Devil Fish haluaa ilman kumia

Aki Pyysing

 

Vuoden 1997 alussa olin asevelvollisuuteni suorittanut. Lisäksi olin menettänyt aikuisiän rakkauteni amerikkalaisen jalkapallon. Espoo Colts ei enää selvinnyt seuraavalle kaudelle. Kuulin tämän Töölö Gymillä tammikuussa entiseltä seurakaveriltani, pakkasin kassini ja lähdin kaljalle. Aloitin säännöllisen punttisaliharjoittelun uudelleen 14 vuotta myöhemmin.

Kotiin mentyäni kerroin, että minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Huonot ovat se, että olen kännissä. Hyvät ovat se, että lopetin tänään pöhköpallon.

En saanut mitään pyyhkeitä, koska hyvät uutiset ylikuittasivat huonot. Kännissä olin monesti tullut kotiin, mutta ikinä en vielä lopettanut jenkkifudista.

Minulle oli melko nuivasti huomautettu, että kiva kun mies pääsee armeijasta. Suunnitelmana miehellä on ilmeisesti olla päivät toimistolla, illat treeneissä ja yöt kasinolla. Jopa minun oli täytynyt myöntää, että tämä on aavistuksen kohtuutonta, kun kotona on kaksi pientä lasta. Olin tosin suunnitellut käyväni salilla päivällä, mutta joukkueharjoitukset nyt ovat aina illalla.

Ikävä lajiin kaihertaa vieläkin. Mikä on hienompaa, kuin ottaa 50 jaardia vauhtia ja juosta täysillä miestä päin? Kehnohkon urani huipentuma oli, kun sain kerran potkujoukkueessa ollessani täydellä vauhdilla 130-kiloisen linjamiehen perseelleen. Tätä muistelen lämmöllä yhä edelleen.

Kun aktiiviurheilu-urani oli näin taputeltu, keskityin täysillä uuteen rakkauteeni pokeriin. Casino Raylla pelattiin pottitexasia, ja minua heiteltiin chipeillä mustelmiksi asti. Eräs pelaaja kommentoi, että olin parissa kuukaudessa vetänyt ohi erilaisissa poteissa ainakin 200.000 markalla. En kiistänyt tätä.

Tämä ei ollut koko totuus. Olin oivaltanut armeija-aikana, että huonot pelaajat eivät ole sopulilauma, vaan pelaavat erilailla huonosti. Tätä eivät tuntuneet muut voittavat pelaajat tajunneen. Lisäksi hyvillä pelaajilla on kaikilla vuotoja, jotka näyttivät vielä pysyvän samoina vuodesta toiseen.

Minä keskityin pöydässä 100-prosenttisesti koko ajan. Muut pelasivat mielestäni toivepokeria. ”Tulisi nyt se kuvapari jotta saisin joltain hölmöltä rahat pois”, vaikutti olevan monien ajatuskupla pään päällä. Osa jopa luki kirjoja pöydässä. Näkemykseni mukaan 90 prosentin keskittyminen on 50 prosentin suoritus.

Joka tapauksessa naputtelin 500 markan tuntituottoa melko pienessä pelissä melko tiukassa seurassa. Osin minun täytyi tehdä jotain oikeinkin, koska en usko kenenkään muun yltäneen 90-luvulla Suomessa vastaavaan.

Lähdin ulkomaille pelaamaan aina, kun sain perheneuvotteluissa vihreätä valoa. Tunnetusti pienten lasten isät tekevät eniten ylitöitä. Kävin vuoden aikana ainakin Wienissä, Pariisissa, Sloveniassa ja Amsterdamissa.

Slovenian reissun jälkeen leijuin niin korkealla ilmassa kuin vain nuori mies, jolla on kaikki hyvin, pystyy. Voitin ensimmäisenä suomalaisena Suomen ulkopuolella EPPA:n rankingturnauksen. Tosin en pelannut mitenkään erityisen hyvin. Mutta joskus paistaa aurinko kyyläkasaankin.

Turnausosaamiseni oli vielä pitkälti Tom McEvoyta, eli blindeihin kuolin aika usein. Tosin jäin voitolle Casino Rayn kaikissa turnausmuodoissa, joten en aivan lapanen sentään ollut.

Slovenian reissulta tunnustan rikoksen, joka toivottavasti on vanhentunut. Olimme Matti Kuortin kanssa samassa hotellissa. Minä pelasin pilkkuun, Matti oli vetäytynyt yöpuulle jo aiemmin. Kasinolta palatessa minuun iski pikkupiru, ja kävin kääntämässä Möhkö-Matin ”Do not disturb”- lapun toisinpäin.

Seuraavana päivänä Masa piti melkoista mellakkaa respassa. Huoneeseen oli kuulemma tultu siivoamaan, vaikka ovessa oli ollut ”ei saa häiritä”- merkki. Lapun toisella puolella taas pyydettiin välitöntä siivousta. Matti arvosti kovasti yöuniaan, ja minulta meni 14 vuotta ennen kuin uskalsin tunnustaa tämän. Epäilen Kuortin pyrkivän kostamaan kuitenkin, mutta kärsin rangaistukseni kuin mies. Toimintani oli muutenkin edesvastuutonta, koska Matti oli kuskimme 20 tunnin matkalla henkilöautolla Nova Goricasta Helsinkiin.

Pariisiin menin opettelemaan omahaa, ennen kuin se Suomessa alkoi. Huolimatta minun lobbausyrityksistäni, neljän kortin peli oli oikeasti alkamassa Suomessa. Minä päätin ottaa mäkilähdön. Tämä osoittautui seuraavina puolenatoista vuosikymmenenä kannattavaksi investoinniksi.

Aviation Club de Francessa tutustuin mieheen, jonka kanssa tulin viettämään nelinumeroisen määrän tunteja samassa pöydässä tulevina vuosina. Pot limit- seven turnauksen semifinaalivaiheessa pöytääni tuli kierosilmäinen mies, joka mongersi käsittämätöntä englantia värillisten lasiensa takaa. Lisäksi hän kiskaisi AKx:lla minun AKK:stani ohi. Potin voittamalla olisin ollut dominoivassa chipleadissä. Ohivetäjä oli David ”Devilfish” Ulliot.

Istuimme samoissa pöydissä pitkiä pätkiä ympäri Eurooppaa vielä samana vuonna. Paha kala pelasi enemmän käsiä kuin minä. Lisäksi hän joka reissulla lauloi yhtä useammalle nuorelle naiselle kuin minä ja piiritti tätä muutenkin niin pitkään, että lopulta pääsi tavoitteeseensa. Ylämummon auettua hän tuli aina kasinolle pelipöytään suihkunraikkaana ja punoittavana. ”My dick should be awarded a medal” muistan hänen kerran sanoneen.

Marraskuussa Amsterdamissa olimme samassa 100-200 gilderiä limiittitexas-pöydässä. Olin oppinut jo ymmärtämään auttavasti hänen puhumaansa cockneytä ja rupattelimme hänen mahdollisesta Suomeen tulostaan joulukuun Helsinki Freezeoutiin.

Hänellä oli kaksi suurta huolta Suomen osalta. Toinen oli, voiko Suomessa pitää kalliita koruja yllään, ilman että tulee ryöstetyksi. Vakuutin tämän olevan mahdollista. Mutta vastaukseni siihen, voiko Suomessa harrastaa huoletta irtoseksiä ilman kondomia ei ilmeisesti tyydyttänyt. Sanoin, että vaikka Suomi ei ole mikään Venäjä tai Etelä-Afrikka, niin suosittelin kumia kuitenkin käyttämään.

Ehkäpä tästä syystä Devilfish ei ole vielä tähän päivään mennessä tullut Suomeen käymään. Ei edes noutamaan Lifetime Achievement Awardia, joka hänelle myönnettiin European Poker Awardseissa Helsingissä muutama vuosi myöhemmin.

Vuoden 1997 aikana päätin olevani eläkevirassa. En ollut koskaan ollut niin innoissani mistään työstä mitä olin tehnyt. Tulin kaapista ulos jopa entiselle työnantajalleni eli mummilleni, ja kerroin hänen esikoislapsenlapsensa olevan nykyisin pokerinpelaaja. Odotetun nuhdesaarnan sijaan mummi lähinnä kikatteli ja totesi, että kaikenlaista. Hänellä oli luja luotto minun arviointikykyyni oltuaan esinaisenani Lappeenrannan kauppatorilla seitsemänä kesänä.

Tämä oli suuri helpotus minulle, koska arvostin mummiani kovasti, ja olin kovasti pelännyt pahoittavani hänen mielensä pettämällä hänen varsin korkeat odotuksensa jo toisen kerran. Edellisen kerran hän oli mökötellyt aika pahasti kun en kirjoittanutkaan odottamaansa kuutta ällää. Hän itse asiassa sanoi, että ”poika teki tuon vittuillakseen mummilleen”.

Osa ihmisistä ymmärtää pokerin olemuksen vartin selittämisellä, osa ei elinaikanaan, vaikka piikkilangasta vääntäisi. Mummini kuului edelliseen ryhmään.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.