Bellagion taikamaailma

Aki Pyysing

Olen majoittunut kasinohotelli Bellagioon ensimmäistä kertaa. Aiemmilla Las Vegasin reissuilla olen valinnut halvempia vaihtoehtoja tien toiselta puolelta. Olin pohdiskellut, että sadalla dollarilla päivä voi esimerkiksi jaksaa ylittää kadun kaksi kertaa päivässä.

Nyt asun kuitenkin Bellagiossa. Vanhemmiten sekä hinta että kustannus ylimääräisten askelten ottamiseen nousee. Huoneen ikkunasta näkyy hotellin iso uima-allasalue. En ole tosin vielä siellä käynyt, ja tuskin sinne ainakaan oleilemaan menenkään. Pelaamaan tänne on tultu eikä makaamaan.

Bellagion korttihuoneessa sen sijaan olin pelannut satoja tunteja jo ennen tätä reissua. Nykystandardeilla paikka on vähän ajastaan jäljessä. High Limit- alueen jonot pidetään yllä käsin. Tosin listojen ylläpitäjät ovat tehneet tätä vuosikymmeniä, ja homma toimii rivakasti.

Arvostan kovasti ammattitaitoa, ja sitä täältä löytyy. Floorin (Suomessa brush) tehtäviin kuuluu listojen ylläpitämisen ja pöytien täyttämisen lisäksi mm. viedä chippejä pöytään, ottaa asiakkailta ruokatilauksia ja tehdä ongelmatilanteissa päätökset. Yhden floorin vastuulla on toistakymmentä pöytää.

Suomen brushit arvostaisivat työtään huomattavasti enemmän, jos heidät heitettäisiin Bellagion hullunmyllyyn pariksi viikoksi. Brushien päätyö Helsingissä on internetin selaaminen. Tähän ei sisälly läheskään kaikilla kuitenkaan pokerihuoneen twitterin päivittäminen. Monopoliyhtiön toimintamallissa avataan erinomainen palvelu ja jätetään päivittämättä.

Kun katselen floorien singahtelua ympäri pokerihuonetta, tulee mieleen aurinkoiset päivät Lappeenrannan Kauppatorilla kesäapulaisena t:mi Sirkka Peitsomalla. Asiakkaita oli kojun edessä muuri, joka purkautui torin sulkeutuessa. Kopissa oli lämpömittari, joka näytti 50 astetta. Ruokatunti oli rivakka vety jossain sopivassa välissä, joka väli saattoi olla esimerkiksi myyntiajan loputtua.

Olin torilla töissä 11-16-vuotiaana ja jälkikäteen tarkasteltuna tämä oli työmoraalin kannalta erinomainen koulu. Kun Suomessa brush sanoo, että ”ei tuohon filliä tarvita, onhan pelaajilla merkkejä”, mietin, että mummini ei olisi vastaavaa touhua toista päivää katsellut. Kyseessä on siis tilanne, jossa chippejä pitäisi tilata ja hakea ihan kassalta asti. Riittävät vaihtomerkit nopeuttaisivat peliä, mutta who cares, kuukausipalkallahan tässä ollaan.

Pelin nopeuttamiseksi Bellagiossa taas tehdään kaikki mahdollinen. Jakaja hoitaa vaihtorahan antamisen, pelaajan kirjaamisen yms. toimenpiteet jakojen aikana. Pelaajat voivat muuten häröillä käsittämättömän paljon, mutta omalla vuorolla tulee välitön pöytään taputus tai kohtelias kehotus ”Could you please check your cards, Sir.”

Tosin minulta kerran kysyttiin ”Are you with us, partner?” kun pilkin pöydässä. Pöydässä saa kuitenkin nukkua, koska on tuntiveloitus. Jos vallan nukahtaa, kortteja ei vaan sitten enää jaeta. Tuntiveloitus napataan näppärästi stäkistä sen kummemmin kyselemättä.

Säännöt ovat paljon suomalaisia liberaalimmat. Pelaajan käsi ei kuole juuri mitenkään, ellei sitä itse tapa. Kaikkia sääntöjä sovelletaan tilanteen eikä sääntökirjan mukaan. Esimerkiksi yksi pelaaja kävi vessassa kesken jaon käden kuolematta. Asiakkaiden palvelemiseksi tehdään kaikki mahdollinen ja osa mahdottomista.

En missään nimessä lobbaa Bellagion käytäntöjä Suomeen, koska tämä vaatisi jakajilta ja flooreilta vuosien kokemusta, rautaista ammattitaitoa ja aitoa kiinnostusta pelin edistämiseen. Suomessa tällainen vaatimustaso ei olisi mitenkään mahdollista henkilökunnan kovan vaihtuvuudenkaan takia. Dealerit ovat pokerissa vain lyhyitä aikoja, ja pätevät ylennetään jossain vaiheessa tai kyllästyvät organisaation neuvostoliittolaisuuteen ja hakeutuvat muihin töihin.

Pätevällä pokeridealerillä tai brushilla on eväitä myös moneen muuhun ammattiin. Bellagion henkilökunnan vaihtuvuus on käsittämättömän pientä. Väittäisin, että vuoden 2002 Bellagion jakajista valtaosa on edelleen töissä samassa paikassa. Suomessa tosin iso osa olisi jo eläkkeellä.

Raha-automaattiyhdistykselläkin voitaisiin miettiä, miksi kasinon henkilökunnan vaihtuvuus on niin suurta. Melko lyhyellä koulutuksella pääsee varsin kivaan tulotasoon. Minä väitän, että syy ei ole yötyö, vaan organisaation ahdistavuus.

Väitteeni pohjautuu haastattelututkimuksiin entisen henkilökunnan keskuudessa. Tämän lisäksi olen tarkkaillut toimintaa asiakkaana 18 vuotta. Lainaan erästä toista yhtä pitkän asiakaskokemuksen omaavaa: ”Tässä organisaatiossa työskentely ei olisi minulle mahdollista. Sellaista rahaa ei ole.”

Raskainta Bellagiossa asumisessa on ruokailujen järjestäminen. Koska juomatottumukseni eivät ole aivan THL:n suositusten mukaisia, yritän syödä järkevästi. Ainoa paikka, jossa tämä onnistuisi, on buffet, jonne taas on usein sikamaiset jonot. Muualla on jotain majoneesia ujutettu johonkin annoksen väliin varmasti ja ranskalaisia saa riittävästi.

Bellagion buffet on kaupungin paras ainakin yhden tapaamani entisen tight endin mukaan, joka on omien sanojensa mukaan käynyt lähes kaikissa. Hän ei ole paikalle varmasti kaikkein kannattavin asiakas, koska hän tilasi pokeripöytään kolme lämmintä ruokaa kerralla ja tuhosi ne kaikki vartissa. Ja nyt puhutaan amerikkalaisista annoksista.

Majoitun uudestaankin Bellagioon huolimatta sikamaisista hinnoista ja ruokahuollon vaikeudesta. Samat syömisongelmat ovat ihan ympäri Amerikkaa ja myös muissa Vegasin hotelleissa. Kyllä minä oikeasti sadalla dollarilla päivä kadun ylittäisin, minua ei hotellihuoneen taso niin paljon heilauta. Internet, sänky ja televisio löytyvät halvemmistakin hotelleista. Minut tuo takaisin hotellin ”Fitness Center”. Bellagion punttisali on paras hotellisali, mihin olen Jenkeissä törmännyt.

Minulle on erittäin hyväksi, että pääsen helposti (ja maksutta) kuntoilemaan. Seuraavan päivän treeni mielessä pysyy yömyssyjen määrä kurissa. Saliharjoittelun tuoma endorfiini taas auttaa jaksamaan kuunnella ”how are you doingia” ja ”have a nice dayta” ja muuta amerikkalaisten sisällytyksetöntä lässytystä ja fokusoitumaan pelaamiseen.

Pelit Bellagiossa ovat nimittäin hyvät. Monen sadan dollarin päiväkulut pitäisi näppärän pojan pystyä täällä kattamaan puolihuolimattomasti. Ehkä poden pokerinpelaajien ammattitautia ja luulen olevani näppärämpi kuin olenkaan, toistaiseksi tämä ei ole onnistunut.

Minulla on vasta viikko takana ja kaksi edessä, joten en vetele ranteita auki. Bellagion taikamaailmasta pitäisi vielä pystyä kaivamaan voitollinen matka.

P.S. Jakajista osa on tosiaan ollut eläkeiässä jo pitkään. Niin oli toisen maailmansodan(!) veteraani Richad Turnbullkin, joka työvuoroltaan WSOP:sta lähtiessään käveli auton alle.

Pokerinpelaajien keskuudessa totesimme, että jos saisi valita joko nykyisen eliniänodotteen tai kävelyn omilla jaloilla 86-vuotiaana auton alle töistä tullessa, valinta olisi helppo.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.