Vittu kun vituttaa

Aki Pyysing

Minun piti kirjoittaa iloinen kolumni siitä, miten pokeri on hieno laji. Valitettavasti menin sunnuntaina Helsingin kasinolle pelaamaan pokeria, ja olen siitä asti ollut täynnä huonosti peiteltyä raivoa.

Pokeri on hyvä maailma harjoittaa sodankäynnin kaltaisia taitoja rauhanomaisessa muodossa. Armeijana toimivat pelimerkit ja aseina kortit. Jos olet pokeriturnauksessa varustettuna isolla armeijalla, et tarvitse ihan niin hyviä aseita, vaan voit jonkun verran sotia olemattomilla aseilla ihan massan voimalla. Jos taas joukkosi ovat harvat, tarvitset laatuaseet ja lisäksi vaikka sinulla olisi ydinase vastapuolen puunuijaa vastaan, voi silti tulla pataan.

Tästä piti kirjoittaa sitten Sun Tzuta, Carl von Clausewitzia ja Otto von Bismarckia lainaillen muutakin yhteneväisyyksiä pokeriturnaus- ja sotastrategiassa. Kolumni oli pitkälti valmis päässäni, ennen kuin paluukone WPT Amsterdamista irtosi Schipholin lentokentältä.

Tähän ei nyt pysty. Ehkä sitten seuraavan pelaamani pitkän turnauksen jälkeen, joka voi olla vielä tällä vuosikymmenellä.

Pelasin viime viikon Amsterdamissa ammattimaista pokeria hyvin fokusoituen. Ihan parasta kauttani en koko viikkoa pelannut, mutta toki reissu meni varmasti yli EV:n. Eniten sössin ehkä ensimmäisenä ja neljäntenä päivänä. Toisaalta en ollut ikinä pelannut vastaavassa seurassa yhtä syvää turnausta ja enkä ikinä neljättä päivää missään turnauksessa. WPT-neitsyyteni meni siis vasta viime viikolla, joten olin poikkeuksellisesti jossain määrin valmis antamaan itselleni anteeksi pienet virhearviot, joita tein matkallani kohti WPT Amsterdamin kahdeksatta sijaa.

Sunnuntai-iltaa viettämässä kasinolla

Mutta sitten menin erittäin hyväntuulisena kortille sunnuntaina Casino Helsinkiin. Tarkoitukseni oli pelailla pikkupeliä ja ihan vähän loivennella, koska jostain syystä oli vähän hyvin menneen turnausviikon loppumisen aiheuttamaa normaalia huono-oloisuutta.

Tämä sujui hyvin aluksi. Voitinkin jotain pientä, ja suhtauduin maltillisesti baaritiskin kutsuun. Pöydässä oli paljon vanhoja tuttuja ja pari vielä vanhempaa ja vähän harvinaisempaa kävijää. Pohjalainen liikemies ja ex-pokeriammattilainen tilasi koko pöydälle yhdet Sambucatkin ja meillä kaikilla oli oikein kivaa. Kukaan ei ollut peliä jarruttavassa kunnossa.

Päätin uhmata kohtaloani, ja käydä kasinoravintolassa syömässä iltapalan. Palatessani ihmettelin, että mikä hässäkkä täällä on päällä. Pohjanmaan oma poika oli nimittäin saanut poistumiskehotuksen. Kysyin vesiselviltä vieruskavereiltani, mitä on tapahtunut sillä välin, kun olin vajaan vartin poissa. Mitään uutta ei ollut kuulemma tapahtunut. Yksi oululainen pelaaja oli rähjäämässä brushille aiheesta, joka sanoi pieni hymy naamalla, että ulosheitettävä oli kiroillut pelipöydässä. Tämä brush ei normaalisti muuten asiakkaille hymyile, nyt oli ilmeisesti aihetta.

Minä tiesin, että päätös ulosheitosta on lopullinen. Tai ainakaan en ole yhtään nähnyt peruutettavan Mikonkadulla. Kaikilta joilta kysyin, sain yhteneväisen vastauksen, eli peli oli jatkunut ennallaan. Kyllä, kaveri oli vaatinut brushilta tarjoilijaa paikalle ja ollut edelleenkin äänekäs ja iloinen.

Minä tiesinkin, että ääntä ei Casino Helsingissä saisi pitää. Tosin riippuu paljon siitä, kuka pitää ja miten. Tässä tapauksessa kun kyseessä oli muille pelaajille ystävällinen mies korkeintaan yhdessä promillessa, en tajunnut mistä oli kysymys.

Kaveri fiksusti lähti pois, koska jos ei lähde sovinnolla, tulee porttikieltoa kerran kerrasta. Tosin jos käy kerran vuodessa, ei se niin pahasti haittaa. Hain baaritiskiltä Jallun ja Strongbown, ja sitten vielä toisen samanlaisen satsin. Pelasin pari jakoa täydellisen huonosti ja olin alkamassa mellakoimaan, eli huutamaan oikeusmurhaa. Tilanneanalyysini kuitenkin kertoi, että se ei johtaisi yhtään mihinkään. Olin jo selkeästi juovuksissa, joten vaihtoehtoni olivat, joko tehdä itsestäni henkilökunnan silmissä känniääliö, tai poistua paikalta. Valitsin jälkimmäisen, koska joku päivä aion vielä palata kasinolle.

Olen yrittänyt kolme päivää rauhoittua, jotta voisin kirjoittaa tapahtuneesta viileän analyyttisesti. Tosin rauhoittumaan olen aika heikkoa ainesta. Mukin reunat tulevat harvoin vastaan, mutta kun tulevat, läikkyy nestettä pitkään.

Pari vuotta sitten vastaava tapaus

Varsinkin kun olen muistellut edellistä vastaavaa tapausta saman brushin kanssa, joka sillä kertaa oli dealerina turnausviikon käteisessä. Vieressäni oli hyvässä laitamyötäisessä kaverini, jonka ässistä vedin iloisesti ohi floppaamalla neljä jätkää. Tämä jupisi itsekseen ”vitun apina jakoi tuollaiset kortit”. Jakaja höristi korviaan ja hankki kaverille vuoden porttikiellon.

Tällöin en protestoinut, vaikka porttari olikin mielestäni ylilyönti. Pidän jakajille huonoista korteista valittamista lähinnä taikauskoisena ja tyhmänä kiukutteluna. Lisäksi tässä oli kaverilla promilleita alla naapureittenkin tarpeiksi. Järkevä linja olisi ollut varoitus ja ulosheitto sitten, jos ei ota opikseen. Tosin jos varoittaa, kohdehan voi vaikka rauhoittua, eikä sitä sitten enää pääse heittämään ulos. Lisäksi mielestäni on eroa sormella osoittelemisella ja itsekseen jupisemisella.

Pohdiskelin asiaa, ja näin tapahtumissa yhteneväisyyksiä. Pelasimme kummallakin kerralla iloista pokeria ja kumpikaan ulosheitetyistä ei erityisesti pitänyt vakan alla, että on hyvin varaa pelata tätä peliä. Onko kyseessä joku henkilökohtainen angsti tällaisia tapauksia kohtaan vai vain halu käyttää valtaa, en tiedä. Voihan se olla, että on vain kiroiluallergiaa tai pahat miesten kuukautiset aina silloin tällöin.

Iloinen 1990-luku

Casino Ray:ltä minut aikoinaan heitti aina sama manageri ulos neljä kertaa. Joka kerta pääsin ohi alakerran narikan, yläkerran kirjautumisdeskin ja pokeripöytään vähintään ilmoittautumaan ilman ongelmia. Sitten minulle tultiin sanomaan, että huomenna sitten uudestaan. Lähdin ilman protesteja, koska olin joka kerta kiistatta juovuksissa.

Hieman ahdisti, että sisällä saluunassa oli varmasti huonommassakin kunnossa olevia, mutta olin tottunut jo 1980-luvulla portsareiden mielivaltaan. Kun kaupungissa on yksi laillinen kasino, teet mitä käsketään ja sillä hyvä. Olin selkeästi joutunut silmätikuksi, enkä ole tänä päivänäkään varma, miksi. Jo tuolloin olemassa olleet, orastavat avautumistaipumukseni, saattoivat hyvin olla syynä.

Lisäksi tiedän, että tuolloin kasinon johdossa oli olemassa pokerioppositio, joka halusi lakkauttaa koko lajin. Luulin, että nyt 2010-luvulla tämä ryhmä oli jo kokonaan siirtynyt uusiin haasteisiin. Kasinolla ovat nimittäin pyöreästi kaikki asiat pokerinpelaajien kannalta nykyisin paremmin kuin 20 vuotta sitten.

Voi olla, että pokerioppositio kasinon henkilökunnassa on edelleen olemassa. Todennäköisesti vähemmän vaikutusvaltaisissa tehtävissä, mutta eliölaji ei ole ehkä vielä valitettavasti kuollut sukupuuttoon.

Miksi tässä ei ollut kasinolle mitään järkeä?

Iloinen pokeririnki on parasta viihdettä kasinon yleiselle tunnelmalle. Pokeri tuo myös itsessään merkittävästi rahaa taloon, puhumattakaan sivuvaikutuksista . Asiakkaiden suututtaminen mielivallalla on typerintä mahdollista rahan polttamista. Minä en lopeta pelaamista, vaikka minua kohdeltaisiin miten tylysti, mutta toki minullekin on olemassa vaihtoehtoja ulkomailla ja internetissä. Viihdepelaajille on vapaa-ajalleen rajattomasti muita vaihtoehtoja.

Toinen asia, missä ei ole mitään järkeä, on erinomaisten dealereiden ylentäminen brusheiksi. Hyville diilereille pitäisi antaa sellaisia palkankorotuksia, että he jatkaisivat hyvää diilaamista täältä ikuisuuteen. Brushin täytyisi tietää, miten diilataan hyvin, vaikka mikään huippu ei tarvitse itse ollakaan. Tämä on vain osa brushin osaamista, johon kuuluu mm. asiakkaiden hankkiminen pelipöytään, eikä niinkään karkottaminen. Toki asiakaspalveluosaamisesta ei diilerillekään mitään varsinaista haittaa ole.

Tässä tapauksessa brushina toimi yksi Helsingin ainakin teknisesti parhaista jakajista koskaan. Muistan, että oli aika, jolloin ilahduin kovasti tämän saapumisesta pöytään, jossa pelasin. Se aika lienee ollut ennen tätä kirjoitusta.

Miksi avautua asiasta julkisesti?

Henkilökohtaisesti siinä ei olekaan mitään järkeä. Hankin yhdellä kirjoituksella uusia vihamiehiä tai vahvistan vanhojen tunteita. Moni pöydässä olleista asiakkaista uhosi valittavansa asiasta seuraavana päivänä, mutta epäilen, että jään Don Quijoteksi tälläkin kertaa.

Sisäiseen prosessiin, eli esimiehille valittamiseenkaan en halunnut lähteä. Tapaus käsiteltäisiin nähdäkseni siten, että ko. tapaukselta kysyttäisiin, mitä tapahtui. Sitten tämän kertomus uskottaisiin. Muilta asiakkailta ei kysyttäisi mitään tai ainakaan ei koskaan vastaavissa tapauksissa ole kysytty. Kollegoista ymmärrettävästi tuskin kukaan kiistää työtoverin tuomion diskreettisyyttä. Haikara ei haikaran silmää noki kasinollakaan. Lopullinen sisäinen tutkinnan päätös kaiken todennäköisyyden mukaan olisi, että asiakas oli ainakin vähän kännissä ja kiroili ja kuuluikin heittää ulos. Jos muilta pöydässä olleilta asiakkailta muuten kysyttäisiin, mitä tapahtui, kuvaus olisi yhteneväinen antamaani.

Jos kiroilemisesta varoituksetta heitetään jatkossa ulos, tyhjenee koko pokerisali iloisesti. Matti Kuortti jää pelaamaan pasianssia. Kuka muuten on antanut sisäisen ohjeen, että kiroilu pokeripöydässä on ulosheiton peruste, vai onko kukaan? Minun nähdäkseni tämä on tullut uutena mukaan ihan viime vuosina uusien brushien myötä.

Jos mielivallan annetaan kuitenkin jatkua ilman, että kukaan koskaan puuttuu, se pahenee. Mutta jos asetutaan vastarintaan, joskus voi tulla muutoksia. 1990-luvulta on menty paljon parempaan suuntaan. Joskus tulee pieniä taka-askeleita, ja sitten niistä vingutaan ja otetaan vinkumisesta tuleva ylenkatse sovinnolla vastaan.

Minä kestän mahdollisesti tulevat sanktioni kuin mies, eli itken niistä kaikissa mahdollisissa paikoissa.

Ketä pitäisi oikeasti heittää ulos?

Varoituksetta pitäisi heittää ulos kaikki uhkailijat välittömästi. Minua ja monia muita on uhkailtu Mikonkadullakin kaikenlaisilla vendetoilla, eikä tähän ole juuri puututtu. En ole ollut huolissani turvallisuudestani, olen kyllä kykenevä pitämään itsestäni huolta. Sen sijaan pelin viihtyvyys menee kaikilta tyhjistäkin uhkailuista, ja monet muut saattavat ottaa lapselliset känniuhoamiset vakavasti, eivätkä palaa pokeripöytään enää ikinä.

”Liian” juovuksissa olevat pitäisi myös poistaa paikalta. Liian kännissä on, jos joko alkaa jarruttaa peliä tai ei enää tunnista kortteja. En nyt pitäisi törkeänä kukkahattutäteilynä, vaikka rima olisi hivenen alempanakin. Tosin suosisin linjaa 1.) varoitus 2.) juomakielto 3.) pöydästä poisto.

Jakajien henkilökohtainen integriteetti tulee myös säilyttää. Jos joku kitisee jakajasta koko ajan, ei kellään ole kivaa, vähiten diilerillä. Yksi varoitus ja ulos olisi fiksu linja tässäkin. Tietysti nyt tyyliin huoritteluista pitäisi heittää suoriltakin. Miesten nyt luulisi pientä apinattelua kestävän sen verran, että siitä voisi selvitä varoituksella ja toistosta sitten vasta lauluun.

Epilogi

Olisin varmasti käynyt kasinolla myös maanantaina ja tiistaina, jos en olisi tullut henkisesti pelikyvyttömäksi. Olen erittäin huono toipumaan epäoikeudenmukaisuuksista, joille ei voi yhtään mitään. Mutta enköhän toivu tästäkin ja jatketaan pelejä viimeistään Helsinki Midnight Sunissa.

Siinä mielessä tämä kirjoitus on epäreilu, että kasinon henkilökuntaa on kielletty kommentoimasta mitään keskustelupalstoille. Mielelläni käyn tapahtumat läpi kyllä myös yksityisesti kenen kanssa tahansa.

Ismo Alanko Säätiö: ”Vittu kun vituttaa

Akin Showdown 13.5.2015: ”Amsterdamissa saa kiroilla kasinolla”

Akin Showdown 4.5.2011: ”Kiroilu on kivaa”

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.