Pokeri opettaa elämään fiksummin

Aki Pyysing

Nykypäivänä täytyy olla melkoisen sivistymätön, jos pitää pokeria onnenpelinä. Mutta varsin harva vieläkään ymmärtää, että pokerin pelaaminen opettaa varsin harvinaisia, mutta kiistatta hyödyllisiä taitoja. Väitän, että useimmat pokeriammattilaisetkaan eivät ole tästä kartalla, koska he luulevat esimerkiksi loogisen ajattelun, itselleen rehellisyyden ja ennakkoluulottomuuden olevan ihan tavanomaisia avuja siviiliväestönkin keskuudessa. Mutta he elävätkin omassa pokerikuplassaan, eivätkä ole pohdiskelleet, miksi jotkut äänestävät Laura Huhtasaarta tai Paavo Arhinmäkeä vaaleista toiseen.

Pokeri on loistava opettaja, koska opettaja kysyy joka jaossa ja palaute tulee nopeasti. Pienenä sumuverhona toimii Lady Fortuna, joka antaa välillä positiivista palautetta negatiivisestakin suorituksesta ja päinvastoin. Mutta näin elämä menee pokeripöydän ulkopuolellakin: On varsin tavallista, että ahkera tyttö tekee työt ja kunnian ottaa pomon kanssa golfaava mieskollega. Mutta se ahkera tyttö ei saa koskaan kenkää ja ehkä jonain päivänä ylennetäänkin, kun kollega lopulta paljastuu muiden ansioita omivaksi leijaksi.

Pokeri opettaa kestämään vastoinkäymisiä

Kukaan ei pelaa yhtä sessiota pokerissa ilman ripausta huonoa tuuria ja räpäystä huonoa omaa peliä. Osa pokerinpelaajista ei opi koskaan kestämään tappioita, ja he yleensä sitten menevätkin poikki. Muussa elämässäkin tulee vastoinkäymisiä, ja niihin olisi usein olemassa parempikin ratkaisu kuin naru kaulaan. Hyvä pokerinpelaaja laittaa vastoinkäymisten tullessa kättä taskuun ja hymyä huuleen. Taskussa on aina rahaa, koska viimeisiä rahoja ei rationaalisen pokerinpelaajan kannata pöytään laittaa koskaan.

Vastoinkäymisten kestämistä kutsutaan myös kärsivällisyydeksi. Pokeriammattilainen tietää, että osaaminen palkitaan kun pelaa riittävän pitkään riittävän hyvin. Pokerissa saakin osaamisen lisääntymisestä palkintoja paljon nopeammin ja luotettavammin kuin työelämässä, mutta joka tapauksessa pokeri auttaa ymmärtämään pitkäjänteisyyden merkityksen.

Pokeri opettaa mallintamaan odotusarvoja

Jos minulta kysytään, voittaako Ruotsi Venäjällä maailmanmestaruuden, vastaan kertoimien perusteella vaikuttavan noin neljän-viiden prosentin todennäköisyydeltä. Koska punaisia päin kävelemisestä, kun autoja ei tule, jää auton alle tai saa sakon hyvin lähelle nollan prosentin todennäköisyydeltä, pidän valoja lähinnä turistioppaina.

Jos ihmiset ymmärtäisivät pohdiskella odotusarvoja omassa elämässään, he eivät menisi naimisiin syrjähyppynsä kanssa uskollisuutta odottaen tai uskoisi väkivaltaisen ihmisen vakuutteluja viimeisestä lyönnistä. Voihan se mennä hyvinkin, mutta hiuspussipäiden oddsit pokaalin nostamiseen Moskovassa vaikuttavat selvästi paremmilta.

Ihmiset eivät ymmärrä että epätodennäköiset asiat tapahtuvat harvoin, mutta kuitenkin voivat tapahtua. Suomi voi päästä jalkapallon arvokisoihin tai SaiPa saada mitalin. Jälkimmäisen todennäköisyys muuten kasvoi selvästi, kun SaiPa sai vastoin odotuksiani pidettyä Vladimir Denisovin. Mutta ei se ihan varmaa vielä ole.

Kun pelaat pokeria tarpeeksi kauan, näet paljon hyvin epätodennäköisiä tapahtumia, etkä ole äimän käkenä, kun sellainen normaalielämässä sattuu kohdallesi.

Pokeri opettaa paskanpuhumisen tunnistamista

Menisin hyvin mielelläni pelaamaan Trumpin kannattajien korttirinkiin. Niitähän voisi viedä kuin kypsää kanaa. Pokeripöydässä yritetään jatkuvasti ansoittaa, bluffata ja teeskennellä heikkoa. Pokerinpelaajat ovat tottuneet siihen, että ihmiset koko ajan valehtelevat ja menestyneet pelaajat ovat tavanomaisesti erinomaisia valheenpaljastajia. Pokeriurallaan epäonnistuneet taas sitten voivat kannattaa Donaldiakin, koska

Pokeri opettaa rehellisyyttä itselleen

Huono korttionni ei ole muuten tuhonnut kenenkään pokeriuraa. Liian huonosti pelaaminen sen sijaan on tehnyt pahempaa jälkeä pokeriammattilaisten keskuudessa kuin Kustaa II Aadolf katolisille. Jos pakkomielteisesti syyttää itse aiheutetuista ongelmista hallitusta, puolisoa tai pakolaisia, kannattaisi pokerinkin pelaamista harkita korkeintaan leikkirahalla.

Täysipäinen pokerinpelaaja ei kannata Trumpia siksikään, että

Pokeri opettaa suvaitsevaiseksi

Pokeripöytään saa tulla kuka tahansa. Osalla meistä on jopa niin surullinen ihmiskohtalo, että joutuvat pelaamaan Mini-Ilarin kanssa. Pokeripöydässä voi törmätä taitavaan italialaiseen, rehelliseen ranskalaiseen tai hillittyyn venäläiseen peluriin. Näistä tosin hillitty venäläinen mies on yleensä mafiapäällikkö.

Joka tapauksessa pelipöydässä oppii, että jokaisesta kansasta löytyy ihmisiä joka lähtöön. Kansojen vihaaminen on absurdia. Joidenkin niiden johtajien vihaaminen taas on luonnollista, mutta hekin ovat yksilöitä eivätkä kuvauksia koko kansasta tai edes äänestäjistään.

Miekin toki streotypioin kansallisuuksien perusteella ennen ensimmäistä jakoa, koska kansoilla toki on ominaispiirteitään. Mykkä epäsosiaalinen hiippari, joka ei pelaa juuri mitään käsiä, osoittautuu tosi usein suomalaiseksi. Mutta heti ensimmäisen pelatun jaon jälkeen alan reivata näkemystäni. Ja näin tekevät kaikki muutkin, jotka haluavat selvitä hengissä pokerin julmassa maailmassa. Pokeri opettaa olemaan hirttäytymättä ennakkoluuloihinsa, tai ainakin maksamaan niistä kalliisti. Väitän että jopa turkulaiset pokerinpelaajat ovat suvaitsevaisempia, kuin mitä olisivat ilman yhtään pelattua livejakoa.

Lisäksi pokeri kohtelee tasapuolisesti kaikkia ikään, sukupuoleen tai ihonväriin katsomatta. Vähemmistöt oppivat pokeripöydässä, että ainakin jossakin on paikka, jossa heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Tai ainakin kortit kohtelevat, kanssapelaajat voivat olla eri asia, mutta ainakin he joutuvat maksamaan ennakkoluuloisuudestaan.

Yhteiskunnassa, jossa voi oikeasti tehdä valintoja, yksi tärkeimmistä asioista on, että

Pokeri opettaa pelaamaan hyvässä pöydässä

Ihmisillä on kovasti taipumusta yliarvioida omat kykynsä (ja aliarvioimaan muiden). Miekin yritin teininä kovasti soittaa koskettimia, vaikka miussa on musikaalisuutta siinä missä feministeissä on huumorintajua. Onnekseni törmäsin kavereihin, jotka ensikuulemalta soittivat biisin tunnistettavasti useammallakin instrumentilla, johon en olisi pystynyt, vaikka olisin käyttänyt kaiken aikani treenaamiseen.

Jokaisella meistä on ainakin suhteellista kilpailuetua jollain alalla. Vassarit esimerkiksi täyttävät sujuvammin apurahahakemuksia kuin vähäisemmillä lahjoilla yhteiskunnan tuen varassa elämiseen varustetut pystyvät.

Monet ihmiset vaihtavat alaa myöhäisellä iällä, vaikka ovat alusta asti inhonneet työtään eivätkä ole edes olleet kovin hyviä siinä. Mitä nuorempana ymmärtää, että pelaa itselleen huonossa pöydässä, sen helpompaa. Nuoret oppivat uusia asioita paljon helpommin kuin keski-ikäiset. Tosin mie opin vielä käyttämään nykyistä älypuhelintani sujuvasti. Pahimpana haasteena tällä hetkellä on, miten sillä pystyy soittamaan puhelun katkeilematta poskikosketuksista.

Pokerissa oppii hyvin nopeasti, että parempien kanssa pelatessa tulee lopulta pataan. Jos tämän ottaa oppimisprosessina tai viihteenä, ei ole mitään hätää. Tämänkin voi oppia tiedostamaan pokeripöydässä.

Pokeria opiskelleilla on elämänhallinta paremmassa kunnossa, kuin jos he eivät olisi koskaan nähneetkään kortteja. Tämä tosin on vain odotusarvoisesti näin. Joillekin voi yksi iso turnausrahastus osoittautua Pyrrhoksen voitoksi, jonka jälkeen he eivät pysty juuri muuhun kuin pyytämään apua Jumalalta tai Karl Marxilta. Joillekin ammattilaisille pelit muuttuvat liian koviksi tai he itse liian pehmeiksi, eikä heillä ole elämälleen varasuunnitelmaa.

Mutta kuten David Sklansky ja Alan N. Schoonmaker erinomaisessa artikkelissaan otsikoivat: ”Poker is Good For You”.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.