Enkö uskaltanut voittaa?

Viime lauantaina asiani olivat hyvin mallillaan. Viikolla olin päässyt hyvin käymään salilla ja tuloksetkin olivat aavistuksen nousemaan päin. Iltaohjelmassa oli hyvässä seurassa jääkiekkoa ja pokeria. Niinpä tuntui suorastaan siltä, että olisin lauantaina ansainnut ottaa muutaman drinkin HIFK-TPS:n ja PLO 20/20 lomassa.

Sunnuntaiaamuna suostuin lopulta lähtemään näyttämään oikea nilkkaani lääkärille, koska sille ei pystynyt laittamaan yhtään painoa. Olin nimittäin mitä ilmeisimmin tippunut sohvalta jalan päälle. Tai kompastunut johonkin huonekaluun. Tai jotakin. Muistikuvani oikean nilkkani pohjeluun murtumisesta kun ovat aavistuksen epäselviä.

Olin onnistunut itse itseni komentaen tunkemaan itseeni sellaisen määrän viinaa, että onnistuin pilaamaan jossain määrin loppuelämäni. Tuskin 52-vuotiaan nilkasta mitään hyppykuntoista tulee enää koskaan. Hyvällä tsägällä pystyy joskus ehkä vähän juoksemaan. Tämäkin edellyttäisi aika kurinalaista kuntoutusta, johon evääni vaikuttaisivat olevan syöty jo viime vuosituhannen puolella.

Syyllisen löysin tiistaina peilistä. Maanantaina en vielä uskaltanut heijastaviin pintoihin vilkuilla. Olisin nimittäin mielelläni vetänyt sieltä heijastuvaa naamaa päin esimerkiksi ruosteisella rautaputkella.

Sen lisäksi, että pääsin harjoittelemaan keppikävelyä viideksi viikoksi, onnistuin myös tekemään viisinumeroisen tappiopäivän. Ensimmäinen luku sentään lienee ykkönen. Toisaalta Terveystalon lasku ei liene kuin neljänumeroinen, joskin ensimmäinen luku lienee ainakin vitonen.

Huomattavaa on, että keppien varassa on melko huonoa mennä sekä kasinolle että lentokoneeseen. Lisäksi kasinolla odottavien vahingoniloisten katseiden kohtaaminen ei tällä hetkellä tunnu bileiltä, joihin on ihan pakko mennä. Ensi maanantaina alkavia livepokerin SM-kisoja olinkin jo innokkaana odotellut. Voi olla, että pääsen odottelemaan vuoden pidempään.

Pekka Salmi sanoi moneen kertaan, että kaikki uskaltavat hävitä, mutta vain harvat uskaltavat voittaa. En kuitenkaan usko, että voittamisen pelko olisi saanut miut lauantai-iltana vetämään tukan täyteen – ja häviämään.

Ennemminkin luulen ottaneeni pari maljaa ikuisen nuoruuden lähteestä. Nuorena miehenä muistan monta kertaa ihmetelleeni, miksen vaikuttanut olevan juuri juovuksissa, vaikka olin selkeästi nauttinut paljon enemmän kuin Poku Kivelän normaalit ruokajuomat. Tästä nerokkaasta havainnosta ei yleensä pitkää matkaa filmin katkeamiseen enää ollutkaan.

Olen viime vuosina kehuskellut moneen otteeseen, että vaikka otan paljon useammin kuin Pekka Puska suosittelee, olen luopunut teinikänneistä liki kokonaan.

Käviköhän tässä ikään kuin ylpeys lankeemuksen edellä?

Tarinan opetus ei ole, että en uskalla voittaa ja se pitäisi Minnesota-mallisella hoidolla tai vaikka meditaatiolla hoitaa kuntoon. Tuskin sentään hihaani mitään näin rakentavaa oppia jäi.

Mutta sen opin, että kun pilaat terveytesi pelkästään omaa tyhmyyttäsi, siitä seuraavan morkkiksen keston odotusarvo on suuruusluokkaa loppuelämä.

 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokeritieto seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokeritiedon virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.