Epäonnistuneen ennustajaeukon uudet ennustukset

Aki Pyysing

 

”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen”, sanoi jo Ahti Karjalainen aikoinaan. Mie olen tavannut ennustella milloin mitäkin. Joskus olen ollut oikeassakin. Muistuttaakseni itseäni ja muita, että kaikki skenaariot esimerkiksi Suomeen tulevien pakolaisten määrästä tai nettipokerin tulevaisuudesta eivät välttämättä toteudu, lainaan kirjoitustani Pokerilehteen vuodelta 2011: 

Kun Kennedy ammuttiin, en ollut syntynyt. Kun lentokoneet törmäilivät pilvenpiirtäjiin, olin Aviation Club de Francella korttia pelaamassa. Pokerin mustana perjantaina olin Tavastialla katsomassa Kotiteollisuutta Pokerihuoneen tilaisuudessa. 

Muutama vuosi sitten FBI pidätti Jenkeissä välilaskulla olleen pokerisaitin toimitusjohtajan. Sinne ei seuraavalla viikolla ollut amerikkalaispelaajilla asiaa. Siitä asti olen ihmetellyt, miten PokerStars ja Full Tilt uskalsivat edelleen ottaa amerikkalaispelaajia vastaan. Molemmilla saiteilla olivat korkean profiilin promoajina ja Tiltin tapauksessa jopa omistajina USA:ssa asuvat amerikkalaispelaajat. 

FBI joka tapauksessa jäädytti verkkojen varat ja otti haltuunsa domainit. Sisäasiainministeriö otti asiasta ilon irti tiedottamalla normaalityyliinsä totuudesta suuremmin välittämättä. Vaikka Stars ja Tilt kaatuisivat (mihin en usko), niin nettipokeri jatkuu myös globaalisti, eikä pelkästään rahiksen olemattomissa peleissä. 

Yllättävää asiassa oli, että MTV3 otti yhteyttä ja kysyi haluaisinko antaa lausunnon asiassa. Edellisen kerran kun nettipokeri oli tapetilla Maikkarissa, lööpit hehkuttivat Jouni Laihon lanseeraamista ”laittomista pelintarjoajista”. Pelien tarjoaminen toisesta EU-valtiosta myös toisen EU-maan kansalaisille on aina ollut ja on yhä edelleen laillista. Sama koskee tietysti myös pelaamista. 

Maikkarin pätevän oloinen toimittaja haastatteli minua ja Pokeriyhdistyksen Mikko Hirvosta ja teki asiallisen jutun. Tämä oli ensimmäinen oikeasti asiallinen juttu valtamediassa nettipokerista koskaan. Pokeritieto.comia, Suhde & Arvo-lehteä enkä edes Talouslämää laske valtamediaksi. Tältä osalta maailma tosiaan pysähtyi pokerin mustana perjantaina. Katsotaan mihin suuntaan jatketaan. 

Vaikka varmasti muistan missä ja milloin kuulin FBI:n iskusta nettipokeria vastaan loppuelämäni, mitään kovin mullistavaa ei oikeasti tapahtunut. Jenkkisaitit vähän häviävät ja eurosaitit voittavat ja pelit jatkuvat. Absolute Poker taitaa siirtyä pimeään pokerihistoriaan. Tavastialla pistimme tanssiksi, koska tämän seuraamuksen ymmärsi alaa vähänkään seuraava välittömästi. 

Itse asiassa olen haukkunut Entractionin (=verkko jossa Pokerihuone toimii) ruotsalaisia munattomuudesta, kun eivät uskalla ottaa amerikkalaisia vastaan. Ollessani Vegasissa en edes päässyt pelaamaan Pokerihuoneelle. Pelkkä amerikkalaiskielto ei riitä, jenkki-IP:llä ei Entractionin verkossa pelata. Näyttää siltä, että tuli huudettua turhaan. 

Jos amerikkalaiset vapauttavat internetpokerin, niin Starsia ja Full Tiltiä tämä tuskin koskee. Sen sijaan nykyiset ”eurosaitit” saattavat hyvinkin saada lisenssin ottaa amerikkalaispelaajia vastaan. Tosin republikaanienemmistöisellä kongressilla tämä tuskin heti kohta toteutuu. Mutta isoa kalaa kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan. 

Nettipokeri kokonaisuutena toki kärsii amerikkalaispelaajien menetyksestä. Mutta on myös voittajia. Suurimpia yksittäisiä voittajia lienee Patrik Antonius + muut euroopalaistähdet, jotka voivat jatkaa pelaamista isoimmilla saiteilla toisin kuin jenkit. Heidän seuraavissa sopimusneuvotteluissaan tuskin on suuria vaikeuksia pyytää hieman lisää. Tämä toki edellyttäen, että vahingonkorvausoikeudenkäynnit eivät kokonaan tuhoa jenkkisaittien taloutta. 

Kaikki eurosaitit lanseerasivat isot kampanjat markkinoiden uudelleenjaossa. Pelaajat saivat ainakin väliaikaisesti paremmat edut pelinjärjestäjiltä, ja ehkä kampanjat tuovat jopa uusia pelaajia USA:n ulkopuolelta. 

Nettipokeri on hyvin globaalia nykyisin. Etelä-Amerikassa on tällä hetkellä samantyyppinen buumi kuin Suomessa muutama vuosi sitten. Loppujen lopuksi pelaaja ei pöytään tarvitse kuitenkaan kuin 1-9 vastustajaa ja turvalliset peliolosuhteet. 

Mitään kovin mullistavaa ei perjantaina tapahtunut. FBI teki sen, minkä odotin sen tekevän jo kolme vuotta sitten. Pikkuverkot voittivat jättiläisten kustannuksella. Ja pelit jatkuvat edelleen.” 

Pääennustukseni oli siis, että pikkuverkot voittavat ja jättiläiset ottavat pataan jatkossa. Hyvin meni, koska pikkuverkot supistuivat tai sulkeutuivat ja tuolloin FBI:n piinapenkissä ollut markkinajohtaja PokerStars saavutti myöhemmin markkinajohtajuuden sijaan markkinadominanssin. 

Tuolloin en tosin vielä tiennyt, että Full Tilt oli toiminut negatiivisella kassalla, eikä pääsisi koskaan omin voimin ulos J. Edgar Hoover Buildingistä. Saitti avautui uudelleen vasta, kun Stars bailasi Full Tiltin pelaajat ja maksoi FBI:lle sen mitä Tiltiltä ei löytynyt ja sai vastineeksi entisen pahimman kilpailijansa ja siten dominoivan markkina-aseman. Full Tiltin tarina päättyi viime toukokuussa, kun Amaya Gaming yhdisti Starsin ja Tiltin alustat. R.I.P. Full Tilt & Burn in Hell Ray Bitar. 

Full Tiltin entinen toimitusjohtaja Ray Bitar vältti vankilatuomion vedoten heikkoon terveyteensä ja varattomuutensa. Hän käveli ulos vastuuttomasti hoidetusta konkurssista vapaana miehenä. Neljänkymmenen miljoonan dollarin sakon jälkeenkin jäi mitä ilmeisimmin jotain pientä taskurahaa. Viime maaliskuussa hän järjesti miljoonan dollarin häät ja vaikutti huomattavasti hoikemmalta ja terveemmältä kuin Full Tiltin huippuvuosien aikoihin. Jos minä olisin ollut Rayn asemassa, olisin varmasti valitellut sydänvaivojani, mutta järjestänyt huomattavasti vaatimattomammat häät. 

Nettipokeri globaalistikin on elänyt laskukautta jo useita vuosia. Amerikkalaisten lisäksi olemme menettäneet muitakin maita globaaleista verkoista, ja markkinoiden pirstaloituminen regulaation muodossa näyttää jatkuvan. Etelä-Euroopasta on edetty pikkuhiljaa pohjoiseen päin, ja rajoja yritetään sulkea yhä lähempänä Suomea. 

RAY:n toimitusjohtaja ja tulevan uuden Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski on ajanut yhteistoimintaa pokerissa ulkomaisten monopoliyhtiöiden kanssa. Pelaajille tämä toteutuessaan olisi hyvä asia. En tosin usko tämän toteutumisen olevan kovin todennäköistä. Pokeri ei ole yhdenkään pelimonopolin loton kaltainen sydämenasia. 

Ainoa valopilkku, mitä olen nettipokerimaailmassa viime aikoina havainnut, on Unibetin apuohjelmattoman nettipokerin suosion kasvu. Tykkään nimittäin apuohjelmattomasta nettipokerista yleensä ja Unibetin pokeripäästä (Head of Poker) Andrew Westistä erikseen. Verkko on kasvanut yli kolmekymmentä prosenttia vuositasolla, kun samaan aikaan kokonaismarkkina on edennyt kuin perussuomalaisten kannatus hallitusvastuussa. 

Uusia ennustuksia 

En sentään lähde ennustamaan, että Unibet nyt Pokerihuoneenkin verkkoonsa saatuaan nousee nettipokerimarkkinoiden ykköseksi. Mutta veikkaan Unibetin markkinaosuuden nousevan edelleen ainakin lyhyellä aikavälillä. Kasvu tukee tällä alalla lisäkasvua, ja kasvavassa verkossa on lisäksi yleensä hyvät pelit. Lisäksi ennustan muidenkin toimijoiden etenevän apuohjelmia blokkaavaan suuntaan. Markkinataloudessa ikävät kilpailijat kun tuppaavat kopioimaan menestysreseptejä. 

Nettipokeri ei laskusuhdanteesta huolimatta kuole mihinkään, ei ainakaan ennen kuin kvanttitietokoneet laskevat pelin auki. Tosin odotellaan nyt ensin se ensimmäinen kvanttitietokone ja mihin se sitten pystyy. Ainakin muutama vuosikymmen vielä menee. 

Toivottavasti tällä kerralla ennustukseni osuvat kuin korealaisten jousiammuntajoukkue eivätkä kuin Annemiek van Vleuten alamäessä – tai mie viime kerralla.    

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.