitä pari kertaa, eikä se halunnut elämäänsä kyllästyneen näköistä kyylää kertakaan maksaa.

Pöydässäni oli toinenkin pommittaja, jonka isoon blindiin avasin napilta AKo. Osumattoman ja lyömättömän flopin jälkeen maksoin turnin ja riverin ässähailla ja voitin kasihain kevyesti. Paikallinen nettipeluri näytti vain niin pillittävältä, kuin voi vain näyttää. Aloin olla tuplia vaille keskistäkissä.

Myöhemmin avasin KQs, jolla tuli yksi maksu napilta ja toinen blindeista. Floppi AK3 kaksi herttaa meni sökönä läpi. Turnista kolmonen paritti, ja nappi löi vajaan potin. Mie en saanut sitä mihinkään järkevään käteen, koska kolmonen on vaikea olla, ja ässä tai setti olisi lyönyt värinvedollisen flopin kerran kerrasta. Kaikki kallet splittaan. Maksoin siis ja maksoin riverinkin nähdäkseni kaverin seiskaparin ja noustakseni ensimmäistä kertaa ensimmäisen tason jälkeen yli keskistäkin. Vanhat ruunat ovat aikoinaan saaneet niin paljon keppiä, että pelkällä huutamisella eivät heti lähde pois potista.

Pöytään tuli joku hassu setä stetsonissa, ja siltä sain melko paljon merkkejä ensin flopattuani reissaamani kympit ylipariksi ja turnattuani suorakortilla setin. En tiedä mitä oli, mutta joku 60K siirtyi miulle. Aloin olla pöydän chipleadissä.

Viimeisellä tasolla sain pikkupoteista lisää pientä tilkettä ja pussitin 271.600, keskistäkin ollessa 150K. Näin hyvissä olen harvoin ollut ison fieldin turnauksen kakkospäivän jälkeen. En varsinaisesti haluaisi huomenna pelata pelkästä Australian lipusta, vaan 1,8 miljoonan aussidollarin ykköspalkinnossa olisi järkevää olla päätähtäys.

Toki ensin pitää päästä bubblen läpi, että voi päästä kipuamaan sijoja ylöspäin. Jännä nähdä, irtoaako laukaukset huomenna vai vajoanko kuoreen yrittämään sinnitellä itseäni minicashiin.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.