Pokeriammattilaiset ovat odotusarvoisesti rasittavia ihmisiä

Aki Pyysing

En innolla liputa pokeriammattilaisuuttani tuntemattomille vielä edes armon vuonna 2018. Keskustelun pohjalta ”Miten tuuripelissä voi voittaa”, ”Sinulla on varmaan hyvä pokerinaama” ja ”Eikö pokeri ole hirveän riskipitoista” olen suorittanut niin monella toistolla, että liekki sanan julistukseen on valitettavasti vähän alkanut lepattaa. Toki jos tilanteeseen ajaudun, yritän rutiinilla edelleen opettaa perusteita ummikoille ihan rakkaudesta lajia kohtaan.

Papit eivät välttämättä ole rasittavia ihmisiä

Ajauduin viime lauantaina tunnustamaan väriä kirkonnaisen edessä. En nähnyt aikoinaan tarpeelliseksi valehdella ammattiani Pietarin mafiosoille, enkä tällä kertaa papille, vaikka en hirveän mielenkiintoista keskustelua odottanutkaan.

Olin yllättyneempi kuin Martti Vainio 1984 Los Angelesin tiedotustilaisuudessa, kun keski-ikäinen naispappi kysyi, että pelaan sitten varmaan sekä kasinolla että netissä. Odotin kyllä evankelisluterilaisen kirkkomme alkavan ensin virallisesti vihkiä homopareja ja sitten paljon myöhemmin, jos koskaan, tulevan pokerisivistyneeksi.

Mutta kirjoja lukemalla voi oppia mitä vain, kuten olen aina toitottanut. Keskustelukumppanini oli lukenut juuri hiljan ”Odotusarvoisesti sinun”, mikä tarkoittaa sisälukutaitoiselle laajempaa ymmärrystä pokerista kuin minun vanhemmillani on.

Kun kerran paikalla oli seurakunnan edustaja, ripittäydyin pokeriammattilaisten olevan varsin raskasta seuraa maallikoille. Kerroin vääntävämme kaiken odotusarvoiksi, esimerkiksi kadun ylittämisen.

Sain synninpäästön ja meillä oli muutenkin oikein antoisa keskustelu. Pastori halusi lukea arvosteluni kirjasta, kun kerroin sellaisen tehneeni, ja ohjasin hänet kernaasti pokeritietolaisten iloiseen maailmaan.

Ylitin kaikki kykyni, enkä mainostanut olevani hartaasti uskovainen ateisti. Tämä tosin olisi ollut täysin tarpeetonta. Tämä pappi vaikutti fiksulta, sivistyneeltä ja havaintokykyiseltä, joten hän oli luultavasti jo kurkannut keltamustaan sieluuni ja nähnyt sen toivottomaksi pelastaa.

Eri uskontoja edustavat voivat hyvin olla tekemisissä keskenään ilman että kummankaan osapuolena tarvitsee koko ajan alleviivata toisen uskonnollisten näkemysten naurettavuutta. Tämän kun vielä joku kertoisi sunneille ja shiioille, jotka ovat tappaneet toisiaan vuosisatoja, koska tuli riitaa siitä, oliko Muhammedin oikea seuraaja Abu vai Ali. Mitä väliä, hyvän kolmikirjaimisen A-alkuisen rakenteen omaavia nimiä ovat molemmat.

Mutta kun yksilön omaa vastuuta painottava kohtaa komentoyhteiskunnan kannattajan, ei konfliktilta voi välttyä mitenkään.

Punaisia päin käveleminen

Jos en olisi tullut jutelleeksi selkeästi suvaitsevaisen kirkon edustajan kanssa tien ylittämisen odotusarvoistamisesta, en varmasti olisi retwiitannut pienellä kritiikillä varustettuna Reijo Ruokasen hehkutusta päätoimittamansa Tekniikan Maailman jutusta. Kirjoituksessa kehotettiin olemaan kävelemättä punaisia päin, jos on lapsia näkemässä. Kirjoittaja oli jopa joutunut usein vastaamaan nelivuotiaan kysymykseen, miksi joku toinen saa kävellä punaisia päin, mutta tämä ei. Reijo (ja varmasti valtaosa muista ihmisistä) piti punaisia päin kävelemisen salaamista lapsilta esimerkkinä järjen käytöstä.

Mie taas olen niitä, joita kehotettiin muuttamaan toimintaansa ja joka tapauksessa häpeämään sitä.

Kiinnitänkin katua ylittäessäni huomiota lähinnä liikenteeseen. Valoja seurailen lähinnä siinä mielessä, että koska autoliikenne mahdollisesti pysähtyy. Vaikka miulle näytettäisiin vihreää, tarkkailen silti onko sirpapietikäisiä tai mikaniikkoja lähestymässä. ”Hän kuoli vihreän valon palaessa” ei paljon hautakivessä lämmitä.

Tämä strategia on täydellisesti toteutettuna täysin dominoiva verrattuna ”Menen laput silmillä yli, kunhan vihreä palaa” –strategiaan. Minun kaltaisellani hajamielisellä hönöllä yliajetuksi tulemisen riski kasvaa vähän, mutta tämän korvaavat säästetty aika ja ”Noudatan lakia keskitysleirilläkin” –väen paheksuvat katseet.

Saman olen opettanut lapsilleni, koska olisi aika tyhmää käskeä yhtä ja näyttää toista. Olen kuitenkin sanonut, että pienet lapset ylittävät kadun kuitenkin vain aikuisen seurassa ja siitä vähän isompienkin on varmempi odottaa valojen vaihtumista, mutta joka tapauksessa tarkkailla liikennettä.

En juuri tuputa omaa tienylitysmalliani muille, koska he eivät yleensä ole yhtä kärsimättömiä tyhjän päällä odottajia kuin mie ja suhtautuvat penseämmin muun yleisön paheksuntaan. Minulle liikennevalostrategiani on varmasti odotusarvomielessä positiivinen.

Se on raakaa peliä kun hevoset nai, mutta tanner tömisee ja aitaa kaatuu enemmän kun Safkis pääsee somessa vauhtiin. Tämän tiesin twiitatessani, ja olin hyökkäykseen henkisesti valmistautunut. Ruokanen selitti minulle (kolmen lapsen isälle) neljässä twiitissä, että pikkulapset matkivat aikuisten käytöstä. No shit, Sherlock.

Huolimatta Reijon isällisestä ja alentuvasta valistuksesta en vieläkään pidä järjen käyttönä yrittää pitää lapsilta piilossa maailman todellista laitaa ja opettaa lähinnä sokeaa uskoa auktoriteetteihin. Ja vaikka kirjoittaisi kuinka koskettavan tarinan siitä, miten itse on tosi esimerkillinen ja lainkuuliainen kansalainen, mutta muut pilaavat huolellisesti viritetyn kasvatuksen, eivät ne muut kuitenkaan ota opikseen.

Kun se pikkulapsi seuraavan kerran kysyy, miksi joku muu ylittää kadun punaisia päin, miksei sille voi sanoa: ”Setä on sellainen yksinkertainen itsemurhahakuinen hullu kaljupää, jollaisia maailmassa riittää. Me olemme parempia ihmisiä, ja maltamme odottaa valojen vaihtumista.”

Näin ei tulisi pidettyä lasta pumpulissa sen suhteen, että kaikki maailmassa muka noudattavat liikennevaloja. Tähän samaan syssyyn olisi todella järkevää lisätä: ”Tuollaisia vastuuttomia tapauksia löytyy myös auton ratin takaa, joten autoja on syytä tarkkailla, vaikka vihreä palaisikin.”

Käyn tämänlaisia keskusteluja lähinnä kelatakseni logiikkani läpi, koska siitä valitettavasti säännöllisesti löytyy vuotoja. Ja lisäksi jos havaitsen vastapuolen sivuuttavan kokonaan mahdollisuuden, että asiassa voi olla muitakin näkökulmia kuin omansa, toivon häntä pokeripöytääni.

Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa pelata tiettyjä pokerikäsiä, vaan kaikki riippuu mm. tilanteesta, vastustajista ja omasta imagosta näiden silmissä. Sama pätee punaisia päin kävelyyn. Jos suojatien valoissa on odottamassa kaksi lastentarhan tätiä ja 20 lasta, voi punaisia päin syöksähtäminen laukaista mellakan, johon syyllisiä eivät ole ainakaan alipalkatut lastentarhanopettajat. Tässä tilanteessa jopa mie alan räplätä kännykkää ja toivoa valojen pikaista vaihtumista.

Lastenkasvatuksen neuvomisen odotusarvo

Lastenkasvatus on hyvin epäeksakti tiede, jossa mie olen valinnut linjan olla teeskentelemättä muuta kuin olen. Lapset näkevät salailun ja teeskentelyn läpi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Tämän en väitä olevan mitenkään ylivertaisen lähestymistavan, varsinkin kun esimerkki, mitä on tarjolla, on ystävällisesti arvioituna erikoinen. Luulen sen olevan ainakin miulle odotusarvollisesti parhaan, toivottavasti myös lapsille.

Niin rasittava pokeriammattilainen en sentään ole, että menisin tuputtamaan omia lastenkasvatusmetodejani muille. Sen touhun jätän maallikoille. On vaikea keksiä odotusarvollisesti hönömpää toimintaa kuin mennä muille kysymättä neuvomaan, miten näiden lapsiaan pitäisi kasvattaa. Seurauksena mikään ei muutu, mutta neuvotut alkavat suhtautumaan vihamielisesti.

P.S. Edustamme Safkiksen kanssa pitkälti samaa maailmankatsomusta, paitsi ainakin punaisia päin kävelemisessä, suomalaisten toimitusten riippumattomuudessa ja ruuhkamaksuissa. Yleensäkin pyrin debatoimaan vain fiksuksi kokemieni ihmisten kanssa.

Pokeritieto 14.3.2018 Odotusarvoisesti sinun ei seisota

Tekniikan Maailma 27.3.2018 Jos sinun on pakko kävellä suojatiellä punaisia päin, tee se niin, että lapset eivät huomaa

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.