Anteeksipyytämisen vaikeus

Aki Pyysing

Yksi Full Tilt Pokerin perustajista ja sen markkinointi- ja softayhtiön toimitusjohtaja Ray Bitar on nyt sitten pyytänyt anteeksi kaikilta asianosaisilta reippaat 10 kuukautta pokerin mustan perjantain jälkeen. Hän on ”omistautunut täysin rahojen takaisin maksuun pelaajille”. Ja ”tekee kaiken mahdollisen asian mahdollistamiseksi”.

Kaikenlaista. Minä sanoisin, että Bitar on omistautunut saamaan mahdollisimman lyhyen kakun USA:n viranomaisilta. Pelaajien rahojen pelastaminen nyt voisi auttaa tässä hankkeessa.

Bitar piilotteli julkisuudelta 10 kuukautta, ”ettei vaarantaisi hankkeitaan turvata pelaajien rahat”. Sen jälkeen hän antaa ympäripyöreän haastattelun, jossa ei kerro mitään muuta kuin pahoittelevansa. Hän varmasti pahoitteleekin, mutta lähinnä itseään. Timo Räty nyt oli paremmin kriisitiedottamisen alkeista selvillä ja pakoili toimittajia vain pari päivää.

Kun käsissäsi on miljardibisnes, joka takoo miljoonia joka päivä, niin vajaalla kassalla toimiminen kertoo lähinnä ahneudesta. Jos anteeksipyyntö olisi pitänyt sisällään, että ”olen pahoillani ahneudestani ja epäpätevyydestäni”, niin olisin edes hetken epäillyt vilpittömyyttä.

Kaivoin miehen haastattelun vuodelta 2005, jossa hän mm. vakuuttelee, että ”pelaajat eivät ole missään vaarassa menettää rahojaan”. Näin minäkin hetken luulin Full Tiltin tapauksessa vielä vähän Black Fridayn jälkeen. En pidä edes täysin mahdottomana, etteivät pelaajat saisi rahojaan takaisin, mutta 10 kuukautta alhaalla rapauttaa brändin kuin brändin. Softakaan ei erityisesti nuorru odotellessa.

Saavatko pelaajat rahansa takaisin riippuu siitä, ovatko Full Tiltin brändi ja softa arvokkaampia kuin pelitileillä olleet varat. Minä luulin ja varmaan Ray Bitarkin luuli, että olisivat olleet. Tällainen viivästys rapautuvan konkurssipesän realisoinnissa johtuu tavallisesti siitä, että pesä ei suostu irrottamaan varallisuudestaan käyvällä hinnalla, vaan haluaa enemmän. Olisihan se kiva jos osakkaat velkojien lisäksi saisivat jotain. Paskaisella on ahneen loppu, sanotaan.

Jos minä olisin ahneuttani tai osaamattomuuttani jakanut osinkoja pelaajien rahoista ja rahoittanut muiden osakkaiden noppaharrastuksia, olisin jäätyäni kiinni ensimmäiseksi pyytänyt anteeksi. Varmaan olisin valehdellut, kuten Raykin, että olen enemmän pahoillani pelaajien kuin omasta puolestani. Pelaajat menettivät lähinnä rahaa, Bitar pelaa jatkossa Sing Singin tai vastaavan ringissä.

Sitten olisin keskittynyt pesän realisoimiseen mahdollisimman nopeasti. Toki samalla neuvotellen mahdollisimman lyhyestä reissusta USA:n vankeinhoitolaitoksen huomaan kohtuullisen siedettävässä vankilassa, jos sellaisia rapakon tuolla puolen on.

Epäilen vahvasti, että yksinkertaisen ja ajoissa tulleen anteeksipyynnön esittämisestä esti Bitaria lähinnä tyhmyys. Kovin suurena tai ainakaan suhteellisuudentajuisena nerona ei voi muutenkaan pitää kaveria, joka luo miljardien arvoisen bisneksen ja menettää kaiken ja päätyy varomaan saippuan tipahtamista suihkussa.

Ray Bitarin ”anteeksipyyntöä” ei tervejärkinen sellaiseksi käsitä. Uskooko joku oikeasti, että hänen ”top prioritynsä” on ollut joka päivä FBI:n iskettyä kimppuun varmistaa, että pelaajat saavat rahat takaisin? Jos uskoo, niin pokeri on väärä peli. Lotossa on paremmat mahdollisuudet.

Tästä voimme poikkeuksellisesti oppia jotain. Jos töppää pahasti, anteeksipyytäminen ei maksa mitään. Vaikka ei olisi edes pahoillaan, kuin omasta puolestaan. Jokuhan voi jopa antaa anteeksi.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.