Armeija opettaa johtamisestakin

 

Aki Pyysing 

Menin armeijaan 28-vuotiaana vuonna 1996. Nykyisin olen reservin luutnantti. Tämä luonnollisesti antaa minulle erinomaisen pätevyyden arvioida Suomen puolustuskykyä ja armeijassa käynnin hyödyllisyyttä.

 Tärkein armeijassa saatu oppi oli, että kaikenlaisia johtotehtäviä kannattaa välttää viimeiseen asti. Oli selkeä Bad Beat, jos leirille määrättiin johonkin esimiesasemaan. Kovin moni ei ainakaan rannikkotykistön reserviupseerikurssilla 208 erityisesti halunnut vastuuseen äkkinäisten upseerioppilaiden tekemisistä pimeällä saarella.

Merkittävin taito, jossa suurin osa meistä kehittyi armeijan aikana reilusti, oli ikävien esimiesten välttely. Jos esimies näki sinut, oli erinomainen mahdollisuus joutua tekemään jotain. Tämä oli vastenmielistä, koska suurimman osan ajasta oli opittu olemaan tekemättä mitään.

Olin päättänyt vaihtaa uraa omaisuudenhoitajasta pokerinpelaajaksi jo vähän ennen inttiä, mutta ammatinvalintani sinetöityi lopullisesti, kun tajusin, että en todellakaan kaipaa sen enempää esimiehiä kuin alaisiakaan. Pokeriammattilaisella ei ole onneksi kumpiakaan.

Pokeriuraani armeija edisti merkittävästi. Siellä oli hyvää aikaa lukea pokerikirjoja. Kovin moni ihminen maailmassa ei ole minua useammin Sklanskyjään lukenut.

Lisäksi minulle tuli käsitys, että Suomen puolustuskyky ainakin asevelvollisten osalta perustuu enimmäkseen bluffiin. Meillä oli käytössä panssarintorjuntakalustoa, jotka eivät läpäise panssaria ja ilmatorjuntatykkejä, joiden kantama on kaksi kilometriä, kun lentokoneet osuvat ohjuksella viidestä kilometristä Sergein(=ko.tykki) kokoiseen maaliin kevyesti. Ehkä tämän vuoksi harjoittelimme ilma-ammuntaa eli hävittäjien tiputtamista rynnäkkökiväärillä.

Kun Suomi hylkäsi maamiinat, tajusin puolustuskyvystämme oikeasti vähät välitettävän korkeimmalla tasolla. Väkiköyhän maan paras ase ovat miinat, jotka vähintään hidastavat vihollisen etenemistä.

Puolustusvoimat halusivat ”korvaavia aseita”, jotka muka korvaavat halvat ja helppokäyttöiset sakaramiinat. Totta kai kenraalit haluavat lisää rahaa uusiin leluihin, mutta eivät ne tietenkään miinoja korvaa. Jos uudet aseet ovat tarpeellisia, yhtä hyvin olisi voitu ne hankkia – ja pitää miinat.

Samantyyppistä puunhalailua on jättää puolustusvoimilta pois oikeus kyberhyökkäykseen. Jos minä haluaisin harjoitella kyberhyökkäystä, kokeilisin sitä ensimmäisenä maahan, joka ei ainakaan hyökkää takaisin.

Minulla on vahva käsitys, että Suomen puolustuskyky on käytännössä melko olematon. Nojaamme talvisodan ihmeeseen ja ”muuttuneeseen” maailmaan. Maailma on tosiaan muuttunut, talvisodan ihme ei ole nykyajan sodankäynnissä toistettavissa.

Uhka idän suunnasta on varmasti marginaalinen verrattuna tilanteeseen 70 vuotta sitten. Tosin meillä on edelleen naapurina aggressiivinen suurvalta. Siellä valtaa pitää kaveri, joka pelastaa ihmisiä tiikereiltä ja löytää ruukkuja meristä. En pidä sotilaallisen konfliktin uhkaa suurena, mutta sen arvioiminen nollaksi olisi pään pistämistä kukkahattutädin helman alle.

En yleensä ota vakuutuksia, koska vakuutuspetokset ovat mielestäni rikoksia siinä missä muutkin ja vakuutusyhtiöt toki pyrkivät myymään katteellisia tuotteita.

Olen lähdössä uudelleen Floridaan, ja tällä kertaa otan matkavakuutuksen. Viime kerralla en muistanut sen olleen irtisanotun. USA:n matkalle vakuutuksen ottaminen on järkevää jenkkien älyvapaiden hoitokustannusten vuoksi.

Jos ei haluta pelata uhkapeliä kansallisella turvallisuudella, meidän olisi syytä ottaa oikeasti voimassa oleva vakuutus. Amerikkalaisten lentotukialusten suojan saa kuulemma liittymällä NATO:oon. En osaa arvioida tämän hintaa, mutta vakuutus kannattaa ottaa, jos onnettomuuden tullen vakuuttamaton menee käytännössä poikki.

On vaikeaa nähdä skenaariota, jossa Venäjä ja Suomi ajautuisivat sotilaalliseen konfliktiin. Tosin Putinkaan tuskin vanhemmiten terävöityy, ja saattaa pysyä Venäjän tsaarina vielä pitkään. Mielipuolet diktaattorit ovat ihan nykyajassakin tehneet käsittämättömiä typeryyksiä.

Vielä vaikeampaa on nähdä skenaariota, jossa Suomi jäisi tässä konfliktissa voittajaksi. Pohjoismainen yhteistyö on sinänsä järkevää näpertelyä kohti NATO:a, mutta jos konflikti on oikeasti päällä, ei Suomea kukaan tässä tilanteessa enää NATO:on kaipaa.

Ainoa järkevästi perusteltavissa oleva vaihtoehto NATO-jäsenyydelle on leikata puolustusmäärärahat minimiin, lopettaa nuorilta miehiltä vuoden hukkaaminen pääosin tyhjänpäiväisessä pelleilyssä ja toivoa parasta. Ammattipelurina en vain yhtään tykkää uhkapelistä, etenkään koko rolli panoksena.

P.S. Yksi suuri hyöty minulle oli armeijasta. Palkkasin kurssiltani pari vuotta myöhemmin neljä upseeritoveria tehtäviin, joissa miehille lyötiin aluksi käteen isot niput käteistä yhtiön rahaa. Kaikki erinomaisia rekryjä. Kun on viikon samalla tuulisella pimeällä kivellä pahassa univelassa, oppii tuntemaan, voiko toiseen luottaa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.